Yllätys raskaus ja miehen suhtautuminen

Ollaan miehen kanssa eroamassa, mutta kesän lopussa tapahtui jotain " vanha suola janottaa" juttua ja oltiin tyhmiä. Nyt on menkat kaksi viikkoa myöhässä (teen tänään testin). Meillä on jo kaksi ihanaa tervettä poikaa, olen juuri palannut työelämään ja elämä tuntui asettuneen taas raiteilleen. En todellakaan olis enää halunnu lasta, mies vielä vähemmän. Kärsin kummankin pojan syntymän jälkeen masennuksesta ja mies ei todellakaan ole mitään empaattista tyyppiä.

Esikoisen kanssa oltiin viisi vuotta kahestaan kun mies ei jaksanu vauva-arkea ja nyt ollaan siis taas eroamassa.

Olen hakannut päätä seinään tyhmyyteni takia. En ole mitään helposti sikiävää sorttia, kumpaakin poikaa tehtiin yli vuosi. Miksi sitten just nyt nappas melkein yhestä " iskusta" ? Kohtalon ivaa.

Aborttia en edes ajattele, katuisin sitä koko elämäni, mutta eipä tulevaisuus kolmen lapsen yksinhuoltajanakaan näytä ruusuiselta.

Masentaa, pelottaa ja kiukuttaa.

tukalassa tilanteessa tunnut olevan. Itse en ole ollut samankaltaisessa tilanteessa kuin sinä. Mutta 2v sitten huomasin olevani raskaana yhden suojaamattoman kerran tuloksena. Esikoisemme oli tällöin vasta 1vuotias. Miehelleni tämä oli shokki, koska rakas lapsemme oli vasta 1vuoden. Hänestä tuntui että kun uusi lapsi syntyisi, se olisi esikoiseltamme pois. monet itkut itkin raskaana ollessani, tuntui että mieheni ei halunnut sisällä kasvavaa lastamme. Mutta odotuksen myötä, ja alkumyllerryksien jälkeen, mieheni hyväksyi tilanteen. Nyt emme voisi kuvitellakkaan elämäämme ilman tuota sisupussiamme. Uskon että meidän kakkosen oli määrä tulla elämäämme, sillä tulin siis raskaaksi yhdestä suojaamattomasta kerrasta. Tiedän että tilanteenne on hyvin erilainen kuin meidän, mutta jos osaisit ajatella vauvaa niin, että sen on tarkoitettu syntyvän. :) Lisäksi onko tuo mies todella rakkautesi arvoinen? Toisaalta helppohan minun on tuollaista todeta.... no joo, toivottavasti sait jotain irti kirjoituksestani.

Meillä on jo kaksi pintä lasta (10kk ja 2v) tänään sain tietää odottavani kolmatta.



Meillä on todella huono ja rankka elämänvaihe juuri nyt. Rahat eivät tahdo riittää elämiseen, talossa on töitä riittämiin (omakotitalo), ja ensi kesänä pitäisi tehdä mittava remontti.

Remonttia on lykätty jo kahteen kertaan, ensi odotin tuota kuopustamme ja viime kesänä tuntui, että kahden pienen lapsen kanssa remontointi on liian rankkaa.



Tuohon remontiin vaikuttaa myös kyllä rahalliset seikat; olemme suunnitelleet, että minäkin pääsisin pian töihin, jolloin olisi kahdet tulot.



Raskaaksi tämän tekee se, että asumme kaukana ystävistä ja sukulaisista, ja mieheni on vieläpä työn vuoksi aika paljon pois kotoa öitäkin ja tekee muutenkin pitkää päivää.



Mies ei raskaus uutisesta ollut ollenkaan innostunut. Toisaalta, mies voi kyllä syyttää ihan itseään, hänelle kun tuntuu ehkäisyn (kondomi) käyttäminen olevan ylivoimaista. Luulisi kolmekymppisen kahden lapsen isän tietävän, kuinka lapsia tehdään!



Epäilenkin, että ap:n miehellä on sama ongelma, kuin omallani, eli tulevaisuus pelottaa.

Mieheni puhui jo ennenkuin aloin odottaa esikoistamme, että jos tulen raskaaksi, hän muuttaa Kiinaan.



