---MARRASMASSUT LA-SU 27.11-28.11---
Kommentit (30)
Pähkinäneito: Voithan käydä lähimmässä päivystyksessä tai synn. osastolla mittautamassa verenpaineen ja katsomassa virtsan. Samalla voisivat kuunella sydän äänet. Ihan vain sinun mielenrauhan vuoksi.
Itse olen myös hieman hermoillut kun perhonen ei esim. to. liikkunut kovin paljoa. Sain kuitenkin kymmenen liikettä puoli 9 uutisten tienoilla kuten tavallisesti. Samoin eilen oli rauhallisempaa mutta liikkui kuitenkin. Se on hermoja raastavaa kun koko ajan pyörii mielessä vauvan liikkumattomuus.
Nukuin kamalan hyvin. Välillä toki heräsin kylkeä kääntämään ja vessaan. Tuntuu, että unta tarvitsee paljon. Eilen otin kahdet lyhyet päiväunet ja nukahdin yö unille puoli 11. Onko muilla tuntuma, että unen tarve olisi lisääntynyt?
Olen ajatellut siivoilla kaappeja ja hyllyjä, erityisesti keittiössä tänään. Maanantain sektiota odotellessa aika käy toooosi pitkäksi. Koko ajan pyörii mielessä maanantai ja paljonko on vielä aikaa...
Joulu juttuja on tullut taas kauppoihin, jopa joulukalentereita. Minulla on 1 lahja jo ystävälle valmiina. Muut ajattelin tilata netistä tai käydä pikaisesti kaupassa, sillä en tykkää shoppailla. Jotenkin väenpaljoudessa alkaa ahdistaa. Lievää paniikkioireilua on ollut nuorempana, olisiko sieltä jäänyt tämmöinen käyttäytyminen... Joko muut olette miettineet joulua?
päivän jatkoja.
Germit ja perhonen 38+6
Kuopukset herättivät seitsemän aikaan ja nyt on Hesari luettu,aamukaffet juotu ja odotellaan että muu porukka herää ja lähdetään kaupoille .
Kuopukset ovat tänään saamassa tamaqotsit ja sen takia ovat niin täpinöisssään etteivät malta nukkua??
Yöllä taas valvoskelin parisen tuntia ja suppareitakin oli ihan säännöllisesti ja astetta kivuliaampia kuin tähän asti..perätilassa taitaa
tikrunpentu edelleen olla siitäpäätellen että tuolla ihan alhaalla tuntuu inhaa räpellystä...
Pähkinäneito jos olisin sinun tilanteessasi niin kävisin kyllä sairaalalla tsekkauttamassa tilanteen ihan oman mielenrauhan vuoksi ja tuo tilanne mielestäni nyt nimenomaan vaatii tarkistuksen..
jaahas jos pukisin vaatteet päälle ja lähtisin hiipimään koirulin kanssa aamupissalle,,
Mukavaa lauantaita kaikille !
Isotikru+tikrunpentu 36+2
Kiitos kaikille " ruokavinkeistä" ennen sektiopäivää. TYKSin ohjeissa ei saa syödä eikä juoda enää ilta 24 jälkeen ja aamulla mennään seitsemäksi osastolle. Hoitaja sanoi vain, että jos suoli toimii normaalisti, niin ei ole mitään syytä ottaa mitään tyhjennystä. Mulla kyllä käy niin, että kun syön niin samantien saan mennä vessaan. Pelottaa vähän, että kun leikkauksen jälkeen syön ruokaa niin alusastianko ne mulle tuo? Tai pakko kai, kun ei vessaankaan pääse. Täytyy varmaan kysyä apteekista niitä teidän mainitsemia peräpuikkoja, eipä niistä varmaan ole haittaakaan kun toiset yliopistosairaalat niitä määräävätkin.
