*HEINIKSET-06* Marraskuun jutustelua :-))

eli pukkaus ylös.



kohta täytyy töihin lähteä ja sitä ennen piti tulla tänne ;)



tupu: olen ihan kade kun teillä on lunta ja pakkasta :) tulikos hyvää pannaria?



kyllä on jalat poikki kun töissä tulee seisottua/käveltyä 8 tuntia päivässä. kotona ollessa ehtii sentään nykyään välillä istahtaa :) äkkiä jalat kuitenkin tottuu tuohon seisomiseen; ensi viikolla on jo taas helpompaa.



meillä oli taas villi yö eli eipä paljon ole nukuttu. tulin töistä 24 aikaan yöllä. kävin nukkumaan ja isäntä aloitti mahtavan kuorsaamisen. muutenkin on hankala käydä nukkumaan kun töistä tulee niin myöhään, minä ainakin käyn vielä ihan kierroksilla. no, sain sitten ukon " potkittua" hiljaiseksi ja meinasin jo nukahtaa kun Milla heräsi ja ilmoitti että ahdistaa. eikun lääkettä ottamaan ja odottamaan että helpottaa. Milla kävi sitten isänsä viereen nukkumaan. isäntähän nukkui tämän ajan autuaasti (joka hänelle suotakoon kun aamulla 4.30 joutuu heräämään). sitten yrittämään uudestaan nukkumista... pyörin ja pyörin ja isäntä kuorsasi taas. taas sama " potkiminen" ja isäntä hiljeni ja melkein nukahdin kun Mea heräsi. nappasin tytön kainalooni ja tyttö oli ihastuksissaan kun äiti olikin kotona. eli aloin sitten nukuttamaan Meaa kainalooni. onneksi neiti nukahti nopeasti. ihana hiljaisuus, Mea tuhisee kainalossa ja kas, nukahdin :) sitten soikin isännän herätyskello (täysillä) ja taas herätys. onneksi tytöt eivät reagoi herätyskelloon kun ovat siihen niin tottuneet. noh, viideltä katsoin vielä kelloa ja kahdeksalta seuraavan kerran kun heräsin. loistavaa. onneksi typykät ovat hyvällä tuulella ja touhuilevat yhdessä niin saa vanha ja väsynyt äiti hetken istua. tai siis tällä hetkellähän Mea on jo isänsä kanssa päiväunilla. Milla lueskelee sohvalla jotain lelukirjaa ja ilmoittaa välillä että " tuota täytyy pyytää joulupukilta" . kuinkahan pitkä lista tulee tänä vuonna? ;)



mutta nyt siis valmistautumaan töihin lähtöön. jospa tänä iltana tulisi uni helpommin... :)

aiemmin piti kirjoitella...mutta naapuri tuli piipahtamaan ja keiteltiin sitten kahvit ja maisteltiin sitä pannaria, siitä tuli hyvää :-) kaksi pellillistä tein sitä, muksutkin söi innolla sen jälkeen kun ulkoa tultiin sisälle.



Milla-mea: meillä on edelleenkin lunta ja nyt pakkasta -10 astetta, mutta ovat tännekin luvanneet lämpöisempää...kyllä harmittaa jos nämä lumet sulavat pois, kun lapsetkin tykkäävät touhuta tuolla ulkona. Jokos sinä olet muuten miten pakkaillut tavaroita, eikös teillä ole muutto tämän kuun lopussa vai muistanko ihan väärin?

Minullakin oli alussa jalat ja kädet kipeänä kun aloitin oikeat työt, mutta kyllä kotiäitinäkin oleminen on yhtä työtä,siitä ei vaan niin kipeydy...äkkiä kyllä sitten tottui työrytmiin jne...enkä minäkään osaa käydä heti levolle kun töistä tulee, jotain pitää touhuta vielä ennen huilaamista, aika usein sitä että järjestelee asuntoa miehen ja lapsien jäljiltä ;-))



huomenna meinasin matot ym. viedä ulos jos vaan vielä on pakkasta ja siivota viikonloppua varten kun itse olen pe ja la:n töissä, sitten olisi yhdet synttärit,olikohan jotain muuta...



nyt pitää mennä pikku herra ottamaan akvaarion luota pois, saa nähä mitä tällä kertaa meni kalojen sekaan :-)

äitini äsken soitti ja ilmoitti että isälleni alkoi nyt virallisesti saattohoito, että vain perushoito ja kipulääkitys annetaan, kaikki muu loppui nyt. isäni kävi tänään vielä syöpäsairaalassa ja nyt on sitten oman paikkakunnan vuodeosastolla ja maanantaina siirtyy kotiin, jos ehtii...hoitaja oli sanonut että kotona " jaksaa" olla ehkä muutaman päivän ennenkuin.....se tapahtuu. että näin...



jotenkin olo tyhjä....mutta pitää vain jaksaa, huomenna olisi töitäkin..isäntä ilmeisemmin ottaa pari päivää ensi viikon alussa lomaa että pääsen äitin luokse, jos ei sitä ennen tapahdu mitään.



