Koska voi odottaa että elämä helpottuu lapsiperheessä?

Vierailija kirjoitti:

Meillä lapsillä ikäeroa 2v5kk. Joka vuosi on helpottunut, mutta kun nuorempi täytti 4 huomasi että alkoi selvästi helpottua. Nyt taas kun kuopus täytti viisi on vielä helpompaa. Leppoisaa. Paljon hetkiä että molemmat lapset pihalla tai kavereidensa kanssa, joita meillä tosin on paljon lähellä.

Alle kouluikäiset ei kyllä voi olla ilman vamhempaa pihalla. Itse teen lasun jos näen. 

Soittelevat muiden ovikelloja ja käyvät kiukuttelemassa ja pyytämässä ruokaa. 

Ei ikinä! Meillä lapset 21v ja 17v ja aina on jotakin säätöä ja huolta.

No, itse miehes kanssa laittauduit paksuksi ja nyt vaan lusikka kauniiseen kätöseen. Raskautesi kestosta ja ekan muksun iästä päätellen halusit maksimoida työstä poissa olon ja sitä seuraavan vanhempainvapaan keston ja tulos. Nyt vaan siedät tilanteen, jonka olet luonut ja painut v*ttuun täältä valittamasta. 

Vierailija kirjoitti:

Ainoa lapsemme on 20-vuotias. Oli helppo lapsi. Kouluaikana meni kuin tanssi. Murrosikä koetteli. Opiskelee  nyt yliopistossa. Edelleen  päivittäin mietin, kylään, huolehdin, huolestun hänen asioistaan. Tiedän, että on turhaa.  Pärjäävä ja ihana.  Milloin siis  helpottaa? Onneksi on vain yksi lapsi. 

Helpottaa siinä kolmenkympin hujakoilla. Kun ovat vakitöissä ja naimisissa, eli jotkut toiset huolehtii 24/7. Ja ei, en ole kyylännyt yli kymmeneen vuoteen, ihan omaa elämäänsä ovat saaneet elää. Mutta joskus käy mielessä, että huolehtivatko itsestään riittävästi. Ei edes viikoittain mutta joskus.

Mites nykyään menee ap?

No nyt kun ovat 13 v ja 15 v, on ainakin matkustaminen jo mukavaa, sairaan kallista tosin. Eli sanoisin, että siinä 10-12 vuoden päästä, ellei tule rankka murrosikä.

Upp

Vanha ketju mutta kestoaihe. Ei elämä lapsiperheessä helpotu koskaan. Tilalle tulee koko ajan uusia, erilaisia huolia.

Kyllä sanoisin että meillä on jo helppoa kun nuorin on 7v.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä lapsillä ikäeroa 2v5kk. Joka vuosi on helpottunut, mutta kun nuorempi täytti 4 huomasi että alkoi selvästi helpottua. Nyt taas kun kuopus täytti viisi on vielä helpompaa. Leppoisaa. Paljon hetkiä että molemmat lapset pihalla tai kavereidensa kanssa, joita meillä tosin on paljon lähellä.

 

 

 

Alle kouluikäiset ei kyllä voi olla ilman vamhempaa pihalla. Itse teen lasun jos näen. 

Soittelevat muiden ovikelloja ja käyvät kiukuttelemassa ja pyytämässä ruokaa. 

Kyllä se nyt on ihan yleistä että 5-6 vuotiaat voivat jo ulkoilla ilman vanhempia.

Vierailija kirjoitti:

Ei ikinä! Meillä lapset 21v ja 17v ja aina on jotakin säätöä ja huolta.

Perusvastaus tällä palstalla.

Uppp

Nyt kun ovat 13v ja 15v, on jo aika helppoa.

Ei se ikinä helpota, ne haasteet (lue ongelmat ja rasittavuus) vaan muuttaa muotoaan ja kasvavat lasten kasvaessa. 

