Eskariasiaa: Kenellä on samassa luokassa eskarilaisia, eka- ja tokaluokkalaisia 15-20???
Meillä sivistystoimi teki syksyllä kivan päätöksen eli antoi alkuopetukseen (eka- ja tokaluokkalaisille yht. 15 lasta) kimppaan neljä eskarilaista yhden kouluavustajan, (ei siis koulunkäyntiavustajan tai eskariopen) kanssa. Kuinka on mennyt - onko kellään kokemuksia? Tervetuloa maalle ja kyläkouluun!!!
Kommentit (3)
vuoden puolella kuusi, ja aikuisia on kuitenkin kaksi. Tuollaisiahan ne kyläkoulut on aina olleet. Ei voi tulla yllätyksenä.
Meillä oli välillä 1 - 4 -luokkalaiset yhdessä ja minä joulukuussa syntynyt, joten ryhmässä oli 6 - 10 -vuotiaita. Ei jäänyt traumoja.
Pari vuotta sitten meillä oli esikoululainen ja tokaluokkalainen samanlaisessa ryhmässä, heillä oli siinä luokanopettaja ja esikoulunopettaja (pätevyys alkuopetukseen), sekä yhden oppilaan henkilökohtainen avustaja - ihan hyvin meni.
Pieni ryhmä ja kuitenkin kaksi aikuista.