Huoh, kuka alkaisi vaatimaan peruspäivärahan 300 euron korotusta?
Ei lakkokaan siihen pure!
Mietin vaan miksi joillakin on keinot omien etujen parantamiseen, joillakin ei taas ole mitään, ei edes perustoimeentuloa.
Sama tilanne kodinhoidontuella kotona oleville, ei toivoakaan että tuki yhtäkkiä nousisi 300 euroa!
Kommentit (8)
ja joissain paikoissa ei pääse ilman koulutusta yhtään mihinkään, kun on jo koulutettujakin ihan tarpeeksi.
Että kyllä sitä töitä piisaa, hopihopi.
p. s nyt on oman alan töitä, ahkeruus palkitaan
painellaan uudelleen koulunpenkille (ja tällä kertaa valitaan työllistävä ala), eikä maata kotona ruikuttamassa.
t: yksi uuden ammatin hankkinut työntekijä
teen keikkahommia hoitovapaalla ollessani enkä oletakaan, että yhteiskunta minut elättäisi. Työ on keksitty.
Miksi sitten Suomessa on työttömiä yhä, jos töitä kerta noin helpolla löytyy?
Ja eivät voi olla kaikki loisia vaan jotkut haluavat tehdä töitä, mutta mistä pieraiset sitä työtä??
vastaan työtä kuin työtä tai edes kouluttautumaan uudelleen työllistävälle alalle.
Minä en tunne kuin yhden työttömän, joka oikeasti haluaisi työtä. Ja hän ei saa työtä, koska on lihava, harvasanainen ja sohvaperunan oloinen. Oikeasti olisi hyvä työntekijä, mutta ei pysty sitä työhaastatteluissa näyttämään. Minäkin luulin monta kuukautta, että hän on suunnilleen vammainen, ihmettelin, miksi mieheni kaveeraa tuollaisen kanssa...
Vierailija:
Sama tilanne kodinhoidontuella kotona oleville, ei toivoakaan että tuki yhtäkkiä nousisi 300 euroa!
Suomessa ongelmana on pikemminkin se, että täällä on kotona liikaa äitejä liian kauan, niin tuskin siinä nyt sitä kodinhoitotukea ainakaan korottaa tarvii. SUomi on kotiäitiyhteiskunta. Eikä tämä ole kansainvälisesti vertaillen mikään hyvä asia. Kuka lähtisi ajamaan äitejä aiemmin töihin? Ei kukaan kehtaa, menisi lapsiperheiden äänet!
Työnteosta tultava kannattavaa!