Pas luonnolliseen vai lääkkeelliseen kiertoon

Ai kun hienoa, että sait varattua sen suunnittelukäynnin hoitopaikkaanne. PASsin odottamisesta ja henkisestä asennoitumisesta siihen tulee varmasti paljon konkreettisempaa, kun on tietty päivä jo tiedossa, jolloin koko prosessi käynnistyy. Nyt vaan malttia sinne saakka eikös juu.



Kiitos, kun viitsit taas vastailla kysymyksiini. Mulla on tosiaan lyhyt + epäsäännöllinen kierto, ja kaiken lisäks ovis tapahtuu suht myöhään. Tänään kp 15 o-testin viiva oli miltei yhtä vahva kuin kontrolliviiva. Myös viime kierrossa LH- huippu oli kp 16 ja silti kierron pituus oli vain 26 päivää, siitäkin tuhrutteli kolme vikaa päivää. Taitaapi olla mulla lääkkeellinen PAS edessä.



Lääkäriltä tuli tänään postia, ihan jännitti repiä kuorta auki. Ja iloisia uutisia oli, FSH oli 6,7. Kolme vuotta sitten, kun aloitettiin hoidot insseillä, arvo oli 10 kieppeillä. Ainakaan nyt ei näytä siltä, että IVF olisi mahdotonta, mikäli siihen päädytään. Hii!



Tänään pitäisi alkaa käyttää lugepalleroita, jotta kierrolle tulisi pituutta edes muutama päivä lisää. Itse olen niiden suhteen vähän skeptinen, kun eivät ne viimeksikään toimineet. Mutta kokeillaan kuitenkin. Löysin lääkekaapista vanhan IVF- aikaisen lugepaketin. Muistan kun olin työmatkalla Treella ja löysin lääkkeet sieltä, kun ne olivat väliaikaisesti täysin löpussa kotikaupunkini apteekeista. Paketti oli ostettu 10 päivää sen jälkeen, kun olin tehnyt tytöistä positiivisen r- testin. No tämä nyt on turhaa löpinää, mutta on niin mukava päästä taas " juttelemaan" sulle.



Kertoillaan taas kuulumisia ja nautihan sinäkin perheesi kanssa leppoisista syyskeleistä. Mulla on muuten ihan sellainen olo, että te tulette saamaan kolmannen lapsenne tästä tulevasta hoidosta. Toivottavasti et pahastu kun sanon näin. Meidän osalta mulla ei ole vielä muuta tuntumaa kuin epävarmaa toiveikkuutta, mahan pohjaa kutkuttavaa jännitystä ja outoja unia.



Näihin tunnelmiin,

Kristien

Hei Kristien,



Nyt kun tuo suunnitteluaika on sovittuna, niin asia todellakin konkretisoitui paljon. Toisaalta positiivisesti, kun on tiedossa päivä jota odottaa ja josta prosessi käynnistyy. Toisaalta negatiivisesti, sillä kaikki vanhat pelot ja huolet tuntuvat taas rantautuvan. Muistan taas miltä piinapäivät siirron ja raskaustestin välissä tuntuu. Muistan miltä tuntuu soittaa hoitopaikkaan veritestin tulosta kädet hikoillen. Muistan millaista on itkeä negatuloksen jälkeen. Toki muistan myös sen ihmeellisen, lämpimän onnentunteen, kun saa kuulla raskauden lähteneen liikkeelle. Mutta joka kerta hoidon alkaminen nostattaa uudestaan pintaan myös niitä lapsettomuuteen liittyviä raskaita tunteita.



Ai kun kiva kuulla, että sait lääkäriltä hyviä uutisia. Parhaimmassa tapauksessa sinulla ei uutta IVF:ää enää tarvitakaan, mutta onhan se huojentavaa tietää, että sekin mahdollisuus on olemassa. Saa nähdä miten sinun tuleva PAS menee, mutta kyllähän se hyvin voi olla, että siinä vähän lääkkeitä avuksi tarvitaan.



Minä yritän nyt keskittyä nauttimaan syksystä ja nauttimaan tyttöjen kanssa olemisesta. Ja yritän olla ajattelematta tulevaa hoitoa liikaa. Siinä kyllä auttaa kovasti se, että olemme reilun kahden viikon kuluttua lähdössä viikoksi matkalle etelän lämpöön. Ja kunhan reissulta kotiudumme, niin suunnitteluaika on seuraavana päivänä.



Toivon kovasti, että aavistuksesi meidän onnistumisesta seuraavassa hoidossa olisi oikeassa. Enkä todellakaan pahastu siitä, että niin sanot. Päinvastoin. Luvataan tässä toinen toisillemme, että jatkamme ¿jutteluamme¿ ja kerromme miten molempien hoidot etenevät. Odotan innolla sitä, että teilläkin alkaa konkreettisesti tapahtumaan.



Hantta

Hantalle täällä jälleen höpisen päivän päätteeksi. Odottelen, että saamme kohta lapset nukkumaan ja pääsemme Dexteriä katsomaan.



Kovin tutuilta tuntuvat nuo ajatuksesi PASsin ajankohdan lähentymisestä. Välillä mietin, että olenko ihan hullu, kun lähden uudestaan samalle tielle, jolla mikä tahansa on mahdollista. Paineen kestäminen, epävarmuuden sieto ja pettymys, oman kropan temppuilu, parhaassa tapauksessa uusi elämä ja sen myötä kaiken muuttuminen. Lueskelen välillä vanhaa lapsettomuusvuosien aikaista päiväkirjaani, ja kyllä se niin epätoivoista tekstiä on, että ei montaa sivua jaksa kerrallaan edes lukea.



