Masennuslääkkeen aloitus tuskallista....

niinkuin minä. Kahden pikaisen vastaanottokäynnin päätteeksi psykiatri päätteli mun olevan bipo.



Neurolepti + epilepsialääkityksen jälkeen vasta masennuksen sisään pääsinkin. Silmät kirkkaina mulle hoettiin, että toi normaalin ihmisen olotila.



Lopetin noi lääkkeet ja päätin pärjätä omillani.



helppoa se ei ole ollut, mutta minut "pelasti" toi diagnoosi siinä mielessä ettei tarvinnut mennä töihin.. mm vai pelastiko?



Rakasti ennen työntekoa, mutta täydellisyyden tavoittelijana ajoin itseni piippuun 10 työvuoden jälkeen. Kaikki tämä on kuulema bipolaarista käytöstä.



No, olkoot sitten. työkyky meni ja sen mukana sosiaalinen elämä. enää jaksan olla vain himassa ja tehdä pikku askareita. ajattelen parhaillaan niin, että tästähän mulle maksetaan.



Oletko itse tietoinen mitkä seikat ovat ajaneet sut masennuksen ja ahdistuksen syövereihin?

Sanoin jo psykiatrille, etten todellakaan ala käyttää heti aluksi isolla annoksella lääkettä. Sovittiin, että otan ekan viikon puolikasta (25mg Sertralin Orion) ja vasta sitten siirryn kokonaiseen. Ja hyvin sujui. Ei tullut minkäänlaisia sivuvaikutuksia. Kun ensimmäistä kertaa jouduin aloittamaan psyykenlääkityksen, 13v sitten, lääkäri määräsi heti kokonaista tablettia. Menin aivan sekaisin, ja olo oli hirveä. En edes tajunnut keskustella lääkärin kanssa annoksen vähittäisestä nostamisesta. Tosin, lääkäri olikin tk-lääkäri, ei psykiatri.

Olen tietoinen mikä minut on tähän kuntoon ajanut. Viimeinen vuosi ollut kamala. Suuria vastoinkäymisiä... Liikaa yhdelle ihmiselle. Sitkottelin titetämättäni masennuksen kanssa todella pitkään.. Yritin arkea pyörittää. En tajunnut että oireet mitä minulla oli... Olivatkin kaikki stressiä,uupumusta ja masennusta. Ymmärsin kyllä et väsynyt olen.. Mutta en hidastanut tahtia. Uusia vastoinkäymisiä tuli ovista ja ikkunoista ja ajattelinkin monesti että apua pitikö tämänkin asian vielä tulla mun elämää vaikeuttamaan. Lopulta sitten romahdin. En vain jaksanut enää. Makasin sängyssä päivät pitkät. Jos en itkenyt niin sitten olin vain apaattisena ja ajattelin miten perheen pitämä metelikin minua ärsytti. Halusin vain olla yksin. Välillä yritin "reipastua" ja esittää pirteää ja puuhastella perheen kanssa... Mutta lopputoksena kamala ahdistuskohtaus. Saattoi kestää pari tuntia ja lopulta löysin itseni taas sängystä itkemästä.

Pää ihan sumssa kokoajan ja keskittyminen nollassa.

Nyt sitten tämä lääkityjsen aloitus ja olo pahentunut entisestään... :-(

Aloin saada mm. paniikkikohtauksia kun en ymmärtänyt miten ahdistunut olin. Pikkuhiljaa aloin välttelemään ihmisiä... Siis kyläilyä. Sillä paniikki iski aina kahvi/ruokapöydässä. Ja sit tulikin se kunnon romahdus...

Mulla pahinta tää ahdistus. Pelkään et oikeesti sekoan ja joudun laitokseen loppuelämäksi.

Onko teillä muuten ollut masennuksessa sitä ettei pysty keskittyy mihinkään ja tuntuu et pääkin käy hitaalla jotenkin ?? Mulla tämmöstä ja pelkään etten palaudu enää entiselleni.. Työkykyiseksi :-(

No, nykyään kukaan ei joudu laitokseen loppuelämäksi, jos ei puhuta vankimielisairaalasta.

Kyllä minun masennukseeni silloin kuului nimenomaan aloitekyvyttömyys, keskittymisvaikeudet yms.. esimerkkinä: nautin neulomisesta. Ennen masennuslääkkeen aloittamista kudoin yhtä yksinkertaista kaulaliinaa monta kuukautta eikä tullut valmista..kun en vaan pystynyt kutomaan kuin rivin kaksi, tai edes ottamaan neuletta käsiini vaikka tiesin pitäväni siitä.. kun citalopram alkoi tehota, työ valmistui muutamassa neulesessiossa.

Apatia voi osaltaan johtua myös kilpirauhasarvoista. Tyroksiininpuute tekee hitaaksi ja apaattiseksi.