mutta nyt teekupposen ääreen ja telkkaria tuijottamaan, ajatukset ovat tosin nyt jossain muualla...



sen verran mainitsen jotain hyvää ja ihanaa, Mikko sanoi tänään kunnolla äiti ja auto-sanat :-)

varmasti on olo tyhjä ja onneton vaikka asia on ollut tiedossa pitkään (?). toivottavasti isäsi ei joudu kovista kivuista kärsimään ja saa rauhallisen ja helpon (jos nyt niin voi sanoa) lopun. on teillä nyt kovat ajat :( ihan surullinen olen puolestanne ja voimia ja haleja lähetän sinne kovasti. koita jaksaa.



pakkaillut olen kaikki mitä pienten lasten kanssa ei tarvita päivittäin. laatikoita on siis kertynyt jo nurkkiin. onneksi Mea on jättänyt ne rauhaan. Milla olisi tuon ikäisenä kiipeillyt niiden päällä ihan jatkuvasti. ensi viikon alussa olisi tarkoitus pakkailla vaatteita ja ottaa verhoja pesuun jne kun on kolme vapaa päivää. nyt viikonlopun olen töissä eli en enää siinä samalla pakkaile. himskatti, matotkin pitäisi viedä pesulaan että saisi uuteen kotiin putipuhtaat matot samantien.



oltiin aamulla ulkona ja tytöt laskivat liukureilla vaikkei täällä sitä lunta paljon olekkaan. oli sopivasti kertynyt lunta yhteen pieneen mäkeen niin siinä riitti riemua yli tunniksi :) Mea nauraa räkätti aina laskiessaan. nyt tyttö sitten sammuikin jo päiväunille :)



viikonloppua kaikille!

Nyt on pari yötä saatu kaikki nukuttua, mutta alkuviikko valvottiin ja valvottiin... Otettiin pojalle se influenssarokotus ja ehkäpä siitä sitten sai sen nuhan (tai sitten ei...). Viime flunssasta on jo onneksi aikaa, ei sitä enää muistanutkaan kuinka inhottavaa pieni flunssakin on jaksamisen kannalta. Täällä on rattailla menty öisin pitkin asuntoa, että on poika saatu pidettyä edes jotenkin hiljaisena. Miehen kello herättää viideltä aamuisin, joten eipäs oo hänkään ihan virkeimmillään töissä ollut :)



Lauantaina olisi tarkoitus mennä viihteelle kaverin kanssa ja mies viettää poikien iltaa saunoen ja pleikkaria pelaillen. Me ei ollakaan sitten käyty juuri missään pojan syntymän jälkeen. Elikkäs ihan ensimmäien baarireissu tässä itselläni KAHTEEN vuoteen... Kerran ollaan oltu kavereiden luona kesällä grillaamassa ja poika oli isovanhemmilla yökylässä. Pärjäilee kyllä hyvin siellä, siitä ei ole pelkoa. Pappa on kaikista kivoin kaveri :) (kun ei vaihda vaippaa, pue, eikä tee muitakaan inhottavia juttuja...) Naureskelin tässä just, että sitten kun on kerrankin jotain suunniteltu, niin poika tulee kipeäksi ja alkot lakkoilee...



Meillä on nyt melkein kaikki asiat " kakkoja" . Ennen sanoi ihan kivasti esim. kalan, kukan ja toukan, mutta nyt niistäkin tuli kakkoja. Taulu on kakka, kello on kakka, auto ja hauva taitaa olla normaaleja. Nyt tuota pälätystä on tullut lisää, on se niin ihanan kuulloista :) Itselläni oli tuossa iässä jo aika paljon sanoja ainakin oman vauvakirjani mukaan. Mä tosin olen alkanut kyseenalaistaa toisten (ja miksei omaanikin) kirjoja, kun kaikki merkitsee niin eri tavalla asioita. Esim. toisille ryömiminen tarkoittaa kahta vetoa lattialla ja toiselle taas paikasta toiseen siirtymistä. Ainakin olen lopettanut vertailun toisten vauvoihin :)



Tupulle todella paljon voimia. Mieheni veli oli muutama vuosi sitten saattohoidossa ja se oli tosiaan raskasta aikaa kaikille. Jotenkin ehkä kuolema on silti " helpompi" hyväksyä, kun tajuaa ja näkee mitä toinen käy lävitse. Tai ehkä helpompi päästää irti... En mä nyt löydä oikeita sanoja, toivottavasti tajuat kuitenkin. Äidiltäni leikattiin syöpä vuosi sitten ja sairaus on joka päivä mielessä. Ikinä ei tiedä tuleeko se uudestaan. Jotenkin sitä on niin katkera siitä, että miksi juuri nyt ja miksi meille. Juuri kun itse selvisi vaikeasta raskausajasta, toipui synnytyksestä ja oli jotenkin päässyt taas normaalielämään kiinni, niin tuli tämä uutinen. Täytyy vaan toivoa parasta.