Itse koin lasten saamisen myötä olevani ikään kuin turvassa; ettei mikään lapsettomuuteen liittyvä voi enää saavuttaa ja satuttaa mua. Nyt olen uudelleen, ja jälleen omasta tahdostani aloittamassa ne toimenpiteet, jotka tuovat esiin kaiken hauraan ja avuttoman itsessäni. Ei tietenkään tämä kerta ole samanlainen kuin IVF, silloin musta tuntui kuin vaakalaudalla olisi ollut koko elämäni. En kerta kaikkiaan uskonut tulevaisuuteen vailla lapsia, miten olisin pystynyt jatkamaan ilman. Nyt tuntuu siltä kuin lapset olisivat olleet elämässäni aina, vaikka he ovat olleet luonani vasta kaksi vuotta+ odotusajan. Mielikuvien ja haaveiden tasolla he ovat kai aina olleet olemassa, uinuvina mahdollisuuksina. Sellaisina näen myös ne kaksi pakkasessa olevaa alkiota. Siksi tämä on niin tärkeää ja siksi olemme tähän jälleen ryhtymässä.



Tosi ihanaa, että teillä on koko perheen reissu vielä ennen PASsin käynnistymistä. Ajoitus on kyllä ihan nappiin. Ilman muuta toivon, että jatkamme vuoropuhelua ja lupaan omalta osaltani päivittää missä mennään. Oikein aina odotan, että saan lukea mietteitäsi. Hassua miten tutulta voi vieras joskus tuntua :)



Hyvää viikon jatkoa ja rentouttavaa aikaa tyttöjesi parissa!

-Kristien

Täältä minä taas kirjoittelen työpöytäni äärestä aamukahviani hörppien. Siitä on oikeastaan tullut jo ihan tapa: aamulla ensimmäiseksi avaan koneen, haen kahvia, luen työsähköpostini ja heti seuraavaksi avaan tämän palstan ja katson mitä kiinnostavaa illan aikana on tullut, erityisesti sen oletko sinä kirjoittanut. Sen jälkeen alan vasta muihin töihin.



Oletko sinä Kristien vielä lasten kanssa kotona? Minä palasin töihin toukokuun alussa, kun kuopus oli n 1v9kk.



Minä olen oikeastaan huomannut tässä vuosien varrella, että ei se lapsettomuus ole koskaan kokonaan ohi. Muistan silloin, kun esikoisen ollessa n puolitoistavuotias palasimme hoitoihin ajatellen, että nyt on kaikki paineet poissa. Että voimme mennä hoitoihin ajatellen, että ¿onnistuu jos on onnistuakseen ja jos ei, niin ei se kuitenkaan meidän maata kaada¿.



No ei se ihan niin mennyt. Ensimmäisen PAS:sin negaan osasi vielä suhtautua kohtuullisen kepeästi (vaikka kyllä sekin kirpaisi, kun tiesi että nyt pakkanen on tyhjä). Toisen IVF:n tuoresiirron nega oli hirmuinen pettymys, kun lääkärit olivat niin kovasti kehuneet kuinka täydellinen alkio oli ja kuinka oli kaunis limakalvo jne¿ Silloin se lapsettomuuden tuska iski taas. Toki meillä oli maailman paras lohduttaja ¿ pieni tyttömme- mutta ei se kokonaan sitä tuskaa kuitenkaan poistanut.



Ja sitten homma muuttui vielä raskaammaksi, kun (luultavasti?) hormonihoitojen sivuvaikutuksena minulle tuli kohtuun polyyppeja. Siinä leikkausjonossa ehti kyllä moneen kertaan miettiä sitä, miksi lapsen saamisen pitää olla meille näin vaikeata. Onneksi heti polyyppien poiston jälkeen tehty eka PAS toi sitten sen toivotun tuloksen.



Nyt tiedän sen, että vaikka minulla on maailman ihanimmat lapset, jotka tuovat kovastikin lohtua, niin silti se kolmannen lapsen toive on niin suuri, että koviinkin pettymyksiin on varauduttava. Ja se tietysti pelottaa, että kuinka isoja viivytyksiä matkan varrelle tällä kerralla mahtuu. Varsinkin, kun minäkään en tästä enää nuorene ja toivottaisiin sen kolmannen tulevan melko pian jos on tullakseen.



Tuo etelän reissu on tosiaan ihan mahtavan upeasti ajoitettu. Ei me sitä silloin keväällä matkaa varatessa vielä tiedettykään, mutta nyt tuntuu, että se on ihana mahdollisuus nollata omaa päätä ja rentoutua ennen hoitojen alkua.



Nauti sinäkin elosta ja olosta lastesi kanssa. Ja oikein hyvä viikonloppua!



