Leikkikentällä vilkkaan lapsen kanssa?

Olis vaan niin paljon sanottavaa etten ole yksinkertaisesti ehtinyt kunnolla kommenteida. Mutta nyt jotain pikaisesti.

Tavis-tai erityislapsi - en kuitenkaan tekis niin suurta eroa - sillä diagnoosit tosiaan saadaan useimmiten myöhemmin kun tuossa hiekanheittelyiässä.

Ja diagnoosit ovat kuitenkin vähän veteen piirretyjä viivoja. Toki niille on tarkat kriteerit, mutta sitten on toki suuri joukko lapsia, joilla on vähän piirteitä jostain, mutta ei tarpeeksi diagnoosiin, mutta se " huono käytös hiekkiksellä" -piirre kyllä näkyy ihan yhtä vahvana ja kenties ihan samoista syistä kuin jollain diagnoosin saaneella.

Ja mistä niitä vaikeita lapsia sitten tulee. Uskon kyllä ihan yksilöllisiin eroihin - ehkä sitä ihan väärin kasvattamallakin saa lapsen kasvamaan kieroon, mutta eika pahasti lapsen pitää olla heitteillä, jos niin käy. Eli lienee aika harvinaista onneksi.

Useimmissa perheissä, joissa on useampia lapsia lapset ovat hyvin erilaisia, vaikka täysin samoista lähtökohdista.

Niin meilläkin - yhtä lasta on tosiaan jouduttu kasvattamaan ainakin 100 kertaa enempi kuin toista. Toinen lapsikaan ei ehkä jonkun mielstä kovin helppo ole, mutta meidän mittapuun mukaan on. Saattoi häiriköidä hiekkalaatikolla, häneen tehosi ihan oikeasti se kolmas kerta kun kesken leikkien puistosta lähdettiin ja muutekin hänen kasvatuksesna on sujunut jotenkin siinä sivussa. Eli jos tämä toinen olisi ainoa lapsemme luulisin myös, että olemme vaan niin hyviä kasvattajia, että lapsi käyttytyy hyvin.

Minua ärsyttää myös suunnattomasti tuo kommentti " ettei ennekään ollut mitään erityislapsia" - joo ei ollut kun heitä pidetiin vaan tyhminä ja tuhmina, jotka saadaan kovalla kurillla ruotuun. No mihin nämä lapset päätyivät ? Ehkä jotkut vaan tuhmat ja tyhmät saatiin laitettua ruotuun.

Mutta monista väärin ymmärretyistä tuli syrjäytyneitä alkoholisteja, tai he päätivät päivänsä masentuinena murroikäisinä, tai he joutuivat vankilaan pääsivät vihdoin siellä psykologille ja saivat vasta aikuisena sen ADHD-diagnoosin. Toivon tosiaan, että näiden nykyajan vaikeiden lasten tuleivaisuus näyttäisi vähän paremmalta, kun he saavat apua jo lapsina ja kouluikäisinä.

Junipernuksen kommentit erityislapsista olivat tosiaan aivan ala-arvoisia. Olen pahoillani Mammamuun puolesta.

Popouloksella muuten oli koko ajan tosi hyvä pointti, mikä usein on ongelman ydin. Eli se että kun vilkkaammat lapset vaan ovat toimivaisempia ja liikuvaisempia, niin heille tapahtuu enemmän kuin rauhallisemmille ja flegmaattisemmin paikallaan pysyville. Ja usein ongelmana on juuri se rahanveto, missä kohtaa on kyse jostain kielletystä. Kun vilkkaiden leikissä joku vahingossa tönäisee toistaan ei sitä edes huomata vaan leikki jatkuu - se ikäänkuin kuuluu leikkiin, mutta joku herkempi lapsi ja ÄITI voi kokea sen jo kauhena väkivallan tekona.

Tuo viljelemäni itkupilli sana oli oikeastaan vaan hyvä vastine vilkkaista lapsista käytetyille ilmaisuille: terroristi, väkivaltainen ja agressiivinen, jotka ilmaisut eivät minusta missään mielessä sovi lapsiin.

Koska liiallinen herkkyys, rauhallisuus ja flegmaattisuus eivät nekään ole vain positiivisia ominaisuuksia vaikka " yleinen mielipide" niitä usein sellaisina pitääkin, oli tasapuolisuuden nimissä hyvä keksiä niillekin joku negatiivisemman kuuloinen ilmaus.

