onko kotiäitinä oleminen LOMAA?
niinku mun mies valittaa kokoajan että mikset oo pessy pyykkiä, teny sitä tai tätä... joka päivä on änelle ruoka valmis kun tulee töistä kotiin.
mun tyttö on 1v 11kk ja ikinä mun mies ei ole osallistunut oikein tytön hoitoon koska se on mun tehtävä, minähän se hoitovapaalla olen ja hoidan kodin ja tytön.
se sanoo et hän käy töissä ja sen pitäisi riittää...
musta tuntuu että oon kurkkuani myöten täynnä nuita solvauksia,ja vaikka joka päivä imuroin ja luutuan, laitan tiskejä ja pyykkejä, käytän koiria pialla... niin niitä ei osata arvostaa vaan naputetaan ns. tekemättömistä asioista... mä en oo käyny tuulettuun missään,mä en pääse kaupungille ikinä yksin kun ukko ei jää tenavan kans.. aina ottaa mukaan..
ei siinä mitään,mä rakastan olla lapseni kanssa, vain niin kovasti toivoisin että mieheni auttaisi minua kotitöissä ja lapsen hoidossa.. mutta hän sanoo tuovansa rahat!!
voi kiklu ku mua ottaa pattiin!!!!
tekis mieli lyyä kimpsut erilleen ja mennä..
mut hei,niinku mieheni sanoo, kotiäitinä oleminen ei ole työtä, vaan kotona oleilua!!
HAHAHAHAHAHAHAHAHA JA PASKAT!
Kommentit (36)
" Mielestäni kotiäitinä oleminen on henkisesti paljon raskaampaa,kuin työssä käynti"
Olen samaa mieltä. Olin kotona kunnes poikani täytti 2 vuotta. Ja kun sain lapsen tarhaan ja palasin takaisin töihin, niin kyllä helpotti! Enkä ole missään hanttihommissa, vaan tulosvastuullisena esimiehenä suuressa organisaatiossa.
Se onko kotona raskaampaa/helpompaa kuin työssä, riippuu tietysti paljon lasten temperamentista ja miehen henkisestä ryhdikkyydestä, mutta minun tapauksessani pääsen työssä helpommalla ja saan kaiken kukkuraksi omaa rahaa!
musta tää kotona oleminen on kyllä tosi lepposaa! Tosin mä en ole sitä lajia että kämpän täytyy kiiltää aina täydessä loistossa. Eli kotihommat otan aika rennolla asenteella, päivän aikana teen sen minkä sujuvasti saa hoidettua. Jos ei onnistu silloin niin myöhemmin uusi yritys. Minusta on aivan turha stressata esim jostain silittämättömistä pyykeistä tai sekaisesta vaatehuoneesta!
Se on tietysti ärsyttävää (ja väärin) jos mies olettaa että koti ja lapset on 24/7 äidin vastuulla! Ja jos kehtaa vielä motkottaa epäjärjestyksestä ym. ! Meillä mies onneksi on huomannut että kun on lapsen kanssa kahden kotona, silloin ei pysty tekemään mitä vain. Yleensä kämppä on aivan järkyttävässä kunnossa kun kaksin ovat olleet! Jos mies ei koskaan olisi lapsen kanssa kaksin enkä minä siis koskaan pääsisi mihinkään yksin, hän ei varmaan olisi enää mieheni...
Tuli ärsytys, vaikkei ehkä ihan oikeutettu. Kun luetellaan miesten töitä, niin älkää nyt lisätkö siihen lamppujen vaihtoa. Miten usein niitä muka pitää vaihtaa? Ja kauanko yhden helvetin lampun vaihtaminen voi kestää!! Se kuvaa hyvin naisten/miesten perinteisten kotityöjakautumien eroa; listaa on pakko jatkaa jollain lampun vaihdolla, jotta se edes vähän pitenisi.
Lämmitys, autonhuolto ja lumityöt; niistä saakoot tekijät kunniaa.
7 v, 4 v, ja 1,5 v. Olen hoitovapaalla vielä vuoden. En parjaa miestäni sillä hän auttaa jonkinverran kotitöissä ja lastenhoidossa. Päävastuu on silti minulla kun kotona olen. Silti hän ei ymmärrä sitä täysin minkälaisia nämä päivät on ja että tähänkin voi väsyä joskus. Tekisi miehelle hyvää olla yhtäjaksoisesti useampi kuukausi hoitovapaalla ja minun töissä. Katsotaan onnistuuko se. Mutta ihan kiusallani aion töihin palatessani pyytää viikon iltavuoroa itselleni putkeen joten mieskin näkee minkälaista on hoitaa lasten iltapuuhat, ulkoilut ja harrastuksiin kuskailut. Ruuan laitto ja kaupassakäynti sekä pyykkäys ; O Oonkohan ilkeä?
Tuohon töihin paluuseen kun joku täällä mainitsi että työn jälkeen joutuu hoitaan kaikki ne hommat mitä ennen on ollut aikaa hoitaa kokonaiset päivät niin olen jokseenkin eri mieltä.
