Lue keskustelun säännöt.
Tunsin suurta onnea lapseni puolesta eilen, itku tuli silmään ihan!
05.11.2007 |
Eli hän on ollut karkeamotorisesti kömpelö lapsi ja saanut siihen yksityistä terapiaa (saimme erään järjestön tukemaan sitä)..
ps. vinkki heille jotka eivät kunnalta saa, niin on joitain järjestöjä joihin voi asiassa lähestyä.
Terapia (20kertaa) auttoi jonkin verran, mutta lapsen uskomaton taistelu ja halu pelata erästä pallolajia alkoi n. 5v sitten ja eilen, kun katsoin häntä, joukkueensa kapteenina, 4 maalia tehneenä, liikutuin kyyneliin.
Minulla on mahdottoman sisukas poika : )
T. äiti, jonka motto on " kaikki on mahdollista"
Kommentit (9)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
LApsi oli soittanut isälleen ja kertonut turnauksesta ja että olivat voittaneet ja omasta onnistumisesta niin isä oli vaan todennut, että hän ei ole ylpeä kun sitten vasta jos pojasta tulee nyrkkeilijä : (
Nyt poika haluaa nyrkkeillä, miten minä voin tukea harrastusta jota en hyväksy? Mitä teen?
Isä on ollut koko lapsen iän etäisä, mutta lapsi hakee kovasti hyväksyntää häneltä.
Voi ei, tulipa nyt tenkkapoo.
Apuja?
ap
paitsi sisukkaasta ja motivoituneesta pojastasi myös itsestäsi: sinä se olet hänelle opettanut, että kaikki on mahdollista. Sinä se seisot siellä kentän reunalla ja liikutut hänen saavutuksistaan. Kaikki lapset tarvitsevat sitä, että heihin uskotaan ja heidän ponnistuksiaan tuetaan; ikävä kyllä kaikki eivät sitä saa lapsuudessaan kokea.
Poikasi on onnekas, että hänellä on kaltaisesi äiti.
mutta hänellä on silti itsetunto kohillaan. Mietin vaan eilen, että olisin halunnut eilen ne ihmiset paikalle jotka ei olisi tätä koskaan uskonut, koska itse uskoin ja uskon hänen todella pystyvän melkein mihin vain : )
Kuten myös uskon muidenkin pystyvän jos tarpeeksi on halua..
ap (joka vieläkin täällä silmät kostuneena miettii pojan alkuvuosia ja sitä miten ollaan nyt tässä)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olo on niin hieno, että en osaa olla : )
t. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itkin tänään jo aiemmin kun luin sitä " mitä sanotte lapsillenne heitä peitellessänne" -ketjua. Kun koko ajan saa lukea joka puolelta mitä hirveimmistä kamaluuksista ja siitä miten lapsia kohdellaan kaltoin niin monin eri tavoin, on ihana välillä huomata, miten paljon rakkauttakin maailmaan mahtuu! Onneksi kuitenkin niin moni lapsi saa kokea sen, mitä kaikkien lasten pitäisi saada: vanhemmat, jotka peittelevät joka ilta sänkyyn päivän päätteksi ja sanovat rakastavansa kovasti. Tämän ketjun ap:n kaltaisen äidin, joka tukee, kannustaa ja myötäelää 100%:sti lapsen kasvussa ja tavoitteissa...
Ei tämä maailma ihan läpimätä ole =´)
että hän on jotenkin erityinen, koska minut oli 2 lääkäriä todennut mahoksi. Erityinen hän onkin, ja ennenkaikkea minulle. Hän on syy miksi aamulla nousen päivää odottaen ja illalla hymysuin nukahdan.
Olen vuosia tehnyt töitä erityislasten kanssa ja aina kun kuulen, että joku lapsi on pärjännyt, saavuttanut tavoitteensa tms. tulee itku silmään. Jotkut vuosien päästä ottavat yhteyttä ja kertovat kuulumisia, mikä on iihan mieletön palkkio työstäni!
Meissä kaikissa on potentiaalia vaikka mihin kunhan saamme sen oikean " valmentajan" ja puitteet. Itsekin olen saanut ihanan miehen aisapariksi, joka saa minut menemään läpi harmaan kiven.
Tämä palsta joskus masentaa, joskus satuttaakin, mutta kaunista ja lohdullista on huomata, että täällä kuitenkin suurin osa ihmisistä välittää aidosti.
Jatketaan samalla tiellä. : )
T. ap