MrsH:lle totesin, ettei hänen lapsensa tosiaan vaikealta tunnu siis ainakaan tässä asiassa, kun kerran tosiaan oppi muutaman puistosta lähtemiskerran jälkeen käyttäytymään :-) No ehkä hän on vaikea noihin rauhallisiin verrattuna kuten meidänkin kakkonen.

Joo se on tosiaan niin, etteivät helppojen vauvojen äidit ymmärrä mitään koliikkivauvojen äitien elämästä. Sen voin itse tunnustaa. Meillä on ollut superhelppoja vauvoja - ja vaikeudet ovat alkaneet sen jälkeen kun lähtivät liikkeelle :-). Mutta ei tulisi mieleenkään väittää että olin vaan niin mahtava äiti, kun sain vauvat käyttäytymään niin hyvin ja antaa jotain älyttömiä neuvoja koliikkivauvojen äideille, kun en asiasta mitään tiedä, enkä tosiaan osaa kuvitella miten rankkaa sellainen jatkuva valvominen on. Vähän sama pätee näihin vaikeisiin lapsiin - " ei sitä oikasti tiedä ennenkuin itse kokee" .

Ja senpä takia näissä keskusteluissa nousemme usein puolustuskannalle ja tuomme esiin mitä erilaisempia syitä ja argumentteja vilkkaudelle ja huonolle käytökselle. Ei siinä ole tarkoitus väittää käytös olisi jotenkin sallittua ja siihen ei tulisi puuttua, vaan koska useim me " vaikeiden lasten äidit" sekä oikealla että virtuaalisella hiekkalaatikolla koemme sen paheksunnan, kun emme vaan ole kasvattaneet lapsiamme, niin pakkohan sitä on selittää ja rautalangasta vääntää se, ettei kakkien lasten kasvatus ole yhtä helppoa kuin toisten. Ja harvemmin tosiaan kyse on kasvatuksen laiminlyönnistä.

neuvolapsykologilta etc. on se saatu kuullostamaan siltä, että homma olisi vaan siitä kiinni - NAPS - kun siellä on käyty, lapsi alkaa käyttyäytyä paremmin. Sehän vaan alku tai paremminkin jatko sille aikaa vievälle kärsivällisyyttä vaativalle pitkäjänteiselle kasvatustyölle.

kompata edellisiä " puheenvuoroja" :-)



Laitanpa tähän lyhykäisesti suoran lainauksen POP-perhekoulusta, kun täällä tuntui joitain kiinnostuneita olevan ja kursseille saattaisi jopa keväällä vielä päästä (täyttyvät tosi nopeasti, joten kannattaa toimia)...



Allaoleva sivuaa myös em. erityislapsi/tavislapsi erottelua...



PERHEKOULU POP®

Ylivilkkaus on tavallinen käyttäytymisen piirre leikki-ikäisillä lapsilla, mutta vain murto-osalle heistä kehittyy kouluikään mennessä ns. tarkkaavaisuus- ylivilkkaushäiriö. Pienet ylivilkkaat lapset myös joskus vaikuttavat aikuisten mielestä tottelemattomilta ja tällaisessa tilanteessa saatetaan helposti ajautua pakottamiseen perustuvaan noidankehään.

Vanhemmille suunnattujen koulutusohjelmien on todettu parantavan heidän taitojaan lasten hoidossa ja kasvatuksessa, kohottavan heidän itseluottamustaan ja helpottavan stressiä. Kun vanhempien ja lapsen vuorovaikutus muuttuu myönteisemmäksi, temperamentiltaan aktiivisen lapsen ennuste paranee myöhemmän käytöshäiriöriskin osalta. (Seija Sandberg 1999).

Lastenpsykiatrit Joanne Barton ja Seija Sandberg kehittivät kuntoutus-menetelmän ¿Pre-school Overactivity Programme¿ (University of Glasgow, Department of Child and Adolescent Psychiatry) todettuaan, että ylivilkkaiden leikki-ikäisten lasten vanhemmat olivat erityisesti tuen ja ohjauksen tarpeessa. Näissä tilanteissa myös vanhempi-lapsi suhde oli usein kovalla koetuksella. Tätä ohjelmaa toteutetaan nyt Helsingissä Suomen Lastenhoitoyhdistyksen ADHD-keskuksessa nimellä Perhekoulu POP®.