Hantta

Heipä hei Hantta



Lapset ovat päiväunilla ja yritän ehtiä naputella pari riviä. Eli juu, olen vielä kotona tyttöjä hoitamassa. Tarkoitus olisi olla ensi syksyyn asti, jolloin typyt täyttävät kolme. Olemme alkaneet käydä nyt avoimessa päiväkerhossa sekä kerran viikossa liikuntaryhmässä. En ikinä olisi uskonut, että viihtyisin näin hyvin kotona. Vieläkin tuntuu vähän oudolta, että tässä sitä oikeasti seisoskelen hiekkalaatikolla omien lasteni kanssa. Niin tavanomainen asia, mutta kun muistaa miten hartaasti tällaista arkea odotin vielä kolme vuotta sitten, tuntuu yksinkertaisetkin asiat suurilta.



Tuntuu tyhmältä verrata omia kokemuksiani lapsettomuushoidoista sinun vastaaviin, koska olet Hantta joutunut niin moneen kertaan käymään kaiken tämän läpi. Tie on varmasti ollut raskas, tarkasteli sitä mistä näkökulmasta tahansa. Olen mielettömän iloinen siitä, että teillä on nuo kaksi tyttöä, jotka ovat teille varmasti kaikki kaikessa. Olen samaa mieltä kanssasi, ettei lapsettomuuden varjo koskaan kokonaan häviä. Kyllä pettymykset ja surut jättävät jäljet, vaikka se ajan ja ennen kaikkea lasten myötä haalistuukin. Kyllä sinä ja miehesi olette todella sitkeitä, kun olette jaksaneet. Milloinkaan kun ei tosiaan voi etukäteen tietää, mikä hoitokerta on se, joka johtaa raskauden alkamiseen.



Nyt pitää alkaa pakata kirjastokassia ennen kuin tytöt heräävät.



Aurinkoista iltapäivää!

-Kristien

Minä olin esikoisen kanssa aikoinani kotona n kaksi vuotta ja nyt tosiaan palasin töihin kun kuopus oli 1v9kk. Minusta oli aivan ihanaa olla kotona, mutta toisaalta molemmilla kerroilla aloin lopussa jo odotella töihin paluuta. Mutta kyllä minäkin monta kertaa siellä hiekkalaatikon reunalla istuessani ajattelin, kuinka kiitollinen saan olla siitä, että pääsen nyt sitä kaipaamaani lapsiperheen arkea viettämään.



Ja iltapäivällä kun lähden töistä hirveällä kiireellä hakemaan lapsia päiväkodista, muistutan itselläni siitä, miten onnellinen saan olla siitä, että minun elämäni on nyt ¿TÄTÄ¿. Sillä kyllähän sen arjen pyörittämisen raskauden keskellä välillä tuppaa unohtumaan se, miten hartaasti joskus toivoinkaan pääseväni elämään juuri tätä kiireistä lapsiperheen arkea.



Ja kaikesta raskaudestaan huolimatta, minusta se arki itse asiassa on ihan parasta. Juhlahetkiä ei kenelläkään ole kuin silloin tällöin, mutta onhan se juhlaa kun saa:

1 askarrella ja piirtää lasten kanssa

2 retkeillä ja kävellä syksyisessä luonnossa

3 leipoa sämpylöitä tyttöjen kanssa

4 lukea iltasatua unentuoksuiselle tytölle

5 lohdutta itkevää lasta, silloin kun on pipi

6 kuulla olevansa ihana äiti (joskin 5-vuotiaan mielestä välillä myös ihan tyhmä äiti)



Mutta tuota listaa arjen ihanuudesta voisin jatkaa vaikka kuinka. Olemme mieheni kanssa tosiaan kiitollisia siitä, että saamme olla äiti ja isä. Mutta emme me kuitenkaan mitään yli-ihmisiä ole. Kyllä minäkin välillä valitan ainaista kiirettä ja hermostun tytöille silloin tällöin. Ja välillä kysyn, että TÄTÄKÖ MINÄ TAHDOIN? Mutta aika nopeasti totean kuitenkin aina, että tätä minä tosiaan tahdon. Päivääkään/tuntiakaan en antaisi pois.



Mutta älä toki Kristien tunne, että sinun ja miehesi kokemukset lapsettomuushoidoista olisivat jotenkin vähäpätöisempiä kuin meidän. Jokaisen tie on erilainen. Kun me mieheni kanssa katsomme taaksepäin, toteamme toisaalta kuinka pitkä ja raskas tie se on ollut. Toisaalta tunnemme olevamme suunnattoman etuoikeutettuja, kun olemme kuitenkin sen tien tuloksena saaneet kaksi tervettä lasta. Jokainen itketty itku, jokainen koettu kipu on kannattanut kokea, kun saamme nyt katsella tyttöjemme touhuja.



Tällaisia syvällisiä ajatuksia viestisi herätti tänä sateisena maanantaina.



Hantta

Tosi mukava, kun olit ehtinyt taas kirjoitella, Hantta! Tärkeitä ja mieleenpainuvia asioita on tuolla sinun listallasi, mitä kaikkea sitä saa ja pääsee lastensa kanssa tekemään. Ovat varmasti merkittäviä tilanteita tytöillesi myös. Olen aina tykännyt tosi paljon luonnossa liikkumisesta, ja tämä syksy on ollut koskettavaa aikaa siitäkin syystä, kun olen voinut tyttöjen kanssa tallustella lähimetsässä. Aurinko on tuntunut kirkkaammalta ja sateessa on myös etunsa: roiskuvat vesilätäköt!