Möhö: Mulla oli torstaina viikot 36+6 ja painoarvio 2400g. Lääkäri sanoi vain, että on siro vauva. Esikoinen oli syntyissään 39+4 (raskausmyrkytyksen takia käynnistettiin) 3365g. Lääkäri totesi, että vauva on tosiaan siro eikä esikoinenkaan ollut iso, joten samoissa mennään. Minkä kokoinen sun esikoinen oli?
Pähkinäneito: Käy toki päivystyksessä verenpainemittauksessa niin saat rauhan. Itselläkin vähän kutisee, mutta ei kädet vaan kaikki muut. Luulen ja tiedän sen kutinan kyllä johtuvan siitä, että kerrostalossamme on aloitettu lämmityskausi ja aina syksyn tullen ja patterien lämpiämisen seurauksena mun iho alkaa kutista. Ilma kuivuu kai jotenkin. Voiko sulla vaikuttaa sellainen? Jos oikein mieltä vaivaa, niin soita tulevaan synnytyssairaalaasi, he varmasti osaavat neuvoa ja auttaa.
ON: täällä kaikki ok. Nyt kun tiedän sektiopäivän (enkä osaa ajatella, että syntyisi ennen) niin alan jo vähän kaivata mahaa. On niin hellyyttävää nähdä pienen jalan tai pyllyn kohouma iholla. Vaikka odotan kasvoista kasvoihin näkemistäkin, niin on tää odotusaikakin ainutlaatuista. Varsinkin jos (ja miehen mielestä kun) tää meidän lapsiluku jää näihin kahteen, huoh!
T: Rila ja hippuli 37+1
Unohdin, että sulla oli näköharhojakin ja päänsärkyä. Mulla alkoi samat oireet viimekerralla juuri viikolla 35 ja olin sairaalassakin raskausmyrkytyksen takin. Varmasti ottavat sut tutkimukseen, kun kerrot mitä oireita sulla on. Sitä paitsi saat päänsäryn jo huolehtimisesta ja murehtimisesta, joten et mitään menetä jos soitat ja kysyt apua. Koita jaksaa ja voimahali!
mutta lisätään se sitte ku pipanan hakeneet on ilmotellut sinne tietoja :)
täällä edelleen ollana yhdessä palassa vaikka supistellu nyt viikon keskimäärin yhteen putkeen...toissa iltana alko uudelleen hieman kipeempänä ja eilen tulikin sitten imuroitua ja pestyä pyykkiä ja lähdettyä vähän kaupunkiin ramppaamaan ajatuksena että tule nyt prkl ku uhkailet kerta :D kyllähän illaks sai supsituksiin vähän voimaa, mut ei riittävästi. että tässä sitä sitten edelleen supistellaan ja pähkäillään että pitäiskö käydä joka tapauksessa näyttääs vähä tuota alapäätä jossain tänää. sais kattoo onko siel mitää edes tapahtunu vai ihan turhaanko tässä kärsitään.
jotenkin en kehtais synnärille soitella saatika marssia et viittitteks vilkasta... missäköhä sitä vois?
jahas, esikoinen haluaa wetabixiä.. pitää mennä laittaan :)
freya rv39+
Pitää pikaisesti ilmoitella, että olemme saaneet tytön 20.10 raskausviikolla 37+4. Pikkuisella oli painoa 2790 ja pituutta 48 senttiä. Pipo oli 33 senttiä. Pari päivää oltu kotona ja arki on ihanaa, mutta myös väsyttävää. Neiti on tyytyväinen tuhertaja! Synnytys käynnistyi itsellään ja yllätävästi. Olin aika nopea ensisynnyttäjä, lapsivedet menivät 2.15 ja tyttö syntyi klo 6.15. Pitää kirjoitella synnystyskertomus joskus myöhemmin...
