Gradu on viimeisiä rivejä vaille valmis!
Kommentit (4)
Mulla oli tosin nyt vain viimeiset rippeet gradusta tekemättä. Aloitin jo ennen esikoisen syntymää... Lisäksi olen tehnyt gradua pääasiallisesti ihan työaikana, kun mies hoitaa lapsia, eli en ole joutunut yökausia valvomaan tämän takia. Tosin työaikaakaan ei ole paljon voinut käyttää, ettei rahat lopu tyystin.
Sinä olet todellinen sankari, jos teet gradun äitiyslomallasi lastenhoidon ohessa! Itse en siihen pystynyt - kummallakaan kerralla. Yritä saada otettua välillä pitempiä pätkiä työskentelyyn, päivä tai pari kerrallaan. Minulla ainakin päiväuniaika tai muu parin tunnin jakso meni pelkkään käynnistelyyn, enkä ehtinyt saada mitään aikaiseksi.
itsekään öitäni valvo, mutta kieltämättä ajan haaliminen on välillä hankalaa... Viikonloppuisin olisi hyvin aikaa, mutta joskus olisi niin mukava vain ihan ollakin perheen kanssa. Kuitenkin koen tämän yhdistelmän mielekkääksi, sillä pidän kirjoittamisesta ja saan tästä tavalaan vastapainoa kotiäidin työlleni. Motivaattorina toimii myös se, että saan hoidettua lapset kotona ja etenen samalla itsekin, eli toivon mukaan pääsen työelämään heti kun opinnot ovat pulkassa ja kuopuskin on tällöin 2-3 vuotta.
Onnea sinulle ap vielä gradun saattamisesta loppuun:) Se ei koskaan ole mikään helppo urakka, etenkään lapsiperheen äidille.
ONNEA! Itselläni tuo on vasta alkumetreillä... Oletko äiti-ihminen? Itselläni on neljävuotias esikoinen ja puolivuotias vauva ja tarkoituksena vääntää gradu tässä äitiyslomalla. Sittenkin jään toki vielä kotiin ja väännän loput opinnot etänä. Kyllä tässä vielä pari vuotta vierähtää.... Onko muita opiskelija äitejä linjoilla?