Tervetuloa mukaan!

Yhteystiedot ja ilmoittautumiset:

ADHD-keskus

Sara Wallius

sosiaalikasvattaja

Perhekoulu POP® vastuuhenkilö

Stenbäckinkatu 7 A

00250 Helsinki

p. 09¿329455 34

sara.wallius@adhd-center.com

www.adhd-center.com

Kysymystä on hyvä miettiä siksi, että tiedät mistä harmistut. Ehkä sitten on helpompi puuttuakin asiaan, ainakin johdonmukaisesti.



Jos et itsekään oikein tiedä, antaisitko lapsen käyttäytyä noin vai et, heijastuu se käskyihisi todennäköisesti myös. Eli lapsi saa epäjohdonmukaisia komentoja - joskus hän saa tehdä ja joskus ei... Lapsi ei vielä ole oppinut, mikä on oikea tarkoitus. Niin ikävää kuin se onkin, lapsi tarvitsee johdonmukaisesti kiellon joka kerta kun tekee niin kuin et halua. Tai sit on mahdollista että lapsi etsii toiminnallaan juuri huomiotasi - ja saa sitä, kun ei tottele ;-). Saa näin siis aikaasi leikkikentällä - näin lapset toimii etenkin jos äidit juttelee keskenän eikä leiki/huomioi lastaan.



Jos harmistumisesi syy on enemmän toiset vanhemmat ja oma nolostuminen eli ajattelet, että lapsi on vilkas ja saakin välillä ' riehaantua' , huomaa lapsi senkin eli että kiellät vain ' toisten takia' etkä oikeasti ajattele ettei noin saa tehdä eli sallit sen sit toisinaan ainakin johonkin rajaan asti.



en halua syyllistää sinua vaikka nyt ehkä kuulostaakin siltä. Tunnen tilanteen hyvin ja olen ajatellut että itse vaikutan asiaan aika paljon, kun väsyneenä käskemiseen en jaksa olla johdonmukainen.



Mutta vie lapsi vaikka pois sieltä leikkikentältä, jos käytös ei muutu. Ja selitä miksi lähdette pois leikkimästä. Se on ikävää molemmille, mutta usein aika toimivaa. Tärkeää on, jos lapsi tönii ja heittää hiekkaa toisiin, selittää hänelle miksi niin ei tehdä ja puuttua asiaan voimakkaasti (= leikkikentältä vaikka pois lähtemällä) että käytös muuttuu ja lapsi ymmärtää ettei niin oikeasti saa tehdä. Oli sitten luonteeltaan vilkas tai ei.

Näillä saa hyvää tulosta. Toiset lapset vaativat paljon enemmän aikaa ja apua oppiakseen miten käyttäydytään oikein. Jotkut lapset eivät opi mallista kuten pitäisi (siis toisten lasten/aikuisten mallista).



Kuten joku mainitsikin, vanhempien käytöksen pitää olla todella johdonmukaista. Tässä muutama perhekoulu POP:ista opittu TOIMIVA! ohje...



1. Eli ota käyttöön jäähyt ei toivotun käytöksen lopettamiseksi. Jäähyjä käytetään vain kun lapsen toiminta on vaarallista! joko hänelle itselleen, muille tai omaisuudelle.



-Kerro lapselle mitkä asiat ovat ehdottoman kiellettyjä ja kerro, että niistä seuraa jäähy. Näitä asioita ovat esim. lyöminen, töniminen, karkaaminen sovitulta alueelta, sormien tökkiminen silmiin, potkiminen, hiekan heittäminen, tavaroiden heittely muiden päälle jne. (sensijaan lällättely, sylkeminen, irvistely, haukkuminen jne. eivät vahingoita ketään eivätkä ole " jäähyjuttuja" , tämä siksi, että liian tiuhaan käytettynä tämäkin seuraamus menettää tehonsa).

