Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Aika iso osa identiteetistäni perustuu siihen, että olen kaunis ja hoikka.
31.10.2008 |
Sanon tämän vain ollakseni rehellinen itselleni - en ole mikään loistava puhuja tai porukan vitsinkertoja. Siksi raskausajat ovat kauheita, identiteettini katoaa ja muutun näkymättömäksi. Meillä on yksi lapsi ja toinen suunnitteilla. Miten päästä mahdollisen raskauden aiheuttamasta ahdistuksesta eroon? En kestä sitä yhdeksää kuukautta.
Kommentit (26)
Minä olen myös kaunis ja hoikka, ja myönnän ulkonäön olevan minulle tärkeä asia. Tärkeintä se ei silti ole, edelle menevät elämässä ainakin perhe, ystävät, sisäinen tasapaino ja työ.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
raskaanakin, niin on yhä hoikka ja kaunis.
Itse olen 165/49. Kummassakin raskaudessa tullut noin 9 kiloa painoa ja 3 viikkoa synnytyksestä olen ollut vanhassa painossa ja kireimmät farkutkin on mennyt jalkaan. Koko raskausaikana takaa nähtynä ei huomannut, että olen raskaana.
itse asiassa yksikään hoikka tuttavani ei ole lihonut raskausaikana, ainoastaan paino-ongelmaiset turpoavat valaiksi.
Ei raskaus lihota tai rumenna ketään.
ulkonäkö oli enemmän rasite kuin ihanuus minulle. Hain kiihkeästi hyväksyntää älykkäänä ja osaavana tasa-arvoisena ihmisenä, naiseus ja kauneus olivat rasite.
Lasten odotukset veivät huomion minun vartalostani tai kauneudestani, ihanaa aikaa. Pitkään olen ollut läskien suojassa tietäen, että minua kuullellaan asiantuntijana ei kaunottarena.
Vasta nyt nelikymppisenä olisin valmis kantamaan myös sen kauniin kropan, mutta pahus sitä ei enää ole.:)
Meillä on tosin jo kolme lasta, joten en ole kuitenkaan ap. "Ongelma" kuitenkin on sama. Ne kuukaudet raskauksien jälkeen, jolloin en ole oikeissa mitoissani turhauttavat kamalasti.
Sen verran vielä, että olen akateeminen, elän onnellisessa avioliitossa, olen kokenut myös ihan todellisia vastoinkäymisiä (esikoisemme kuolema) ja niin edelleen. Niin SILTI on vaan ärsyttävää olla pulska. Tiedän, ettei se vaikuta mieheni tunteisiin minua kohtaan (muiden kiinostuksesta en välitä), ei se vaikuta lasteni rakkauteen tai edes kykyyni toimia äitinä, työnantajana, puolisona, ystävänä tai mihinkään muuhunkaan todella tärkeään asiaan.
Silti ne omat läskit vaan ärsyttää.
Alue: Aihe vapaa
kiitän kommenteistanne. Ymmärrän täysin nuo "pinnallisuus"-kommentitkin, koska tiedostan sen itsekin varsin hyvin. Tämä olemukseni on kuin vankila, josta olen yrittänyt taistella eroon, mutta en ole pystynyt. En näe itseäni kauhean ihanana ihmisenä ja itsetunnossani on vielä paljon kehitettävää. Jotta saisitte lisää ärsyyntymisen tunteita minusta, niin kerron että samaistun BB:n Cheryliin aika vahvasti. Enkä kyllä kunnioita häntä yhtään enempää kuin itseänikään.
Täytyy silti sanoa, että lapseni on muuttanut minua paljon, enkä enää ole niin ehdoton itseäni kohtaan kuin olin ennen. Lisäksi mieheni on rakastanut minua ehdoitta, eikä häntä kuulemma häiritse ylimääräiset kilotkaan. Itseäni häiritsee: jos lihon, alan inhottavaksi muille koska oloni on niin hirveä.
Olen kateellinen teille, jotka olette sinut itsenne kanssa, koska tiedän että se saa teidät näyttämään kauniilta ulospäin, painosta riippumatta. Itselläni on siihen vielä matkaa.
ap