Mutta mutta. Viikonloput kaikille ja toivottavasti saadaan lisää lunta!

Kauankohan siitä on, kun viimeksi täällä kirjoittelin? Monta kuukautta varmaan. Ensin pitää laittaa suruvalittelut tupuhupunalle;( Todella kurjaa. Voimia!

Me ollaan muutettu tossa 2kk sitten ja saatiin viime viikolla vasta nettiyhteys. Ihanaa olla uudessa isossa kodissa, jossa kaikille on oma huone! Lapset nukkuvat omissa huoneissaan (mitä nyt poika tulee meidän väliin joka yö) ja hyvin nukkuvatkin! En tiedä, mikä ' taika' tässä uudessa talossa on, mutta yöt menee kaikilla nukkuessa aina jopa 9.00 asti! ja siis lapset menevät yöunille jo ennen 20.00, joten mikäs tässä ollessa:)

Minäkin olen palaamassa töihin joulukuussa, tosin, tämä sh:n työtaistelu voi pitkittää työhönpaluuta, koska osasto, jolle mun pitäis mennä, suljetaan nyt maanantaina. Ihanaa silti ajatella, että pian, kohta...pääsen kiinni ' omaan elämään' ja aikuisten maailmaan. Johan tätä kökkimistä onkin ollut yli 3,5 vuotta kotosallaa...huh. Aloin miettiä tässä syksyn aikana, ettei mun pää kestä enää kotiäitiyttä. Pinna on koko ajan kireellä ja tulee muristua lapsille ihan turhastakin. Parempi siis näin. Päiväkotipaikkaa ei vielä ole löytynyt, mutta onhan tässä aikaa, sillä joulukuun ovat isovanhemmat lupautuneet hoitamaan muksuja.



Meidän neitokainen oppi kävelemään melkeimpä 1-vuotissynttäripäivänään. Sitten sitä vauhtia onkin piisannut, nyt neiti jo juoksee! Kova tyttö on kiipeilemään ja on motorisesti paljon pidemmällä kuin veljensä tässä iässä. Kiukkua ja kitinää on paljon edelleen, kovatahtoinen ja määrätietoinen nainen todellakin! Jos ei jotain saa, alkaa huuto ja heittätyminen lattialle. Automatkat ovat edelleen painajaismaisia, ei viihdy autossa yhtään. Isoveli on myös aikamoinen kiusankappale ja tönii ja muksii siskoaan aina kun mahdollista. Että sitä itkua ja hampaidenkiristelyä meillä kyllä piisaa!



Tyttö on syönyt itse jo monta kuukautta, onneksi syö hyvin ja mitä vaan. Itse haluaa jo riisua ja pukea (yrittää), käy potalla ja ilmoittaa aina, kun on kakkahätä. Pissavaipassa ei viihdy hetkeäkään ja sen kyllä ilmoittaa kovalla äänellä. Kaikki pitää tapahtua just nyt tässä heti eikä minuutin päästä. Voi tarhatätiraukat, minkä tyttösen sinne saavatkaan...:)



Olimme viikko sitten kanarialla koko perhe ja matka meni tosi kivasti! Aurinko paistoi ja lapset puljasivat altaassa tuntikaupalla. Ravintola-illalliset vaan jäi yhteen kertaan, koska tämä pikku-neitimme ei yksinkertaisesti malttanut istua syöttötuolissaan ruokaa odotellen. Onneksi äitini oli matkalla mukana ja siitä olikin suuri apu. Saimme miehen kanssa viettää parikin iltaa kahdestaan rauhassa syöden ja juoden. Pojan kanssa ei ollut pienintäkään ongelmaa, mahtava matkamies kaikin puolin. Jaksoi istua koneessakin 6 tuntia kertaakaan kitisemättä. Toisin, kuin tyttö...;)



Tälläistä täällä. Olen hurahtanut nyt Facebookiin, joten aika on koneella kortilla:) Josko nyt kuitenkin aktivoituisin tännekin aina silloin tällöin.



Joulua odotellessa...



e&e 1v4kk/3v6kk

Heips!

Ja kiitoksia Milla-mea, kyllä nyt tämä elämänvaihe koettelee, mutta uskon että se vahvistaa ja tässä eletään samalla ihan normaalia elämää, tuskin isäni haluaa (luulen niin kun sen verran hyvin tunnen isäni) että jäädään paikalle ja vain itketään, suretaan tms. kun hän on pohjanmaalta syntyisin niin ns.kovaluontoinen pitää olla.

