Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Sekundäärisille ja muillekin...

28.10.2007 |

Taas sattuu ja lujaa. Tuntuu, että koko maailma kaatuu päälle. Olin juuri ottamassa parvekkeelta pyykkeja sisään, kun kuulin pihalla olevien äitien jutut... Siellä tuuleteltiin tulevien pikkukakkosten vuoksi... Ja eilen tuli tekstari: eräs tutuu, jonka kanssa en ole pitänyt mitään yhteyttä puolin eikä toisin, ilmoitti, että heille oli syntynyt kolmas lapsi. Itse ollaan yritetty ja toivottu toista lasta jo pian 4 vuotta. Tuloksena yksi tuulimunaraskaus ja siis keskenmeno pian 3 vuoden takaa.



Olen niin masentunut, en jaksa hymyillä kenellekään, enkä puhua. En edes miehelleni, sillä hänenhän syytään tämä sekund.lapsettomuus on (vähän siittiöitä, 97% epämuod., vain muutama prosentti liikkuu hitaasti eteenpäin). Pelkään, että loukkaan häntä, jos alan purkautua tästä aiheesta. Tuntuu, ettei kukaan ymmärrä. Muutamalla olen puhunut, parhaimmille ystävilleni (joista toinen on juuri raskaana, tärppäsi ekasta yrityskierrosta...), mutta ne kommentit melkein vain loukkaavat, mitä sieltä tulee, koska he eivät ole käyneet tätä läpi henkilökohtaisesti!



Alan varmaan taas vältellä tässä talossa asuvia ihmisiä, sillä en kestä katsoa ja kuunnella heidän onneaan. Itse olen ulkopuolinen hiekkalaatikkoporukoissa, vaikka äiti olenkin. Mutta omissa silmissäni olen luuseri ja epäonnistuja, niin varmaan muidenkin silmissä. En tiedä, mitä tekisin. Olisi helpompaa olla toivomatta enää lapsia lisää, mutta miten saan sen toiveen pois päästäni? Aina kun kuulen näistä odotusuutisista, pahamieli nostaa taas päätään. Jotkut ovat vaan syntyneet onnellisten tähtien alla ja toiset eivät. Minä kuulun jälkimmäiseen ryhmään, hyväksyttävä se kai on...



Kai tämä olo sitten taas joku päivä helpottuu, hetkeksi.

Kommentit (3)

Vierailija
1/3 |
28.10.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Raskaalle kuulosti tunnetilasi, voimia sinulle. Kirjoitit, että et jaksa puhua, mutta sitä minä sinulle suosittelisin. Kannattaisi etsiä juttukaveri, vaikka ihan ammattiauttaja, kun koet masennusta, voimattomuutta ja arvottomuutta. Muuten tämä juttu alkaa syödä sinua sisältäpäin ja se pilaa oman hyvinvointisi ja parisuhteesi. Jos sinusta tuntuu vaikealle aloittaa puhuminen, niin miten olisi kirjoittaminen. Ainakin tänne palstalle sait tuntojasi purettua. Kirjoittaisit ensin mietteitäsi paperille, ja sitten siltä pohjalta voisi olla helpompi jutellakin jonkun kanssa tästä kipeästä asiasta.



Vierailija
2/3 |
28.10.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

viestisi tuntui enemmän kuin tutulta, aivan kuin itse olisin sen kirjoittanut!

Meillä on aivan sama tilanne: esikoinen täytää seuraavaksi viisi vuotta ja haikara ei vaan ole pudottanut meille pakettiaan! No, kerran myös meille, mutta se meni heti noin viikoilla 9 kesken.

Läheiset saavat vauvoja, tulee tosta vain, ja itse kun olen koittanut avata keskustelua aiheesta, niin se ei johda ainakaan minua lohduttavaan tulokseen. Olen tullut siihen tulokseen, että turha on sellaiselle ihmiselle puhua asiasta joka ei ole itse kokenut samaa!!! Ei ainakaan minun ystäväpiirini ymmärrä ollenkaan keskenmenosta johtuvaa masennusta tai ainakaan sitä, että menee niin heikosti kuin minulla, että olen turvautunut jo masennuslääkkeisiin!!