-Poimi em. asioista tärkeimmät, mitkä ovat teillä ongelma... miel. ei liikaa esim. 5 sääntöä. kirjaa ne yhdessä lapsen kanssa seinälle

-kun lapsi on tietoinen mistä jäähy seuraa, ei asiasta enää neuvotella tai varoiteta, vaan jäähy seuraa vääjäämättömästi aina kun ko. sääntöjä rikotaan

-jäähy kestää 3 vuotiaalla 3 minuuttia

-jäähyn aikana lapsen kanssa ei kommunikoida, kysymyksiin ei vastata eikä kiukuttelua noteerata

-lasta pyydetään menemään jäähypaikalle (kannattaa tutusta puistosta valita joku kivi, penkki tms. ja käyttää aina samaa, kotona jotain tiettyä tuolia, porrasta tms. lasta ei kuitenkaan saa eristää muista, vaan aikuinen on jäähyssä läsnä), jos lapsi ei mene jäähypaikalle vapaaehtoisesti häneltä kysytään, menetkö itse, vai auttaako äiti? ja tarpeen tullen sitten viedään sinne

-jos lapsi ei pysy jäähypaikalla, hänet otetaan lempeästi, mutta tiukasti syliin ja pidetään istumassa tuo 3min (yhä ilman mitään huomiointia eli ei jutella, vastailla kysymyksiin tms.)

-aikuinen lopettaa aina jäähyn, kun jäähy on kärsitty, ei enää selitellä ja selvitellä tilannetta, se on jo tehty etukäteen (kun säännöt laadittiin) ja lapsi kyllä tietää mistä jäähy seurasi (toki voi sanoa, heti aluksi, että nyt joudut jäähylle, koska... tönäisit tuota tyttöä, mutta ei mitään keskustelua ja selittelyä sen enempää). Kun seuraamus on kärsitty=jäähy, jatketaan eteenpäin, asia käsitelty meiningillä

-jäähyn jälkeen kiinnitä lapsen huomio johonkin hänelle mukavaan, " hei mennäänkö keinumaan, tekemään hiekkakakkuja tms" iloisella äänellä ja meiningillä

-jos kielletty käyttäytyminen jatkuu, mennään taas jäähylle



Kun näissä jäähyissä on johdonmukainen, lapsi kyllä aikanaan oppii, ettei saa mukavaa huomiota toisia kiusaamalla, mutta näissä pitää todella olla johdonmukainen, kun kerran aloittaa, niin ei sitten itse saa unohtaa... ja ainakin viestit sillävälin muille äideille, ettet ole välinpitämätön poikasi käytöksen suhteen.



Jäähyjä taas tehostaa palkitseminen hyvästä käytöksestä... Ota käyttöön tarrakortti ja palkitseminen. Kerro lapselle tarkkaan miten hänen pitäisi puistossa käyttäytyä. Älä käytä abstrakteja ja liian laajoja käsitteitä " pitää käyttäytyä nätisti" (mitä on nätisti? tai kunnolla? tai kiltisti?) kerro tarkkaan mitä lapsi SAA tehdä (huom positiivinen sävy, ei mitä ei saa tehdä vaan mitä saa) Siis: leikkipuistossa saa tehdä hiekkakakkuja, saa keinua, saa liukua liukumäestä, saa leikkiä kavereiden kanssa jne. (kielletythän olivat jo jäähysäännöissä seinällänne ;-)



Sitten valitset jonkun riittävän selkeän kohdan johon haluat erityisesti kiinnittää huomiota... Saat tarran jos et kertaakaan heitä hiekkaa toisten lasten päälle (esim.) tai tee mitään noista em. kielletyistä, ole innostunut tarrapalkkiosta itse!... Tehkää tarrakortti jossa on selkeä kuva josta lapsi tietää ja muistaa mistä on kyse (esim. lapsi joka leikkii nätisti hiekkalaatikolla kaverin kanssa... vaikkapa taivaalle 5 pilveä joihin liimataan tarrat, tee tarroista ja kortista iso positiivinen numero, osta kivoja tarroja joista lapsi saa kotiin tullessa valita jne. ja muista taas johdonmukaisuus, jos puistossa on tullut jäähy, ei kotona tule tarraa! (unohda lieventävät asianhaarat). Jos käytte puistossa päivittäin, kertyisi viikossa siis 5 tarraa... ja viidestä tarrasta tulee palkkio (valitkaa yhdessä jotain josta lapsi tykkää ja joka sopii omiin arvoihinne... mennään uimaan, mennään jätskille, saat jonkun lelun tms. tekeminen on kuitenkin usein parempi kuin materia...lapset arvostavat enemmän aikaa kuin leluja)