Meillä olisi ensi viikonloppuna työpaikan pikkujoulut, minä jo meinasin ilmoittaa että en mene sinne, mutta äitinikin sanoi että katsotaan nyt tilannetta viikolla...meillä sataa nyt taas ihanasti lunta, meinasin vähän tehdä kotihommia, kun töissä on tullut oltua muutama päivä, niin huusholli on vähän niin ja näin :-)



JA Mimo79, kiitos sinullekin...kyllä tajusin mitä ajoit takaa kirjoituksellasi :-)



Meidän herra haluaa nyt syödä itse...se on kyllä aikamoista puuhaa (sotkua), mutta kun vielä on itsepäinen poju niin tahtoa löytyy...ja nyt tykkää rakentaa kovasti dublo-legoilla, muuten herralla on nyt menossa rauhallinen kausi, en tiedä mistä sitten johtuu, tekee kaiken mitä pyytää...hassua kun muut lapset olivat ihan erilaisia tuonikäisinä.



mutta nyt pukemaan lapset ja pihalle, mukavaa sunnuntaita kaikille!

Tupu. Halaus. Meillä kaikilla on aikamme. Joillakin sitä aikaa suodaan niin että ei tiedä mitä sillä kaikella tekisi. Jotkut saavat vaeltaa täällä vain lyhyen tovin. Merkityksellistä on se kuinka se aika, pikä tai lyhyt, käytetään. Ikävä, suru ja kaipaus kuuluvat elämään yhdessä suuren rakkauden, onnen ja riemun kanssa. Ne kertovat että tunnemme, olemme elossa. Suru ja kaipaus kestää aikansa ja sitä kannattaa itselleen ja perheelleen suoda. Lopulta koittaa päivä jolloin suurin tuska ja ikävä on haalistunut, ja elämässä alkaa näkemään jälleen värejä.

Olen havahtunut myös näiden lähipiirin tapahtumien johdosta oman aikani rajallisuuteen. Narsistista, mutta surettaa puolison ja lapsien puolesta jos joutuisin yllättäen lähtemään taivasmatkoille. Mitä kaikkea olisi vielä tekemättä ja sanomatta. Olen jollain tavalla ymmärtänyt ja ennen kaikkea sisäistänyt että elämää ei pidä elää " sitten kun" -asenteella, vaan se onnellisuus ja nautinto pitää löytää NYT ympäriltään. Menee niin paljon aikaa hukkaan, riidellessä lastenhuoneen siivouksesta, pesemättömistä pyykeistä, oman vapaa-aikani puutteesta, jne. Olen käyttänyt tämän havaintoni jälkeen aikani hyödyllisemmin, olen lapsien kanssa, kerron mielestäni tärkeitä asioita elämästä ja ihmisenä olosta, katsellaan luonnon muuttumista talviseen asuun pieni tyttäreni sylissäni, pehmoinen poski omaani vasten. Tuntuu hyvälle. Rauhalliselle ja tasapainoiselle. Onni ja harmonia löytyy pienistä, mutta tärkeistä asioista.

Viitaten edelliseen, ymmärtänen Tupu isääsi. Hän on varmasti sinut oman lähtönsä kanssa, mutta voisin kuvitella että kellä tahansa vastaavassa tilanteessa olevalla olisi huoli jäljelle jäävien hyvinvoinnista. Ei halua että rakkaat olisivat surun murtamia. Toivottavasti pystyt ammentamaan ihanista ja rakkaista hetkistänne voimaa kun isäsi matka alkaa. Nyt muuten lopetan tästä aiheesta kirjoittelun. Menee kylmät väreet. Radiosta tulee nyt se biisi: " Hiljaa lasken seppeleen nukkuvan isäni arkun luo. " Anteeksi jos tuo askeinen oli loukkaavaa, mutta tuntuu jotenkin ihmeelliseltä että juuri kun kirjoitan pois nukkumisesta, niin tulee tuo biisi. Tosi outoa!

Nyt menen keittämään kupin kahvia ja ajattelen jotakin jouluisia asioita. Vaikkapa joulukortteja tai jotain. Pitäkää itsestänne huolta rakkaat netti-siskot!

kyllä kirjoitit kauniisti Cv ja eikä ollut mitään loukkaavaa...tuli oikein kyynel silmään kun luin kirjoitustasi. Te kaikki olette ihania ja ymmärtäväisiä :-) tämä meidän pino on minulle yksi henkireikä tässä elämänvaiheessa, tietysti on ihana lukea muistakin aiheista. Minäkin olen ottanut tuon kannan elämässä pitää nauttia tästä hetkestä jne...ennen otin pulttia kaikesta tosi pienestäkin mutta nyt olen siinä suhteessa muuttunut, ehkä elämä tekee tehtävänsä...



Kävin äsken kävelyllä kauniissa lumisateessa, nyt ajattelin tehdä hiukan joulufiilistä itsellenikin leipoen torttuja ja sitten lämmittää glögiä :-) olen kyllä ulos laittanut jo ulkovalot loistetta tuomaan...jouluihminen kun olen!

ja muutama vapaapäivä vielä edessä :) töissä olin molempina päivinä (siis la ja su) 12 tuntia kun meillä on porukkaa kipeänä ja yksi vielä katkaisi kätensä... tänään olen pakkaillut taas tavaroita eli ei tässä ihan jouten olla oltu :) sormet syyhyten odotan että pääsen jouluvalot ja muut laittamaan uuteen kotiin. en niitä nyt tänne vanhaan ole laittanut ollenkaan. laatikko määrä alkaa olemaan valtaisa ja kunhan Mea herää niin alan säkittää vaatteita.



