Osittain suomalainen lapsi suomalaisessa koulussa

Oma kokemus on ruotsista suomenkielisestä päiväkodista jossa selvästi suomalaisista perheistä olevat leikki keskenään ja ne joilla ruotsi oli vahvempi leikki keskenään. Sitten oli muutamia joilla oli molemmat kielet yhtä vahvoja ja he sukkuloivat sujuvasti ryhmien välillä. Samaa kuulin yhdeltä tutulta jonka lapsi oli ruotsissa saksalaisessa PK:ssa (perheen toinen kieli saksa). Eli lapset joilla oli toinen kieli ruotsi viihtyivät keskenään ja lapset joilla vain saksa oli yhdistävä tekijä leikkivät sitten keskenään. Harmittavaa sitten on jos tästä " omasta ryhmästä" ei löydy kivoja kavereita, esim. jos tyttöjä/poikia on vähän. Silloin vaaditaan lapselta kykyä (ja vanhemmilta kannustusta tähän) löytää erilaisia kaverisuhteita esim. toiseen sukupuoleen

Oma lapseni on hieman varovainen etenkin ryhmässä, (mutta toisaalta myös taipuisuutta pomotukseen, johon tottunut pikkusisrusten kanssa) ja hänellä kesti syksy löytää paikkansa ja kaverinsa päiväkodissa.

Oma mielipiteeni on että antaa lasten selvittää tilanne itse, sitä vartenhan heitä niin aikaiseen kotoa pois työnnetään " sosiaalisuutta oppimaan" :-) Aika tekee tehtävänsä ja lapsi oppii kieltä paremmin (jos se on ongelma) ja toisaalta hän löytää paikkansa ryhmässä ja toivottavasti sieltä sitten löytyy hyviä kavereita vaikka ei välttämättä sitä parasta kaveria.

Toki jos kiusaamista on niin se pitää hoitaa ja ilman muuta voi ottaa puheeksi hoitajien kanssa, mutta eihän toisia voi pakottaa leikkimään jonkun lapsen kanssa. Henkilökunta voi toki kannustaa ja järjestää tilanteita joissa kavereita sekoitetaan. Toinen ratkaisu mikä tulee mieleen on play-date, jos niitä harrastetaan maassanne. Tosin sitten on taas vaara että äidit valitsevat kavereita...

Toivottavasti tilanne selviää!

ElsaAlice:

Ajattelin kysella teilta muilta kokemuksianne. Esikoisemme 4 vee on aloittanut suomalaisella luokalla (ulkomailla kuitenkin) ranskankielisessa tarhassa vietettyjen vuosien jalkeen. Han on erittain ulospainsuuntautunut, tarhassa tullut aina erinomaisesti toimeen toisten (erittain monen maalaisten) lasten kanssa ja hanella on aina loytynyt leikkiseuraa. Han puhuu hyvin (vaikkakaan ei ehka ihan yksikielisen tasoisesti) suomea, lisaksi kotona kaytetaan kahta muuta kielta joita han puhuu ja ymmartaa. Nyt han on kuitenkin useasti kysyttaessa sanonut etta koulussa " kukaan ei leiki mun kanssa" . Lisaksi ainoat lapset joiden kanssa han mainitsee leikkivansa edes joskus tuntuvat olevan luokan muut puoliksi ulkomaalaiset lapset. Tietysti vahan aitia (ja isaa) kirpaisee kuulla etta meidan iloinen ja ulospainsuuntautunut pikkutyttomme onkin yhtakkia sosiaalisesti jotenkin syrjassa. Voi hyvin olla etta kyse on vain hetkittaisista jutuista jotka neljavuotiaasta tuntuvat ikuisuudelta. Mutta silti mielessa kay etta onkohan kyse siita etta hanen sosiaalinen tyylinsa poikkeaa niin paljon tayssuomalaisesta (joita luokalla on enemmisto) ja/tai etta taysin suomenkieliset lapset hylkivat sellaista joka ei osaa " ihan taydellisesti" suomea? Jos nain on niin se on aarimmaisen ikavaa ja taytyy ehka miettia uudestaan hanen koulunkayntiaan. Olisin todella kiinnostunut kuulemaan onko muilla samanlaisia kokemuksia ja jos, niin miten niista on paasty eteenpain?

