Haaveileeko kukaan ulkosuomalainen koskaan

En ole katunut paluutani. Mikään raha ei riitä korvaamaan puuttuvaa sukua jne.

En minäkään ole lopullisesti päättänyt Suomeen jäädä. Mutta ajattelin nyt sen ajan ainakin vielä olla, että lapset saavat peruskoulun käytyä.



2

Nyt muutaman kuukauden jälkeen tuntuu ihan ok:lta, ei suurempia kriisejä.

Suomessa kayn lomilla. Vanhempia, ystavia jne. ikavoin kylla kovasti.

Elämä suomessa paljon helpompaa, mutta välillä ikävöin suunnattomasti ulkomaalaisia ystäviäni!

kolme vuotta oltiin Suomessa ja sit tehtiin päätös palata takaisin " ulkomaille" ..

Suomeen palaamisen jälkeen? Ei kai se niin huono paikka ole?

Tunnen kuuluvani jonnekin aivan muualle ja sinne toivottavasti päädymmekin vielä muutaman vuoden päästä... Suomessa elämä on " helppoa" ja täällä muutama ihana ystävä, mutta enpä muuta positiivista osaa sanoa...

-5-

Mutta kyllä se todellisuus on toinen, kuin mitä muistelee. Suomessa käydessä muistuu aina mieleen ne nurjat puolet, haaveillessa muistaa taas aina vain ne positiiviset asiat... Saa nähdä, ehkä joskus eläkkeellä voitaisiin muuttaa takaisin :)

kieli. Olen itse asunut ulkomailla ja osaan hyvin vieraita kieliä, mutta siitä huolimatta, koen että keskustelut jäävät väkisinkin pinnallisiksi. Jotenkin minun on vieraalla kielellä vaikea olla " oma itseni" - olen suomeksikin sellainen - lue rivien välistä mitä tarkoitan - ihminen:)

Aikoinani ei malttanut odottaa päästä muuttamaan pois Suomesta, mutta nyt 5 vuotta täällä rapakon takana asuttuani mieli on kummasti muuttunut.

Minulle taas on vaikea ilmaista itseäni suomeksi...Monesti selitän joitakin asioita englanniksi, sitä olen puhunut eniten viimeisten 12v aikana...vaikka asuimme ranskankielisessä maassa.;) Osaan myös muitakin kieliä näiden lisäksi...

-5-

Muutto on tosin edessä tästä maasta pois, mutta päädyimme muuttamaan toisalle, emme takaisin Suomeen.



Olemme olleet nyt reilun vuoden ulkomailla, ja Suomen kokemukset ovat liian tuoreessa muistissa. Aikaisemmin olemme asuneet ulkomailla 3 maassa, ja täytyy sanoa että monessa maassa asiat ovat ihan hyvin Suomessakin, mutta minun mielissäni huonoja puolia on liikaa. Ehkä mieli taas muuttuu, kun ehtii olla pidempään ulkomailla.

Viihdyimme hyvin mutta sitten tuli lapsi. Arot muuttuivat ja halusimme lapsemme saavan tiiviimmän kontaktin sukulaisiin kuin vierailut 4 krt vuodessa plus nettiyhteys, kaipasimme spontaanimpaa yhteyttä, ei viikkojen suunnittelua.



Muutimme takaisin Suomeen kun töitä järjestyi ja emme ole katuneet, olemme asennoituneet että elämämme on nyt täällä. Kyllä se on rikkaus saada pitää sukua ja ystäviä lähellä.



Ehä mieli voi muuttua kun lapset kasvavat. Mielestäni tämä on pitkälti asennekysymys!

Olen tällä hetkellä lasten kanssa parhaillaan Suomessa lomalla ja ensi viikolla palaamme kotiin ulkomaille. Mieheni on ulkomaalainen ja se on se suurin syy miksi asun ulkomailla hänen kotimaassaan. Tosin jo lapsena/nuorena haaveilen ulkomailla asumisesta, jossain lämpimässä. Lapsuudessa oikeastaan mikään ei häirinnyt Suomessa, mutta kun kasvoin nuoreksi ja kaikki lumileikit ym. loppuivat aloin lähes tulkoon vihata talvea. Muutenkaan en ole ikinä ollut kylmästä pitävä talvi-ihminen. Joten haaveilin jo nuorena muuttavani ulkomaille.