Nyt herättämään pikkuista aamutoimille;)
Aamu yheksältä tuli veljen 4kk vanha tyttövauva hoitoon ja veli hakee parin tunnin kuluttua. Yhellä kädellä koitan kirjotella...
pähkinäneito: Joo, mulla on Angel sounds. Oon loppuraskaudessa kuunnellu vaan muutaman kerran mut viime viikolla oli pakko ku vauva oli liian rauhallinen parina päivänä. Jouduin kans hetken ettii sydänäänii mut sit sain ne kuuluviin hyvin. Näkyyks sulla syke siitä laitteesta vai lasketko ite sen? Mun mielestä sun kannattaa käydä jossain näytillä vaikka päivystyksessä ni saat selvyyden ikävään oloon.
germit: Sulla onki enää 2 yötä sektioon :) Joulua oon aatellu jo jonki verran: mennään aatoks mun vanhemmille kuten joka joulu. Miehen vanhemmat ei järkkää mitään joulujuhlia eikä pahemmin kutsu kylään :( Lahjojaki oon jo ostellu: kaikille kummilapsille (joita on 3) on jo paketit, samoin parille muulle lapselle joille ostetaan. Joulukortteja alettiin yks päivä askartelee tyttöjen kaa mut ei tytöt jaksanu tehä ku muutaman, hyvä alku sentään.
freya: Ihan hyvin sä voit mennä käymään synnärillä! Tai äippäpolilla! Kyllähän niiden täytyy kattoo mikä sun tilanne on ja onko supistelut tehny jo jotain.
Aino07: Onnea pikku prinsessa syntymän johdosta! Oli tosiaan nopee synnytys ensisynnytykseks. Mulla ku kesti 18h joten oottelen et mitä tällä kertaa ku viimeks oli sektio. Mun tuurilla se on taas reilusti yli 12 tuntii.
Illalla lähen kavereiden kaa leffaan. Vien kummanki kaverin 30v lahjaks leffaan ja mennään syömäänki. Varmaan vika kerta itekseen liikenteessä ennen vauvan syntymää. En oo oikeen ohjelmaa viittiny haalia tuleville viikoille ku ei koskaan tiiä millon lähtö tulee.
Tarald ja tiitiäinen 37+0
Meille syntyi suloinen pieni poika (raskausvkolla 38+3) keskiviikkona 24.10. klo 20.00. Synnytys käynnistettiin ja kesti kaiken kaikkiaan pari tuntia. Loppu meni tosi kiireellä. Vauva syntyi heti kun pääsin synnytyssaliin. Painoa 3.220 g ja pituus 48 cm.
Tänään päästiin kotiin ja nyt nautiskellaan ihanasta pikku nyytistä. Kaikki kolme isoveljeä on innokkaita hoitajia ja hoitovuoroista meinaa tulla vähän kinaa...
Käy vaan Pähkinäneito vaikka tk:ssa mittauttamassa tuo verenpaine! Saatpahan ainakin sitten mielenrauhan itsellesi. Toivottavasti kaikki on oireista huolimatta kuitenkin hyvin!!!
Germitiä huolestuttaa vauvan vähäiset liikkeet. Olenkohan ihan väärässä kun muistelisin että juuri noihin aikoihin niiden kuuluukin vähetä..? Yksinkertaisesti vauvalla ei enää ole tilaa niin paljoa kuin ennen. Toivottavasti pikkuisella on kaikki hyvin!
Aino07:lle onnittelut pikkuisen prinsessan johdosta!
Omaa napaa. Yhtäkkiä iski semmonen ihme " paniikki" kun sai tietää että vauva syntyykin jo kahden viikon päästä =) Koko ajan vaan pyörii päässä se leikkauspäivä ja kaikki muu mahdollinen asiaan liittyvä! Sitä on niiiiiiiiiin kauan odottanut vauvaa, tuntuu että jo ihan kyllästymiseen asti, ja sitten yhtäkkiä jäljellä onkaan enää kaksi viikkoa!!! Vielä kun mulla oli juuri ennen tätä raskautta alkuvuodesta tuulimunaraskaus, niin tuntuu että sitä on odottanut jo ihan vuoden alusta =)
Vointi on hyvä, viime yönkin nukuin hyvin! Vain yhden kerran heräsin pissalle! *tuuletusta* =)
Kiva olisi tosiaan jos joku osaisi " päivittää" tota meidän esittelypinoa! Jokos synnytysasiaa-palstalla on marraskuisten synnytystarinoita?
