Onko jokin " mennyt vikaan" , kun 3v lapsemme ei tule edes sairaana tai pahaa unta nahtyaan meidan sankyyn nukkumaan vaan haluaa nukkua aina omassa sangyssa?

Itseä se oudoksuttaa kun aina kuvittelee että lapsi haluais olla äidin ja isän välissä. Meillä ei vaan viihdy, ei saa nukuttua. Lähtee aina omaan sänkyyn nukkumaan.



Itsekin olen miettinyt samaa kuin ap. Jos jotakin sattuu niin tulee aina äidille valittamaan pipiä tms...

Nauttii nukkumisesta pimeässä omassa rauhassa. En mitenkään voi uskoa, että se olisi merkki perusluottamuksen järkkymisestä!

Ei varmasti ole merkki mistään perusturvallisuuden puutteesta tmv. Lapset ovat yksilöitä!

on myös mahdollista, että hän kokee pystyvänsä itse hanskaamaan tilanteen eikä halua/tarvitse siihen aikuisen apua.



Jokainen lapsi on yksilö ja hänellä on omat selviytymisstrategiansa jo pienestä pitäen. Ei voida siis tehdä yleistyksiä.



Tuollaisessa tilanteessa itse miettisin, voiko olla kyse siitä, että lapsi ei luota. Onko jotakin indikaatioita siihen, että tiukan paikan tullen lapsi on hylätty? Jos voisin käsi sydämellä sanoa, että näin ei ole, miettisin, että kyseessä on varmaan hänen persoonallinen taipumuksensa. Että hän haluaa selvitä tilanteesta yksin ja sekin on voimavara: olla itsenäinen ja riippumaton vanhemmista silloin, kun kokee voimiensa siihen riittävän.



Perimä ja ympäristö molemmat vaikuttavat vahvasti lapseen eikä mitään yksiselittäistä selitystä ilmiöille ole.



t. toinen psykologi

taas kehuivat, että näkee miten on perusturvallisuus kunnossa, kun selvästi jännittää, mutta luottaa äidin palaavan ja hakeavan kun niin sanoo.

jos on nähnyt pahaa unta tai on muuten yöllä levoton, niin käymme rauhoittelemassa tietysti, paijataan, lauletaan ym. ja kun rauhoittuu, jää omaan sänkyyn (joskus jopa sanoo etät äiti/isi menee omaan sänkyyn nukkumaan ennenkuin on edes tehty lähtöä). Joskus kun oli kipeä yritettiin ottaa meidän väliin nukkumaan, mutta ei siitä tullut mitään. Lapsi kieppui, ja jos nukahtikin niin heräsi heti kun toinen meistä liikahti. Olemme tulkinneet asian niin että tykkää nukkua omassa rauhassa.



Muutenkin haluaa usein pärjätä itse, ja esim. suuttuessa tai itseään kolhiessa vaatii ensin hetken aikaa olla yksin, jos heti menee lohduttamaan kiukustuu entistä enemmän. Tulee kyllä hetken päästä pyytämään apua tai lohdutusta, mutta vasta kun pahin pettymys on mennyt ohi.

pärjääminen ja sopeutuminen eivät ole merkkejä siitä.



painajaisuni on tyypillinen tilanne, jolloin lapsilla laukeaa kiintymyssuhdekäyttäytyminen eli hakee turvaa vanhemmista. Toisaalta lapset ovat yksilöitä, ehkä teidän lapsi tosiaan pystyy itsensä rauhoittaa, eikä viitti nousta sängystään.



Mieti mieluummin niitä tilanteita yleensä, joissa lapsi on hätääntynyt, ei pärjää. Siis pahoittaa mielensä, tulee riitaa kaverin kanssa, kotona riidellään, hän kaatuu jne. Lähestyykö silloin vanhempia ja ottaako lohdutuksen vastaan? Jos välttelee tai kiehnää ja lähestyy epäsuorasti tai alkaa jotenkin vetämään jotain outoa roolikuviota, niin sitten kannattaa huolestua.



Ja lapselle ei voi liikaa tarjota turvaa ja hellyttä:) Joten sitä vaan viljelemään isollekin lapselle:) Hyvä, että pohdit näitä. Jos aihe sua kiinnostaa, niin Erja Rusanen on tehnyt aiheen tiimoilta väitöskirjan, löytynee suomeksi kirjastoista.

ja tulee sitten hakemaan lohtua (pyytää puhaltamaan, sylkkiin tai jotain). Mitään isoa ei ole sattunut, joten en tiedä miten toimisi jos sattuisi tosissaan pahasti. Yöllä jos herää, on kipeä tms niin itkee ja haluaa lohtua mutta kun rauhoittuu haluaa jäädä omana sänkyyn.



-9