Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Koska voi odottaa että elämä helpottuu lapsiperheessä?
19.05.2013 |
Meillä uhmakas 3v ja olen viimeisilläni raskaana. Mietin jaksamistamme paljon ja suoraan sanoen hirvittää, vaikka esikoinen on maailman rakkain ja tulokasta odotetaan innolla. Koska kokemusta ei ole kuin tästä esikoisesta niin milloin mielestänne elämänne alkoi olla helpompaa pikkulapsiperheessä? Esim.matkustelu, kyläilyt - koska siitä tuli muutakin kuin lastenhoitoa vaikeutetuissa olosuhteissa? ;) kärjistetysti. Olemme kyllä matkustelleet esikoisen kanssa, mutta onhan se kovasti erilaista kuin kahdestaan, vaikka hyin on mennytkin.
Eli montako raskasta vuotta ajattelisit, että meillä on vielä edessä? Kolme? Neljä? Vuosikymmen? En jaksa ajatella vielä murrosiän haasteita vaan pikkulapsiajasta selviytymistä....
Kommentit (62)
Minä olen elänyt lapsiperheelämää lähes 20v ja lapsia on 8. Vanhin on 19v ja nuorin 7kk ja täytyy sanoa, että jokaiseen ikäkauteen liittyy omat haasteensa. Vauvojen ja taaperoiden kanssa on helpoimpaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
1. lapsi: ikävuodet 0-10 olivat ehdottomasti helpoimpia, kouluikää kohti "helpotti" entisestään, kun lapsi alkoi viihtyä kavereiden kanssa kodin ulkopuolella. Mutta sitten alkoi rymistä. Ja voi pojat sitä ryminää on riittänyt. Helevetin murrosikä.
2. lapsi: ikävuodet 0-2 menimme nukkumatta ja tämän lapsen kohdalla HELPOTTI kun lapsi alkoi lopultakin nukkua pitkälti päälle 2-vuotiaana. Tällä lapsella uhmaikä ja temperamentti ovat ihan hulluja. Helevetin uhmaikä.
Lapset nyt 11 ja 8 ja elämä on helpompaa (paitsi tuo 11 v. aloitelee jo murrosikää). ehkä se helpottui kun olivat 6 ja 9 v- pystyi jättämään kaksin vaikkapa kaupassakäynnin tai kävelylenkin ajaksi, eivtä vaatineet enää koko ajan "palvelua" vaan osavat jo itse tehdä asioita kumpikin.
No, teillä helpottaa noin 4v kuluttua kun esikoinen aloittanut koulutaipaleen ja toinenkin ohittanut taaperovaiheen.
Terv.11,5v ja 10v lasten äiti ja elämä varsin iisiä (matkustelukin siinä määrin etät kaukoloma oli helmikuussa ja toinen matka buukattu elokuulle) vaikkakin nuorempi ollut aina ns haastavampi persoona ja vanhemmalla on jo esimurkkuilua kaiken kritisoimisineen, kyseeanalaistamisineen jne mutta silti, koulutkin sujuu kiitettävästi:)
[quote author="Vierailija" time="19.05.2013 klo 16:53"]
[quote author="Vierailija" time="19.05.2013 klo 16:41"]
Miksiköhän teit sinappikoneita jos tämmösiä joudut täällä kyselemään?!
[/quote]
En ole ap, mutta ymmärrän kysymyksen.
Kaikki aina sanovat, että se aika, kun lapset ovat pieniä, on niiiiin lyhyt aika. On vai? No, jos ihmiseloon vertaa, niin onhan se siihen verrattuna suht lyhyt. Mutta jos vertaa vaikka parisuhteen tai avioliiton kestoon, niin se saattaa olla ihan hemmetin pitkä aika. Jos liitto kestää vaikka 10 vuotta ja lapsia on vaikka kolme parin, kolmen vuoden välein saatuna, niin johan se 10 vuotta siinä ruuhkavuosissa heilahtaa eikä riitäkään. Toki jos pysyy saman ihmisen kanssa kymmeniä vuosia, niin onhan sitä helpompaa ja kahdenkeskistäkin aikaa sitten joskus odotettavissa.