Nyt sinulla on käytössä kaksi hyvää keinoa ohjata lapsen käytöstä. Hyvästä käytöksestä seuraa palkkio, huonosta jäähy ja nyt olet jopa (toivonmukaan) " rautalangasta vääntänyt" lapselle mikä on kivaa käytöstä puistossa ja mikä ehdottoman kiellettyä (vaikka väliin jää vielä vähän harmaata, on tässä jo hyvä alku).





Koska sinulla on lapsi joka tarvitsee enemmän ohjausta kaverisuhteissaan ja ehkäpä myös hakee huomiotasi, ennaltaehkäise huonoa käytöstä olemalla lähellä ja läsnä. Ohjaa lastasi oikeaan käytökseen ennenkuin hän ehtii käyttäytyä väärin ja kiitä häntä aina kun hän toimii oikein! Kiitos on lapselle todella tärkeä kannuste ;-) ja silloin hän saa tietää tarkkaan mikä on sellaista käytöstä jonka hyväksyt.



Toivottavasti näistä oli jotain apua... Kysy lisää jos et ymmärtänyt jotain kohtaa. Nämä keinot ovat oikeasti toimivia, suosittelen kokeilemaan (nimim. ylivilkkaan tytön äiti itsekkin)

Oli lapsi vilkas tai ei, niin toisia lapsia ei saa töniä eikä hiekkaa heitellä muiden päälle. Ainakin itse kiellän vieraitakin lapsia näin toimimasta jos vaikka omat vanhemmat eivät huomaa. Nuorempi lapsistani välillä kokeilee mitä tapahtuu jos viskaa hiekkaa. Kiellän kerran ja jatkosta sitten pois hiekkalaatikolta.

Mutta jos lapsen vanhempi seisoo vieressä eikä reagoi hiekan viskelyyn, niin sitten kyllä ansaitseekin äkäiset katseet!

Minä veikkaan kanssa että kyseessä on huomion haku. Kannattaa varmaan ennakoida tilanteet mitkä johtaa siihen että " mopo karkaa käsistä " . Ohjaa lastasi häntä kiinnostaviin leikkeihin, kehu ja kannusta.

Minsku

jos joku ei puuttuisi lapsensa tekemisiin silloin, kun lapsi tönii muita tai tekee muuta itsestäänselvästi kiellettyä. Omakaan lapseni ei tietenkään aina tottele kaikkea mitä sanon, mutta minun tehtäväni on silti huolehtia, ettei hän aiheuta harmia toisille puistossa. Tarvittaessa siis vaikka raahaan lapseni kauemmas.

Ja juttuhan on näin, että ei sen oman lapsen voi antaa terrorisoida muita. Jos ei leikeistä tullut mitään, eli kielloista huolimatta jatkoi hiekan heittelyä/potkimista/tönimistä, niin me lähdettiin pois. Oli tosi rasittavaa aikaa, mutta kyllä lapsen pitää oppia, ettei muita saa töniä tai hiekkaa heitellä, olkoonkin kuinka normaalia tai ikäkauteen kuuluvaa tahansa.

Eli jos lapsi ei usko kielloista huolimatta, niin sitten jäähylle/sisälle. Jos tilanteen antaa jatkua, niin silloinhan aikuinen sallii sen tapahtuvan. Minusta on aika erikoista, jos joku aikuinen ei tosiaan " välittäisi mitään" , jos toinen lapsi jatkuvasti heittelee hiekkaa tai tönii.

Zyrah:

Monet toki pitää käytöstä ihan normaalina ikään kuuluvana eivätkä välitä mitään mutta aina löytyy joukosta vihaisesti mulkoilevia vanhempia, jotka eivät voi sietää lapsemme liian kovaa menoa. Näin ainakin täällä Hämeessä. Apua ja kommentteja kaivataan!

