Sijaisvanhemmuus -vaihtoehto lapsettomuudelle?

Minusta se on hyvä asia, mutta itse halusi myös omia lapsia joisra ei voi joutua luopumaan. Sain kaksoset luovutetuilla sukusoluilla. Hoidot oli rankkoja kun ensin niitä tehtiin omilla soluilla, mutta lapset on jokaisen kauhean kokemuksen ja epätoivon hetken arvoiset!



Tulevaisuudessa todennäköisesti ryhdymme sijaisperheeksi. Nyt harjoittelemme kevyemmällä muodolla " tukiperheenä" eli meillä käy yh-äidin lapset yhden viikonlopun joka kuukausi.



Onnea mihin ikinä päädyttekin!

Tiedän yhden lapsettoman perheen jolla oli useampi sijoituslapsi ja heillä sydän särkyi, kun lapset piti palauttaa takaisin biovanhemmille. Ja sehän se on, mihin siinä pyritäänkin, eli tarkoitus on että lapset voitais palauttaa jossain vaiheessa. Suosittelen adoptiota!



Lisäksi yhtälössä on mukana biovanhemmat ja heidän kanssaan sumpliminen ei todellakaan aina ole helppoa.



Käy katsomassa suomi24.fi-palstalla (sijaisvanhemmuus ja biovanhemmuus) ja kauhistu.

lastensuojelun tavoite on kuntouttaa perusperhettä niin, että huostaanotto voitaisiin purkaa. Sijaisvanhemmat sitoutuvat toimimaan tämän tavoitteen mukaisesti ja heidän tehtävänään on yhdessä sosiaalityöntekijän kanssa saada lapsille ja hänen biologisille vanhemmilleen toimiva suhde. Sijaisvanhemmat järjestävät tapaamisia ja pitävät yhteyttä biovanhempiin.



Sijaisvanhemmuutta on esitetty korvaamaan lapsettomuutta, näin esim. Päivi Räsänen. Mielestäni kyse on kovin erilaisesta tilanteesta kuin adoption kohdalla. Sijoituslapsia ei saa omaksi, ja on erittäin poikkeuksellista että heidät voitaisiin adoptoida sijaisperheeseen, sillä vanhemmat harvoin ovat halukkaita luopumaan juridisista oikeuksistaan lapsiinsa.

Toki täytyy ymmärtää sijoituksen purkamisen mahdollisuus. Yleensä vaan on niin, että suomessa sijoitetaan vain niin vaikeita tapauksia, että paluuta entiseen ei ole. Lisäksi jos lapset on asuneet jo koko muistinsa ajan jossain, niin purkuihin ei kevein perustein lähdetä.



Eri asia sitten jos esim. yh:n lapset sijoitetaan äidin sairaalassaoloajaksi tmv. Silloinhan sijoituksen tarve luonnollisesti lakkaa kun äiti pääsee sairaalasta.

eikä se edesauta mitenkään lasten pysyvää sijoitusta sijaisperheisiin

Jos ette ole käyneet hoidoissa, teillä on vielä onnitumisen mahdollisuus. Ja jos olisin teidän tilanteessa olisin jo kiskomassa yksityisen lääkäriaseman ulko-oven kahvaa!! Tuttavapiirissäni on ollut näitä " toivottomia" tapauksia eli kuntalääkärit eivät edes suostuneet aloittamaan hoitoja, koska kuulemma niistä ei ole hyötyöä ja tuttavamme eivät koskaan saa lasta. Tuttuni ei lannistunut vaan meni heti yksityiselle lapseetomuushoitoihin erikoistuneelle lääkäriasemalle ja - usko tai älä - hän oli toisesta ivf:stä raskaana. Ja ivf:n välillä pidettiin taukoa vain 4kk - lääkärin mielestä ei kannattanut odotella turhia. Tuloksena terve lapsi ja täyden kympin raskaus.



Toki tilanne on eri, jos miehelläsi ei ole yhtään siittiötä ja sinulta on kohtu poistettu, mutta tekstistäsi päätellen näin ei ole. JOs kerrot missä päivä asut niin voin antaa hyvän lääkärin nimen.