Vuosi sitten oli kaikkein hankalin vaihe. En todellakaan halunnut kohdata naapureitani suurien mahojensa / vauvojensa kanssa. Minulla oli myös niin paskaolo, aina kun jouduin ko. tilanteisiin. Yritin olla kuin ei tuntuisi missään ja kotona sitten päästin itkut ulos! Kävin myös juttelemassa ammattilaisen kanssa näistä asioista, ja se auttoi aluksi, mutta eihän hänkään meille lasta mitenkään saa vaikka kuinka juttelemme samasta asiasta uudelleen ja uudelleen.

Jo se, että ei saa sitä toivomaa nyyttiä kotiin on jo meidän perheessä niin kipeä ja arka aihe, että se jo itsessään saa aikaan epätoivoa ja ahdistusta. Lisätään siihen vielä se, että ikää tulee joka vuosi lisää ja aika käy täten myös vähiin.

Voimia sulle, sitä me kaikki tarvitaan näiden asioiden parissa Pörrö79!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/3 |
31.10.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä kuulun juuri tuohon samaan epäonnisten ryhmään kun sinäkin. Jos joku voi mennä päin helvettiä niin sehän menee. Viime uutena vuotena sanoin miehelleni, ettei voi olla toista näin kamalaa vuotta kun tämä 2006. Mutta mitä vielä vuosi 2007 on kohta lopussa ja ainakin tähän asti tuhat kertaa kamalampaa ja raskaampaa. Välillä on todella vaikea hymyillä ja todella vaikea olla itkemättä. Et siis todellakaan ole yksin näiden asioiden äärellä. Itseä tässä pelottaa kuinka hirveäksi tämä vuosi vielä äityy. Meillä on 1. ICSI alkanut, mutta se saattaa keskeytyä lakon takia. On vaikee käsittää, että voi olla näin paska säkä, mutta mun elämässä se menee just näin. Olis todella parempi luopua koko vauva- ajatuksesta, mutta kun siihenkään ei todella pysty.



Mites teidän hoitohistoria? onko kaikki hoidot tehty ja toivo menetetty? Meillekään ei mitää luomutärppiä ole luvassa, koska vika myös miehessä. Kannattaisi ehkä kuitenkin yrittää jutella miehesi kanssa, että pysyy parisuhde kasassa. Itsellekin tulee välillä ajatus, että tämä on miehen syytä, mutta mitäpä se syyttely sitten auttaa. Yhdessä tässä ollaan, vaikka jotkut läheiseni ovat jopa murjaisseet tämän vaihda miestä kommentin. Olen vaan tyytynyt sanomaan, että haluan lisää lapsia MEIDÄN PERHEESEEN, en lapsia hinnalla millä hyvänsä. Ottaahan se silti päähän noita sumun jälkimakuja kärsiessä, että miksei tätä vois tehdä sille, jossa vika on. Ja mitä vielä onkaan tulossa.



Ihmisistä, jotka ei ole itse kärsinyt lapsettomuudesta, eivät osaa kun heittää jotain loukkaavaa, vaikka eivät ehkä sitä tarkoitakaan. Varsinkin henkilöt joille lapsia tulee tosta noin vaan tai on kerran yritetty puoli vuotta ja oli se niin kamalaa. Turha on piip tulla mulle tollasta puhumaan. Varsinkin kun tää henkilö saa kohta jo toisen lapsen sinä aikana, kun me ollaan yritetty sisarusta.



En nyt tiedä oliko tästä sulle mitään apua, mutta kovasti tsemppiä sulle! Onneks on kuitenkin tämä palsta ja se vertaistuki. Huhuile vaan mua, jos kaipaat juttukaveria.



lekkäkerttu