Puheterapeutti suositteli lapselle jotain " tutkimusjaksoa" sairaalassa, mutta ei suostuttu.

terv nro5

Mikäli etä ole provo, olet kyllä lapsesi vihollinen! On tavallista, että kehitysviiveisen (oli sen siteen puheen kehityksessä tai muussa) lapsen perhe on oppinut tulkitsemaan lapsen poikkeavaa tapaa kommunikoida.



Itse työskentelen lastenlääkäriasemalla, jossa käy puheenkehityksen viiveisiä lapsia. Usein vanhemmat tulkitsevat ja tulkkaavat melko sujuvasti lapsen puhetta, josta itse en ymmärrä mitään.



Lapsen kannalta tosi surullista ja turhauttavaa, ettei ympäristö häntä ymmärrä. Saattaa aiheuttaa isoja ongelmia myöhemmin sosiaalisessa kanssakäymisessä perheen ulkopuolella.



Lisäksi tietty ongelma voi oikeasti olla vielä vakavampi, kuin " vain" puheenkehityksen ongelma.

Sinulla on vielä asian työstäminen itselläsi kesken. Lapsesi on yhä sama lapsi, vaikka jotain ongelmia todettaisikin tutkimuksissa, ainoastaan tukitoimet pystyttäisi aloittamaan ja lapsesi saisi apua. mahdolliset isot ongelmat vältettäisi ehkä kokonaan tai ne olisivat lievempiä varhaisen puuttumisen ansiosta. Toisaalta jos lapsellasi ei olisikaan minkäänlaisia ongelmia, sekin kävisi ilmi tutkimusten edetessä ja sinä olisit ollut oikeassa kaikki tyynni. Tämä on win-win tilanne. Anna ihmeessä tutkia ja lapselle voi markkinoida jutun kivoina erikoistehtävinä.

kun me ei päästä tutkimuksiin ja puheenymmärtämisessä on vikaa eli meille kelpaisi.

Sieltä katsos saa puheterapiaan maksumääräyksen ja vielä hoitotukeakin voi hakea.

poikani puheen ymmärtämiseen ja viivästymiseen kiinnitettiin päiväkodissa huomiota, ja meitä patistettiin puheterapeutille, aika pian puheterapeutti teki niitä " testejä" ja saatiin aika rankat tuomiot...

Ajatus neurologisesta tutkimusjaksosta sairaalassa pelotti todella. kaikki siihen liittyvät testit tuntuivat turhilta ja lapseni oli mielestäni ihan tavallinen, terve, normaali... taistelin itseni kanssa, kävin asista pitkiä keskusteluita terapiassa, täällä av:lla, mieheni, ja monen muun kanssa. pikku hiljaa kypsyin ajatukseen, ja menimme sinne osastolle. lapseni oli tuolloin ollut puheterapiassa vaihtelevasti, ja olimme juuri saaneet " hoitosuunnitelman" kelalta.

Tutkimusjakso olikin POSITIIVINEN kokemus! sielä leikittiin, pelattiin, ja meillä oli totisesti mukavaa. viimeisenä päivänä meille todettiin että lapseni on pitkästä aikaa yksi terveimmistä lapsista, eikä heidän arvionsa mukaan tarvitse enää puheterapiaa kuin tämän vuoden loppuun. olin niin helpottunut... ja onnellinen!



Välillä tunnen katkeruutta sillä tuntuu kuin olisimme olleet turhaan kaikenlaisten asiantuntijoiden pyöritettävinä, ja lopputulos on terve lapsi... mutta minä ainakin tiedän varmuudella sen! :)



YMMÄRRÄN OIKEESTI MILTÄ SINUSTA nyt TUNTUU! olkoon muiden mielipide mikä, sinä tunnet lapsesi. se on TOTTA. mutta se ei tarkoita etei asiantuntijoiden apua voisi käyttää silloin kun sellaista tarjotaan sinulle!

Niin, kyllä sairaalajaksoa ehdotetaan vain aika " raskauttavista" syistä ja kyllä itse ainakaan en miettisi, mikäli omalle lapselle sellaista ehdotettaisiin..Töissä on tullut jonkun kerran vastaan vanhempia, jotka ovat keskeyttäneet lapsensa hoitojakson tai jtk muuta, eikä se kyllä lapsen parhaaksi ole...

lapseni oli hoidot aloittaessaan 2v 11kk ja että mua suututti sen puheterapeuttiOPISKELIJAN voivottelu siitä ettei lapsi osannut vielä värejä vaikka kolmevuotiaan PITÄISI osata... no eihän lapsi edes kolmea ollu...



ja mustakin ne testit on liian rajaavia. esim. kun lapselle annettiin nalle ja auto, pt sanoi laita nalle auton eteen, taakse, päälle, alle... mutta lapsi lykkäs nallen auton kyytiin ja alkoi leikkiä pprrrr...... :D ihmettelen edelleen että mitä se opiskelija kuvitteli liki kolme vuotiaan autolla ja nallella tekevän ?



suututtavinta oli sitten sen pompottelu, meillä oli alkusi OPISKELIJA, sitten sellainen pt jonka luona käytiin ehkä neljä kertaa/ puolivuotta, ja sitten tuli ne uhkakuvat dysfasiasta tms...



Kuvia käytettiin kotona, semmoisia siirtymä kuvia, esim syödään, puetaan, ulos... niistä oli oikeasti apua. (toimii pk:ssa ihan " tavallisillekin lapsille" ) ja joitain viittomia käytetään vieläkin.

muuten käy lasta kyllä sääliksi.



Riittävän varhain aloitettu tehokas kuntoutus säästää lapsen monilta vaikeuksilta kouluiässä!

...

ja kuinka surkeaksi lapsi tuntee itsensä, jos koulussa huomaa vaikka jäävänsä jälkeen joka asiassa.



Et oikeasti voi olla noin itsekäs. Jos se osastolle meneminen on aivan pois suljettu vaihtoehto, kysy voisitteko saada esim. neurologille tms. ihan poliklinikka ajan.

Kun testien idea on nimenomaan juuri siinä, että lapsi ei ole niitä nähnyt aikaisemmin, mutta tiedetään miten terve tietynikäinen lapsi siitä keskimäärin selviytyy. Eihän ne kertois mitään jos äidit harjoittelis lastensa kanssa oikeat vastaukset etukäteen.