Eskarilaisen kaverisuhteista
Tyttömme on aika hiljainen ja herkkä. Hän on eskarissa jatkona päiväkodillle eli eskarissa on jo tutut lapset usean vuoden ajalta, tosin uusiakin tietysti on tullut. Ongelmaksi on muodostunut lapsen hyvä kaveri, joka on tempperamentiltaan voimakas johtaja tyyppi. Komentaa aina muita lapsia, jos nämä erehtyvät leikissä ottamaan johtajan roolin. Hän on tämän leikin johtaja! Lapseemme tämä ystävä suhtautuu hyvin omistavaisesti. Hän usein kieltää lastamme leikkimästä muiden kanssa tai kieltää muita leikkimästä lapsemme kanssa. Tilanne on jatkunut useamman vuoden ja olemme yrittäneet opettaa lastamme pitämään puolensa ja leikkimään muidenkin kanssa. Mutta nyt tilanne on minusta jo jatkunut liian kauan ja lapsemme ystäväpiiri on kutistunut olemattomiin. Jos komenteleva ystävä ei ole eskarissa, lapsellamme ei tunnut olevan enää muita kavereita.
Tunnemme lapsen toisen vanhemman siten, että olemme jutelleet usein hakiessamme lasta ja tiedämme, että hän ei puutu lapsensa käytökseen. Kuinka tässä voisi hienotunteisesti puuttua asiaan ennen kuin koulu alkaa?
Oma lapsukaiseni on juuri tuollainen pomottaja-tyyppi. Koska olen itse asiasta tietoinen, juttelin siitä jo viime keväänä hänen tulevan eskariopen kanssa. Kerroin mitä voi olla tulossa jne. Samassa tilaisuudessa oli mukana myös muiden tulevien eskarilaisten vanhemmat. Samassa tilaisuudessa eräs toinen vanhempi toi esiin oman lapsensa syrjään vetäytymisen ja arkuuden.
Nyt syksyn aikana on selvästi tullut meillä ainakin esiin, että lapsukaiseni yrittää kovasti pompottaa ryhmän hiljaisinta ja vetäytyvintä lasta, jonka tuntee jo ryhmiksestä. Tähän asiaan on päivän aikana puuttunut niin muut lapset kuin ope sekä avustajat. Tällä hetkellä tilanne alkaa vihdoinkin rauhoittua ja lapsenikin alkaa ymmärtämään ettei toiset tanssi hänen pillinsä mukaan.
Ehdottaisinkin, että kertoisit asiasta suoraan eskariopelle ja mahdolliselle avustajalle. Varaisit oikein ajan kyseistä tilannetta varten. Meillä on ainakin mahdollista milloin vain jutella eskariopen ja avustajan kanssa erilaisista asioista niin lasta hakiessa kuin viedessäkin. Tämän lisäksi voi varata oikein erillisen keskusteluajan tai soittaa opelle päivän päätteeksi. Mielestäni on tärkeää, että luokassa kiinnitetään huomiota erityisesti hiljaisiin, arkoihin ja syrjään vetäytyviin lapsiin, koska he harvoin uskaltavat sanoa asioista ääneen aikuiselle. Ja varsinkin jos tämän johtaja-tyypin vanhemmat eivät suostu näkemään ongelmaa, niin jo siitäkin syystä on hyvä ottaa asia esille eskariopen kanssa. Lapset viettävät kuitenkin todella paljon aikaa yhdessä juuri eskarissa ja myöhemmin vielä koulussakin.