Yleisneuvona: Hankkikaa parisuhdeaikaa, repikää se vaikka mistä, jos ette jaksa lapsiperheaikaa ilman pientäkään hengähdystaukoa 24/7 vuosikausien ajan. Ei kande unohtaa sitä parisuhdetta ja sen hoitoa. Viikonloppuloma, tai vaikkapa yksi ilta ja yö kahdestaan silloin tällöin piristää.
[/quote]
Jostain syystä lyhimmät parisuhteet on niillä, jotka parisuhteeseen eniten panostaa ohi perheen. Pitkät liitot on josain kumman syystä sellaisia, joissa pikkulapsiaika ei ollutkaan katastrofi ja pakenemisen aihe vaan odotettu osa perheen elinkaarta.
Jos aikoo sitoutua vain 10 vuodeksi, ei pidä hankkia lapsia!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="19.05.2013 klo 18:08"]
Jostain syystä lyhimmät parisuhteet on niillä, jotka parisuhteeseen eniten panostaa ohi perheen.
[/quote]
Väärin. Isän ja äidin keskinäiseen tekemiseen, seksiin ja läheisyyteen panostama aika korreloi avioliiton kestävyyden kanssa. Samoin muuten korreloi kodin töiden tasainen jakaminen.
Me huomattiin viime kesänä, kun lapset oli 4, 7 ja 9 että elämä ja lasten kanssa matkustaminen oli oikeastaan aika lepposaa. Nyt kuopus on viisi ja helpommatkin käy, varmaan kunnes nuo vanhimmat on murrosiässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se riippuu ihan lapsista. Meillä esikoinen oli aika väsyttävä vauva, mutta uhmaikä oli melko helppo, enemmänkin olin huolestunut siitä, että oli niin omissa oloissaan viihtyvä. Sitten taas joskus 5-vuotiaana alkoi villiintyä. On nyt alakoulussa ja ihan hyvin tuntuu menevän. Mutta ei tuokaan ikä mikään ihan iisi aina ole, moni alkaa matkia murrosikäisten käytöstä jo ekaluokan jälkeen, kokeillaan tupakointia sun muuta, juututaan pleikkarin ääreen. Tuohon nähden yleensä väsyttävänä pidetty uhmaikä on helppoa: tiedät kyllä, mitä lapsi tekee ja kenen kanssa, pystyt vaikuttamaan kunnolla hänen elämäänsä. Kun lapsen reviiri laajenee, tulee ihan toisennäköisiä huolia kuin se, että lapsi heittää äksät kaupan lattialle. Mutta mitään piruja on ihan turha maalailla seinille, minullekin on tuhat ja yksi kertaa sanottu, että "ei tuo vielä mitään, odotahan kunnes..." ja sitten ei olekaan tapahtunut mitään kamalaa. Kiteytetysti voisin sanoa, että pikkulapsivaihe on ihan fyysisestikin usein uuvuttava ja haetaan kykyä jaksaa henkisesti 24/7, mutta ison lapsen kanssa tulee oikeasti vaikeita kysymyksiä ja ongelmia, joiden ratkaisua on vaikea keksiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
[quote author="Vierailija" time="19.05.2013 klo 16:53"]
[quote author="Vierailija" time="19.05.2013 klo 16:41"]Miksiköhän teit sinappikoneita jos tämmösiä joudut täällä kyselemään?!
En ole ap, mutta ymmärrän kysymyksen.
Kaikki aina sanovat, että se aika, kun lapset ovat pieniä, on niiiiin lyhyt aika. On vai? No, jos ihmiseloon vertaa, niin onhan se siihen verrattuna suht lyhyt. Mutta jos vertaa vaikka parisuhteen tai avioliiton kestoon, niin se saattaa olla ihan hemmetin pitkä aika. Jos liitto kestää vaikka 10 vuotta ja lapsia on vaikka kolme parin, kolmen vuoden välein saatuna, niin johan se 10 vuotta siinä ruuhkavuosissa heilahtaa eikä riitäkään. Toki jos pysyy saman ihmisen kanssa kymmeniä vuosia, niin onhan sitä helpompaa ja kahdenkeskistäkin aikaa sitten joskus odotettavissa.