Mea on nykyään varmasti yksi maailman helpommista lapsista (kunhan vaan ei saa mitään väärää ruokaa...) neiti touhuilee päivät pitkät, käy välillä tankkaamassa syli energiaa, nukkuu hyvin ja syö loistavasti. Mea oli ensimmäistä kertaa hoidossa anoppini luona nyt lauantaiaamuna kun olin itse töissä ja Millalla oli harjoitukset. hyvin oli sinne jäänyt ja vaan vilkuttanut isällensä tämän lähtiessä. Milla veti aina kunnon itkut kun hoitoon jätettiin vaikka rakastikin olla isovanhempiensa luona hoidossa.



Milla on paljon seurankipeämpi kuin Mea. vaikka Milla tekee päivän mittaan paljon asioita itsekseen (maalailee tms) täytyy neidin koko ajan tietää että joku aikuinen on lähellä. toisaalta taas neiti haluaisi monesti jäädä yksin kotiin kun me muut lähdemme esim kauppaan. taitaa olla menossa Millan ensimmäinen " murrosikä" kun ei oikein itsekkään tiedä mitä haluaisi. ja vastahan tuo lettipää syntyi... hurjaa vauhtia nuo lapsoset kasvavat ja kehittyvät. :)



nyt alkaa ajatus selvästi harhailla. taitaa vielä vähän väsyttää tuo viikonlopun työrupeama. jos selaisi lehden ja pakkailisi taas.

No niin, minun " vapaa päivä" on taas ohi :-) kun muksut tuli hoidosta ja isäntä töistä...päivä meni kaupungilla asioita hoitaessa, sitten pitikin jo tulla ruokaa laittamaan kotiin...ajatuksena oli ensin että nauttisin kotona hiljaisuudesta ja neuloisin, mutta piti taas töiden takia juosta mm.kelalla...ja kävinpä jo tilaamassa joulukinkunkin, niin ei ainakaan se unohdu.



meidän pikku-herraan taitaa tulla flunssa...:-( jotenkin kuuntelin tänä aamuna, kun vähän yksi ja nenä vuoti, toivottavasti menisi nopeasti ohi.

Kotipuolessakin tilanne on nyt seesteinen, eilen isäni pääsi kotiin, se kun on hänen viimeinen toiveensa, niin meidän kissa nukkui isän vierellä koko yön ja eilisen päivän, ja isänikin sen verran tajusi että on kotona ja oma rakas kissa on myös, niin äitini sanoi että hänellä silmä kirkastui hetkeksi, sitten jatkoi uniaan kun menee kovat kipulääkkeet koko ajan...jotenkin nyt on hyvä olo, kun ehdittiin toteuttaa isän toive että pääsi kotiin...



muuten meillä mennään samalla rutiinilla...herra on keksinyt hellan nupit ym. kyllä pitää aina muistaa käydä keittiön kautta ettei hellan levyt ole päällä.



mutta nyt ulkoilemaan tuonne pakkasilmaan -8 astetta pakkasta :-)

nimittäin meidän Mea on nyt tosi flunssassa. nenä vuotaa kuin seula ja silti on tukossa. ruoka ei maistu ja unikaan ei pysy silmässä. pieni raasu. silti Mea on hyvän tuulinen ja touhuilee melkein normaalisti.



minua vaan väsyttää ja väsyttää. nukahdin eilen illalla sohvalle kun odottelin bb:n alkamista ja silti nukahdin heti kun vaan sänkyyn pääsin. aamullakaan en olisi jaksanut nousta millään vaikka hyvät unet olin vedellyt. mikähän väsymyskausi nyt on meneillään...



Milla juoksi hetki sitten avonaista ovea päin ja nyt on päässä jätti kuhmu. onneksi ei sentään haavaa tullut. ja tuossa aiemmin neiti potkaisi tansiiessaan jalkansa kirjahyllyyn oikein kunnolla.



uloskaan ei olla oikein päästy. aamulla oltiin hetki mutta Mea ei viihtynyt siellä vaan nitisi ja natisi koko ajan eli lähdettiin sitten kotiin melko nopsaan. isäntä tuli vasta kotiin eli voipi olla että jää suunnitellut pakkaamiset huomiseksi.



jaahas, lasten ohjelmat loppuu kohta. täytyy siis alkaa viihdyttää lapsia :)

pikaiset kuulumiset tännekin nyt, kun tulin siskoni koneella käymään, kun piti hoitaa muutamia asioita muitakin...

niin, olen tällä hetkellä siis kotonani, eilen illalla äitini ja siskoni soitti että nyt olisi " hyvä" hetki tulla hyvästelemään isä...kun hoitajat olivat niin sanoneet, minä tulin ja mies jäi lasten kanssa kotiin. isäni tila on mennyt siihen pisteeseen että ei tiedä minä hetkenä se tapahtuu mutta onneksi kuitenkin saan nyt sitten vielä olla hetken vierellä vaikkakaan ei hän enää tiedosta oikein mitään, mutta kuitenkin, jää itsellekkin ns.hyvä mieli.



