Olemmeko ainoa pari, joka ei hoida parisuhdettaan?

ainakin avioeroprosentit ovat pikkulapsiperheissä todella korkeita...

Lopulta tilanne oli se, että parisuhdetta oli pakko hoitaa tai vaihtoehtona olisi ollut ero. Kalliiksi sekin olisi tullut. Paljon kalliimmaksi kuin kahden keskinen aika silloin tällöin. Vietetään lapsivapaata viikonloppua suunnilleen joka toinen kuukausi. Silloin joko karataan hotelliin tai lyhyelle viikonloppulomalle tai jäädään kotiin. Käydään kenties jossain syömässä tai leffassa. Jos rahat tiukilla, vuokrataan leffa kotiin ja tehdään kotona hyvää ruokaa.

Meillä on ainakin kallisarvoista parisuhdeaikaa n. kerran kuukaudessa, josta nautitaan täysin siemauksin. Silloin voidaan nukkua univelkoja, rakastella pitkin päivää ilman pelkoa keskeytyksistä tai liian kuuluvista äänistä ja puhua kaikesta maan ja taivaan välillä ilman ylimääräisiä korvia sekä katsoa elokuvia ja telkkaria (lasten kanssa, kun meillä ei katsota kuin lastenohjelmia).



Meillä ainakin aika arkisin lapsien mentyä nukkumaan menee pikaiseen seksiin ja omaan nukkumiseen. Kumppanuudesta toki nautitaan vanhempina, mutta kyllä meillä kahdella on ihan omakin maailmamme, johon on ihana aina välillä upota pariksi vuorokaudeksi.



Meille se on tosi tarpeen, mutta en missään nimessä väitä, ettei jollain voisi olla tosi toimiva suhde ilman sitä...

Aika harva suhde pysyy hautaan asti onnellisena ja tasapainoisena, jos siihen ei yhtään panosta - saa ja anna. Enkä nyt tarkoita todellakaan vain seksiä ;) Tietenkin yleensä pitkissä ihmissuhteissa on hiljaisetkin vaiheensa, mutta jos parisuhdetta ei KOSKAAN hoida tai sanotaanko että millään tavalla tietoisesti yritä pitää antoisana puolin ja toisin, on aika haasteellista elää onnellista elämää yhdessä ikuisesti.



Ei mekään olla tehty yhtäkään matkaa ilman lapsia, itse asiassa ei me olla taidettu koko 15-vuotisen yhteisen taipaleemme aikana käydä naapurimaita pidemmällä kuin kerran, ja sekin oli häämatka! Myös hotelliyöt ilman lapsia on harvassa, hyvä jos kerran vuodessa ollaan saatu aikaiseksi moinen luksus. Ja siis mahdollisuuksia olisi, kun isovanhemmat ovat lapsillemme tosi läheisiä sekä henkisellä että fyysisellä etäisyydellä mitattuna :) Ei vain ole ollut tarvetta olla erossa lapsista säännöllisesti yön yli, vaikka välillä onkin kiva nukkua aamulla kahdestaan pitkään ja heräillä rauhassa... No, ehkä siihen iskee kovempi kaipuu vielä myöhemmin, kun tämä kuopuskin vähän tästä kasvaa.



En silti sanoisi, ettemme me hoitaisi parisuhdetta, päinvastoin! Uskallan väittää, että ilman tietoista parisuhteesta huolta pitämistä emme olisi näin rakastuneita enää näin monen yhteisen vuoden ja kahden pienen lapsen jälkeen. Yhdessä todennäköisesti olisimme, mutta tuskin näin onnellisia. Meille parisuhteen hoitaminen on monia pieniä, arkisia asioita: katseita, kosketuksia, huomaavaisuutta (esim. kisaillaan ennemmin siitä, kumpi ehtii tehdä enemmän kotitöitä kuin taistellaan siitä, kumpi niitä EI tee tai yritetään kilvan järjestää ennemminkin toisillemme kuin itsellemme sitä kuuluisaa omaa aikaa), jakamista (pitkiä keskusteluja yömyöhäisille tunneille), hellyyttä (keskusteluilla on paha tapa johtaa muuhunkin jakamiseen ;)) ja arvostusta (kehuja, kannustusta, kuuntelemista).



