Miltä tuntui SE puhelu?
Adoptiot hidastuu...eikä jaksa enää aina odottaa niin innolla kuin alussa. :(
Joten ajattelin että ehkä meidän odottajien mieltämme nostaisi kuulla miltä Se puhelu tuntui niistä joilla on jo oma lapsi. Kun kuuli ensimmäisen kerran että oma lapsi odottaa vanhempiaan?
Mitä teille kerrottiin puhelun aikana yms? (Soittiko ne tulevalle äidille vai isälle?) Mitä teit puhelun jälkeen?
Iloista syksyn odotusta kaikille ja jännittäviä odotusaikoja omaa lastaan vielä odottaville! : )
Kommentit (3)
(Minä muistelen että olemme tuttuja lapsettomuusajalta...)
Kiva kun jaksoit kirjoittaa muistelmiasi, kerroit siitä niin elävästi ja tarkasti.
Lapsen odottaminen on yhtä vuoristorataa, se ilmeni erityisesti kirjoituksesi tästä kohdasta:
" Mies, joka alunperin veti tiukempaa linjaa, pitikin yhtäkkiä lasta itsestäänselvästi meille tarkoitettuna, lukipa papereissa mitä tahansa."
Miehet osaa yllättää! :)
Toivon että mekin osaamme ajatella samoin jos jonain päivänä saamme oman lapsen.
Ymmärsinkö oikein että kerroitte muille ihmisille lapsesta vasta sen jälkeen kun olitte saaneet hänestä kuvan? Jos oli näin niin miten maltoitte olla kertomatta kun saitte puhelinsoiton?
Miehesi sain soiton lapsesta, olitteko sopineet sen etukäteen?
Ihmettelen että miten hän pystyi odottamaan niin kauan että näki sinut ennen kuin hän kertoi ilouutisen sinulle. (Ilmeesi on oli varmaan näkemisen arvoinen...?)
Kauanko tuosta soitosta on aikaa?
Meidän puhelinsoitosta tulee joulukuun alussa 2 vuotta. Voin kertoa että nämä viimeiset kaksi vuotta ovat menneet huisin paljon nopeammin kuin sitä edeltävät:) Tunnelmat vain olivat niin ainutkertaiset että tapahtumat muistan varmaan ilmielävästi vielä eläkeiässäkin!
Lapsestamme kerroimme muille vasta saatuamme paperit ja luettuamme ne. Halusimme ensin itse rauhassa miettiä asiaa ja lukea mitä papereissa todella sanotaan ja päättää mitä muille kerromme lapsestamme. Töissä kyllä yhdelle työkaverille kerroin, koska työhön keskittyminen oli seuraavana päivänä todella vaikeaa ja olin aika ahdistunut. Pelotti ihan hirveästi että paperit eivät saavukaan heti seuraavana päivänä. Lopulta kuitenkin maltoin jopa mennä bussilla kotiin töistä vaikka melkein hyppäsin taksiin. Olin muuten aiemmin varoitellut miestä että jospa kertoisi vasta kun paperit ovat keittiön pöydällä että saan ne heti:) Mutta ehkä se ei olisi ihan siihen pystynyt kuitenkaan...
En muista olimmeko pyytäneet erityisesti soittamaan miehelleni, mutta itse olen leikkausosastolla töissä, joten siellä ei tosiaan voi pitää omaa puhelinta. Enkä myöskään halunnut työnumeroa antaa, kun en halunnut kuulla tätä asiaa kaikkien työkaverien keskellä kun varmasti olisivat arvanneetkin mistä on kyse jos joku olisi PELAsta sinne soittanut. Itse olisin hirveän mielelläni vastannut kun olisin halunnut heti kysyä vähän lisää. Mutta en kyllä tiedä lukevatko palvelunantajat edes kunnolla papereita ennen soittoa? Filippiinipaperit ovat englanniksi, joten ainakin ymmärtäisivät jos lukevat pinkan. En edes tajunnut ennenkuin vasta vähän aikaa sitten että osassa maita paperit ovat ihan muuta kuin englantia ja kestää vielä kauan paperien tulosta ennenkuin oikeasti ne voi lukea kun käännös on tehty!
Tsemppiä odotukseenne! Kauanko sitä suunnilleen on edessä? Filippiineiltä on nyt tullut muutama lapsiesitys jopa 4kk paperien lähettämisen jälkeen ja muitakin alle vuodessa. Joten toivottavasti odotus ei tällä kertaa venyisi ihan yhtä pitkäksi. Viime vuonna hakemuksia tosin lähti Suomesta 6kpl ja tällä hetkellä odottamassa on lähes 30 perhettä. Kurjaa kun tilanteet ovat niin ennalta-arvaamattomia.
riitujosefiina:
(Minä muistelen että olemme tuttuja lapsettomuusajalta...)
Kiva kun jaksoit kirjoittaa muistelmiasi, kerroit siitä niin elävästi ja tarkasti.
Lapsen odottaminen on yhtä vuoristorataa, se ilmeni erityisesti kirjoituksesi tästä kohdasta:
" Mies, joka alunperin veti tiukempaa linjaa, pitikin yhtäkkiä lasta itsestäänselvästi meille tarkoitettuna, lukipa papereissa mitä tahansa."
Miehet osaa yllättää! :)Toivon että mekin osaamme ajatella samoin jos jonain päivänä saamme oman lapsen.