Muuten kannattaisi yrittää olla se kolmisen viikkoa rauhassa ja odottaa että ssri vaikuttaa. Kolme viikkoa on se riskiaika, jolloin käyttäjät eniten tekevät esim. itsareita, eli jos itsetuhoajatuksia tulee, mene heti lääkärin puheille.



Ahdistukseen on olemassa muutakin lääkitystä, eli jos se yksinään nousee ssri:stä huolimatta ongelmalliseksi, pieni annos esim. diatsepamia tai ketopinoria saattaa tehota.

Olen tietoinen mikä minut on tähän kuntoon ajanut. Viimeinen vuosi ollut kamala. Suuria vastoinkäymisiä... Liikaa yhdelle ihmiselle. Sitkottelin titetämättäni masennuksen kanssa todella pitkään.. Yritin arkea pyörittää. En tajunnut että oireet mitä minulla oli... Olivatkin kaikki stressiä,uupumusta ja masennusta. Ymmärsin kyllä et väsynyt olen.. Mutta en hidastanut tahtia. Uusia vastoinkäymisiä tuli ovista ja ikkunoista ja ajattelinkin monesti että apua pitikö tämänkin asian vielä tulla mun elämää vaikeuttamaan. Lopulta sitten romahdin. En vain jaksanut enää. Makasin sängyssä päivät pitkät. Jos en itkenyt niin sitten olin vain apaattisena ja ajattelin miten perheen pitämä metelikin minua ärsytti. Halusin vain olla yksin. Välillä yritin "reipastua" ja esittää pirteää ja puuhastella perheen kanssa... Mutta lopputoksena kamala ahdistuskohtaus. Saattoi kestää pari tuntia ja lopulta löysin itseni taas sängystä itkemästä.

Pää ihan sumssa kokoajan ja keskittyminen nollassa.

Nyt sitten tämä lääkityjsen aloitus ja olo pahentunut entisestään... :-(

pillerit parantaa ihmisen, jos kaikki on mennyt pieleen?

Miten jokin kemiallinen aine voi auttaa siihen, kun ihminen on joutunut liian koville elämässä?

Teinpäs virheen kun avauduin asioistani.



Eikö vakavaa masennusta pidä hoitaa??

[quote author="Vierailija" time="06.01.2013 klo 12:42"]

ja olin kuolla (siis itsemurhaa suunnittelin koko sen 3vkoa)

Sen jälkeen lopetin lääkkeen syömisen ja olo parani.

En kadu päätöstäni. Jos elämässä on solmuja eivät ne katoa lääkkeitä syömällä vaan muuttamalla olosuhteita elämässä.

[/quote]

Jos masennusta ja ahdistusta aiheuttavat tekijät on sellaisia joita ei voi muutta tai kärsii ahdistuneisuushäiriöstä esim joka on sairaus eikä siihen vaikuta ulkoiset tekijät ei sellaisen oireet katoa minkään materiaalin tai olosuhteiden kautta

[quote author="Vierailija" time="06.01.2013 klo 15:29"]

Sanoin jo psykiatrille, etten todellakaan ala käyttää heti aluksi isolla annoksella lääkettä. Sovittiin, että otan ekan viikon puolikasta (25mg Sertralin Orion) ja vasta sitten siirryn kokonaiseen. Ja hyvin sujui. Ei tullut minkäänlaisia sivuvaikutuksia. Kun ensimmäistä kertaa jouduin aloittamaan psyykenlääkityksen, 13v sitten, lääkäri määräsi heti kokonaista tablettia. Menin aivan sekaisin, ja olo oli hirveä. En edes tajunnut keskustella lääkärin kanssa annoksen vähittäisestä nostamisesta. Tosin, lääkäri olikin tk-lääkäri, ei psykiatri.

[/quote]

Yleensäkkin miettii sitä että voit pilata aivosi syömällä liikaa lääkkeitä sillä aivot tottuvat lääkkeeseen ja tulos on se ettei ne enää kykene tuottamaan serotoniinia samaan tapaan kuin ennen ja kun koitat lopettaa lääkkeen on olo aivan helvetillinen ja sen takia jää koukkuun lääkkeeseen. Minullekkin lääkäri suositteli 40 mg sepramia eli kahta tablettia mutta ei aio todellakaan käyttää kuin puolta määräämästä eli yhtä tablettia

[quote author="Vierailija" time="07.01.2013 klo 16:51"]

Mulla pahinta tää ahdistus. Pelkään et oikeesti sekoan ja joudun laitokseen loppuelämäksi.

Onko teillä muuten ollut masennuksessa sitä ettei pysty keskittyy mihinkään ja tuntuu et pääkin käy hitaalla jotenkin ?? Mulla tämmöstä ja pelkään etten palaudu enää entiselleni.. Työkykyiseksi :-(

Minulla tuli juuri tuo sekoamisen pelko siinä lääkkeen aloituksen yhteydessä. Melkein voisin sanoa, että et sekoa, jos ei sinulla mitään psykoositaustaa ole. Tuo olo menee ohi, mutta tiedän, että se on tosi, tosi kamala.