Arkista aherrusta tämä elämä juu paljolti on: aterioiden laittamista, pukemista, ulkoilua, potalle kehottamista, unisatujen lukemista ja yhdessä riehumista. Sinulla varmasti kiirettä riittää, varsinkin työpäivän jälkeen ;) Toki mulla on myös niitä hetkiä ja päiviä, jolloin kotona oleminen lasten kanssa väsyttää, turhauttaa ja jolloin tulee äksyiltyä tytöille. Niinä päivinä on hirveä morkkis omasta jaksamattomuudesta. Olen sitten koittanut iltasella lukea jotain hyvää kirjaa, juoda lasin valkoviiniä lasten nukahdettua tai katsella koneelta tyttöjen vauvakuvia. Aamulla hommat sujuvat taas paremmin.



Täytyy tunnustaa, että lapsettomuusaikana ja raskaana ollessani en osannut lainkaan kuvitella, mitä kahden pienen äitinä oleminen vaatii. Olen aika ujo ihminen ja minusta onkin tosi mukavaa, kun tutustuin äskettäin lähistöllä asuvaan toiseen äippään, jolla on myös pieniä lapsia. Tuntuu hirmu tärkeältä, että tapaan edes silloin tällöin viikolla muitakin aikuisia kuin mieheni. Kuulostaa aika ypöltä varmaan :) Ja sinusta Hantta myös, on tullut tärkeä minulle tämän vuoropuhelumme kautta.



Olen tässä yrittänyt luoda jonkinlaista mielikuvaa mahdollisesta tulevastamme lapsestamme. Tuntuu hassulta ajatella, että toisesta tytöstämme olisi saattanut tulla " joku toinen" , koska vasta ihan viime hetkellä biologi ja lääkäri päättivät mikä kolmesta alkiosta siirretään ykkösluokan alkion matkaseuraksi. Tätä ajatuksenjuoksua seuraten olen alkanut jo pitää pakkasalkiota tyttöjemme siskona tai veljenä. Ihan hölmöähän näin on ajatella, kun ei tiedä miten käy, mutta näissä asioissa olen antanut itselleni luvan seurata intuitiota ja hypätä tuntemattomaan. Silläkin uhalla, että ennen pitkää rysähdetään vauhdilla pilvilinnoista alas maan kamaralle.



Meidän kaksosten laskettu aika oli lokakuussa, mutta äitiyspolin lääkäri sanoi, ettei sinne asti millään päästä. Siihen maailmanaikaan radiosta tuli tosi usein Greenday:n biisi " Wake me up when September ends" , mikä kolahti, koska pelkäsin synnytystä aika tavalla. Tai pelko ei ehkä ole oikea sana. Pidätin henkeäni sen edessä mieheni kanssa ja toivoimme parasta. Nyt sitten loppukesästä, kun sain kerättyä rohkeuteni ja kerrottua miehelleni toiveeni uudesta vauvasta, tuo laulu soi taas taustalla. Ja muutaman kerran muulloinkin olen havahtunut siihen, kun jännitys on alkanut taas nostaa päätään. Mä yritän näet aina hakea hyviä enteitä ja pitää niistä kiinni joskus epätoivonkin vimmalla.



Tämä viesti meni nyt omien pähkäilyjen ulkoistamiseksi, mutta sinä olet niin hyvä " kuuntelija" . Ja olet varmasti ihana äiti, kuten vanhempi tyttönne suloisesti sanoi. Se on kiva kuulla, ettei sinusta tunnu pahalta, jos vertaan omia kokemuksiani lapsettomuudesta sinun kirjoittamiisi omistasi. Se on niin totta, että jokaisen tie on erilainen. Mutta silti yhä nostan hattua sinun ja miehesi lujalle tahdolle näihin hoitoihin liittyen.



Pirteää alkuviikkoa

toivottelee Kristien

Eikö olekin kumma, miten ne vesilätäköt voivatkaan kutsua 2-vuotiasta puoleensa. Meidänkin nuoremman tytön on ihan ¿pakko¿ pomppia jokaisessa lätäkössä. Enkä minä viitsi kieltää (jos nyt ei ihan juhlavaatteet päällä olla), kun sitä lapsen riemua on niin ihana katsoa. 5-vuotiaskin innostuu vielä välillä pomppimaan lätäköissä, mutta hänestä taas syksyn hauskin homma on lehtikasoissa pomppiminen ja niihin hautautuminen. Äidin ja isän haravoinnista ei oikein ole hyötyä, mutta ei sitä lehtikasaan pomppimistakaan raaski kieltää, kun näkee miten hauskaa toisella on.



Muistan itse, miten esikoisen kanssa olin kotona välillä aika yksinäinen. En oikein viihtynyt äiti-vauva kahviloissa sun muissa, mutta aikuista juttukaveria tosiaan välillä kaipasi. Vähitellen minäkin tutustuin pariin lähistöllä asuvaan äitiin ja niistä tapaamisista tuli tosi tärkeitä. Toisen lapsen syntymän jälkeen oli ihan erilaista jäädä kotiin, sillä 3-vuotiaan kanssa oli pakko lähteä liikkeelle ja sitä kautta tutustui toisiin samassa tilanteessa oleviin äiteihin paljon nopeammin.