Arkeen saa limitettyä ihania hetkiä, kun jaksaa vähän tsempata ja pysäyttää suorittamiseen keskittyvän elämän. Saatamme esim. mennä kahdestaan saunaan tai paistaa makkaraa takassa keskellä viikkoa, kun lapset nukahtavat. Tai hieroa toistemme selkää, jalkapohjia, hiuspohjaa jne. samalla, kun töllötämme telkkaria. Katselemme usein myös valokuvia koko perhe yhdessä, ja iltaisin sitten muistelemme vanhoja ja haaveilemme tulevaa miehen kanssa kaksin. Tietenkään arki ei aina ole ollut näin ruusuista, mutta ei se sellaiseksi myöskään itsekseen muutu, jos kumpikaan ei tee aloitetta. Minut esim. herätti miehen tokaisu: " Kilpaillaanko me nyt oikeasti jo siitäkin, kumman TÄYTYY olla enemmän lasten kanssa, vaikka senhän voisi ennemmin nähdä niin, että kumpi SAA heidän kanssaan viettää enemmän aikaa. Ja muutenkin olisi mukavaa edelleen tuntea, että me ollaan ennemmin tiimi kuin kaksi toisiaan vastaan kilpailevaa suorittajaa" . Sen jälkeen kummankaan menoista ei ole tullut kiistaa, vaan ollaan yritetty ratkoa asioita niin, että ollaan kaikki mahdollisimman onnellisia.



Sekin on ihanaa, että tietää toisen pysyvän rinnalla, vaikka välillä olisi ankeampiakin hetkiä esim. univajeen, sairastelun tai stressin takia. Eikä sitä voi tietää niin hyvin, jos ei koskaan puhu. Ja aika harva mies puhuu, jos ei vaimo aloita aihetta hyvässä hengessä...



No joo, meni jo aika kauas aloituksesta, mutta pointtini: parisuhdetta voi ja pitääkin hoitaa myös tavallisen arjen keskellä, mutta ei irtiotto silloin tällöin sentään hallaa tee millekään suhteelle! Tietenkin siihenkin voi tuudittautua, että " sitten joskus" aloittaa alusta, kun lapset lentävät pois pestästä. Monille käykin niin, mutta ikävä kyllä toinen riskivaihe avioliitoille pikkulapsiajan jälkeen on juuri se, kun pari jää kahdestaan lasten lennettyä sieltä kotipesästä. Silloin jos milloin kysytään tahtoa, ja minusta ei ole hullumpi ajatus osoittaa tahtoa sanoin ja teoin alusta loppuun asti (" suhdannevaihtelut" kestäen).

mihin siis lapsenne laitatte??

olisipa meilläkin sellainen tilanne, että voisi vain miettiä, tarvitaanko kahdenkeskistä viikonloppua vai ei. Vaan kun meillä on lapsia, niin on ihan turha pohtia moista.

siis että kun on lapsia, eikä ole niitä hoitavia mummoloita. Veikkaan, että 26: lla ja 27: llä niinkuin monella muullakin nämä parisuhdeviikonloput hoituvat mummoloiden avulla. Vaikka lapset ovat meille kaikkein rakkainta maailmassa, niin toden totta parisuhteelle olisi hyväksi olla edes yksi päivä vuodessa kahdestaan ilman murkkujen kiukuttelua tai kurahousurallia, kaikilla se ei vain ole mahdollista

Parisuhteen hoitaminen onnistuu muutenkin, jos vain viitsii nähdä vähän vaivaa asian eteen.

29

ehdottoman tärkeää olisi joskus saada jutella rauhassa, nukkua kunnolla ja harrastaa seksiä ilman että tarvitsee koko ajan ajatella, että lapset kuuntelee ja keskeyttää. Ja olisihan se kiireetön kahdenkeskinen aika aikalailla mukavaakin tosiaan joskus.

Hipaisut, halit ym. ovat sitä hoitamista. Jutella voi illallakin lasten mentyä nukkumaan.

Ei kannata heittäytyä niin avuttomaksi.

herätys aamulla meillä aikuisilla ón kuitenkin jo 5.30. t. 33

Kuten sanottua, avuttomaksi ei kannata heittäytyä. " Meillä ei ole lapsenvahtia" kitinä on vain huono tekosyy omalle laiskuudelle ja saamattomuudelle.

Tietenkin on helpompaa viettää kahdenkeskisiä hetkiä kerran kuussa, jos rahaa on paljon (hotelli ja lastenhoitaja maksavat) tai lähellä on tiivis verkosto (lapsilla turvallinen, kiva ja ilmainen yökyläpaikka, jolloin voi itse jäädä miehen kanssa omaan kotiin). Toisaalta ei ne verkostotkaan synny itsekseen: kaikilla ei ole mummolaa lähellä tai muuten käytettävissä, mutta voihan yökyläpaikkana yhtä hyvin olla vaikka siskon, veljen tai muun lähisukulaisen koti, ystäväperheen koti, naapurin koti tms. Eikä MLL:n hoitajakaan kamalasti maksa, esim. sipsipussi ja siideri kerran viikossa maksavat enemmän kuin hoitaja yhdeksi illaksi kuussa. Eri asia on, jos ei raaski jättää lapsia muiden hoidettavaksi, kun he ovat vielä pieniä.