Vastauksena viela etta en ajatellutkaan viela itse varsinaisesti puuttua asiaan mutta jotenkin tylsalta tuo tuntuu varsinkin kun kansainvalisyys ei aikaisemmin ole koskaan ollut meille ongelma, painvastoin kavereita on ollut monista kansallisuuksista. Olisi jotenkin omituista jos juuri suomalaisten kanssa se ei onnistuisikaan. Olen ehka keskimaaraista suomalaista ulospainsuuntautuneempi minakin, ja taytyy myontaa etta itsellanikin on joskus vaikeuksia taysin suomalaisessa ryhmassa jotka lampenevat nii-iin hitaasti ja joissa pientakin erilaisuutta katsotaan monesti aika rankasti kieroon. En kuitenkaan usko etta 4-vuotiaat viela jaksaisivat systemaattisesti kiusata toista, ehka kyseessa on tosiaan alkuhankaluus. Odotellaan nyt viela muutama kuukausi/puolisen vuotta ja katsellaan, vaihtoehtoina mietin lahinna lapsen siirtamista joko isankieliseen (vaikka voisin kuvitella etta siella voi tormata samanlaiseen ongelmaan koska paikallinen yhteiso elaa aikalailla keskenaan kuten monet taysin suomalaiset perheetkin) tai sitten ranskankieliseen kouluun (jossa kulttuurisesti tai kielellisesti en usko tulevan ongelmia).

Meillä on 7v ja 3 v - molemmat paikallisessa ranskankielisessä koulussa ja ovat olleet alusta saakka. Kotona puhutaan lisäksi kolmatta kieltä, jota osaavat huonosti. Minä puhun suomea lapsille. Esikoinen osaa sitä kohtalaisesti ja pieni hyvin.



Käytännössä olen huomannut, että leikit 100% suomalaisten mutta " täkäläisten" lapsien kanssa onnistuu huonosti. Tapa ja kulttuuri poikeeavat kuitenkin aika lailla toisistaan.



Leikit toisten puolisuomalaisten kanssa, vaikka se kieli olisi erikin, onnistuu paljon paremmin. Esim. saksalais-suomalaisen perheen lasten kanssa leikit onnistuvat suomeksi hyvin, mutta suomalais-suomalaisen kanssa huonosti. Miksi?



Samaa olen huomannut suomenkielisissä harrastuksissa eli puolisuomalaiset muodostavat oman ryhmänsä.



Suomessa ollessamme en ole tätä huomannut - ollaanko siellä valmennettu lapset siihen että meidän lapsemme puhuvat vähän eksoottista suomea? Ehkä.



Kun uusi (työnantajan) koulu aukeaa lähistöllemme, saatamme siirtää lapset sinne, mutta silloinkin edelleen ranskankieliselle puolelle. Meidän komposiitiossa ei ole kovin todennäköistä että lapsien etu olisi suomi vahvimpana kielenä.... valitettavasti.



Toivottavasti tyttönne löytää uusia kavereita ja kyse on vain alkukankeudesta. Asiasta voisi puhua myös opettajien kanssa, sillä aikuinen pystyy kuitenkin ohjailemaan tilanteita aika pitkälle.

Joo, samassa " veneessahan" me ollaan... :-) Ei kai meillakaan juuri sita ajatusta ollut etta suomesta olisi pakko tulla sita paakielta eika meidan lapsista nyt vaan saa " pikku suomalaisia" ainakaan pelkastaan vaikka kuinka yrittaisi, mutta ainakin teoriassa meille tuo koulu tuntui niin ideaalilta vaihtoehdolta koska vain siella olisi mahdollista oppia seka aidin- etta isan- etta ympariston kielta, missaan muuallahan se ei taalla onnistu. Olisin vain odottanut etta kun saman " firman" tarhassa on tama monikulttuurisuus toiminut niin erinomaisesti etta se onnistuisi koulussakin samalla tavalla. No, en laita viela pilleja pussiin kuten sanottu vaan katsellaan.

Niin, päiväkodissa lapset ovatkin ikäryhmissä kielestä riippumatta eli oppivat kaikki ranskaa. Koulu on puolestaan kieli- ja ikäsidonnainen. Juuri tuoin paikallista laajemman kieliopetuksen vuoksi mekin firman koulua mietimme. Tosin meidän isän kieltä ei opi sielläkään.



Olen ollut huomaavinani että kielisidonnaiseen kouluun tulee paljon lapsia, joilla ei ole ollut juuri ollenkaan kontakteja paikalliseen elämään. Ihanaa tietysti että perheellä on ollut tilanne että toinen vanhemmista on voinut olla kotona, mutta ei tuossa tilanteessa lapsilta voi olettaa monikulttuurisuutta.

Huomasin etta koulussa tosiaan monet aidit nayttavat olleen kotona ja varmasti se tosiaan tekee elamasta ja sosiaalisesta ymparistosta aika erilaista. Se oli minulle tavallaan yllatys, koska itse emme ole juuri paikallisissa suomalaisten riennoissa kayneet, joten en tuntenut juuri ketaan ennestaan, ja omat suomalaiset tuttuni ovat kaikki tyossakayvia aiteja. Paivakoti olikin sitten ehka tietamattamme jonkinlainen " lintukoto" meidan kaltaisellemme monikulttuuriselle perheelle; kaipa se onkin yleensa niin etta yksikulttuuristen, joita on lopulta kuitenkin enemmisto, ehdoilla mennaan. Olisi kuitenkin mukavaa jos namakin vanhemmat jotenkin valmentaisivat lapsiaan erilaisuuden kohtaamiseen, nain kun kuitenkin kaikki ulkomailla asutaan, tietysti ianmukaisella tavalla ja mahdollisuuksien mukaan.