Voikaahan hyvin kaikki, Yazmin 36+2
Hei,
Soitin synnärille ja kerroin oireeni Ja uutena oireena kun kävin kakalla väri oli harmaa. Ja hoitaja sanoi että se viittaa maksaarvoihin?(+kutina käsissä) Sanoi että voin huoletta odottaa maanantaihin että pääsen neuvolaan käymään EI KUULEMMA HÄTÄÄ??!!
Mistä johtuu nämä maksaoireet? En huomannut kysyä hoitajalta!
Verenpaineen mittasin mummon mittarilla 58/119
Syke oli n.130 TARALD LASKIN ITSE JOTEN VOI OLLA HEITTOA!
Paljon onnea Aino07=)
pähkinäneito 35+4
...vauva uutisia Erittäin vauvantuoksuiset onnittelut uusille " marrasmammoille" .
Rila: tämä on mun ensimmäinen lapsi (miehelle toinen) mutta itse olen ollut todella pieni kun synnyin ( 2400g, 45cm, ja olin täysaikanen) ja mieskin ollut ns. normaalikokoinen niin ajattelin että kyllä kai sekin jotain vaikuttaa ja meillä tekee se lapsiveden vähyyskin että vauvalle ei tule kunnolla painoa kun istukka ei toimi enään kunnolla, virtaukset ja sydänkäyrät on ollut hyvät mutta joudun oleen osastolla että saadaan tarkkaa seurattua keimon kasvua (miehen keksimä " työnimi" ).
Eilen pelästyin oikein kunnolla että tähänkö loppu mun viikonloppu loma sairaalasta ku supistuksia alko tuleen todella tiheetä, ei tainnu olla ees 5min välissä ja oli jo kovin tuskasia mutta loppu kun seinään ja sen jälkeen ei oo ollu mitään joten en viittiny lähtee takas sairaalaan.
Nyt olen kyllä ottanu levon kannalta kotona olemisen, en oo ees tiskejä pistäny kun ei oo viittiny leikkiä verenpaineen kanssa. Torstaina äippäpolilla ne oli 154/115 ja siitähän lähdin sitten osastolle ja illalla rupes laskeen ja tänään ollu 138/83 joten lepo tehny tehtävänsä.
Nyt täytyy mennä kattoon kaikki sairaalakassiin valmiiks kun seuraavan kerran pääsen vissiin kotiin sieltä nyytin kera joten otan jo kaikki mukaan.
möhö ja keimo rv 37+jotain (tuli oikosulku)
Kotiuduttiin jonkin aikaa sitten poikien kanssa leffasta. Mies on tänään töissä eikä harmaa sää houkutellut ulkoilemaan. Rottatuillesta on täällä puhuttu jo aikaisemminkin. Itse en ollut kovin otettu, nelivuotiaamme aluksi pelkäsi ja sitten tuppasi pitkästymään (jaksoi kuitenkin hienosti koko kaksi tuntia) ja ekaluokkalainen tykkäsi. Alle 4v lapsen kanssa en menisi katsomaan!
Nyt on karkkipäivänhuuruinen meininki: pojat keksivät nimiehdotuksia vauvalle ja nauravat aivan vääränä hulluille ehdotuksilleen. Kuulostaa kyllä hauskalta minunkin mielestäni:) Samalla ottavat tuossa matolla pientä painiottelua/halailevat - kyllä tuollaisia vielä yhden lisää ottaa tähän pyörimään!
