Lue keskustelun säännöt.
Kadutko että teit lapsen/lapsia?
15.03.2013 |
Itseä alkanut kaduttamaan nyt 2 vuotta lapseni syntymästä. Helpompaa oli elämä kun ei tarvinnut huolehtia kuin itsestään.
Kommentit (46)
[quote author="Vierailija" time="15.03.2013 klo 14:00"]
En kadu :)
Neljäs tulossa :)
[/quote]
Hei jotain rajaa sentään.
isän vapaapäivä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="15.03.2013 klo 13:01"]
[quote author="Vierailija" time="15.03.2013 klo 12:58"]
Joskus olen katunut-pienen hetken,mutta enimmäkseen vain sitä että tein ne lasten isän kanssa. Nykyinen mieheni olisi ollut parempi isä.
[/quote]
Mutta sittenhän sinulla ei olisi niitä lapsia, jotka sinulla nyt on.
[/quote]
Siksipä juuri se hetki onkin ollut vain välähdys.
[quote author="Vierailija" time="15.03.2013 klo 14:05"]
[quote author="Vierailija" time="15.03.2013 klo 14:00"]
En kadu :)
Neljäs tulossa :)
[/quote]
Hei jotain rajaa sentään.
isän vapaapäivä
[/quote]
Älähän nyt, tähän kompromissiin suostuin! Mies haluaisi 5-6, minulle olisi voinut riittää kolmekin, mutta koska jaksamisessa ei ole vikaa, suostuin neljänteen :) Ja saa mieskin tyytyä tähän määrään :)
No en kadu. Meille putkahti oikein mukava henkilö :-). Tiedän kyllä, että katuisin jos olisin erehtynyt lisääntymään exän kanssa, koska hän olisi ollut elämässä rasite eikä tuki; pelkkä pitkä miinus. Pikkulapsiaika on sillä lailla herkkää, että arvostan suuresti että olen saanut viettää sen mahtavan mieheni kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen kuullut mm. tällaisen kommentin: lapset ovat ihan ok, kunhan he eivät ole minun. Moni ei vain halua lapsia. Ongelmallisempaa on, jos tajuaa vasta myöhemmin, ettei lapsia olisi pitänyt hankkia, kuten jotkut tässä ketjussa.
Minulle outo ajatus, että voisi katua lapsia. Vähän kuin katuisi omaa syntymäänsä.
Totta kai voi ajatella, että elämä olisi mennyt eri tavoin ehkä paremminkin. Mutta katumus on minusta outo käsite tässä yhteydessä. Tai sitten ymmärrän katumuksen eri tavalla kuin monet muut.
Neljäs lapsi perheeseemme oli silkka vahinko, ehkäisy petti. Silloin kävimme perusteelliset keskustelut isän kanssa. Abortti tuntui jotenkin täysin mahdottomalta eli sai tulla, vaikka edellisestä lapsesta oli aikaa 9 vuotta.
Tajuan, että elämäni olisi erilaista ilman tätä pikkuista ja monelta osin vapaampaa. Työssäkin olisin todennäköisesti edennyt toisella tavalla.
En kuitenkaan voi tuntea pienen pientä katumuksen vivahdettakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten en tunne oikeassa elämässä yhtä ainutta ihmistä, joka on mitenkään ilmaissut katuvansa lasta?
Totta kai voi olla vaikeat hetket ja puuskahtaa jotain, mutta vallitsevana tunnetilana?
Jotenkin haiskahtaa, että nämä ovat lapsettomien provoja. Jokin sairaalloinen tarve asettaa oma valintansa paremmaksi.
En missään nimessä kadu. Totta kai on ollut hetkiä kun oon miettinyt että mitäköhän vittua sitä tuli ajateltua ja miten paljon helpompaa sitä olis ollut avioerokin jos ei olisi lapsia ollut.
MUTTA nyt kun lapset on 13 ja 17, en missään nimessä haluaisi elämää ilman heitä. Mulla on mahtavat tyttäret.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No en kadu. Meille putkahti oikein mukava henkilö :-). Tiedän kyllä, että katuisin jos olisin erehtynyt lisääntymään exän kanssa, koska hän olisi ollut elämässä rasite eikä tuki; pelkkä pitkä miinus. Pikkulapsiaika on sillä lailla herkkää, että arvostan suuresti että olen saanut viettää sen mahtavan mieheni kanssa.