Kyllä minäkin aina välillä ajattelen, millaisia ¿tyyppejä¿ meillä siellä pakkasessa onkaan. Mietin millaisia he olisivat luonteeltaan, näöltään jne. Ja murehdin välillä tosi paljon sitä, mitä teemme jäljelle jääville alkioille, jos raskaus sattuisi onnistumaan nyt tästä heti ensimmäisestä siirrosta. Meillähän pakkasessa on 5 alkiota ja tuntuu julmalta ajatella, että joku tyttöjemme ¿sisaruksista¿ ei mahdollisesti saa edes mahdollisuutta syntyä. Olen välillä jopa itkenyt noiden käyttämättä jäävien alkioiden kohtaloa. Toisaalta tiedostamme sen, että voi käydä niinkin, että mikään näistä alkioista ei meille sitä toivottua kolmatta lasta tuo ja sitäkin on jo murehdittu etukäteenkin.



Minäkin löydän itseni välillä jo suunnittelemasta elämää kolmen lapsen äitinä, välillä taas yritän toppuutella itseäni ja pakottaa itseni kohtaamaan tilanteet kerrallaan, päivän kerrallaan. Mutta on ihana, kun voin tuuletella näitä ajatuksia täällä sinun kanssa. Tästä virtuaalisesta ystävyydestä on tullut tärkeä minullekin.



Hantta

Hei Hantta

Olen koittanut olla tovin poissa näiltä sivuilta, kun on ollut jotenkin niin ahdistunut olo PASsin alkamisesta. Pelottaa epämääräisesti, en oikein osaa tarkkaan selittää. Ymmärrät varmasti, mitä tarkoitan. On levoton fiilis ja arveluttaa kovasti, mitä lähitulevaisuus tuo tullessaan. Kaipa ne lapsettomuusvuosien aikaiset haamut kummittelevat pääkopassa, ja on yksinkertaisesti vaan niin epävarma olo. Kävin äsken koiran kanssa kuntoilemassa aurinkoisessa metsässä ja kallioilla; johan tuli parempi mieli. Koiruutemme oli mulle todella tärkeä ja korvaamaton terapeutti jo edellisen hoitokierroksen aikana.



Teidän perheellä taitaa olla ihan pian se lomareissu edessä. Toivottelen jo tässä vaiheessa hirmuisen mukavia ja rentouttavia päiviä koko perheelle! Ihanaa, että saatte viettää leppoisaa aikaa yhdessä, ja maisemanvaihto varmasti auttaa sinua keräämään roppakaupalla positiivisia voimavaroja loppuvuotta ajatellen.



Täytynee täällä jatkaa ahdistelua, kun nyt siltä kerran tuntuu. Luget, joita olen laittanut 200 mg iltaisin, ovat toimineet yllättävän hyvin ja pitäneet tuhrun ainakin vielä poissa. Tässä kovasti mietin, soittaisinko klinikalle jo ensi menkkojen alussa vaiko vasta seuraavien.. Onneksi nuo lapset ovat olemassa ja ankkuroivat ajatukset nykyhetkeen.



Kaikkea hyvää taas sinulle ja kuulemisiin.

terkuin Kristien

Hei Kristien,



Voi tiedän erittäin hyvin tuon ahdistuneen olon. Oman hoidon lähestyessä minulla on ihan samoja tuntemuksia. Välillä olen ollut jopa vähällä peruuttaa koko hoitoon lähdön, kun on arveluttanut se rumba niin kovasti.



Ja tiedän aikaisemmasta kokemuksesta, että näitä tuntumuksia tulee. Jonakin päivänä on hyvin positiivinen ja odottavainen olo. Toisinaan taas niin ahdistunut, että tosiaan ajattelee, että nämä kaksi lasta saa riittää. Se lapsettomuuden peikko se vaan sieltä nostaa päätään. Sitä murehtii jo etukäteen sitä kuinka rankkoja pettymyksiä tällä kertaa joutuu kokemaan. Ja ainakin minä suren sitä, miten jaksan olla hyvä äiti, jos masennun negatuloksesta.



Mutta ehkä kaikille näille tuntumuksillekin pitää vaan antaa tilaa. Ja ehkä se on hyvä, että niitä on murehtinut etukäteen. Ehkäpä niitä pelkoja on sitten jäljellä vähän vähemmän, kun itse hoito alkaa.



Ja niin kuin omissa asioissa ei olisi ihan tarpeeksi murehtimista, niin nyt murehdin myös sitä, miten sisareni suhtautuu asiaan jos onnistun raskaaksi tulemaan. Pikkusiskoni kun on ikävä kyllä miehensä kanssa saman tien alussa. He ovat yrittäneet lasta n. vuoden verran luomuna. Sitten yrittivät puoli vuotta clomien kanssa ilman tulosta. Ja nyt heillä on edessä ensimmäinen IVF hoito. Ja minä niin soisin hänen plussaavan ennen minua. Tiedän siskoni toivovan minulle pelkästään hyvää, mutta muistan itsekin miten kipeältä tuossa vaiheessa muiden plussat tuntuivat, enkä millään haluaisi loukata siskoani. Mutta enhän minä nyt toisalta omaa perhettäni voi suunnitella sen mukaan mitä siskoni elämässä tapahtuu ei on tapahtumatta.



Vaikeaa vaikeaa...



Meillä on etelään lähtö on edessä viikonloppuna. Eilen jo pakkailtiin ensimmäisiä tavatoita matkalaukkuun ja tytöt on niin innoissaan, että hyvä kun housuissaan pysyvät.