Toisen lapsemme kohdalla mies ei ollut mainittavasti iloinen, mutta tottui ajatukseen pian, tai ainakin älysi olla hiljaa ;)



Mieheni on kuitenkin hyvä isä, ja rakastaa lapsiaan äärettömästi. On hän monesti sanonutkin, kuinka tyhjää olisi ilman lapsia, tai vaikka vai sikoisen kanssa. Kyllähän tuo kuopus on hyvinkin tärkeä osa perhettämme.



Itse olen tästä raskaudesta iloinen, ja uskonpa kyllä, että mieskin on, kunhan saa rauhassa sulatella asiaa. Hän tietenkin kokee velvollisuudekseen elättää perheen, ja pelkää, etenkin minun jaksamiseni puolesta; toki omakin jaksamisensa mietityttää varmasti. -Eniten miestä huolettavat rahalliset seikat.



Itse olen nuoruudessani tehnyt 2 aborttia, silloin niihin oli " painavat" syyt, mutta näin jälkikäteen on kaduttanut. Olisinhan minä silloinkin pärjännyt, ja lastani rakastanut.



Sen olen päättänyt, että abortti ei enää ole minulle vaihtoehto, enkä kyllä suosittele sitä aloittajallekaan, jos YHTÄÄN EPÄILYTTÄÄ.

HENKILÖKOHTAISESTI EN HYVÄKSY ABORTTIA JA LAPSEN SAAMINEN ON AINA IHME.

Oletko varma että miehesi on aikuistunut tarpeeksi? Miten hän voi laittaa harteillesi näin suuren asian päättämisen ja olla niin välinpitämätön vaikka olette parisuhteessa kahdestaan. Niin kuin puhuit asioista pitäisi osata keskustella.! Oletteko edes miettineet miten parisuhteenne muuttuisi jos teillä olisi yksi lapsi lisää, tuskin mitenkään¿ Ehkä hän pelkää että ei saisi enää huomiota sinulta jos teillä olisi vastasyntynyt lapsi koska vaikuttaa kuitenkin siltä että suurempien lasten kanssa hän osaa olla isänä.

Oletko varma että hän jäisi kanssasi vaikka tekisitkin abortin? henkilkohtaisesti olen sitä mieltä että parempi olla lapsen kanssa kun huonon miehen tai pahimmassa tapauksessa ei kummankaan.

Kyseessä ei voi olla suuri rakkaus sillä rakastamisen perusedellytys on toisen kunnioittaminen!

Pidäthän vauvan¿ kaikkea hyvää!

meille kävi tässä alkusyksystä niin, että huomasin olevani raskaana, ennestään 4 lasta ja oltiin vähän päätetty, että nämä riittää. No raskaana oltiin ja molemmat vähän sitä mieltä että voi paska. Ajatukseen oli kuitenkin vaan sopeuduttava, molemmat tiesi kyllä että jos makkarissa touhutaan, näin voi käydä. Mies on alalla jossa paljon nuorten kanssa tekemisissä ja sielläkin kuulemma kertoo, että joka kerta kun sänkyyn mennään, pitää varautua raskaaksitulemisen mahdollisuuteen...



Ilahtunut ei missään vaiheessa ollut, mutta eräänä päivänä tuli tekstari; milloin on la, täytyy kevään töitä miettiä ja varmaan isyyslomallekin paikka miettiä...tämä oli mun mielestä ihana viesti! Mä en ollut edes ajatellut vielä moista, toki olin katsonut milloin äippäloma alkais, mutta isyyslomia en todellakaan miettinyt.



Valitettavasti raskaus meni kesken viikolla 9.

Meillä entuudestaan kaksi lasta. Kolmas ilmoitteli tulostaan keväällä. Vahinkona, mutta pidämme todella paljon lapsista, joten sopeuduimme asiaan ja aloimme innolla odottamaan uutta pienokaista. Niin tai minä aloin innolla odottamaan. Mies laukaisi maanantaina pommin, että ei rakasta minua enää. Nopiaan on kaikki asiat laitettu eteenpäin. Talo jo myynnissä, vuokraluukku haussa. Oikein innolla odottelen tässä sitä ihanaa aikaa, kun pääsen kolmen lapsen yksinhuoltajaksi. Monet ovat vaan niin huolissaan mieheni jaksamisesta, koska on joskus sairastanut masennuksen. Kukaan ei niinkään ole huolissaan, miten jaksan loppuraskauden tai kaikki vauvavalvomiset yksin kahden pienen lapsen kanssa.......