Ainakin varmasti lapsia yritetään moneen kertaan palauttaa koteihinsa ja sitten taas hädän hetkellä sijoitetaan... ehkä sitten lopulta sijoitus määrätään pysyväksi. Tietääkö joku tarkemmin?

sijoituslapsilla on aina optio sijoittua takaisin kotiin

biovanhemmat, jotka eivät kuienkaan hankaloita lapsen elämää, eikä sijaisperheen elämää muutenkaan, vai vanhemmat jotka eivät osallistu ollenkaan lapsensa elämään?

Sijaislapsi ei ole oma ja vain erittäin harvoin hänet voidaan jossain vaiheessa adoptoida. Sen varaan ei kannata laskea.



Koska sijaislapsi ei ole oma, ette saa päättää kaikista hänen asioistaan. Ette saa myöskään vapaasti muuttaa minne haluaisitte, ettekä varsinkaan ulkomaille - siis sijaislapsen kanssa. Oletteko valmis sitoutumaan asuinpaikkaan?



Lomamatkatkin ulkomaille voivat olla mahdottomia, jos biovanhemmat haluaa olla hankalia ja eivät suostu hakemaan lapselle passia.



Oletko valmis biosuvun haukkuihin, hankaluuksiin ja omituisiin vaatimuksiin?

Toisen ongelmaa ei saisi käyttää korjaamaan omia ongelmiaan. Eli lapsia pitäisi auttaa heidän itsensä takia, ja heidän omista tarpeistaan käsin, eikä siksi että " muuten minä jään ilman lapsia ja se on minusta surkeaa" .



Lapseton saa toki olla sijaisvanhempana, mutta hänen pitää olla oman lapsettomuutensa hyväksynyt ja mahdollisen surunsa siitä jotenkin muuten hoitanut, sijaislasta ei saa käyttää korvikkeena eikä terapialeluna! Sijoitetuilla lapsilla on ihan tarpeeksi ongelmia ennestäänkin, ilman että joutuvat vielä terapoimaan sijaisvanhempiaan.



Niinpä sijaisvanhemmuutta EI pidä nähdä vaihtoehtona lapsettomuudelle vaan asiana sinänsä. Siihen voi ryhtyä tai olla ryhtymättä, mutta se on tehtävä lasten tarpeista käsin.

Se tuo luonnollisesti myös haasteensa sijaisperheelle. Lisäksi useat huostaanotetut lapset ovat elämässään joutuneet kokemaan esim. perusturvan järkkymistä, laiminlyöntiä, henkistä ja fyysistä väkivaltaa jne. joten eivät todellakaan ole mitään helppoja kullannuppuja. Toki monet varsinkin ulkomailta adoptoitavatkin ovat voineet kokea samankaltaisia juttuja, mutta tuskin samassa mittakaavassa.

Sijoitettavilla lapsilla voi olla myös monenlaista muuta ongelmaa, mm. FAS ja FAE yleistä heillä, näiden lasten kasvatus on todella vaativaa. Täytyy ottaa myös huomioon, että varsinkin erityistä tukea tarvitseva sijaislapsi tarkoittaa usein sitä, että toisen vanhemmista on jäätävä kotiin. Kunnalta esim. sosiaalityöntekijältä saatava tuki on minimaalista, n. kerran vuodessa käyvät kotikäynnillä, apua ei tahdo saada silloin kun tarve olisi akutti jne.

Olen itse ajatellut, että kun Suomessakin on sellaisia lapsia, jotka eivät omien vanhempiensa kanssa pysty olemaan/elämään, niin miksi itse lähtisin väkipakolla hoidoilla vääntämään " omaa" lasta??? Työssäni olen ollut tekemisissä kouluikäisten sijoitettujen lapsien kanssa, ja mielestäni on käsittämätöntä kuinka huonoihin oloihin lapsi joskus biologisille vanhemmilleen palautetaan! Tiedän ja ymmärrän sen, että sijoitus voidaan toisinaan purkaa, mutta jos siihen on (vihdoinviimein) päädytty, sitä ei onneksi kovin helposti pureta.

keskustelua, niin saat vähän perspektiiviä.



Lapsella voi olla päihderiippuvainen / skitsofreeninen vanhempi/vanhemmat + hankala suku, joiden kanssa sitten pitää sumplia tapaamisia. Lapsi ei ole aurinkoinen päivänsäde, joka kiintyy teihin välittömästi (no ei ole adoptiolapsikaan). Lapsen kehitys ei välttämättä etene normaalilatuja, vaan hän tarvitsee todennäköisesti erilaista kuntouttavaa terveydenhuoltoa, ja tästä joutuu jatkuvasti vääntämään kättä viranomaisten kanssa.