Löysin sitten ulkomaalaisen miehen ja meille oli itsestäänselvyys, että hänen kotimaastaan tulee meille koti. Se on lämmin maa ja miehestä ei olisi ollut Suomeen tai muuallekaan muuttamaan ja minä suorastaan janosin sitä ulkomailla asumista.



Vuosia on nyt siellä asuttu ja lapset syntyneet. Kaipaan jatkuvasti Suomeen, myös syksyllä ja talvella, näinä vuodenaikoina, joita vihasin. Mutta kaipuusta huolimatta viihdyn kuitenkin ihan hyvin miehen kotimaassa. Matkustan lasten kanssa aina kesäksi Suomeen, myös mies tulee joskus mukaan. Sen lisäksi pyritään käymään aina talvella Suomessa. Ilmastoa en Suomesta kaipaa, mutta ihmisiä kyllä. Välillä itkettää se, että ei ole ketään suomalaista tuttua kotona. Lasten suomen kieli on välillä turhauttaa, mutta osaavat kyllä hyvin ja vietämme noin 2-3 kk lasten kanssa Suomessa aina vuosittain. Mutta silti tulee aikoja, jolloin lapset kaipaisivat muitakin suomen puhujia kuin minua + muutamia suomalaisia ystäviä täällä.



Kielen koen turhauttavaksi, meillä yhteinen kieli miehen kanssa on englanti ja en pysty sillä kommunikoimaan niin hyvin kuin suomella. Eli joskus ärsyttää kun ei osaa oikein puhua. Siis osaan ihan hyvin, mutta suomi on kuitenkin äidinkieli, jossa sanavarasto on paljon laajempi. Samoin se on ikävää, etten miehen kanssa voi muistella mitään lapsuuden aikoja, esim. kysellä mitä TV-ohjelmia katsoi pienenä ja mitä mieltä oli siitä muoti-ilmiöistä Suomessa ja muutenkin näistä Suomen jutuista. Toki voin miehen omista jutuista kysellä jne. mutta ei se ole sama kuin jos juttelisi suomalaisen kanssa. Ääh en osaa selittää, mutta toivottavasti ymmärrätte :)

Ja tavallaan kadun sitä. Lasten vuoksi tulimme Suomeen - siis siksi, että siaisvat olla lähempänä sukulaisiaan ja oppisivat kunnolla Suomea. Se on kyllä toteutunutkin. 6kk:ssa oppivat Suomen hyväksi.



Mutta muuten Kanada on mukavampi maa asua ja elää. Inhoan suomalsita juroutta ja käytöstapojen puutetta, sekä sitä että ei huomioida toisia. Inhoan suomalaista pessimismiä sekä sitä että ei edes tervehditä naapuria, vaan kuljetaan naama rutussa.



Kinkkinen tilanne! Oleem ilmeisesti lähdössä takaisin kanadaan, nyt ollaan pari vuotta Suomessa ja sitten lähdetään takaisin. En usko että kuitenkaan lopullisesti vaan 5-10 vuodeksi. Tai kuka tietää =)

Ikävää Suomeen ei ole ollut kuin silloin ekan vuoden aikana, kun olin vähän yksinäinen ja kaikki oli uutta ja outoa, ja asuin silloin ekaa kertaa poissa vanhempienikin luota.



Suomessa on monia ihan kivoja asioita ja hyviä puolia, mutta jotenkin eivät ole koskaan houkutelleet muuttamaan sinne. Ihan kiva siellä on lomailla ja käydä tosin.

Joskus on ikava suomalaisia ruokia, mutta kaikkeen tottuu. Salmiakkiakin on melkein aina varastossa.

Keski-Euroopassa viinivuorten kupeessa, isossa kaupungissa jossa on tilastojen mukaan kaksi päivää vuodessa lunta maassa.

Minusta tuli isä ulkomailla. Koska poikani äiti ei ole suomalainen, ei minulla ole minkäänlaista hinkua tulla takaisin Suomeen. Urani on kehittynyt siihen suuntaan, ettei Suomesta löytyisi millään töitä, mikä vastaisi nykyistä työkokemustani. Suomessa on mielestäni liikaa kaiken maailman insinöörejä. Kulttuuritarjonta on jotenkin köyhää. Yksi Kiasma ei tilannetta muuta. Luonnonrauhaa on kiva kokea vartin verran...