Ma kavin asken paskalla ja kun pyyhin peraaukkoa, tuli sielta sellainen parin sentin soiro. Mikahan se oli? Ei ollut vessapaperia!

Onko sulla lapsia?

ne on sellaisia max sentin pituisia langanpätkiä...

Kihomadot on paljon lyhyempiä.

Sulamaton ruoanjämä? Oletkos syönyt viimeiakoina mammuttimarkkinoilta eurolla ostettua broitskun jänteistä paistisuikaletta?

Vierailija:

Sulamaton ruoanjämä? Oletkos syönyt viimeiakoina mammuttimarkkinoilta eurolla ostettua broitskun jänteistä paistisuikaletta?

siitähän saatte kivan lemmikin !

sushia syön edelleen

Anopilla oli ja kun sitä rupes tulee, niin sitten sitä tuli metrisotalla.

ei voi muuta sanoa.

apamato eli leveä heisimato (Diphyllobothrium latum) on ihmisen loinen, jonka väli-isäntänä ovat kalat.



Ihminen syötyään raakaa tai huonosti kypsennettyä kalaa saattaa infektoitua siten, että nielee samalla madon toukkia, jotka voivat jäädä ruoansulatuskanavaan. Tartuttuaan ohutsuoleen madon toukka kehittyy jopa metrien mittaiseksi jaokkeelliseksi madoksi. Jaokkeita ulostamalla ihminen sitten levittää eliötä edelleen vesistöön. Leveä heisimato käyttää myös muita väli-isäntiä kuin ihmisiä, ja on ihmiselle eräs vaarallisimmista suolistoloisista, suolinkaisen ohella. Lapamadon tiedetään olevan syy mm. päänsärkyyn, krooniseen migreeniin ja lapamatoinfektio aiheuttaa ihmisessä myös huonovointisuutta, megaloblastista eli suurisoluista anemiaa ja B12-vitamiinin puutetta.



Matoa esiintyy endeemisenä Oulujoen vesistössä ja lähialueilla. Tartunnan voi saada ainoastaan syömällä haukea, ahventa, kuhaalähde?, kiiskeä tai madetta. Kalan kypsentäminen tuhoaa useimmiten toukat, mutta esim. graavisuolaus, kylmäsavustus tai pakastus eivät riitä tappamaan taudinaiheuttajaa.



Lapamato voi olla hengenvaarallinen, ellei se poistu suolistosta ajoissa. Pahimmissa tapauksissa lapamato saattaa lähteä kehittymään muualla kuin suolistossa (esimerkiksi kurkussa tai maksassa), jolloin normaali lääkitys ei enää tehoa.

Vielä 1950-luvulla meillä Suomessa monella oli omakohtaista kokemusta lapamadosta eli leveästä heisimadosta. Tämä ihmisen suolistossa elävä, jopa 15 m pitkäksi kasvava loinen, oli hyvin tavallinen 1920-luvulla, jolloin sen kantajia oli maassamme arviolta yli 800.000. Lapamato aiheutti isännässään heikkouden oireita, laihtumista ja yleistä haluttomuutta.



Lapamadolla on pieni pää, joka kiinnittyy suolen seinään. Pään jatkeeksi kuroutuu jatkuvasti levymäisiä jaokkeita, joiden pituus on 3-4 cm. Näitä levymäisiä osia saattaa yhdessä madossa olla tuhansia. Loppupäästä ne irtoavat ja poistuvat suolistosta ulostuksen mukana samoin kuin ne tuhannet munat, joita lapamato päivittäin tuottaa. Se mitä nyt munille tapahtuu tämän jälkeen on saanut monet kehitysopin kannattajat arvioimaan uskomusta lajien hitaasta kehittymisestä uudelleen.