Hantta

Niin teillä on tosiaan lomareissuun lähtö jo noin lähellä, voin vain kuvitella miten innoissaan tyttönne ovat. He osallistuvat varmasti enemmän kuin mielellään lähtöjärjestelyihin :)



Voi miten ikävä kuulla, että sisaresi ja hänen miehensä kärsivät lapsettomuudesta. Toivon kovasti, että IVF onnistuisi heillä hyvin ja voisitte sitten olla raskaana yhtä aikaa. Tilanne on sinulle Hantta varmasti hankala. Toisaalta et tietenkään halua pahoittaa läheisen ihmisen mieltä, ja kuitenkaan omaa elämää ei voi suunnitella tai elää sisaren elämäntilanteen mukaan. Omat kokemuksesi hoidoista ja myötätuntosi ovat siskollesi varmasti arvokkaita näinä aikoina. Pidän peukkuja teille molemmille.



Tänään on ollut vähän väsy olo, kun yöllä tuli valvottua menkkakipujen vuoksi. Päiväsaikaan Panacod on onneksi auttanut mukavasti ja kipuja ei nyt juurikaan ole. Juttelin eilen miehen kanssa ja juttutuokiomme kannustamana soitin sitten tänään klinikalle. Sain suunnittelukäynnin varattua samalle lääkärille, jonka avulla tyttömme saivat alkunsa. Aika on pe 2.11. Vaikka on vielä ollut hermostunut tunnelma PASsin suhteen, on mukava tietää, milloin alkaa tapahtua.



Kiitos viisaista sanoistasi jälleen; välillä tosiaan on toiveikkaita päiviä ja sitten niitä pessimistisiä ja epäuskoisia. Minustakin on hyvä käydä läpi näitä pelkoja ja tuntemuksia ennen varsinaista hoidon alkua, jospa ne tosissaan eivät sitten niin olisi mielessä. Samanlaista se oli aikanaan IVF:n edellä: sitten kun piikitykset alkoivat, minulle tuli jotenkin rauhallisempi ja levollisempi olo.



Yksi syy, miksi välillä ajattelen niin ristiriitaisesti tästä PASsista on, että IVF:ssä kaikki meni jotenkin alusta alkaen niin hyvin. Kuulostaa tyhmältä, mutta minulle tuli silloin heti lääkäriin tutustuttuani sellainen varmuus, että jos raskaus ei täällä ota alkaakseen, niin sitten ei missään. Nyt tuntuu ikään kuin kohtalon uhmaamiselta mennä samaan paikkaan ja pyytää lisää. Olen varmaankin romantisoinut mielessäni koko IVF- kokemusta, koska se kuitenkin oli rakkaiden tyttöjeni alkutaival. Laillasi olen myös miettinyt, miten mahdollisesta negasta pettyminen vaikuttaa jaksamiseen lasten kanssa. Kyllä me naiset mietitään paljon!



Pitänee lähteä herättelemään typyjä välipalalle. Tänään on illalla liikuntakerho, ja pikku sammakon ja apinan pitää saada vähän murua rinnan alle, jotta jaksavat heilua.



Oikein hyvää alkuviikkoa ja kiitos viestistäsi Hantta!

- Kristien

Nyt loma alkaa jo tosiaan olla lähellä. Isommalla tytöllä on seinässä lomanodotuskalenteri, josta lasketaan päivittäin kuinka monta päivää on jäljellä. Ja innokkaita pakkaajia ovat molemmat. Isommasta on jo oikeasti apua viikkaamisessa ja pakkaamisessa, pienempi lähinnä sotkee, mutta mukana pitää saada olla kuitenkin.



Voi että, meillähän on suunnitteluaika sitten samalla viikolla!! On sitten mukavaa päästä vertailemaan kokemuksia.



Minulla on tosiaan samanlainen kokemus tuosta pelkojen ja epäluulojen kanssa elämisestä. Jotenkin kun ne on käynyt läpi jo etukäteen, niin itse hoidon alkaessa olen osannut olla rauhellisempi. Ja tiedän hyvin myös tuon tuntemuksen " kohtalon uhmaamisesta" . Niille samoille käytäville palaaminen tuo paljon tuntemuksia takaisin.



Ja välillä olen siellä lapsettomuusklinikan käytävillä tuntenut itseni suunnattoman itsekkääksi. Varsinkin silloin, kun olen joutunut ottamaan tytöt mukaan, niin on ollut sellainen olo, että minulla ei ole oikeutta olla siellä. Vaikka eihän se meidän kolmas lapsi ole keneltäkään lapsettomalta pois.



Mutta tosi hyvin siellä hoitopaikan käytävillä huomaa sen, miten erilailla ihmiset suhtautuvat omaan lapsettomuuteensa. Toiset katselevat ja hymyilevät lapsille tosi paljon, toisen taas selvästi välttävät katsomasta sinne päinkään, missä on pieniä lapsia. Ja toki heillä on siihen oikeus. Ymmärrän hyvin, että heillä on tuska siinä vaiheessa niin suuri, että eivät voi pieniä lapsia katsoa.



Tsemppiä teille. Yritä nauttia tästä loppusyksystä tyttöjesi kanssa ja ennen kuin huomaatkaan, niin me molemmat olemme jo täysillä hoitojen syövereissä.