Kiitos vain rekentavasta palutteesta. Taisin kirjoittaa hiukan ylimalkaisesti, kun vastauksista sai sen kuvan, että en ehkä seuraa tai välitä lapseni touhuja kentällä... Käytännössä en muuta teekään kuin seuraan mitä tapahtuu ja puutun asiaan heti. Toki pikkusisar vie myös osan huomiosta, mutta pyrin olemaan pojan kans koko ajan, mutta silti aina silloin tällöin sattuu ja tapahtuu. Välillä leikit sujuu oikein kivasti, mutta välillä sitten " hiekka lentää" . Hyviä leikkikenttähetkiä kaikkia!

Meillä on myös erittäin vilkas, tosin vasta alle 2 v. tyttö. Olen myös huomannut, että rauhallisempien lasten vanhemmat antavat julkisilla paikoilla " sellaisia" katseita. Ei ole todellakaan ihan noin helppoa yrittää opettaa yhmaiää aloittelevaa lasta, mitä saa tehdä ja mitä ei.

Olisi mukava itsekin viettää hetken aikaa raittiissa ilmassa ja tyttökin tuntuu olevat mielissään muiden lasten seurasta. Nimittäin jää ulkoilureissut melko lyhyeen, jos heti ensimmäisen erimielisyyden takia oltaisiin lähdössä sisälle. Yrittäkää äiditkin ymmärtää, ettei kaikki lapsien tekemiset ole vain huonon kasvatuksen tulosta!!! Meidän neiti osaa tehdä myös sen, että kun häntä kielletään tekemästä jotain, alkaa hirveä huuto ja maassa sätkiminen. Tätä " melusaastetta" eivät myöskin monet rauhallisten kullannuppujen äidit tunnu sietävän.

Sen verran tuli Kirsikan viestistä mieleen. Että eri asia on jokaisesta erimielisyydestä lähteä pois, mutta oikeasti toisten töniminen ja hiekan heittely voi olla vaarallista ja seurauksena sairaalareissu (esim. hiekat silmissä ei ole ihan pikkujuttu tai liukumäestä pääedellä tippuminen jos toinen on tönäissyt). Eli näihin asioihin voisi suhtautua niiden vaatimalla vakavuudella.



Ja oli se opettaminen helppoa tai ei, niin se kuuluu vanhempien tehtäviin. Jos lapsi huutaa ja sätkii kun häntä kielletään, niin ei siihen kuole- ei edes toisten äitien katseeseen.



Eli hieman eri asenteella lähtisin liikenteeseen.

eivät ns. helppojen lasten vanhemmat oikeasti tiedä mitään elosta ja olosta vaativien lasten kanssa. Ihan hyviäkin vinkkejä AP on saanut joten ei niistä enempää.

Se vaan pitää todeta että ulkoilu vaan jostain syystä sujuu sekä äidiltä ja lapselta mukavammin kun on samanlaisia kavereitaja leikit sujuu joustavasti.

Mulkoilevat äidit ja heidän pillittävä,t herkät kullanmurunsa olivat meidän kauhu hiekkalaatikoilla -mutta nyt lapset ovat jo isompia ja ihan salonkikelpoisiksi kasvaneet :-)

MUtta tsemppiä teille rankassa vaiheessa oleville uhmisten vanhemmille

Neuvolasta asti olen saanut kuulla kuinka meill tempperamenttia riitää - eli en ihan kokemattomuuttani pelkästään helppojen lasten vanhempana kirjannut asioita johdonmukaisuudesta ja kotiin lähtemisestä ylös. Olen jos jonkin kerran joutunut raahamaan kotiin kirkuvaa lasta kun ei leikki ole sujunut sääntöjen mukaan... Mutta siitä on kuitenkin yhdessä opittu asioita - lapsi sit mitä saa tehdä ja mitä ei, mitkä on seuraukset jne. Ja äiti omaa johdonmukaisuutta, lapsen huomioimista etukäteen ja siellä puistossa jne.