Itse olen kärsinyt psykooseistakin ja ne voisi kuvailla aivan helvetillisinä painajaisina mutta olet hereillä eli mitä vain voi tapahtua ja mitä vain voit nähdä. Kuulet ääniä ja saatat kuulla puheen tavallista kovempana ja silmissä välkkyy

Olen käyttänyt nyt citalopramia muutaman kk. ajan ensin 20 mg 3 vkoa(yhtä helvettiä) sen jälkeen 3 vkoa 30 mg mieliala muuttui täysin ja energiaa riittää ja nyt 2 vkoa 40 mg joka on nyt sitten ylläpitoannos ja hommaa etenee kokoajan eteenpäin hyvin....alunperin diagnoosinani oli krooninen depressio.....otan myös diapam 10 mg ennen nukkumaan menoa...ainakin mulla toiminut hyvin tämmöinen yhdistelmä...

Sain juuri diagnoosiksi synnytyksen jälkeinen masennus. Sain citalopram reseptin ja hain jo lääkkeetkin.

kauhulla luen aloituksen haittavaikutuksia, uskallanko aloittaa kahden pienen lapsen kanssa päivisin yksin oleana lääkettä, joka saa aluksi olon vain kamalammaksi?!?

Itsellä on yleistynyt ahdistuneisuushäiriö, sekä lievä/keskivaikea masennus. Lääkäri ehdotti Aurorixia, mutta en kuitenkaan ottanut vielä, koska arveluttaa ne sivuvaikutukset. Töissä käyn, välillä helppoja, välillä todella raskaita työpäiviä, toimintakyky ja mielialat vaihtelee. Huomenna tapaan lääkärin uudestaan ja ajattelin aloittaa lääkkeen. Mites se aloitus? Kannattaako pyytää lääkäriltä sairauslomaa aloitusoireita varten? Pelottaa, jos töissä tulee jotakin oireita ja hommat leviää siellä sitten käsiin.

Kiitos jos jaksatte vastata asiallisesti. 

Mä alotin viime kesänä lääkityksen. Silloin Tk-lääkäri ei kirjottanut sairaslomaa aloituksen oireita varten, vaan sano että koita vaan sinnitellä töissä, kyllä se parissa viikossa menee ohi. Ensimmäinen viikko oli ihan hirveä, olin niin ahdistunut että pelkäsin että kuolen tai teen itselleni jotain. töissä pärjäsin robottimaisesti, ja kahden viikon päästä olo alkoi tasaantumaan

Itsellä on yksityinen lääkäri, psykiatri, että hänen luulisi tajuavan asian päälle. En sinänsä haluaisi edes jäädä sairauslomalle, mutta jos tosiaan aloitusoireet voivat olla mitä kerrotaan, niin en tiedä uskallanko mennä duuniin. On mulle kuitenkin ollut se henkireikä, tosin tuskallisesti. 

.

Pohdin tässä vain miksei Suomessa voida panostaa enempää ihmisten mielialoihin tukemalla esimerkiksi arjen harrastus mahdollisuuksia. Leikkaisi ihan mistä tahansa muusta rahaa pois. Varsinkin nuorten kohdalla. 85 -vuotiaat saavat joka ikisen tuen samalla kun huonosti henkisesti voiva 17 vuotias ei saa paskaakaan. Noh mikäs siinä, kyllä huonosti voiva nuoriso sitten masennuksen ohella tulevaisuudessa pelastaa tämän Suomen tulevaisuuden :) Hyvää päivän jatkoa!

Nostelen vanhaa ketjua, jos löytyis just tällä hetkellä vertaistukea. Mulla siis nyt lääkityksen aloitusta muutama pvä takana ja tuntuu että sekoan ihan justiin :'( Heti herätessä vaan tärisen ja sydän hakkaa tuhatta ja sataa ja koko päivä jatkuu samoin, en pysty syömään tai tekemään mitään hommia, suihkussa en ole käynyt moneen päivään. Nukkuminen ihme kyllä onnistuu, oon niin helpottunut aina illalla kun pääsen vihdoin nukkumaan ja saan edes hetkeks tauon paniikki-olosta. Sanokaa mulle onko tää ihan normaalia ja oikeastikko tää vielä tästä helpottaa?? Ahdistus oli tosi paha ennen aloitusta mutta jotenkin vielä pysyin sentään toimintakykyisenä, nyt oon ihan raunioina :(

41: minkä lääkkeen olet aloittanut? Voimia!

Minä aloitin 7 päivää sitten Brintellixin ja aamupäivien ellottava/pahoinvoiva olo on vieläkin päällä.