Minulla on luultavasti syöpä :´( En tiedä miten selvitä tästä, lapset alle 3-vuotiaita

Hän voi hyvin ja kontrollit on vuoden välein. Mutta äidin kanssa oli osastolla samaan aikaan nuori nainen, jolta oli leikattu todella suuri vatsan alueen kasvain. Nainen oli laihtunut ja samanlaisia oireita oli ollut kuin ap:llä. Kasvain oli ollut hyvänlaatuinen.

Vierailija:

että on mahdollista että on kasvain, koska itse heti paniikissa kysyin voiko se olla syöpää. mutta muutkin oireeni huomioon ottaen ei sanonut tyrästä mitään, laittoi vain lähetteitä ja sanoi että katsotaan ne nyt ensin. itse olin niin paniikissa että en tajunnut kysellä enempää.

ap

Tasan yhden asian olen oppinut: turha murehtiminen on energiantuhlausta! JOS sairastuu, niin se on jatkuvaa odottelua, pikkuhiljaa tihkuvia tietoja ja elämää lääkärinkäyntien välillä. Jos tämän väliajan murehtii ja itkee, niin menee kyllä elämä hukkaan. Toki välillä pelottaa, mutta tsemppaamalla sen pelon saa pois. Olen elänyt erilaisten syöpien kanssa vuodesta 2000 ja tällä välin mennyt naimisiin ja saanut kaksi lasta. Niin paljon kun tähän aikaan on sisältynyt murheita, niin olemme eläneet ihan täysipainoista elämää!



Älä itke kuolemaa, kun et edes tiedä mistä on kyse. Vaikka sairastuisit, niin sinulla on erittäin hyvät mahdollisuudet selvitä. Niin kauan on toivoa kun sitä ei enää anneta!

Näin sanoi ultran tehnyt lääkäri ja minä olin ihan paniikissa ja surin silloin 2 vuotiaan lapseni kohtaloa.

Menin paksuneulabiopsiaan, otettiin koepaloja ja tutkittiin. Tulos oli, että tod. näk. se tuumori on ollut siinä koko ikäni ja nyt vasta löydettiin.



Että sellainen syöpä.

Toivottavasti olisi sinullakin tyrä vain.

tunnustelin äsken vatsaani selällä maaten ja vasen puoli mahalaukun kohdalta alaspäin melkein alavatsaan asti tuntuu kovalta. Oikea puoli taas tuntuu " normaalilta" , pehmeältä. Olen kiinnittänyt huomiota jo pitkän aikaa siihen että vatsani pömpöttää, mutta ajattelin sen johtuvan siitä kun edellisestä synnytyksestä on 1 vuosi. Mutta tuo pömpötys oikeastaan alkoi vasta pitkälti synnytyksen jälkeen. Nyt sitten pelkään että suolistossa on todella suuri kasvain, miten muuten voi toinen puoli melkein koko vatsasta tuntua kovalta :´( En halua ajatella tulevaa tähystystä ja muuta, mutta en voi sille mitään että päässäni pyörii koko ajan vain kamala mielikuva siitä, kun lääkäri ilmoittaa tulokset ja kertoo minulle että vatsassani on suuri pahanlaatuinen kasvain ja että ennuste on huono. Joudun leikkaukseen, hoitoihin ja pahimmassa tapauksessa syöpä on levinnyt ja parannuskeinoa ei ole, ainoastaan hoidoilla yritetään hidastaa syövän etenemistä.

Itkettää ihan koko ajan, kun mietin lapsiani, sitä että en näe heidän kasvavan, ja ennenkaikkea sitä miten pienet lapseni kärsivät kun näkevät äidin menevän huonoon kuntoon ja lopulta menettävät kokonaan eivätkä voi ymmärtää sitä, miksi äitiä ei enää ole.



Tiedän että ei pitäisi ajatella tällaista kun en vielä tiedä mitään faktoja, mutta jotenkin sisimmässäni aavistan/tiedän että olen vakavasti sairas ja kuolen.

Itkettää vaan että rakkaat lapseni tulevat menettämään minut ja minä heidät. En kestä sitä ajatusta, en vaan kestä.



Pitäisi ajatella positiivisesti, mutta en vaan pysty. En pysty nyt ajattelemaan tai että tämä voisi olla jotain hyvänlaatuista. En uskalla edes toivoa että tämä olisi jotain parannettavissa olevaa.



En ole kertonut edes miehelle tästä. Hän ei tiedä että kävin lääkärissä, eikä oireistani tai peloistani. Haluan suojella häntä tältä pelolta niin kauan kuin se on mahdollista. Kerron sitten kun tiedän tuloksia.



Yritän elää normaalisti ja peittää tämän kamalan pelon sisälläni.

Itken sitten salaa kun olen yksin.



ap

Itse olen myös terveydellisesti aika vaikeassa tilanteessa, tutkimukset edessä, en suostu edes ajattelemaan pahimpia vaihtoehtoja. Tsemppiä sinulle!

ISO HALAUS sinulle ap. Tiedän tunteen ja tilanteen, itselläni oli rintasyöpäpelko/epäily. En myöskään uskaltanut miehelleni asian todellista laitaa ja omia pelkojani kertoa, tiesi kyllä patistani ja lääkäriin menosta. Ehdin muutaman viikon ajan pelätä todella paljon, joten tuo huoli lasten puolesta on niin tuttua. Itselläni huoli ei helpottanut täysin ns. puhtaisiin tuloksiin, sillä sama patti ja kipu on olemassa edelleen.



Tiedän, että vaikea on olla murehtimatta, kun asia kalvaa mieltä koko ajan, mutta koitahan silti jaksaa mennä eteenpäin ja uskoa tulevaan. Et ole vielä menettänyt mitään, eikä tuomioita annettu.

Tsemppiä ja voimia, lastesi takia sinä jaksat varmasti!!!