Kun lapamadon muna pääsee makeaan veteen, kuoriutuu niistä ripsitoukkia, joista osa joutuu mm. äyriäisten ravinnoksi. Mutta ripsitoukka ei käyttäydykään äyriäisen ruuansulatuskanavassa ravinnon tavoin. Se muuttuu väkästoukaksi, joka muutaman viikon kuluessa koteloituu äyriäisessä odottamaan seuraavaa muutosvaihetta. Kun kala nappaa äyriäisen ravinnokseen, saa se samalla lepotilassa olevan väkästoukan mahaansa. Kalan suolistossa toukka herää ja kaivautuu kalan suolen seinämän läpi, siirtyy kalan lihaksistoon ja muuttuu lihastoukaksi. Lihan sisällä toukka nyt odottelee jälleen seuraavaa elämänsä vaihetta. Kun ihminen syö raakaa tai huonosti keitettyä kalaa, siirtyy kalan lihassa piilevä toukka ihmisen ruuansulatukseen. Mahahappo ei nujerra toukkaa, vaan se muuttaa jälleen muotoaan, saa lisääntymiskyvyn ja jatkaa elämäänsä lapamadon muodossa.



Heisimatolajeja tunnetaan yli 3.500 lajia. Hyvin saman tapaisia kehitys-kaareltaan ovat imumadot, joita on tuhansia eri lajeja. Tunnetuimmat niistä ovat paljon tuhoa mm. karjaeläimissä aikaansaavat maksamadot tai veri-madot, joiden tuhovaikutuksille on altistunut tälläkin hetkellä arviolta yli 100 miljoonaa kuuman vyöhykkeen ihmistä.



Lapamadon elinkaari



1) Ihmisen suolistossa, jossa se munii munansa

2) Munavaihe, joka siirtyy luontoon ulostuksen mukana

3) Muna muuttuu ripsitoukaksi vedessä

4) äyriäisen suolistossa väkästoukkana

5) Lihastoukkana kalassa

6) Ravinnon mukana takaisin ihmiseen, jossa muutos lapamadoksi, joka lisääntyy





Miksi näin paljon lapamadosta?



Loisena elävät eläimet ja kasvit ovat herättäneet ihmettelyä niiden keskuudessa, jotka ovat pyrkineet selvittämään, onko näiden eliöiden hidas, kehitysopin mukainen kehittyminen, ollut mahdollista. Loiseläimiä ja kasveja on lähes kaikissa elämän ilmenemismuodoissa. Niiden olemassaololle on välttämätöntä, että ravintoketjut ovat ehyitä ja pysyviä. Useimmiten loiseläjien suvunjatkaminen tapahtuu silloin, kun eliö on loisena ns. kehittyneen eläimen suolistossa tai muussa elimessä. Tämä tarkoittaa sitä, että koko eliöjärjestelmän pitää olla yhtä aikaa toiminnassa. Tämä ei sovi kehitysoppiteoriaan, jonka mukaan laakamadot ja heisimadot elivät kehitystaulukon mukaan n. 1.000 miljoonaa vuotta ennen ihmisen kehitysopillista ilmestymistä. Luonto herkkänä kokonaisjärjestelmänä kuitenkin todistaa tässäkin tapauksessa luomisen puolesta. Kehitysopilliset uskomukset menevät ristiin luonnosta saatavan todellisen tiedon kanssa.



Muodonmuutokset ihmetyttävät



Monilla hyönteisillä on monivaiheinen elämänkaari munasta sukukypsäksi eliöksi. Perhosilla on täydellinen muodonvaihdos, joka käsittää neljä eri vaihetta. Tutkijat ovat ihmeissään siitä monimutkaisesta ja ihmeellisestä luonnonkierrosta, jossa perhosen eri kehitysvaiheet ovat mukana. Perhonen valitsee tarkoin lajilleen sopivan paikan, johon se munansa sijoittaa. Usein munat kiinnitetään lähelle ravintokasvia. Joidenkin perhoslajien munat talvehtivat ja kuoriutuvat toukaksi vasta kevään koittaessa. Toukkavaiheen aikana eliö on itse tärkeä ravintolähde mm. linnuille ja loispistiäisten toukille. Luonnon tasapainon kannalta on tärkeää, että niistä vain pieni osa ehtii kotelovaiheeseen. Useimmat perhosen kotelot talvehtivat. Niiden sisusta on sekaisen näköistä massaa, joka kotelovaiheen päätyttyä muuttuu perhoseksi. Se on siivet avattuaan loistelias ja aisteiltaan herkkä eläin, joka toimii luonnonkierrossa tässä muodossaan mm. tärkeänä pölyttäjänä. Perhosia on yli satatuhatta lajia. Pienimmät ovat muutaman millin pituisia, kookkaim-pien siipien kärkivälin yltäessä 30 senttimetriin.