ON: Olen sen eilisen perätilatiedon jälkeen kuulostellut ihan eri tavalla liikkeitä. Niitä on taas ollut enemmän, kuin muutama päivä sitten, ja osa liikkeistä on melkoisen voimakkaita. Elän koko ajan toivossa, että kääntyy itse ennen keskiviikkoa.
Lopuksi taas onnittelut kaikille vauvansa saaneille. Nuuhkikaa vauvan tuoksua minunkin puolestani.
Pepi 37+4
Täällä sitä vaan ollaan ja odotellaan edelleen. Kova halu olisi jo lähteä synnyttämään vaikka se hieman jännittääkin. Mieskin näki ensimmäisen synnytysunen viime yönä ;) Itse en ole niitä kyllä nähnyt.
Yöllä tuli nukuttua todella huonosti...pitää kai kohta ottaa päikkärit kun telkustakin tulee jääkiekkoa niin mies istuu sen äärellä.
Pähkinäneito: tsemppiä sulle oireiden kanssa. Hyvähän niitä on aina tarkastaa...jos ei muuta niin oman mielenrauhan vuoksi.
Germit: Mä kanssa välillä huolestun vähäisistä liikkeistä, mutta mun käsittääkseni vauvalla ei enää ole niin paljon tilaa liikkuakaan. Sellaselta vellomiselta lähinnä tuntuu ja puskemiselta. Olen kuitenkin ajatellut ettei se vaarallista ole kun joka päivä kumminkin liikkuu jonkun verran.
Aino07: Onnea pikkuprinsessan perheelle!!!!
Reviisori: Onnea myös teidän pojalle!!! Ihanaa vauva-arkea teille molemmille.
Jouluna olen jo vähän miettinytkin. Ihanaa kun meillä kaikille on jouluna jo nyytit sylissä. Tulee varmasti paras joulu ikinä!!! Joulukortteja ajattelin itse tehdä...laittaa niihin sitten vauvan kuvan ja nimen (jos jo annettu). Saavat sitten kaukaisemmatkin sukulaiset nähdä minkälainen vauva sieltä tuli.
Viikonloppuja kaikille!!!
Dragondream 39+3
Kotiuduin juuri joten en vielä ole ehtinyt tämän viikon kuulumisianne lueskella, mutta piipahdin pikaisesti ilmoittamaan että...
24.10 (rv 37+5) syntyi tyttövauva (hätäsektiolla). Painoa 3190g, pituutta 48.5cm ja pipo 36cm. Kertoilen synnytystarinaa sitten myöhemmin, aika kiireeksi ne supistukset sitten tilanteen ajoivat...
Onnittelut myös muille vauvan saaneille ja suppareita niitä toivoville!! Luen juttujanne huomenissa. Nyt syöttämään tyttöä =) =)!
Eppuliina ja tyllerö 4pv.
Ja paljon onnea myös eppuliina=) Odotinkin jo sinulta vauvauutisia=)
pähkinäneito
Aino07, Reviisori, Eppuliina ja muut, onpa ihanaa että olette jo saaneet vauvat kainaloon. Perässä tullaan... Tuntuu että tosi moni on jo nyt synnyttänyt, saapa nähdä keitä enää loppukuusta roikkuu täällä.
Itseäni ainakin veikkaisin loppukuun roikkujaksi, mutta nyt en ole enää ihan varma. Eilen illalla jouduin menemään sairaalaan runsaan vetisen vuodon takia ja olin siellä sitten yötäkin. Kätilö ei saanut lapsivesitestillä selvää tulosta, mutta veikkasi vuotoa kuitenkin lapsivedeksi, kun kohdunsuuta tutkiessakin nestettä holahti paljon. Itse olin sitä loristellut vessaan jo arviolta pari desiä. Yöllä (vaakatasossa) vuotoa ei kuitenkaan ollut ja aamulla lääkäri ultralla katsoi, että lapsivettä on tarpeeksi, joten pääsin kotiin. Ihan hyvä, sillä vielä saisi napero kasvaa, nyt painoarvio oli 2700g ja viikkoja kasassa 36+3. Katsotaan miten käy, aika paljon on ollut supistuksia, vaikka ei juuri kivuliaita.