Pikaiset paranemiset Milla-mean väelle! Meillä jäi kanssa kotiin yksi räkänokka :-) toivon että ei minuun tule noita flunssatauteja vaikka tätä painetta ja stressiä on nyt...näillä näkymin lähden pe-aamuna viiden jälkeen ajamaan töihin, mutta pomokin tietää tilanteen joten kaikki voi olla toisin perjantaina...



että tällaista, muille äiteille ja pikku kullanmuruille mukavaa viikon jatkoa!

Räkä on ehtymätön luonnonvara. Kun yksi nenä kuivuu, toinen alkaa valumaan. Ja meillä oli alkuviikosta oksennustauti riesana. Mieheni, tyttäreni sekä minä nautimme sen suloista. Omituista sinänsä, pojat jotka ovat molemmat saaneet sen rota rokoitteen, olivat jälleen sairastumatta. Eikä ollut rotaa kun ei tuota ripuliakaan ollut. Tyttökin vain oksensi. Pikkuiseni kävi suukottelemassa siskoaan juuri pahimpaan oksennus aikaan, ja silti ei mitään. Totean jälleen: omituinen tuo pöpöjen sielunmaisema.

Niin kuin Tupu sulle on varmaan tuttu asia, mutta mainitsenpahan nyt kuitenkin, että kuulo on ihmisellä kuulemma viimeisiä asioita joka pelaa lähdönkin hetkellä. Vaikka näyttäisi että ihminen ei reagoisi tai ymmärtäisi, voi kuitenkin puheesta jokin osa tavoittaa ihmisen tajuntaa viimeisilläkin hetkillä. Ihana että pääsit tapaamaan isäsi vielä tässä ajassa. Voin vain kuvitella miltä sinusta tuntuu. Miksi en keksi nyt mitään muuta kuin kuluneen " voimia" sanan? Joitakin tunteita on vaikea pukea sanoiksi. Avuttomuus sanojen äärellä. Ja ne tuntuvat niin mitättömiltä ja pieniltä lohduttaakseen tai osoittaakseen sen myötäelämisen jota tunnen. " halaan nyt kuitenkin :) "

Milla, olen onnellinen kun saatte uuden pesän. Ja vielä jouluksi. Onko lapset kyselleet uudesta kodista? Onko kaukana nykyisestä? Muuttokuume vaivaa myös, mutta talous ei anna myöten. Esikoinen ilmoitti että ei aio KOSKAAN muuttaa täältä pois kun joutuisi jättämään kaverinsa. Vilkaisu tililleni osoitti ettei lapseni tarvitse moisesta huolestua ;D Kotimme on kuin Tetris peli. Isommista neliöistä haaveillen.

Nenänkuivatus loitusuja pikkuväelle ja isommille! ;)

ajattelin tulla tännekin ilmoittamaan että isäni nukkui rauhassa pois toissa iltana ja me saimme olla äitini, siskoni ja minä viimeiseen asti vierellä, ikävä on kova nyt...



en jaksa enempää tällä kertaa.

sinun puolestasi tupu. en osaa mitään sanoa. lähetän vain ison ja lujan rutistuksen.



cv: kyllä meillä kysellään, tai siis Milla kyselee, kovasti uudesta kodista. Milla myös on ihmetellyt tuleeko meille joulua tänä vuonna ollenkaan kun ei joulukoristeita ja kynttilöitä olla kaivettu enää täällä vanhassa kodissa esille. ensi perjantaina siis muutto.



Mean flunssa taisi olla jotain pikaista mallia kun alkaa jo nyt menemään ohi. vatsatautia kauhulla odotetaan kun sitä nyt joka puolella tuntuu olevan.



Mea on oppinut uuden kiukuttelutavan. jos ruoka tai jokin muu asia ei ole neidin mieleen niin tyttö hyvin rauhallisesti käy maahan makaamaan ja aloittaa sydäntä riipaisevan itkun. ja jos tähän itkuun ei reagoi siirtyy tyttö hetken päästä lähemmäksi makaamaan ja itkemään. kaikki tämä tapahtuu todella rauhallisesti ilman suurta draamaa (jota taas Milla harrastaa joka asiassa).



nyt pakko lopettaa kun ei kyyneliltä enää nää kirjoittaa :(

Ja kaunis kiitos Milla-mea :-)



Tulin kotiin tänään ja kyllä tuli itku kun näin lapset ja varsinkin sitten kun vanhin poika kyseli vaikka mitä...kotipuolessa saatiin käytännön asioita siihen malliin että isä saatetaan viimeiselle matkalle 8.12. soitin töihinkin ja pyysin pari päivää vapaata, muuten olisikin työntäyteinen kuukausi tulossa, saa nyt nähdä miten jaksaa...takana kolme vuorokautta ja olen nukkunut max. 12 tuntia, jospa ensi yönä saisi nukuttua vaikka vähän paremmin...



nyt lasten pariin, niin saa ajatukset muualle :-)

Otan osaa suruunne, Tupu! Voimia, jaksamista ja halauksia sinulle ja koko perheellesi suuren surun keskellä!



