Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Mä käyn ihan ylikierroksilla
30.10.2008 |
Oon ollut monta vuotta kotiäitinä, karsinyt yksinäisyydestä avioliitossa, hoitanut yksin lapset ja kodin ja saanut palkaksi vain arvostelua.
Nyt sitten oon aloittanut työt (opettajana), olen uppoutunut siihen ihan kokonaan, kotiasiat ei kiinnosta pätkääkään, elän työpaikan miesten huomiosta ja oppilailta saamastani arvoistuksesta. Laitan itseäni tuntikausia nätiksi ja vielä enemmän tuhlaan ammatilliseen kehittymiseen - valmistelen tunteja yötä myöden ja opiskelen työn ohella tullakseni aina vaan paremmaksi!
Kommentit (4)
Mulla kohta 3 vuotta kotonaoloa, töihin palaan alkuvuodesta. Ja jotenkin mulla on joku ihmeen näyttämisentarve jo nyt. Tai näyttämisentarve on varmaan väärä sana.. Mutta siis haluan että minua arvostetaan ja minua edelleen pidetään hyvänä työntekijänä.. Kamala tarve näyttää että osaan ja pystyn vielä tekemään töitä hyvin.
Kai se aika monella naisella on tämä sama.
Kotiäitinä sitä on "vaan" se äiti, ei paljon kiitosta ja arvostusta heru..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
on "näyttämisen tarve" varmasti kova jos on joutunut pitämään vakkaansa kannen alla tovin aikaa. Itse olen ollut kolmesti pitkän pätkän poissa töistäni (asiantuntija valtion tutkimuslaitoksessa) ja vaikka töihin olen palannut jokseenkin mielelläni, ei mitään näyttämisen tarvetta ja palavaa halua ole töihin syntynyt...
Mutta otan siis löysin rantein tän elämän muutenkin, en ole erityisen kunnianhimoinen.
Varo ap, ettet polta kynttilää molemmista päistä. Mikään ei ole kauheampaa kuin huono omatunto - ja sinulla ehkä se voi koittaa, kun ymmärrät että työmaailma ei oikeasti ole sen väärtti, että esim. perhe-elämän kannattaa antaa kärsiä.
Mutta taidan olla sitten joku poikkeus jos mielestäsi olet enemmistöä.. ;)
Itte sain kaksi lasta pienellä ikäerolla ja kolmen vuoden jälkeen menin töihin: eli nuorempi oli 11 kk hoitoon mennessään.
Töissä asiat meni omalla painollaan, en ole koskaan "näyttänyt jotain mitä en ole", teen vaan työni.
Kotona oli ihanaa, ei minua tarvitse arvostaa olin sitten kotona tai töissä mitenkään erilailla kun ennen lapsia.
Lapset on jatko meille ja osa elämää, miksi kaikesta tarttee saada ylistystä?
Eikö me kaikki olla sankareita?
Alue: Aihe vapaa
Mä palasin kahden lapsen jälkeen töihin vähän samoissa ajatuksissa ( ei kyllä ollu tarvetta olla viehättävä miesten silmissä), tohotin aikani ja sairastuin ahdistukseen. Nyt on taas arvot kohdallaan.