Eli mielestäni mulkoilla saa - on myös tärkeää huomata, että joskus äitiä nolostuttaa mulkoilu enemmän kuin lapsen tekeminen... eli joskus tuli annettua sen lapsen joustaa sääntöjä enemmän kun teki itse mieli olla siellä ulkona kanssa! Tai tarvi olla että toinen sisarus sai ulkoleikkiaikaa myös! Ei ole yksinkertaisia asioita näm ollenkaan - ja työlästä on vilkkaan vaativan lapsen kasvattaminen. Joka päivä sitä taistoa käydään - ja silti olen vakuuttunut perusasioiden tärkeydestä, joita tässä ketjussa on tähdennetty. Eikä kukaan kait sanonut, että ap on huonosti kasvattanut lapsensa, eikä tätä huomioisi ollenkaan siellä ulkona. Itse en ainakaan halunnut antaa sitä vaikutelmaa.

olekkaan vaihtoehto, tai ainakaan paras sellainen. Se ei itseasiassa opeta kovinkaan paljon lapselle, jolla esim. on todellisia ongelmia syy-seuraussuhteen oppimisessa.



Tarkoitan tällä sitä, että oppiakseen millainen käytös on hyväksyttyä ja millainen kiellettyä, tällainen lapsi tarvitsee toistoja PALJON! Jos heti lähtee kotiin, kun tulee yksi virhe, jää paljon myös oppimatta. Puistokäynnit ovat ylivilkkaalle lapselle suoranaista terapiaa jos käytökseen puututaan paikan päällä ja hän saa samantien mahdollisuuden yrittää uudestaan.



Toisekseen kotiinlähtö vaihtoehtona voi aiheuttaa simasuun? mainitseman " vaaran" , että äiti haluaisi jäädä puistoon, samoin sisarus ja sillä varjolla säännöistä joustetaan.... jos " seuraamukset" voidaan toteuttaa puistossa ei muiden tarvitse " kärsiä" rangaistusta yhden käytöksestä kotiinlähdön muodossa.

meidän kuopuksella ADHD diagnoosi, joten todella tiedän millaista tällaisen lapsen kanssa on olla liikenteessä!

Itse en ainakaan joka kerralla rankaisisi lasta kotiin lähdöllä, vaan mielestäni paljon parempi rangaistus/seuraus puistossa huonosta käytöksestä on jäähy. Meillä poika joutuu puistossa samalla tavalla jäähylle (penkille tms.) kuin kotonakin, jos käyttäytyy huonosti. Siinä istutaan pari minuuttia ja sen jälkeen käydään asia läpi. Sitten lapsi pääsee takaisin leikkimään. Ja taas seuraavasta esim. hiekan heitosta takaisin jäähylle. Tällä tavalla pikkusisko saa jatkaa leikkejään puistossa ja äitikin nauttia raittiista ulkoilmasta. Muut äidit saattavat tosiaankin vähän katsoa " sillä tavalla" , kun lapsi raivoaa penkillä jäähyllä (ja jos ei pysy siinä, pidän kiinni, että pysyy), mutta se ei mua haittaa tippaakaan.



Tsemppiä AP:lle!

Minun mielestäni kotiin lähteminen ei myöskään ole hyvä vaihtoehto. Varsinkin kotihoidossa olevalle lapselle nuo puistokäynnit ovat todella tärkeitä, kuinkas sitä muuten oppisi sosiaalisia taitoja ellei toisten lasten kanssa leikkiessä!

JOs minä lähtisin joka huonon käytöksen jälkeen kotiin, ei poika pääsisi millään oppimaan vuorovaikutusta toisten lasten kanssa!

Minulla siis myös 3-vuotias vilkas ja temperamenttinen poika, asun muuten myös Hämeessä :)

Meillä on aikas kauan painittu kans noiden puistokäytösongelmien kanssa. Aika kausittaista on meillä tuo käytös, välillä on hyviä jaksoja, ettei puistossa tarvitse juuri ollenkaan jäähytellä, mutta väliin mahtuu sitten näitä huonoja päiviä.Ja mulkoilevat katseet on tuttuja, eikä aina jää edes katseisiin meidän kohdalla, toiset äidit ovat niin suojelevaisia omia lapsiaan kohtaan, meitä aikuisiakin on niin erilaisia.

