Johan on puheenaiheet
Ei jaksa kommentoida milläänlailla noihin sairaanhoitajan palkankorotuksiin...mitä tekisi sillä ja sillä palkalla. Esimerkiksi on kuitenki pakko heittää ilmaan vaa ajatuksena ja kunnioittaen siivoojia...tuskin sairaanhoitajan työt on fyysisesti eikä välillä niinkää henkisestikkään raskaita ku monen paikan siivoojan työt. Tuli aamulla kahvitauolla vaan juteltua työpaikkamme siivojan kanssa joka samalla siivosi keittiötä juodessa kahvikupposta...
Kommentit (3)
Kaikki työhän on arvokasta. Mutta huonosti koulutetut ei suostu ymmärtämään sitä, että kouluttautumisestakin on saatava jokin korvaus. Esim. opintotuen pienuutta perustellaan sillä, että opiskelu on ns. investointia tulevaisuuteen. Tämän vuoksi ei siis opiskelusta itsestään makseta, vaan sen korvauksen tekemästään työstä saa sitten kun pääsee työelämään, " hyvänä" palkkana. Tai näin ainakin pitäisi olla. Naisvaltaisilla aloilla ja kuntasektorilla näin ei kuitenkaan ole. Se on sikäli ymmärrettävää, että verorahoista ei voi maksaakaan samanlaisia palkkoja kuin yksityisellä puolella, mutta epäkohta se on myös, jota tulisi jollain keinoin (valtion avulla, niin kuin luvattu on..) parantaa.
Se nyt vaan on eri asia opiskella pari vuotta siivoojaksi kuin 6 vuotta yliopistossa tmv.
..jos sitten opiskelee sairaanhoitajaksi =)
Ja niin taitaa olla sairaanhoitajatkin ku eivät kommentoi tähän asiaan milläänlailla :D
Ei vaines...
Siivoojilla ollut aina huono palkka on sitten käynyt koulua tai ei. Ja siitä ei tuskin koskaan makseta semmoista korvausta mikä olisi kohtuullinen meidän kakkojen siivoomisesta!