Ymmärsinkö oikein että kerroitte muille ihmisille lapsesta vasta sen jälkeen kun olitte saaneet hänestä kuvan? Jos oli näin niin miten maltoitte olla kertomatta kun saitte puhelinsoiton?
Miehesi sain soiton lapsesta, olitteko sopineet sen etukäteen?
Ihmettelen että miten hän pystyi odottamaan niin kauan että näki sinut ennen kuin hän kertoi ilouutisen sinulle. (Ilmeesi on oli varmaan näkemisen arvoinen...?)
Kauanko tuosta soitosta on aikaa?
Tsemppiä teille odotukseen! Millaisessa vaiheessa odotuksenne on? Nimesi on ihan tuttu, mutta mitään muuta en pysty just nyt muistamaan.... Meillä kesti ensimmäisen lapsen odotus neuvonnan alusta lapsen kotiintuloon lähes 4 vuotta. Sinä aikana luulin välillä tulevani hulluksi kun adoptiosta tuli aivan hirveä pakkomielle ja mitään muuta ei välillä pystynyt ajattelemaan. No, onneksi se on takanapäin nyt. Tosin kakkosen adoptiolupahakemus meni juuri lautakunnan jonoon, joten pitkänsitkeäksihän tämä vielä voi käydä. On silti tosi vaikea uskoa että elämä kävisi yhtä tuskaiseksi, koska olemme tästä prosessista jo kerran voittajana selvinneet:)
Meillä SE puhelu tuli miehelleni, koska en itse voi töissä puhelimeen vastata ja sinä päivänä se taisi olla jopa ihan pois päältä koska en kestänyt sitä näytön tuijottamista jokaisen työpäivän jälkeen ja toisinaan välissäkin miettien jokaisen tuntemattoman numeron alkuperää. Lapsiesitykset tulivat yleensä maanantaina tai tiistaina joten tiistai iltana aina masensi. Sillä viikolla oli kuitenkin itsenäisyyspäivä sekoittanut kuviot enkä ollenkaan ajatellut kun mies laittoi viestin keskiviikkona että tulee hakemaan, kyseessä olevan se elämän mullistava päivä jota oli odotettu todenteolla.
Muistan varmasti ainiaan sen missä kohtaa työmatkaa olimme ja millainen kurja ja harmaansateinen päivä oli, kun mies laukaisi että nyt ne sieltä pelasta soittivat. Alkuun en edes uskonut koko juttua, mutta pakkohan se oli kun mies vain pitäytyi tarinassaan:) Hän oli kirjoittanut paperille lapsestamme joitain asioita, kuten syntymäpäivän, nimen ja lastenkodin jossa poikamme asui. Lisäksi hänelle oli vähän kerrottu lapsen terveydentilasta ja taustasta. Tietoa oli juuri sen verran että se kuulosti hyvin pelottavalta. Lapsellamme oli ollut hyvin rankka elämän alku ja siihen liittyen joitain ongelmia joiden vakavuusasteesta ja nykytilasta mies ei ollut saanut mitään tietoa. Eikä ollut osannut kysyäkään, tietysti... Muistan aina kuinka noiden uutisten jälkeen kysyin että sanoiko se pelan täti sitten mitään positiivista??? Oli kuulemma kertonut että on suloisen näköinen poika ja punainen paita kuvassa. Ja että pojasta on paljon tietoa papereissa. No, olihan sekin jotain.
En ollut ikinä ajatellut että sen puhelun jälkeen tunnen entistä suurempaa kauhua ja paniikkia. Pelkäsin ihan hirveästi että lapsen papereissa on jotain mitä emme ehkä koe voivamme hyväksyä. Kyllä oli hirvittävän vaikea ilta ja uneton yö ennenkuin paperit saapuivat. Yllättäen roolit menivät niin päin että minä joka olin paperien laittovaiheessa paljon avoimempi kaikenlaiselle, epäilin enemmän sitä kuinka voimme hyväksyä lapsen jos hänellä onkin vaikka mitä ongelmia. Mies, joka alunperin veti tiukempaa linjaa, pitikin yhtäkkiä lasta itsestäänselvästi meille tarkoitettuna, lukipa papereissa mitä tahansa.
No, onneksi paperit tulivat seuraavana päivänä etten ihan ehtinyt seota.
Heti kun avasimme kuoren, luimme paperit ja näimme kuvan, oli tunnelma katossa! Papereissa ei ollut mitään mikä olisi meistä tuntunut lainkaan vaikealta vaan poika oli kaikinpuolin ihana ja sopiva meille. Tiedot hänestä olivat todella hyvin yksityiskohtaiset, niitä oli n.20 sivua. Kyllä oli huima tunne vihdoin ja viimein saada soittaa ja viestitellä sukulaisille ja läheisille että meistä tulee perhe:D Sen ihanampaa hetkeä ei taida olla elämässäni ollutkaan (monella huippuhetki on varmaan lapsen saaminen syliin ekaa kertaa, mutta meidän 3v ei tullut meitä oikein edes kosketusetäisyydelle koko ensimmäisenä yhteisenä päivänä, puhumattakaan siitä että olisi syliin hypännyt..). Poikamme kuvat koristivat joka huonetta sen jälkeen ja ajattelimme häntä lakkaamatta. Onneksi pääsimme hakumatkalle hyvin nopeasti, Filippiinien aikataulun mukaan suorastaan etuajassa.