kuinka paljon painoa pitäisi vähintään tulla per viikko, kun raskaus noin puolessa välissä?
Mulla rv 24 ja paino noussut 8,5 kg, mutta edellisen kahden viikkon aikana paino pysynyt samana. En ole mielestäni vähentänyt syömistä, enkä ole aloittanut uutta liikuntaa. Kuinka helppoa on tarkistaa SF-mitta itse?
Kommentit (3)
Sulla on suhteellisen paljon noussut paino nyt alkupuolella, koska yleensä "suositus" painonnoususta on maksimissaan 12kg josta aika iso osa tulee lopussa vauvan kasvun ja lapsiveden lisääntymisen yms. myötä.
Suositushan on että missään vaiheessa painoa ei tulisi yli 500g viikossa.
jos paino ei juuri nousisi useampaan viikkoon, mutta sikiön on kuitenkin kasvettava, minun tulisi samaan aikaan laihtua? En haluaisi olla katabolisessa tilassa raskauden aikana.
Ennen kuin jäin raskaaksi BMI:ni oli 22, jouduin silloin keskeyttämään laihdutukseni. Sen jälkeen olen syönyt terveellisesti ja lenkkeillyt. Kohtu on kasvanut hyvin, esim. rv 23 oli peräti 23 cm ja sikiö oli silti normaalin kokoinen. Ymmärrän että jokaisen sikiön kasvu on yksilöllistä, mutta kun sain ensin miettiä millaiseksi paisun samaa rataa jatkaen, sainkin seuraavaksi miettiä päinvastaista eli tuleeko painoa yhtäkkiä liian vähän. Toivoisin että kasvu pysyisi tasaisesti omalla käyrällään. Kunhan mulle kertyy painoa alle 20 kg.
Mulla tuli koko raskausaikana 7kg. Rv30+ rupesi tulemaan painoa enemmänkin.