Onnea uudesta raskaudestasi ja nostan hattua sinulle positiivisesta asenteestasi. varmasti tulet hoitamaan hyvin lapsesi, sinusta oikein heijastuu positiivisuus, tsemppiä ja hyvää odotusaikaa.

Vaikea sanoa mitä pitäisi tehdä, ei voi neuvoa sinua aborttiinkaan jos et halua ja toisaalta taas lapsen pitäminen ehkä voisi rikkoa perheenne... en uskalla sanoa mitään. Mutta tosiasia on, että mikään ehkäisykeino ei ole täydellinen, eli jos seksiä harrastetaan, liittyy siihen AINA raskauden mahdollisuus, oli sitten kumit tai pillerit tai laastarit käytössä. Miehesi ei ehkä ole ajatellut asiaa niin. Tosiasiassa varmaan moni nainenkaan ei asiaa muista harrastellessaan yhden illan juttuja yms.



Keskustelkaa vielä asiasta. Tilanne on ristiriitainen sikäli, että olette sopineet ehkäisystä, mutta keskustelitteko lainkaan mahdollisesta raskaudesta ehkäisystä huolimatta? Tämä on mielestäni sellainen asia mikä tulisi joka suhteessa käydä läpi, jotta tiedetään mikä on kummankin kanta mahdolliseen raskauteen, mikä ei ole mikään pikkujuttu. On vaikea tietää mikä on miehesi suhtautuminen lopunperin, se voi olla miten päin vaan. Jos toinen on ehdottomasti sitä mieltä, ettei halua lapsia, on ehkä turha elätellä toiveita siitä, että mieli kovasti muuttuisi....surullista. Kannattaa kuitenkin myös miettiä, jaksatko yksin lastesi kanssa, sinun jaksamisesi on silloin kaikkein tärkeintä. Entisenä yksinhuoltajana tiedän, että se tie ei ole helppo. Vaakakuppiin joudut nyt punnitsemaan montaa asiaa. Voimia tähän kaikkeen, ja kaikesta huolimatta jos päätät pitää lapsen, onnittelut ja jaksamista.

Aseta vaakaan kaksi asiaa:vatsassa kasvava oma lapsesi vai mies mikä käyttäytyy kuin 2 vuotias(ehkä hetkellisesti).Hän kuitenkin saattaa harkita asiaa paremmin parin kolmen viikon päästä!!



Jos ei niin, eihän hän ole kypsä mihinkään!!

Meillä oli aika samanlainen tilanne tässä taannoin...

Huomasin olevani raskaana, neljä lasta ennestään ja miehen mielestä ainoa vaihtoehto oli abortti, joka tuntui minusta ihan hirveältä. Lopulta kumminkin mieheni painostuksesta päätin varata ajan aborttiin. Repesin itkemään kun ajattelinkin asiaa, mutta en kestänyt miehen vihamielistä asennetta. Miehen perustelu abortille oli se että ajankohta oli huono..Tulevaisuus ja rahojen riittäminen pelotti. Aborttiaika oli varattuna ja olin sinne vakaasti päättänyt mennä että saisin sopuisan avioliiton ja perhe-elämän jatkumaan ennallaan. Viikkoa ennen sitä aborttiaikaa aloin vuotaa ja luulin että tuli keskenmeno ja olin iloinen siitä. Peruin aborttiajan, tosin juuri ennen vuodon alkua olin muutenkin päättänyt etten voi elää abortin kanssa ja pelkäsin etten pääse siitä koskaan yli ja tein päätöksen vastoin miehen tahtoa että vauva saa tulla. Mies mökötti ja v**tuili reilun kuukauden. Raskaus ei siis ollut mennyt kesken vaan jatkuu yhä ja mieskin näyttää alkavan sopeutua asiaan hiljalleen. Asia on semmoinen ettei siitä ole juuri tähän asti puhuttu mitään. Mutta käytöksestä näkee että sulateltu on ja asia on saanut jonkunlaisen hyväksynnän.