Mutta et sinä sitä lasta sinänsä katuisi ja haluaisi palauttaa varmaan?
Eli ymmärrän tämän katumuksen siten, että haluaisi palauttaa lapsen ja näin terveen äidinrakkauden näkökulmasta se tuntuu oudolta ajatukselta.
En kadu. Mutta jos olisin tiennyt miten vakaviin mt-ongelmiin myöhemmin sairastuin niin olisin säästänyt lapseni näkemästä äitiään pohjalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Te joilla elämä on mennyt lasten vuoksi hankalaksi, niin minkä ikäisiä oletti kun saitte lapsen?
Me olimme olleet yhdessä viisi vuotta kun saimme 23 vuotiaina ensimmäisen lapsen ja se oli kyllä jo korkea aika hankkia lapsen ja tuntui siinä vaiheessa luontevalta. Elämän tilanne oli sellainen että minä valmistuin ammattiin, eikä laman aikana ollut tietoakaan töistä, joten äitiys sopi siihen paikkaan tosi hyvin. Mies opiskeli vielä muutaman vuoden ja meillä oli kaksi lasta kun hän valmistui ja sitten saatiin vielä kolmas lapsi.
En todellakaan ole katunut että hankimme lapset hyvissä ajoin ennen kolmeakymppiä.
Nyt kun ollaan vähän yli nelikymppisä niin lapset pärjäilee jo omillaan vaikka viikonlopun, jos haluamme lähteä miehen kanssa käymään kahdestaan jossain tms.
Sääliksi käy ikäiseni työkaverit joilla alle kouluikäisiä muksuja.
Et vain ymmärrä. Itse elin nuoruuteni silloin, kun olin nuori. Pidettiin miehen kanssa hauskaa, oltiin silloin kahdestaan. Nyt kun meillä on pieniä lapsia niin säälin niitä työkavereita, joilla ne on jo isoja. Itse en omistani halua eroon koskaan, koska en ole koskaan ajatellut lapsia projektina jolle on "korkea aika", ja josta on sitten päästävä eroon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikka olenkin paljon muutakin saanut elämässä aikaiseksi, kolme lastani on kyllä sieltä listan kärjestä. Heistä on ollut ja edelleen on valtavasti iloa ja he ovat opettaneet minulle paljon.
Kadun.
Todettiin epävakaa yms. En jaksanut elämää ja mitään.
En ole nähnyt lapsia vuosiin.
"äiti"
Vanhempani ovat tunnustaneet katuvansa hankintaani. Olen 27-v mt-potilas, kouluttautunut heidän mielestään väärälle alalle (taide, sen piti olla kuulemma lääketiede) ja teen väärää työtä (yrittäjä, pitäisi olla palkkatyössä) Vanhempieni elämä olisi ollut helpompaa ilman minua.
Että mä vihaan perheellisiä ihmisiä. Mun tapaus ei oo ainutlaatuinen, luultavasti ihan joka perheessä sama homma jos lapsi ei miellytä, tai ennemminkin mielistele, niin sitten kaduttaa.
Eniten naurattaa täällä kommentit "hankkia" lapsi. :D ihan kuin niitä hankittaisi kuin koiria. Voi luoja missä maailmassa osa elää..
Ensimmäistä en ole katunut ikinä. Toinen tuli vuosi ensimmäisen jälkeen ja vauva vuonna kadutti. Sen jälkeen ei. Nyt kolmas kun isot on 7v ja 6v. Kun kuopus kiukuttelee, niin kaduttaa. Muutoin ei. Joskus mietin jopa vielä yhden hankkimista.
Tuskin AP kadut enää muutaman vuoden päästä, tai viidentoista vuoden. Viimeistään kuolivuoteellasi et kadu lasta, vaan ennemmin typeriä ajatuksiasi.
En kadu! Ainoa asia mikä kaduttaa, on se ettei tehty sitä neljättä.