Hantta

Oikein ihanaa, turvallista ja ikimuistoista lomamatkaa koko perheelle!



Kerrotaan taas kuulumisia sitten, kun alkaa tapahtua PAS- rintamalla.



Parhain terkuin,

Kristien

Hei Kristien,



Ja terveisiä etelän lämmöstä. Kyllä oli ihana reissu. Ja loman aikana en kyllä muistanut ajatella tulevaa hoitoa yhtään, joten varmasti teki tuo totaalinen pään tyhjennys hyvää.



Tänä aamuna oli sitten PAS:sin suunnittelu. Koska edellinen kierto jäi muutamaa päivää tavallista lyhyemmäksi, niin menossa oli jo kp6. Tilanne näytti ihan siltä kun tässä vaiheessa pitääkin ja seuraavan kerran minua ultrataan jo perjantaina. Mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa ja ovuloin jo aikaisessa vaiheessa kiertoa, niin perjantain jälkeen aletaan tikuttaa ovista ja siirto luultavasti ensi viikolla.



Eli meillä lähti asiat etenemään kovaa vauhtia. Ja sitä kautta alkoi myös pelottamaan ihan kauheasti.



Hantta

Heipä hei Hantta ja tervetuloa taas koti-Suomeen! Tosi mukava kuulla, että teillä oli onnistunut matka. Siitä riittää ekstra puhtia arkeen varmasti pitkäksi ajaksi ja ihanaa muisteltavaa koko perheelle.



Hui sentään, miten lähellä PAS Sulla jo on!! Aika on tosiaan mennyt kamalaa vauhtia, vaikka välillä on tämän syksyn aikana ehtinyt tuntua jo siltä, ettei mitään tapahdu. Ei mikään ihme, että sinua jännittää. Kaikki menee varmasti hyvin! Täällä on mun ja lastenkin peukut pystyssä :)



Mua jotenkin hirvittää tämän perjantain suunnittelukäynti; tulee koko hoito paljon todellisemmaksi sen myötä. Olen kyllä niin kovasti työstänyt mielessäni tätä asiaa, että on toisaalta helpottavaa alkaa konkreettisesti tehdäkin jotain.



On kiva päästä jälleen juttelemaan kanssasi. Emme ole kertoneet PAS:sta muille kuin äidilleni, ja miestä alkaa selvästi ahdistaa mun ainaiset pähkäilyni. Eipä kyllä mikään kumma. IVF:stä puhuin läheisilleni paljon laajemmin, mutta nyt tuntuu oikealta ratkaisulta pitää matalampaa profiilia. Jotain itsesuojelua kai.



Koitahan Hantta jaksaa, niin töissä kuin kotonakin, tänä jännittävänä aikana. Kaikkea hyvää!



terkuin Kristien

Heissan Kristien,



Juu meidän PAS on jo todella lähellä. Jotenkin on vaan vähän sellainen epäuskoinen olo. Jännitin aikaisemmin enemmän, nyt voin ihan rehellisesti sanoa, että jännitän siskoni ensimmäisen IVF:än tulosta paljon enemmän kuin tuota omaa PAS:sia. Olen jo yläkerran herrallekin lähettänyt toivomuksen, että jos hänellä on vain yksi vauva annettavana, niin antaisi sen siskolleni.



Me ollaan sitten hoitopaikassa molemmat perjantaina. Sinä suunnittelukäynnillä ja minä tsekkausultrassa. Pidetään molemmat toinen toisillemme peukkuja, että kaikki näyttää tulevan hoidon kannalta hyvältä.



Minä en ole tästä tulevasta PASsista kertonut tämän palstan lisäksi kenellekään muulle kuin siskolleni. Hänellekin vain sen takia, että mahdollinen plussani ei tulisi yllätyksenä heikkona hetkenä. Aikaisemmin olen kertonut hoidoista myös muutamalle luotetulle ystävälle, mutta en tiedä mikä minua on pidätellyt tällä kertaa.



Hantta

Höh... ei tuota viestiä nyt vielä pitänyt lähettää, saati sitten kahteen kertaan.



Mutta tarkoitus oli siis kysyä miten suunnittelukäynti meni?



Minulla oli tänään ultra ja tilanne näytti tulevan PAS siirron kannalta erittäin hyvältä. Limakalvo oli kuulemma jo nyt erittäin hyvän näköinen, mutta munarakkula vasta 14mm joten luultavasti tässä menee vielä muutama päivä ennen LH plussaa.



Huomenna aloitan tikuttaa ovista ja kun testi näyttää plussaa niin otan heti yhteyttä klinikkaan. Lääkärin arvion mukaan testi voisi olla plussaa maanantaina ja näin ollen siirto olisi torstaina. Mutta saas nähdä miten käy. Lähellä alkaa h-hetki kuitenkin olemaan.



Omaa innostusta tulevasta siirrosta himmentää kovasti siskoni tilanne. Heillä ensimmäisestä IVF-hoidosta saatiin munasoluja runsaasti ja ne hedelmöittyivät melkein kaikki. Sen jälkeen kaikki ei kuitenkaan sujunut ihan yhtä mallikkaasti vaan jakautuessaan alkiot " pirstaloituivat" ja vain kaksi alkiota oli niukin naukin siirtokuntoista ja loput meni roskiin. Ja sisko tietysti hirveän murheissaan.