Yleisneuvona: Hankkikaa parisuhdeaikaa, repikää se vaikka mistä, jos ette jaksa lapsiperheaikaa ilman pientäkään hengähdystaukoa 24/7 vuosikausien ajan. Ei kande unohtaa sitä parisuhdetta ja sen hoitoa. Viikonloppuloma, tai vaikkapa yksi ilta ja yö kahdestaan silloin tällöin piristää.
Jostain syystä lyhimmät parisuhteet on niillä, jotka parisuhteeseen eniten panostaa ohi perheen. Pitkät liitot on josain kumman syystä sellaisia, joissa pikkulapsiaika ei ollutkaan katastrofi ja pakenemisen aihe vaan odotettu osa perheen elinkaarta.
Jos aikoo sitoutua vain 10 vuodeksi, ei pidä hankkia lapsia!
En oikein ymmärrä miten se parisuhteeseen panostaminen on "ohi perheen"? Eikä se puoliso ole osa perhettä?
Ja ainakin meillä meni niin että pikkulapsiaika ei ollut katastrofi juuri siksi kun revimme vaikka väkisin yöunista aikaa toisillemme. Yksi ystävättäreni ihmetteli moista kun kuulemma lasten ja perheen pitää olla se ykkönen mutta nyt hänellä onkin jo kolmas liitto menossa ja meillä vielä tämä sama.
Arki helpottuu pikkuhiljaa. Ensin huomaat, että voit sunnuntai aamuna laittaa lastenohjelmat pyörimään ja nukkua itse vielä tunnin. Sitten molemmat syö itse, ei tarvii syöttää. Jossain vaiheessa voivat olla hetken kahdestaan niin, että et ole joka sekunti samassa tilassa. Sitten huomaat, että ne osaa mennä lähellä asuvalle kaverille itsenäisesti. Sitten huomaat, että voit laittaa lapsen käymään lähikaupassa hakemassa maitopurkin. Sitten huomaat, että voit käydä yksin kaupassa ja olla tunnin pois ja lapset pärjää keskenään. Jossain vaiheessa osaavat ottaa välipalaa itse tai lämmittää itse jotain mikrossa. Jne.
Joku päivä huomaat, miten äkkiä se kaikki tapahtui ja he ovatkin 18v ja saavat ajokortin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun nuorin oli 3v niin meillä helpotti. Sen jälkeen elämä oli lähempänä lapsetonta elämää kuin pikkulapiarkea, voitiin niin helposti mennä paikasta toiseen, lapset leikki keskenään jne. Olen yksinhuoltaja. Jos meitä olisi ollut kaksi niin uskoisin että jo aiemmin.
Minulla on 14-v. uhmakas, helpompia kausia on ollut välillä, mutta helppoa ei ole varsinaisesti ollut koskaan. Jotkut lapset on luonteeltaankin sellaisia. Ei ole edes kasvatuksesta kiinni, muistan kun teininä olin lapsenlikkana ja yksi lapsi perheessä oli kiltti ja herkkä itkeskelijä, yksi kiltti ja ujo mutta vähän reippaampi, ja yksi itsepäinen ja nopeasti hermostuva... Itse olen mallia kiltti ja rauhallinen, niin totta kai se itsepäinen tyyppi on haastava. Voimakasluonteiselle ja äkkipikaiselle vanhemmalle ne herkät lapset ovat vaikeita käsitellä, ja suhde lapsen kanssa voi jäädä etäiseksi jos vanhempi ei erikseen jaksa keskittyä ottamaan huomioon lapsen tunteita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sitten kun ne elättävät itsensä ja muuttavat pois kotoa.
Tämä on jo uskottava.
N. parin kymmenen v. päästä suomalaisia on huomattavasti vähemmän. Voimakkaasti menestyneen riistäjävallan voiton ansiosta, lähinnä sitä kautta vaikean työllistymisen takia suomalaisten keskim. elinikä alkaa kääntyä rankasti laskuun, lisäksi n. 60 000 Suomessa kuolee vuosittain.