Olisiko niin etta ne taysin suomalaiset usein ovat jo pienena hieman sulkeutuneempia ja arempia kuin lapset jotka ovat koko ikansa nahneet erilaisia kulttuureja. Poikkeuksia tietysti on, mutta jos saan nain karjistaa. Kun suomalainen perhe muuttaa ulkomaille ja lapset menevat suomalaiseen tarhaan/kouluun ja viettavat vapaa-aikansa vain suomalaisten lasten kanssa, niin onhan se selvaa etta lapset tulevat juuri niin sosiaalisiksi kuin usein suomalaiset ovat. Vanhempien tavoin valitsevat varman paalle vain 100% suomalaista seuraa.



Lapseni on puolisuomalainen ja kun vertaan Suomessa kaydessa taysin suomalaisiin lapsiin niin onhan sosiaalisuudessa (usein) huomattava ero. Nyt lapsemme lahentelee 5 vuotta ja eron huomasin heti ensimmaisen vuoden jalkeen. Han ei ulkonaoltaan poikkea suomalaisista, ehka vahvemmat hiukset, tummemmat silmat ja pukeutuminen on hiukka erilaista, mutta noin yleisesti ottaen sulautuisi hyvin joukkoon. Olen huomannut etta hanta usein valtellaan ja jopa vain tuijotetaan. Sellainen suomalainen harmittava jurous alkaa nakya jo pienesta pitaen. Helsingin leikkipuistoissa leikit sujuu parhaiten juuri puolisuomalaisten kanssa.



No, mutta kyllahan maailmaan mahtuu meita joka lahtoon!

Kysy opettajan näkökantaa asiaan! Huomasin meidän tytön kanssa, että just 4v oli jutut usein sellasia, että kukaan ei taaskaan leikkinyt mun kanssa... Siis voi olla ihan todellinen tunne, tai sitten ihan vain sellanen hetki mikä tuntuu kurjalta ja siksi siitä sitten muistaa kertoa ja aikuisesta kuulostaa, että on koko pv ollut yksin!!! Mutta meillä nyt jo reilu 5v on jo ihan ok mukana kaikessa ja tuntuu, että on ystäviä ihan kylliksi. Opettaja osaa varmaan sanoa, missä yleisesti mennään ja voi tosiaan rohkaista jotakin olemaan lapsesi erityinen ystävä, kun tietää varmaan kenen kanssa lapsesi luonteen mukaan vois viihtyä.



Mulla ei ole kokemusta suomenkielisestä tarhasta, paikallisissa kaupungin kouluissa on tyttö ollut koko ajan. Yhdyn edellisiin, luulen, että expatit on paljon keskenään. Saksassa asuessa huomasin, että se on ihan eri piiri, kuin mihin me ulkomaalaisten kanssa naimisissa olevat " kuulutaan" ... Ehkä me ollaan aikuisinakin jotenkin " vieraita" täysin suomalaisille perheille, koska jo kulttuurisestikin ollaan jouduttu sopeutumaan monella eri tasolla millä yksikulttuuriset expatit ei ikinä joudu sopeutumaan, lisäksi vielä koko " elämänsuunnitelma" on monesti ihan erilainen, kun tarkoituksena on enemmän tai vähemmän pysyvästi asua ulkomailla pitkällä tähtäimellä ja lapsetkin, kuten sanoit ovat sitä myötä enemmän paikallisia kuin suomalaisia... Luulen, että lapset tosiaan paljon peilaa kodin asenteita ja tunnelmia. Jos vanhemmat ylläpitää suomalaisuutta hirmu voimakkaasti, niin tottahan lapset ottaa sen " todellisuuden" ainoana oikeana.



Joskus kyllä ajattelen, että on se varmaan ihanaa kun on niin selkeät identiteetit... mutta sitten katson lastani ja ajattelen, että on se ihanampaa, kun tuossa kasvaa todellinen eurooppalainen (sopeutumiskykyä vaikka muille jakaa, kolme kieltä jo hallinassa ja lisää tulossa hyvää vauhtia, iloista sosiaalisuutta ja poskipusuja...). Kuvittele sitä sitten suomeen hiekkalaatikon reunalle, kun varmaan lapiolla läppäisi ensimmäinen pussattava... :) :) :)