Perhosen siivet koostuvat pienistä suomuista, jotka yhdessä muodostavat lajille tyypillisen väri- ja kuviopinnan.



Usein kuvio on pelote tai suojaväritys mm. ravintoa etsivien lintujen varalle. Perhosten aistit ovat ällistyttäneet tutkijoita. Useilla lajeilla kuulo-, haju- ja makuaistit ovat ihmisen vastaavia aisteja herkemmät.



Voisivatko nämä, eri muodonvaihdosvaiheissa monella tavoin luonnonkiertoon ja ravintoketjuun kuuluvat eliöt, olla hitaan kehityksen kautta syntyneitä? Näin oppikirjoissa kouluissamme vielä opetetaan. Tiedemiehet ovat tulleet tutkimuksissaan tulokseen, joka ei tue hidasta, kehitysopin mukaista kehittymistä. Hyönteiset ovat samoja myös fossiileissa. Mitään kehittymistä ei ole voitu perhostenkaan kohdalla todeta. Niiden toiminta edellyttää herkkiä aisteja, kasvien ja eläinten yhtäaikaista olemassaoloa sekä ekojärjestelmän ehyttä yhteistoimintaa. Jälleen madot ja toukat puhuvat Luojansa puolesta kehitysopin järjettömiä väittämiä vastaan.



Hyönteisten maailma



Jotkut kehitysopin kannattajat väittävät, että n. 300 miljoonaa vuotta sitten oli maailmankausi, jolloin saniaiskasvit ja hyönteisten tapaiset eliöt hallitsivat maapalloa. Kun tutkijat ovat tätä kysymystä selvittäneet ja laskeneet erilaisia todennäköisyyksiä, on useimmiten tultu tulokseen, että tämä ei ole ollut mahdollista. Hyönteiset ovat osa luonnon monipuolista ravintoketjua ja tasapainoista järjestelmää. Jos niiden annetaan elää ilman muiden eläinten tasapainottavaa vaikutusta, tapahtuu lisääntymisen aiheuttama " räjähdys" . Tästä muutama esimerkki: Tavallinen huonekärpänen munii n.500 munaa. Kun munat kehittyvät ja uudet kärpäset jälleen lisääntyvät, kasvaa yhden kesäkauden aikana yhdestä kärpäsestä alkanut kärpästen määrä niin suureksi, että sen jälkeläisten määrä peittäisi koko maapallon n. 15 m:n paksuiseen kerrokseen. Niiden lukumäärä olisi noin 20²º (luvun 20 jälkeen tulee 20 nollaa). Vedessä ameeba lisääntyy suvuttomasti. Jakaantuminen kahdeksi vaatii n. 90 minuuttia. Jos ne saisivat lisääntyä rauhassa, niin viidessä vuodessa kaikki meret olisivat ameebamassaa.



Tiedemiehet ovat jatkuvasti varoittaneet luonnon tasapainon rikkomisen aiheuttamista vaaroista. Hyönteisiä tuhoavat myrkyt saattavat saada aikaan vyöryn, jota ihminen viisaudessaan ei voi pysäyttää. Tästä on jo saatu muutamia varoittavia esimerkkejä. Ehyt ekologinen järjestelmä, johon kuuluvat niin bakteerit, madot, matelijat, vesieläimet, kuin linnut ja nisäkkäätkin, toimii ja säilyy tulevaisuuteen. Näin on Jumala kaiken alussa säätänyt.



Lähde: kp-art