Te joilla huonot välit anopin kanssa, miten kestätte pakolliset vierailut anopin luo?

joten vierailuja on usein. Me käymme heillä noin kahden - kolmen kuukauden välein ja anoppi ryysää meille joka toinen viikko.



Onneksi osittain niin että minä olen töissä ja mieheni on kotona. Mutta ei aina, ja kun he ovat ihmisiä, jotka eivät lähde ennen kuin heitä kehotetaan lähtemään.



Tänään ne taas tulee ja aion todellakin potkaista ne pihalle ennen Salkkareita, siitä alkaa meidän iltarauhoittuminen.



Olen anopille viileän korrekti, mutta toisinaan on pakko sanoa joistakin asioista. Sanon, kiellän, kehotan, mutta hiiltymättä ja ääntä korottamatta. Hän ei määrää meidän elämästä, vaikka joskus niin luulikin. Kun hän on meillä, me määräämme tahdin. Jos ei käy, niin voi poistua.



Tiukka linja, asialliset välit, mutta kyllä se hermoa kiristää.

saman katon alla. Tuon ajan pystyn päästämään toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos hänen juttunsa. Meillä suurimmat ongelmat koskevat lasten ja lemmikin syömistä. Herkkuja tarjoo aamupalalta iltapalaan asti. Koiraa ruokkisi pöydästä. Lihavia ovat koko suku ja minä taas haluan, että syödään normaalisti. Koirakaan ei kuulu ruokapöydälle notkumaan.

Nykyään käyn anopin luona tosi harvoin. Asumme kyllä melko kaukanakin. Anoppi ei kuuntele minua, kun jotain kerron. Hän alkaa selittää usein jotain päälle. Lisäksi olen anoppini mielestä liian tarkka asoista. En viitsi tässä tarkemmin eritellä.

tekemistä anopin kanssa. Onneksi en ole ainoa :) Inhottavinta minusta on se,että anoppi kohtelee muita miniöitään täysin eri tavoin kuin minua. Samoin lastenlapsia. Meidän lapsia voi komentaa mielinmäärin, muille ollaan niin herttaisia... Jos ei lapsia olisi,niin emme olisi tekemisissä, mutta yritettävä vain on. Juhlat menevät aina kireäksi pingottamiseksi kun anoppi on mukana kuvioissa. Huoh.

näköjään löytyy siis kohtalotovereita, yritetään kestää..

Käydään kylässä n. 2 kertaa vuodessa ja viivymme 1-2 yötä joka on minulle maximi. Muuten tapamme satunnaisesti perhejuhlissa yms. Aiemmin oli hankalaa mutta nyt välit ovat viieleän etäiset. Sanon päivää ja näkemiin ja siinä se suurin piirtein on. Jos appi juttelee jotain ja saattaa arvostella jotain ratkaisuamme johon yleensä totean et joo ihan oikeassa olet mutta poikasi halusi asiat näin tai niin ja siihen se sit katkeaa kun ei kuitenkaan halua omaa poikaansa arvostella vaan minua. Laitan kaikki asiat aina mieheni valinnoiksi ja tuen häntä ;) Tämä todella toimii ja katkaisee keskustelun todella nopeasti.

10v. olen ollut mieheni kanssa yhdessä ja muistaakseni kerran olen käynyt anopin luona. He ovat käyneet meillä toisinaan ja pitkin hampain olen ne kestänyt ellen ole lähtenyt johonkin siksi aikaa.



Nyt edellisestä tapaamisesta onneksi jo vuosi aikaa, toivottavasti jatkuu samalla linjalla. Emme voi sietää toisiamme joten miksi teeskennellä? Miehenikään ei siedä äitiään joten miksi hänenkään tulisi teeskennellä? Lapsille riittää kun on muita turvallisia aikuisia lähellä ja toiset isovanhemmat.

emme tietenkään tapaa jouluisin yms mutta esim isöäidin synttäreillä, hautajaisissa, häissä...Mieheni ei halua myöskään vierailla isällään usein ilman minua koska isovanhemmat eivät auta lastenhoidossa ja meillä on pieniä lapsia joten on ihan käytännön syistä helpompaa jos olen mukana. Onneksi tosin ei pakota minua usein vierailuille. 2 kertaa vuodessa on mulle ihan ok.

Itse käyn siellä n. kerran kuussa.



Se on niiiiiiiiin ilkeämielinen ihminen kun vain voi olla. Osaa loukata ja tosi pahasti.