Eli toisaalta tietysti toivon plussaa tulevasta hoidosta ja toisaalta pelottaa ihan miten osaisin kertoa omasta plussastani siskolleni, jos he epäonnistuvat omassa hoidossaan.



Hantta

Hitsi kun on ollut niin kiirusta (lapsille flunssa tulossa), etten ole oikein koneelle päässyt. Hienoa, että tilanne Sinun PAS:n suhteen näyttää noin hyvältä. Ensi viikolla alkaa sitten tapahtua toden teolla!



Ikävä kuulla, ettei siskosi IVF edennyt toivotulla tavalla. Siinä on niin monta vaihetta mitä pitää jännittää, ja sitten vielä alkioiden jakautumista kun ei ennalta voi tietää. Paljon voimia siskollesi ja hänen miehelleen. Toivon hirmu paljon, että lopputulos olisi kuitenkin onnellinen karsiutumisesta huolimatta.



Kiitos kysymästä, ihan hyvin meni tämän päivän suunnittelukäynti. Oli hieman absurdi olo istua samalla sohvalla samassa odotushuoneessa kuin kolme vuotta sitten. Lääkäri oli yhtä mukava kuin muistimmekin. Kuten Hantta otaksuit, PASsia kokeillaan mulla lääkkeelliseen kiertoon. Nyt oli kp 19, ovis tapahtunut ja tiputtelu jo alkanut. Zumenonia alan nappailla kierron tokasta päivästä alkaen ja ultra on kp 12 tai 13, siirto siitä ymmärtääkseni neljän-viiden päivän päästä. Niin ja Lugeja alan työnnellä myös ennen siirtoa. Saa nähdä minkälainen riiviö musta hormonihuuruissa tulee tällä kertaa..



Lääkäri ehdotti, että mikäli molemmat alkiot selviävät sulatuksesta, niiden viljelyä (?) jatkettaisiin päivä pitempään kuin yleensä ja jos jompikumpi erottuu paremmaksi, toinen siirretään ja toinen pakastetaan uudelleen. Jos molemmat ovat heikkolaatuisia, toivoisin että kumpikin siirretään. Hullu minä. Siinä vaiheessa kun lääkäri kertoi, että on 25% mahdollisuus uusiin kaksosiin, odotin jo että vastaanottohuoneen ovessa on mieheni mallinen reikä ;) Vähän kalpeaksi veti miestä kyllä. Voi hyvin olla, että nämä pähkäilyt osoittautuvat turhiksi, jos jompikumpi/kumpikaan mukelo ei selviä siirtoon saakka.



Mutta nyt tämä akkura jää odottelemaan menkkoja. Alkavat varmaan viimeistään maanantaina ja sitten soittamaan ultra-aikaa. Nyt kun sanon näin, kunnon vuoto tietty antaa odottaa itseään. Lääkäri muuten ehdotti, että jos PAS ei onnistu, kannattaisi mun yrittää päästä laparoskopiaan endoepäilyn vuoksi. Tämä oli eka lääkäri, kuka on ottanut todesta ovis- ja kuukautiskipuni. Ultrassa ja sisätutkimuksessa ei mitään poikkeavaa näkynyt. Täytyy katsoa nyt rauhassa (hah! itseni tuntien tulisilla hiilillä) tämä hoito ensiksi ja sitten miettiä jatkoa.



Oikein hyvää viikonloppua sinulle ja koko perheelle! Monen monituisia onnenpotkuja sinulle ja siskollesi myös!

Minä olen kahden ihanan PAS tytön äiti. Molemmat tytöt ovat saaneet alkunsa luonnoseen kiertoon tehdystä PASsista.



Luonnollista kiertoa voidaan käyttää silloin, jos oma kierto on suhteellisen säännöllinen.



Prosessi etenee siten, että heti kuukautisten alettua otat yhteyttä klinikkaan ja varaat ultra-ajan (yleensä n. kierron päivä 10-12). Tällöin lääkäri tarkistaa ultralla munasolujen tilanteen ja jos kaikki näyttää hyvältä, niin saat lääkäriltä käskyn seurata LH-huippua ovulaatiotestillä. Kun testi näyttää plussaa, niin yhteydenotto klinikkaan heti. Siirron ajankohta riippuu siitä, minkä ikäisinä alkiot on pakastettu. Eli yleensä kahden päivän ikäiset alkiot siirretään kaksi päivää LH-huipun jälkeen. Siirron jälkeen tukena yleensä luget.



Olen ymmärtänyt, että luonnolliseen kiertoon tehdyillä hoidoilla on vähän parempi onnistumisprosentti kuin läkkeelliseen kiertoon tehdyillä hoidoilla.



Hantta

Kiitos Hantta valaisevasta viestistäsi. Hienoa kuulla, että pas on onnistunut kohdallanne ja vieläpä kahdesti! Ihana juttu; paljon onnea tyttöjesi johdosta.



Minulla on lyhykäinen ja epäsäännöllinen kierto, sekä erittäin lyhyt väli LH- huipusta menkkoihin. Mutta katsotaan mitä lääkäri sanoo ja kumpi tapa valitaan. Ehkä eniten minua tässä vaiheessa jännittää se, miten alkioiden sulatus onnistuu. Vaan eiköhän sekin selviä tässä jouluun mennessä...hui!



Leppoisaa syksyä Sinulle ja tytön tylleröisillesi.