Vierailija kirjoitti:
Itse koen raskaaksi sen, että omaa aikaa ei ole, vaan kaikki aika on lasten ehdoilla - ja nyt vielä vain yhden lapsen, joka on kyllä aika vaativa tapaus ja totaalisen vahdittava. Olen iysekin ajatellut, että vielä n. 4 v on varmaan vielä sitä rumbaa että voiko edes lätkämatsia katsoa rauhassa vai onko täysin kiinni hoidettavissa. Sitten on muutama suvantovuosi enne esikoisen murrosikää - on poika niin ei ehkä ala niin pian kuin tytöillä.
Murrosikä on varmasti vanhemmille raskast myös henkisesti, mutta mielestäni on turha sitä vielä panikoida kun nyt on ajankohtaista se, miten jaksaa tulokkaan yöheräämiset ja esikoisen uhmaraivarit ja tielle karkaamiset yhdistettynä pikkuvauvan hoitoon. Tästä vaiheesta kun vaan selvitään niin hyvä. Huoli lapsesta ei varmasti lopu koskaan. Nyt pelkään, että esikoinen juoksee auton alle tai hukkuu mummolassa sadevesiastiaan, myöhemmin murehdin varmaan koulumenestystä ja kaverisuhteita, sitten päihteitä ja taas sitä että tuleeko hengissä reissuiltaan kotiin jne. Pikkulapsiaikaan verrattuna kuitenkin muissa vaiheissa on muutakin kuin 24/7 vanhemmuutta sen lapsen läsnäollessa huollettavana tuholaisena.
Ap
Sinulla on ajatusvirhe.
Olet vapaaehtoisesti valinnut lisääntyä, joten kaikki se aika lapsen kanssa ON sitä sinun omaa aikaa. Juuri sitä aikaa, minkä olet itse teoillasi ansainnut, juuri sellaista elämää, jonka olet itse valinnut.
Nauti nyt niistä valinnoistasi, teolla on seuraukset.
Kun tekojesi seurauksena joutuu jo kohta kaksi ihmistainta kestämään kaikki elämän surut, vaaratilanteet, sairaudet, sydänsurut ja lopulta myös kuoleman, on sinulta silkkaa itsekkyyttä, että vielä kehtaat valittaa valintojesi seurauksista!
Lapsillasi ei ollut valinnanvaraa. Ovat sinun itsekkyytesi seurausta.
Vierailija kirjoitti:
Miksiköhän teit sinappikoneita jos tämmösiä joudut täällä kyselemään?!
On nää jänniä nää tahdottomat lisääntyjät :D :D
Elämä on hirveää, tehdään toinen!
Ja sit valivali kun ei ole minäitseaikaa :D
No ei, hyvää ehkäisyä lukea näitä. ;)
Vierailija kirjoitti:
Arki helpottuu pikkuhiljaa. Ensin huomaat, että voit sunnuntai aamuna laittaa lastenohjelmat pyörimään ja nukkua itse vielä tunnin. Sitten molemmat syö itse, ei tarvii syöttää. Jossain vaiheessa voivat olla hetken kahdestaan niin, että et ole joka sekunti samassa tilassa. Sitten huomaat, että ne osaa mennä lähellä asuvalle kaverille itsenäisesti. Sitten huomaat, että voit laittaa lapsen käymään lähikaupassa hakemassa maitopurkin. Sitten huomaat, että voit käydä yksin kaupassa ja olla tunnin pois ja lapset pärjää keskenään. Jossain vaiheessa osaavat ottaa välipalaa itse tai lämmittää itse jotain mikrossa. Jne.
Joku päivä huomaat, miten äkkiä se kaikki tapahtui ja he ovatkin 18v ja saavat ajokortin.
Olis elämä mennyt "putkeen" jos joutuisi vuosia odottelemaan sitä onnenhetkeä että pääsee ruokakauppaan yksin!! :D
Terv: Lapseton, ja lähettipalvelu tuo päivittäistavarat.
Mutta hei, hyvä jos oot onnellinen siitä mihin rahkeet riittää :)
Alue: Aihe vapaa
Ei voinut tulla yllätyksenä, että lapset lisäävät elämään stressiä, hankaluuksia ja muuta kurjuutta. Tutkimusten mukaan onnellisuutenne voi odottaa palautuvan lapsia edeltäneelle tasolle lasten muutettua kotoa. Ja tämä ihan tosijuttu. (Googlaa Ylppärin artikkeli "Ilonpilaaja".)