Lasten takia hän on aina meille " tervetullut" eli lapsilta koitan tunteeni salata. Onneksi myös hän osaa olla lasten aikana ihan neutraali. Lapset pitävät hänestä tosi paljon, joten katson heidän ihmeissuhteen olevan omia tunteitani tärkeämpiä.



Valkkaripullon kyllä avaan miltei joka kerta, kun olen saanut muijan meiltä pihalle ja lapset nukkumaan =) Ja verenpaine lähentelee neljää sataa kun vain ajattelenkin kaikkea törkyä, mitä se on puhunut selkäni takana.



Mutta lasten takia kestän. Jos lapsia ei olisi, en haluaisi nähdä moista noitaa enää koskaan. Tunne saattaapi hyvinkin olla molemminpuolinen.

juttuja. Kerroin miehelle, joka maksoi jo ennestään kahta takaamaansa äidin velkaa! Sen jälkeen en ole ollut hyvä miniä, en hyvä nainen, enkä ihminen, mutta so what, olet hyvä puoliso miehelleni, hyvä äiti lapsilleni. Mummon ja lapsen väliin en sotkeennu, en puhu pahaa, mutta tarkkailen ettei lasta aleta käyttää pelinappulana.

lasten takia hammasta purren kestän. Jos lapsiamme ei olisi en olisi tätäkään vähää enää tekemisissä anopin kanssa.

Eikä hänkään varmaan minun.

Välimatkaa on vähän joten selvitään parin tunnin vierailuilla. Näemme liian usein. Melkein joka kuukausi. Kerran pari vuodessa menisi. Ei minuakaan hyväksytty. Nyt kun on lapset, minun pitäisi silti kovasti haluat olla heidän seurassaan. Vaan enpä halua.



Imetän nuorempaa joten on pakko kulkea miehen ja esikon kanssa siellä. Tympii silloinkin, kun mies käy siellä lapsen kanssa. Se nainen saa karvat pystyyn...

Kaksi vuotta sitten lopetin käynnit kokonaan.

Anoppikaan ei käy onneksi meillä.

Mies käy välillä lasten kanssa mutta enimmäkseen lasten ukki onneksi käy meillä ja on erittäin tervetullut meille.

Näin toimii meillä ja kaikilla on hyvä olla!

Asiat voi sopia ja keskustella, tarpeen vaatiessa joustaa, mutta en voi olla huonoissa väleissä rakkainpani äidin kanssa. Olen ottanut yhteenkin anoppini kanssa, mutta siltikin en koskaan voisi eliminoida häntä elämästämme.

mä en vaan mene anopille. mies käy siellä lasten kanssa ja mä saan jäädä kotiin siksi aikaa. jos anoppi jostain kumman syystä tulee meille niin mä lähden siksi aikaa lenkille tai kauppaan. onneksi ei koskaan pölähdä ilmottamatta ovelle, koska ei laiskuuttaan käytä julkisia kulkuneuvoja eikä piheyttään maksa taksia niin se pitää aina hakea ja viedä.

Aluksi käytiin useammin ja yövyttiinkin juuri pitkän välimatkan takia anoppilassa. Se oli kauheaa. Anoppini on ensitapaamisesta lähtien osoittanut kaikin tavoin vihaavansa minua. Syytä en tiedä, eikä enää suoraan sanottuna jaksa kiinnostaakaan. En jää kaipaamaan.

Ja samoin kuin ap:llä välimatkaa sen verran että tapaamisten välillä on yleensä useampi kuukausi joten kun sen muutaman päivän jaksaa niin ei tarvitse taas vähään aikaan nähdä.



Toivottavasti itse osaan olla tuleville miniöolle/vävyille toisenlainen anoppi ja hyväksyä heidät sellaisina kuin ovat..

Anoppi- tai oikeastaan appisuhteeni on kohta 20 vuotta kestänyt, alkuun yritin ymmärtää ja kestää, mutta nyt en enää viitsi kärsiä huonosta kohtelusta, mieheni on samaa mieltä, eikä meidän ole pakko lähteä, jos ei huvita.



Yökylässä emme käy ikinä (asuvat 250 km:n päässä), mökkinsä on 150 km:n päässä, missä käymme päiväseltään muutaman tunnin olemassa silloin tällöin kun ovat siellä. Ja ihan siksi, että lapset tapaavat isovanhempansa edes joskus.



He käyvät meillä muutaman kerran vuodessa, sen pakollisen kohteliaan tunnin kerrallaan istumassa. En pakota heitä enempää meillä käymään, kun ei ikinä käy illalliskutsut eikä muutkaan..



Ei ole pakollisia.