Meillä on viimeiset puolivuotta taisteltu sitä korvatulehduskierrettä vastaan ja minusta tuntuu, että viimeinkin olemme ottaneet mokomasta taudista niskalenkin1 ;) Eli viimein hakeuduimme yksityiselle korvalääkärille, joka sanoi suoraan, ettei tämä tauti antibiootilla parane(takana kuusi kuuria)ja saimme lähetteen lyhkiin korvien putkitukseen ja kitarisaleikkaukseen.



Leikkaus tehtiin viime maanantaina 19.11. kun aiempi aika jouduttiin perumaan korkean kuumeen vuoksI, jonka jälkeen tuli tietenkin taas yksi tulehdus lisää... ;S



Sain olla pienen kanssa mukana nukutuksen ajan ja neiti pisti viimeistä myöten hanttiin nukahtamiseensa saakka, mutta nukahti loppujen lopuksi maskilla nätisti ja piti äitistä tiukasti kiinni. Tuntui todella hurjalta jättää oma rakas pienokainen tiedottomassa tilassa sinne toisten " armoille" , vaikka tiesikin että hänestä hyvää huolta pidettäisiin. Kait se on sitten sitä jotain äidin suojeluvaistoa... ;) Sitten minut saateltiin ystävällisesti ulos salista ja tultiin hakemaan heräämöön tytön herättyä.



Neiti oli pyrkiytynyt heti herättyään pystyyn, mutta oli vielä raukea tavattuamme ja torkkui hetken, kunnes heräsi itkemään kiukkuisena kuin ampiainen. Hoitaja antoi hieman lisää kipulääkettä ja Mona sai torkkua vielä äidin sylissä hetken, kunnes heräsi uudelleen. Ja tunti heräämisensä jälkeen meno oli jo ihan yhtä hurjaa, kuin aina ennenkin. ;D Siellä pikkuinen viiletti pitkin käytäviä juosten tunti nukutuksen jälkeen ja sairaalan tarjoama pillimehu ja jäätelö maistuivat hyvin, eikä pahoinvointiakaan tullut.



Nyt meillä on sitten nukuttu täydet yöt neljä viimeistä yötä. Tuntuu todella oudolta, että saa nukkua itsekin yövalvomisten ja -huutamisten jälkeen taas, kun on joutunut valvomaan niin tolkuttomasti! Tosin Mona nukkuu vielä keskellämme, en ole vielä raaskinut häntä siirtää isomman kanssa samaan huoneeseen, mutta ehkäpä vähitellen voisi nyt sitäkin ajatella, jos tilanne korvien osalta pysyy näin hyvänä.



Korjattavaa oli paljon ja se oli välttämätön. Lääkäri tuli kertomaan, että toinen oli korva oli ollut nk. liimakorva ja toinen täynnä märkää, samoin kitarisa märkäinen. Saimme sitten vielä yhden antibioottikuurin mukaamme tästä syystä kuitenkin varmuuden vuoksi tulehdusten ennaltaehkäisemiseksi jatkossa.



Onhan nämä kierteet niin kovin harmillisia, kun itsekin kaikkea yritettiin eikä mikään auttanut. Terveellisesti kotiruokaa olemme aina syöneet, ulkoilleet, hygieniasta pidettiin varmasti huolta käsiepesusta yms ihan tarkoituksella korostuneesti huolta kun tauteja alkoi olemaan, emmekä juuri kovin paljoa edes missään ole käyneet, mutta aina vain ne taudit meille jostain löysivät tiensä ;) Toivottavasti tämä loppuisi nyt tähän.



Tosin keskustelin korvalääkärin kanssa korvatulehdusten periytyvyydestä ja hän kertoi, että on tutkimuksellista näyttöä siitä, että korvalasten vanhemmillakin monesti on ollut tulehduksia keskimääräistä enemmän lapsuudessaan. Toistaiseksi ei vielä vaan tiedetä mistä se johtuu, eli mikä siinä on perinnöllistä. Ehkä se on joku rakenteellinen juttu, miehelläni on nimittäin myös ollut lapsuudessaan sama vaiva ja samat operoinnitkin tehty aikanaan. Meidän perheen hörökorvat ;D