Hassua miten alkoi tuntua sairaalassa siltä, että eihän se nyt vielä voi syntyä kun pinnasängyn pehmusteetkin on vielä ompelematta eikä pakastimeen varattu ruokaa. Tuli oikein stressi, vaikka tottakai vauva olisi tervetullut nyt jo, ja kaikki tarpeellinen on jo hankittu. Mutta täytyy nyt olla reipas ja hoitaa loputkin hommat valmiiksi, jos vaikka tyyppi päättääkin saapua etuajassa.
Pelkkää omaa napaa, sori. Leppoisaa viikonloppua kaikille ja ihanaa vauvaeloa jo synnyttäneille!
Manna ja masu 36+3
Vauvatuoksuiset onnittelut nyyttien johdosta! Nauttikaahan vauva-arjesta, se menee niin äkkiä ohitse! Synnytyspuolelle vois alkaa kirjottelemaan Marraskuisten synnytystarinoita, kuka nyt ensiksi kerkiää. ...siinä kun on pari muutakin hommaa vastasyntyneen kanssa tehtävänä ;-)
Perästä tullaan, Yazmin 36+2
ja ihmeen hyvin jaksoin istuu pari tuntii paikallani eikä ees paikat puutunu. Tulipa käytyä kavereiden kaa pizzallaki sitä ennen ja leffan aikana popparit ja namit maistu tooosi hyvälle ;)
Tänään oli tullu vielä aamusta lisää vauvauutisia joten onnea Reviisori ja eppuliina!
Malttamattomuus itellä kasvaa vaan päivä päivältä ku lukee toisten ihania vauvauutisia! Jos vaikka parin viikon kuluttua ois oma vuoro olla synnyttämässä...
Tarald ja tiitiäinen 37+0
Aino07 ja Eppuliina, onnea tyttövauvan syntymän johdosta! Ja Reviisorille onnittelut poikavauvasta!
RvaRuljanssi ja Nuu rv 35+4
ENSIKSIKIN:Lämpimät onnittelut jo VAUVAN SAANEILLE=)
TOISEKSI löysin tuon esittelypinon ,mutten kyllä osaa laittaa sitä omaksi jutukseen=(
http://www.vauva-lehti.fi/keskustele/tm.asp?m=11319555&t=11319555&appid…
Täälä mä oon taas aamuvirkkuna, kun ei saa nukuttua.
HUOLESTUTTAA: Käsiä kutisee ihan mielettömästi, pieniä näköharhoja ja päänsärkyä ollut tässä muutaman päivän. Viime neuvolassa 1.5vko sitten kaikki arvot olivat kunnossa. Esikoisen aikana raskaumyrkytys tuli pahaksi juuri näillä viikoilla ja käynnistykseen päädyttiin 36+6. Mutta se aika on jotenkin mennyt sumussa ja unohtunut. Liikkeitäkin on ollut tosi vähän=(
VOINKO RAUHALLISIN MIELIN ODOTTAA TIISTAIN LÄÄKÄRINEUVOLAA?
Tarald: Eikö sulla ollut se Angels sound laite? Oletko vielä kuunnellut, eilen kun koitin hädin tuskin löysin ääniä ja lopulta ne kuuluivat tosi himmeesti ja sain sykkeeksi 120. Johtuu varmaan vauvan koosta ettei kunnolla löytynyt ääniä.
Olen odotellut Eppuliinan kuulumisia=)
Kun miehet herää siinä 10 aikoihin suunnistamme rakennusmessuille=)
IHANAA LOPPUVIIKKOA=)
pähkinäneito 35+4