Olipa ajatuksia herättävä keskustelu. Tämän keskustelun myötä nousi hyvin esiin se, miten nykyaikuiset "toteuttavat projekteja" sen sijaan että heittäytyisivät elämään. Kuten joku sanoikin, lasten hankkiminen tarkoittaa elämää lasten kanssa,heistä huolehtien elämän eri vaiheissa ja heidän myötä itsekin kasvaen ja kehittyen. Ei parisuhde ole myöskään irrallinen osa, josta huolehditaan tai joka on telakalla ja joka taas nousee keskiöön,kun lapsiprojekti on ohi. Tai siis toki niinkin voi suhtdutua juuri tuossa projektiajattelussa. Parisuhde -etenkin jos suhde on lasten toisen vanhemman ksnssa- tulee myös sen eteen,että yhdessä heittäydytään elämään lasten kanssa, muovataan elämällä se oma ainutlaatuinen perhe,jossa on haasteet sekä yksilöillä että perheenä, joissa on ainutlaatuisuutensa, ilonsa, onnensa. Valmista ollaan joka päivä, ei sitten joskus.

Toki eri vaiheet kuormittaa eri tavalla, siitä ap puhuikin enkä sinänsä hänen pohdintaa kyseenalaistakaan ( pikemminkin saatuja vastauksia), mutta perheessä voi tulla mitä vaan. Teini-ikä on useimmiten aivsn oma taistonsa, mutta suurinta murhetta aiheuttanee, jos ja kun elämä aikuisuudessa ei lapsilla sujukaan mallikkaasti tai väleihin tulee säröjä, tulee sairauksia yms. Sellaisia asioita,joita elämä tuo, mutta joihin vanhempana ei enää yksin voi vaikuttaa.

Sen kaiken hyväksyminen lieneekin sitten se tehtävä, kun on sitä ns. "helpompaa aikaa".

Vierailija kirjoitti:

Meillä on lapsilla ikäeroa 2v4kk. Esikoisen vauvavuosi meni loistavasti, ja puolet kuopuksen raskausajasta myös. Sitten keksittiin muuttaa remppakohteeseen ja oloni raskausaikana paheni. Kuopus kun syntyi, olin tietysti väsynyt ja miehellä oli lomaa tasan ne isyyslomaviikot eli silloin vielä 2vk. Mies hajautti loman ja muu aika minulla meni esikoisen ja vauvan kanssa yksin. Rankkaa oli.

 

Mutta nyt kuopus on tasan kaksi vuotta ja esikoinen siis sen 4v4kk. Ja arvaa mitä? Katsottiin miehen kanssa eilisestä lätkämatsista PUOLET ihan rauhassa, sillä lapset leikkivät yläkerrassa keskenään :O 

 

Öitä ei enää valvota kumpikaan, ja kuopuskin alkaa opetella pois vaipasta. Hän syö itse, opettelee pukemaan itse ja matkii kaikessa isoveljeään, eli kolttosten lisäksi oppii paljon ja on yllätävän omatoiminen kaksivuotiaaksi. Ulkona ei tarvita rattaita enää niin usein, eikä kauppakeskus- tai kyläilyreissulle tarvitse kuin varavaipan ja

meillä sama ikäero. alkoi helpottaa kun nuorin täytti 2. mutta hirveesti ne kyllä tappelee vieläkin

Jos eivät tee lapsenlapsia, niin noin viidenkymmenen vuoden kuluttua helpottaa.

Nro 55 vielä lisää, että erityisen erikoinen kommentti oli mielestäni jonkun pohdinta siitä, että jos parisuhde kestää sen 10 v, että johon se aika tuhraantuu äkkiä.lapsis kasvattaessa. Siis omituista nimenomaan se ajatus, että parisuhteen oletuskesto on se 20v. Eikö se pitäisi olla kuitenkin loppuelämä? Vai onko ajattelu tässä suhteessa muuttunut oikeasti niin, ettei ajatellakaan sitoutua loppuiäksi, vaan ehtona parisuhteessa olemiselle on alusta alkaen " jos nyt kaikki sujuu kivasti"

Vierailija kirjoitti:

 

Miksiköhän teit sinappikoneita jos tämmösiä joudut täällä kyselemään?! 

Ei tämä aihe sinua, lapsetonta, kosketa.

Pysyttele muiden aiheiden parissa.

Vierailija kirjoitti:

No, itse miehes kanssa laittauduit paksuksi ja nyt vaan lusikka kauniiseen kätöseen. Raskautesi kestosta ja ekan muksun iästä päätellen halusit maksimoida työstä poissa olon ja sitä seuraavan vanhempainvapaan keston ja tulos. Nyt vaan siedät tilanteen, jonka olet luonut ja painut v*ttuun täältä valittamasta. 

Lapsettoman tarpeetonta ulinaa.

Olisit hiljaa asioista, joista et ymmärrä.