Mä en oikein ymmärrä sijaisvanhemmuudessa lisäksi tota maksujuttua. Jos meille tulisi sijaislapsi, jonka ajateltaisiin kasvavan meillä aikuiseksi, mun olisi kyllä tosi vaikea ottaa vastaan mitään korvausta hänestä. Eri asia toki, jos kyse olisi jostain väliaikaisesta hoidosta, ja toimisimme ikään kuin ammatillisena hoitopaikkana.



Ihmettelen myös miten perheen biologiset lapset jaksavat näitä oireilevia sijaissisaruksiaan ja miten vanhemmat pystyvät kohtelemaan heitä tasaveroisesti, kun toiset ovat tuttuja jo kohdusta.



Jos tätä lukee joku sijaisvanhempi, niin olisi hauska kuulla kokemuksia.

PeLaan tai oman kuntasi sijaishuoltoyksikköön. Sieltä saatte tietoa ja pääsette perehdytykseen.



Sijaisvanhemmuus on erittäin tärkeää, ei sillä tietenkään voi korvata omaa lasta yhden suhteessa yhteen, mutta toisaalta sellaisella motiivilla ei varmasti sijaisvanhemmaksi pääsisikään. Ihailen teitä että olette tulleet ajatelleeksi tuota. On niin paljon lapsia jotka tarvitsevat turvaa ja kodin lämpöä. Se tietenkin on hyvä tietää, että sijaislapset voivat olla todella paljon haastavampia kuin biolapset. Heidän lähtökohtansa voivat olla hyvinkin hurjat.

Vierailija:

Lapsen kehitys ei välttämättä etene normaalilatuja,

Kaverin sijaislapsi oli jo kouluikäinen, mutta sen kanssa sai aloittaa ikäänkuin ihan taaperosta. Pukeminen esim. ei ollenkaan ollut itsestään selvää niin kuin perheen omilla lapsilla. Toki lapsi siis osasi pukea, mutta eri asia oli suostuiko / muistiko / piittasiko koko asiasta. Jopa leikkiminen piti aluksi tavallaan opetella. Lapsi leikkikin aluksi tosi mielellään taaperoikäisten kanssa!

Joillekin se biologia ei ole niin kovin tärkeää.

Vierailija:

En voi uskoa että kaikki biovanhemmat roikkuvat suvun voimin sijoitetussa lapsessa ja sijoitusperheessä. Varmaan on monia joilla on niin paljon erinäköisiä ongelmia että eivät paljon jaksa lasta miettiäkään. Jolloin on hyvä että on hyvä sijaisperhe joka huolehtii lapsesta aikuisuuteen asti.

Nyt uuden lain tullessa voimaan, ei tilanne vaadi enää vanhempien taistelua lapsesta, vaan isovanhemmat, sisarukset ja serkun kummin kaimat voivat ihan keskenään vääntää kättä siitä, missä olisi lapsen hyvä majailla. JA ensisijaisesti pyritään sijoittamaan lapsi sukuun eikä sen ulkopuolelle. Näin siis sijaisvanhemmuuden rooli on entistäkin väliaikaisempi.

On kamalaa, että lapsi voidaan siirtää takaisin alkuperäiseen perheeseen siinäkin vaiheessa, kun hän on kotoutunut jo sijaisperheeseensä. Siinä ei ainakaan lasta ajatella; usein riittää kun biovanhemmat osoittavat vähän raitistumisen merkkejä tai muuta hataraa. Myös sijaislapsen asema perheessä juridisesti tökkii.



Suomessa biologisten vanhempien oikeus lapseensa on suurempi kuin lapsen oikeus onnelliseen elämään. Jopa lapsen silmien edessä äidin tappanut isä saa pitää huoltajuuden, vaikka lapsella olisi mahdollisuus saada virallisiksi huoltajiksi tasapainoiset aikuiset ja kasvaa kunnollisessa perheessä.

Onhan niitä menojakin! esim. Yleensä on hyväksi jäädä joksikin aikaa kotiin ns. sopeutumiskauden ajaksi, mutta normaalia äitiyspäivärahaa et voi saada!