Eli kun olen kaikkien lasteni syntymien välissä ollut työssä ja lapset hoidossa niin minusta koti pysyy pidempään siistinä ja ruokaa ei tarvi tehdä kuin kerran päivässä + iltapala. Pyykkimäärä ei tosin vähene. Siis nämä verrattuna siihen että olisi kotiäitinä.
Tämä siis minun näkemykseni. Mutta muistelisin että työssä ollessani en arkisi iltoina tehnyt muuta kotityötä kun pesin pyykkiä ja laitoin ruuan. Kerran viikossa tein isot viikon ruoka ostokset ja imurointi yms siivous riitti kun teki 1-2 kertaa viikossa joista toinen vapaapäivänä, toinen työn ohella. Näin kotona olleessa sais pestä vessaa, pyyhitä pöyjä, imuroida vaikka joka päivä. Ruokaa laitan joka päivä ainakin sen kerran. Toinen lämminruoka on einestä tai edellipäivästä, mutta imuria näytän ehkä 3-4 kertaa viikossa, pyykkiä pesen joka päivä, pölyt pyyhin ja vessan pesen myös vaan kerran viikossa. Isommat siivoukset pari-kolme kertaa vuodessa ; )
Ja puhun nyt vain KERROSTALOASUJAN näkökulmasta. Ymmärrän että omakotitalossa asujalla on enemmän puuhaa. Samoin kuin vaikkapa vakavasti sairaan lapsen vanhemmilla.
Itse kun olin kotihoidontuella, niin pyykkiä pestiin ehkä 3:na päivänä viikossa, tiskit pesi kone, imurointia 2-3 päivänä viikossa. Siihen enää ruokien teko. Luppoaikaa jäi enemmän kuin runsaasti olla lapsen kans vaikka ulkona, käydä kylässä, kaupassa, lukea, katsoa telkkaria jne. Mutta itse en olekaan nipo siitä että kaiken pitäisi olla järjestyksessä ja lattian niin kiiltävä, että siitä voi peilailla tukkaa kammatessa. =) Pidän paaaaljon tärkeämpänä sitä että ehdin olla lapsen kans, kuin että kaikki on hienosti kuin sisutuslehtien asunnoissa...
Vermeli:
musta tää kotona oleminen on kyllä tosi lepposaa!......Jos mies ei koskaan olisi lapsen kanssa kaksin enkä minä siis koskaan pääsisi mihinkään yksin, hän ei varmaan olisi enää mieheni...
Jos mun mies ei suostuis jäämään lapsen kans ikinä kahdestaan niin vaihtoon menis meilläkin. Tosin toi asia on sellainen että syyllistä etsiessään saa katsoa peiliin itsekin. Miettikääpä nyt hyvät naiset; kun ehdotat/olet aikaan ehdottanut miehelle että käyt yksin ulkona/kaupassa/missä ikinä vaan ja mies on sanonut ettei osaa/halua, niin miten olet suhtautunut. Taatusti luovuttanut heti, okei sitten...
Se ei ole kuin ilmoittaa miehelle (et siis kysy) että nyt mä menen ja tulen siihen ja siihen kellonaikaan, otan puhelimen mukaan, soita jos on jotain epäselvää. Kyllä se mies selviää kun on pakko. Jos siitä tulee jälkikäteen 3.s maailmansota niin kannattaa miettiä että millaisen ihmisen kans sitä on tullut lapsia tehneeksi ja vakavasti harkita eroa...
EN vertaa kuitenkkan kotona oloa töihin, mä tykkään olla kotona ja puuhata kotiaskareita,ja värkätä lapseni kanssa.
kyse olikin siitä että mieheni ei arvosta juurikaan sitä mitä minä teen kotona, paikat on melkeenpä aina kunnossa,mutta jos on päiviä että tyttö onkon vaatinut enemmän ja on kotihommia jäänyt tekemättä niin heti niistä valitetaan..
kotiäitinä oleminen ei ole lomaa, mutta ei sitä voi palkkatyöhönkään verrata, ainakaan minun.
kotona saa keitellä kahvit kaikessa rauhassa ja lueskella aamulla lehdet, istuskella leikkimässä lapsen kanssa.. yritäppä töissä mennä istuskelemaan niin ei onnistu ja on vain ne parit kahvipaussit...
ehkä mä marisen turhasta, tiesin mieheni ottaessani että hän on melko " järkälejääräpää" meillä menee hyvin ja on ihana perhe, onhan se minunkin vikaa kun en käy missään, mutta ei ole ollut kyllä tarviskaan lähteä yksin mihinkään.. kyllähän se voisi piristää,mut kerkiäähän sitä..
meillä on aika lailla samanlaista.
meillä on 1½ ja sit 5kk ikäset kaksoset.
välillä todella tuntuu että ei jaksa aina kaikkia tehä itse.
mulla ainaki on nykyään niin että en jaksa välittää vaikka on vähä sotkusta.
jos haittaa ukkoa niin saa ite siivota.