Moni teistä näyttää palanneen jo takaisin työelämään. Minä myös. Sain ihan yllättäen vakituisen työn marraskuun viides päivä alkaen ja otin sen mielihyvin vastaan. ;) Lapset ovat saaneet päiväkotipaikan ja se on vaikuttanut ihan mukavalta paikalta. Tosin eivät ole kovin montaa päivää ehtineet siellä vielä olemaan Monan sairastelujen vuoksi, mutta jospa tästä nyt viimein päästäisiin taas normaaliin elämään kiinni. Meille riittää hyvin kolmetoista hoitopäivää kuukaudessa, sillä itse olen vuorotyössä ja mieheni edelleen opiskelee, hoitopäivätkin jäävät siihen viiteen tuntiin päivässä keskimäärin. Mutta nyt tämä mamma lähtee nukkumaan, kun siihen kerran tarjoutuu nykyisin tarjoutuu tilaisuus. Ja huomenna olisi herätys 5.30 ja työpäivä. Siellä nuo muutkin jo kuorsaavat. ;D Nati, nati ja hauskaa viikkoa kaikille!



t.Saraida

saraida: tiedän tunteen kun " joutuu" jättämään pienen putkitusta varten muiden hoitoon. meillä Millalle laitettiin aikoinaan putket ja kaikki on vielä hyvin muistissa. meilläkin neiti pisti viimeiseen asti hanttiin nukahtamista vastaan. silloin heti kun mentiin osastolle niin antoivat rauhoittavaa neitoselle mutta eipä tuo rauhoittunut normaali annoksella. hoitajaa nauratti kun neiti mennä viipotti kovasti vaikka oli lääkitty. pikku annos jouduttiin antamaan rauhoittavaa lisää ennen kuin meidän maantiekiitäjä rauhoittui :) meillä putket auttoivat hyvin ja toivottavasti myös teillä. Milla kyllä nukkui aina hyvin vaikka olisikin ollut tulehdus päällä mutta uskon että teillä on ollut melkoiset hulinat öisin. onneksi olkoon työpaikasta! :)



tupu: hyvä että saitte asioita hoidettua. tuntuu varmasti rankalta kun heti joutuu niin paljon asioita hoitamaan. olette edelleen joka päivä ajatuksissani. iso halirutistus. tulehan taas kertomaan asioita kun siihen vaan pystyt. tukena ollaan.



meillä muutto lähenee. pakkaukset ihan loppusuoralla. uusi sohva ja nojatuoli käytiin tänään ostamassa ja ensi viikolla saadaan ne hakea :) Mea hurmasi yhden pariskunnan ihan totaalisesti. kaupassa tuli musiikkia ja meidän neiti kovana tanssityttönä alkoi siinä tanssahtelemaan. pariskunta jäi ihastelemaan neidin pyörähtelyä hetkeksi ja vilkuttelivat kovasti Mealle. sitten yhtäkkiä Mea lopetti tanssimisen, vilkutti pariskunnalle ja sanoi heippa! :) siinä sitten katseltiin vielä sohvia ja huomasin neidin kadonneen. noh, neiti löytyi yhden sohvan takaa kun sieltä kuului kovaan ääneen KAKKA! onneksi ei kuitenkaan tullut kakka, taisi vaan tytteli paukutella :)



Millalla oli uimakoulu tänään ja jäivät sitten isäni kanssa vielä sen jälkeen uimaan. ukki oli houkutellut Millaa ottamaan kellukkeet pois (Milla on vahingossa laitettu jo uimaan oppineiden ryhmään niin neiti saa pitää kellukkeita) ja Milla ne sitten otti ja lähti noin vain uimaan :) melko polleana tyttö on nyt illan ollut ;)



nyt haukkaamaan iltapalaa ja sitten bb:tä tuijottamaan :)

Ja ensinnäkin kiitos Milla-mealle ja Saraidalle voimista ja kaikesta muusta :-) hengissä olen vielä....nyt tänään on tuntunut ns.normaalilta päivältä, kun olen pari päivää melkein vain nukkunut. tänään olen jaksanut vähän kotihommia tehdä ja olla lasten kanssa...

eilen oli rankka aamupäivä kun puhelimen välityksellä kuuntelin isäni sielunkellojen soiton, kun äitini ja siskoni olivat niitä kirkon mäellä kuuntelemassa...mutta pakko elämän on jatkuttava, sitä isänikin olisi toivonut.



mukavaa lukea että teillä saraida on elämä helpottumaan päin, kun sairaudet väistyy tieltä ja milla-mealle tsemppiä muuttoon, eikös teillä se ole parin päivän päästä, onkos tytöt pakanneet omia juttujaan? meillä aikanaan poika pakkasi omia tavaroitaan, oli aika hauskan näköistä...



meillä on mikolla edelleen kova flunssa, mietin että pitäisikö lääkärissä käyttää, mutta ei ole kuumetta ollut, toivottavasti vain paranisi kun töitä olisi itselläni perjantaina, aion kyllä töihin mennä kun minulle on se on eräänlainen henkireikä tässäkin tilanteessa....



mutta nyt pikku-mies taas huutaa sängyssä...kiitoksia vielä kun olette tukeneet minua ja jaksaneet lukea kuulumisiani...palataan taas.