Pelkäsin tehdä tämän päätöksen, mutta oikeasti en usko että olisin voinut elää abortin kanssa. Ja kun oikeasti meille kumminkin ois joskus se viideskin lapsi haluttu niin minun ajatusmaailma ei salli semmoista että keskeytetään tämä ja tehdään muutamanvuoden päästä uusi vauva.

Pikkuhiljaa alan osata nauttia tästä raskaudesta (puoltaväliä mennään..) kun näen että mieskin on omalla tavallaan asian hyväksynyt.



Päätös tulee olemaan rankka, mutta neuvon tekemään sen päätöksen minkä kanssa itse tiedät pystyväsi elämään. Miehet osaa olla hirmuisen hyökkääväisiä ja päättäväisiä tämmöisessä asiassa. Omastani en olisi kuuna päivänä uskonut että tulee joskus vaatimaan multa aborttia ennen kun se päivä koitti.



Voimia toivotan.

Pohdin asiaa monelta eri kantilta ja saatiin lopulta juteltua miehenkin kanssa asiallisesti. Mies teki hyvin selväksi ettei halua lasta ja minun kaksi lastani riittää meille hyvin ja pohti myös jaksamistani jos taloon tulisi kolmas lapsi. Molemmat tiesimme ettei suhteemme ja elämämme muuttuisi vauvan myötä juurikaan. Lopulta sitten päätin, että minulle on tärkeämpää jo kaksi olemassa olevaa lasta ja mies jota rakastan yli kaiken ja joka on kuin isä lapsilleni. En voisi elää itseni kanssa jos vauvan pitämisen myötä mies lähtisi (loppupeleissä en usko, että mies olisi lähtenyt). Ja mietin, että minulla on vielä noin 15 vuotta aikaa saada lapsia (jos luoja suo) ja kenties voimme saada myöhemmin sen yhteisen lapsen, sitten kun kumpikin haluaa..



Varasin sitten ajan ultraan ja sielä selvisi, että sikiö oli kuollut. Iski kauhea suru ja pettymys, mutta toisaalta helpotus. Minun ei itse tarvinnut päättää raskauden keskeytyksestä. Ja muutenkin tuli sellainen tunne, että tämä on kohtalo ja tällä on jokin merkitys.



Tämä on ollut raskasta aikaa. Jouduimme odottamaan reilusti yli viikon ennenkuin pääsin keskeytykseen. Päädyttiin lääkkeillä tehtävään keskeytykseen. Mies sai töistä vapaata ja tuli mukaani sairaalaan. Aluksi sairaalassa piti olla 3 tuntia tarkkailussa, lääkkeiden oton jälkeen, mutta reissumme venyi yli 9 tuntiseksi. Kivut olivat kovat, ihan kuin synnytyksessä. Kipulääkket eivät auttaneet vaikka söin niitä kaksin käsin. Mies hieroi kaurapussilla selkääni ja piti kiinni kädestä. Sain myös Petidiiniä joka helpotti oloa hetkellisesti. Päivä oli kamala ja samanlaisena se jatkui kotona. Tämä tapahtui eilen ja edelleen on kipuja..



Olen ajatellut, että paha sai palkkansa. Minä päätin tehdä abortin ja tappaa lapseni, joten siitä hyvästä lapsi kuoli itse ja kaupan päälle sain kärsiä pari päivää ja katsotaan montako päivää vielä. Tuskin tämä vielä on ohi.. Sen tiedän, että tulevaisuudessa, oli tilanne mikä tahansa, en lähde tähän enään ikinä uudestaan. Kaikki tämä kärsimys, niin fyysisesti kuin henkisestikkin, on ollut hyvin raskasta.



Olen myös kiitollinen miehelleni. Mies joka aluksi suhtautui hyvin tylysti ja ei suostunut edes keskustelemaan kanssani, osasi tukea minua, piti kädestä kiinni ja yritti parhaansa mukaan auttaa. Uskon, että tällä kaikella oli jokin tarkoitus ja tämä on selvästi vahvistanut meidän suhdettamme.



Mutta kiitos vielä kaikille, jotka olette jaksaneet lukea ja kommentoida.