olen sanonut myös että voin minä lähtä töihin että jäis se hoitamaan lapsia koska on se myös senkin velvollisuus.
vaan ei passaa.
ukkoni ei todellakaan pärjäisi vuorokautta lasten kanssa!
vaan niinhän se menee että tehtyjä kotitöitä ei huomata,vaan tekemättömät
niin pienet lapset... apua, tsemiä sulle niitten hoitamiseen!!
en mä murehdi, aina on niitä uonoja kausia kun tekee mieli ittelläki valittaa joka asiasta, nyt on kaikki hyvin eikä oo ukkokaan marissu..
jaksakaamme siis hymyssäsuin eteen päin :)
jeo
Ei se ole lomaa, että leikki- ikäinen pörräilee asunnossa täysissä leikin varusteissaan koko päivän, illan jne.Kyllä opiskelu on nykyisin kevyempää ,kuin kahden leikki- ikäiseni kotihoitaminen.
tosin yksi lapsi vain.minusta oli aivan huippua olla kotona. yksinhuoltajana tein tosiaan kaikki kotityöt sieltä lampun vaihtamisesta lähtien ja meillä koti on kyllä aina siisti, minua oman kodin sotkuisuus nimittäin häiritsee vähän liikaakin.. lapsi oli kotona 1v8kk ikäiseks asti ja nyt on hoidossa,kun opiskelut alkoi ja nyt voin sanoa, että on rankkaa!!opiskelua öisin,kotityöt ja tietenkin suurimman osan ajasta vie lapsi. tähän verrattuna ainakin minulle kotonaolo oli täyttä lomaa:)tietenkin kai se riippuu myös omasta asenteesta,miten asiat ottaa? itse en lapsen saannin jälkeen käynyt ensimmäiseen vuoteen juuri missään yksin,ne kerrat voi laskea yhden käden sormella ja ne oli tyyliin jotain lääkärissä käyntejä,jonne en poikaani vienyt. edelleenkään en tykkää jättää lasta hoitoon,päivisin se on tietty nyt pakko,mutta iltahoitoon en edes halua viedä,että pääsisin itse jonnekin.
tsemppiä kuitenkin sinulle ja mukavaa syksyn jatkoa/talven odotusta!:)
-annu-
Tunnen kyllä pääseväni kotona helpommalla kuin työelämässä. Tietenkin tässä on aina jotain tehtävää, mutta ei tämä ole sellaista pakkotahtista puurtamista kuin töissä usein oli vaan paljon leppoisampaa. Riippuu tietenkin myös ammatista; siitä mihin vertaa. :0) Itselläni on kolme lasta; 4v4kk, 2v8kk ja 6,5kk eikä juuri tukiverkkoa ympärillä, joten miehen kanssa kaikki sumplataan yhdessä. Kotityöt teen tässä päivän aikana tyttöjen kanssa ja iltaisin vietetään perheaikaa. Omaa aikaa on päikkäriaikana ja illalla klo 20 jälkeen.
Eiköhän muutu ääni kellossa.
Voit myös kysyä häneltä että jos hän asuisi yksin, riittäiskö silloinkin se että käy töissä. Ittekseenkö pyykit ja ruuat ja siivoukset hoituis siellä kotona sinkkumiehen boksissa. Kyllä JOKAISELLA ihmisellä on vastuu tehdä kotitöistä oma osansa, varsinkin aikuisella, hyvänen aika. :(
sitten kun sä palaat työelämään, niin eihän sunkaan tarvii tehdä mitään muuta kuin käydä töissä, siis miehesi mielestä, eihän? ;)
Nimittäin tämä työssä käynti, lapsen hoitoon kuskaaminen, aikaiset aamuherätykset (joihin lapsikin yleensä turhan aikaisin herää), kodinhoito iltaisin umpiväsyneenä ja jatkuva sairastelu lapsella ja itsellä ON HELKKARIN PALJON RASKAAMPAA. Eli jees, yhden lapsen kanssa kotiäitiys on melkein kuin lomaa.
miestäsi, jos työpäivät ja -määrät ovat tuollaisia.
Siitä huolimatta hänen olisi jotenkin tajuttava, että suhde lapseen luodaan NYT, eikä joskus. OLEMALLA ja tekemällä lapsen kanssa yhdessä jotain. Voisiko heille löytyä vaikka joku harrastus yhdessä? Uiminen?
Ja voisiko miehesi mitenkään luopua tuosta toisesta työstä? Kannattaa kertoa, että " työhuoneen seinältä kuvasi katoaa tosi nopeasti, mutta lapsen mielestä ei milloinkaan" . Eli asiat tärkeysjärjestykseen.
Mutta kuten jo sanoinkin, sinun pitää ehdottomasti järjestää itsellesi omaa aikaa. Palkkaa vaikka lapselle hoitaja, jos muuten ei ole ketään. Uskon, että se auttaa jaksamaan.
Ja kyllä, arvostan tosi paljon miestäni ja hänen apuaan, vaikka meidänkin suhteessa on omat ongelmat. Kaikkea ei kai voi saada.....