Ja kyllä sitä aikaa löytyy tosiaan ihan tavallisen arjen keskeltäkin, jos päättää herätä ja herättää sen toisenkin puoliskon. Milloin viimeksi olet esim. jättänyt alushousut hameen alta pois ja vaivihkaa vilauttanut miehellesi kesken arkiaskareiden, kun lapset eivät näe? Tai milloin olette saunoneet kahdestaan, kun lapset nukkuvat? Milloin viimeksi katselitte jotain leffaa videolta tai valokuvia kansiosta kahdestaan? Milloin olet pyytänyt miestäsi hieromaan hartioitasi, kun " ne ovat ihan jumissa" ? Tai ehdottanut miehellesi, että sinä hierot häntä? Kuinka monta tuntia viikossa katsotte yhteensä telkkaria? Yhdessä vai erikseen, vierekkäin vai sylikkäin?



Rakkaus on pieniä tekoja. Yksin ei suhdetta tietenkään voi pitää vireänä, mutta toisaalta aina tarvitaan se aloitteen tekijä - miksipä et koittaisi olla se jo heti? Tulosruutu loppui jo! :)



- 27



PS. 33: Voisitteko houkutella isommat lapset joskus jonnekin yöksi, esim. kaverille, kesäleirille tai sukulaisten luokse, jos teillä itsellänne ei siihen ole rahaa/aikaa? Tai hommata kotiinne äänieristetyn huoneen ;) Kieltämättä isommat lapset vaativat mielikuvitukselta vielä enemmän kuin pienet lapset tässä mielessä... Meillä kotona oli diili, että meidän piti vielä isoinakin mennä nukkumaan tai ainakin omiin huoneisiimme kymmeneen mennessä lauantaisin. Silloin vanhemmat usein avasivat viinipullon ja laittoivat omaa musiikkiaan soimaan (loppua en onneksi koskaan tullut ajatelleeksi...). Eipä tuosta ole jäänyt traumoja - ehkä päinvastoin jäi fiilis, että parisuhdetta saa ja pitääkin hoitaa :)

Siinä voi käydä niinkin että yhtäkkiä toinen lähtee kävelemään. Meinaan jos suhteessa pidetään toisia itsestäänselvyyksinä eikä välillä kysy että mitä se toinen oikeastaan haluaa.



Mutta mitäpä tommosia miettimään jos kaikki on okei.



Meillä ei. Yritämme kyllä kovasti mutta vaikeaa se tuntuu olevan. Olemme sen luontoisia ettei meillä mikään mene harmonisesti. Kaikki pitää tehdä vaikeamman kautta....Näin meillä....mutta ainakin tiedostamme sen.

Myönnän auliisti, että meillä tämän luksuksen tarjoaa erittäin tuttu ja turvallinen mummola, johon ainakin esikoinen hinkuu päästä aina yökylään (nuorempikin tuntuu hyvin viihtyvän). Kumpikin on aloittanut yökyläilyn siellä vuoden ikäisenä (jostain olen joskus lukenut, että lapsi voi olla erossa vanhemmistaan ilman ongelmia vrk per vuosi. Tämä riippuu varmasti lapsesta, mutta meillä on kumpikin sen verran " rempseitä" tapauksia, että ei ole tullut asiasta epäilyksiä.)



Vastasin koko juttuun oikeastaan siksi, että joku kyselisi mihin yökyläilyä kukaan tarvitsee ja eiväthän kaikki näytä tarvitsevankaan. En missään nimessä väitä, että tämä mahdollisuus on kaikilla, enkä niin että sen järjestäminen on vain itsestään kiinni. En vain ymmärrä miksi pitäisi ajatella niinkään, että yhteinen aika olisi teennäistä, pahasta tai lapsilta pois.



Ikävä kyllä minulla ei ole tukiverkottomille mitään hienoa konstia, millä tehdä sama. Toivottavasti joku muu osaa antaa jotain vihjeitä.

kukaan sukulainen ei lapsia suostu hoitamaan, rahaa hoitajan palkkaamiseen ei kertakaikkiaan ole (tulisi aika kalliiksi kun pitäisi mennä hotelliinkin), ystävät eivät lapsia hoida, koska heillä on mummolat- eivät kaipaa lastenhoidosta vastapalveluksia, teinit valvovat yöhön asti, ja ei ole edes sitä saunaa, missä saunoisi miehen kanssa. Varmaan joo asennekysymys, niinkuin joku kirjoitti, mutta kun on kymmenenkin vuotta vain venynyt joka asiassa niin paljon kuin jaksaa, ei enää edes ole voimia yrittää mitään mukavaa järjestää. Ne, joilla on mummot auttamassa, eivät koskaan edes joudu tällaiseen uupumistilanteeseen, olkaa onnellisia joilla apua on.