Minä olen käyttänyt jäähyjä nyt oikeastaan kesästä saakka. Toisen tahallaan satuttamisesta joutuu välittömästi jäähylle, joistain muista pienemmistä jutuista kiellän ja varoitan ensin. Kolmeen laskeminen on kanssa hyvä keino. Eli ensin kiellän jostain jutusta, odotan vähän aikaa, jos poika ei tottele, sanon että jos et kolmeen laskiessa tottele kyseistä juttua niin sitten menet jäähylle. Meillä on vaan sitä ongelmaa, että poika on niin arvaamaton ja nopea, että välillä on mahdotonta ennakoida ja estää jotain juttuja, saatikka ruveta laskeskelemaan kolmeen, kun on pakko mennä väliin ja nopeasti. et ei oo helppoja nää jutut. Joka päivä näitä mietiskelen itsekseni ja teen kaikkeni pysyäkseni johdonmukaisena.

Se on vaan pakko seurata koko ajan pojan toimia ja ohjata toimintaa koko ajan. Meillä myös pienempi sisar, joka hänkin vaatii oman huomionsa, joten kyllä siinä skarppina saa olla. Ei ole varsinaisesti itselle nautinto tuo puistoilu.....

Ei kai tässä auta muu kuin yrittää olla johdonmukainen ja toivoa että tuottaa tulosta jossain vaiheessa. tästä mun kirjoituksesta nyt ei varsinaisesti apua ollut, mutta vertaistukea saat täältä. Toivottavasti meidänkin poikien sisäiset herrasmiehet kuoriutuvat pian esiin!!!

Ja kyllä siinä 2v aikoihin oli yksi paha kausi. Meillä käytettiin sitä puistosta poistumista rangaistuksena. Minä jaksan kyllä puolustaa sitä käytäntöä. Jotkut on sanoneet, että eihän joka kerta haluaisi lähteä kotiin kesken kaiken. Mutta eihän sitä tarvitsekaan. Meillä ainakin muutaman poistumisen jälkeen (sisälsi myös keskustelun kun lapsi oli rauhoittunut) ei tarvinnut kun uhkailla, että seuraavasta lähdetään, sitäkö haluat, niin johan käytös parani. Ei ne lapset mitään idiootteja ole.



Totta kai välillä pitää taas uhkaus toteuttaa muistin virkistämiseksi, mutta sitten mennään taas vähän aikaa nätisti. Tottakai se on kurjaa pikkusisaruksen/äidin kannalta, mutta niin se vaan on. Mun mielestä mitä vaikeampi lapsi, niin sen johdonmukaisempaa pitää ohjeistuksen olla. Meillä ei olis mitkään puistojäähyt auttaneet, mutta tämä on kai lapsesta kiinni. Ja lapsen mukaan nämä jutut on tehtävä.

saattaa tepsiä, mikäli kysymyksessä on vain rajojaan kokeileva ns. tavislapsi ;-) (mikä sanahirviö)...



On aivan toinen asia olla liikenteessä lapsen kanssa jolla on neuropsykiatrisia ongelmia (kuten ADHD) koska heidän on erityisen vaikea omaksua ja ennenkaikkea MUISTAA sääntöjä sekä syy-seurausta. Eli jos eilen lähdettiin kotiin tönimisen jälkeen ei lapsi sitä enää tänään muista ;-( toisekseen he ovat niin impulsiivisia, että juuri silloin siinä tunteen vallassa ollessaan, he vain reagoivat, ihan yhtä tyhjän kanssa varoittaa tai muistuttaa...



Näiden lasten kanssa toimii vain harjoittelu ja kärsivällisyys... ja juuri esim. puistotilanteissa tätä harjoitusta saa, ei kotiin lähtemällä. Itseasiassa, jos tuo olisi kriteeri kotiinlähtemiselle, meidän ei ikinä kannattaisi mihinkään kotoa edes lähteä. Jo pelkkä jännittynyt kavereiden tapaamisen odotus yleensä laukaisee heti puistoon tullessa jonkinasteisen raivokohtauksen, joten saisimme joka ikinen kerta kääntyä portilta kotiin... hetken " harjoittelun" jälkeen onkin jo ihan kivaa ja säännöt muistuneet kutakuinkin mieleen. Meillä tyttö sentään täyttää jo 6v.



No eihän tässä erityisesti ADHD lapsista puhuttukkaan vaan uhmaikäisestä, mutta kun niiden uhmaikäisten 3v joukkoon mahtuu aina myöhemmin diagnoosin saaviakin, niin parempia tuloksia saa, kun lähtee " vääntämään rautalangasta" noita sääntöjä heti alkuunsa.