En ymmärrä, miten joku kokee vauvan kasvissoseiden tekemisen vaivalloiseksi.
Meidän vauva saa luomukasvista äipän tekemänä! Ja on edullista. Valmisruoat mielestäni melko kitkeriä maultaan.
Kommentit (18)
joten en ole sen asian antanut vaivata itseäni.
esikoisen ja kuopuksen aikana, molempien. muutaman kerran tei ja se riitti.
Onpa harmillista :-(
Meillä oli toisin päin, jos olisin halunnut matkaruokaa tarjota purkista, niin lapsi oli mielummin syömättä. Eli kylmälaukussa piti viedä purkit toiselle puolelle suomea. Kokeilin jopa lisämaustaa niitä, ei..
tehdä niitä soseita (vaikka toisen kohdalla oli jo vakaasti aikonut.) Kolmelle lapselle olen tehnyt ja nuorimmalle oli melko pakkokin tehdä, kun iho oli niin huono, että kaupan soseilla ei pitkälle pötkitty. Sotkevat niihin helposti allergisoivia ruoka-aineita aika mielivaltaisesti.. Ja mikä tärkeintä, itse tekemällä säästää kyllä tosi paljon.
Mutta kun lapsi ei niitä syö, niin melko turhauttavaa hommaa kyllä. Kokeiltu on useita kertoja.
Aivan, näin meilläkin on tehty, eikä noi sosepurkit talouttamme kaada. ;)
-Eelia-
Vauva onneksi söi kaiken mitä annettiin, oli se tehtaan, äidin tai isän tekemää...
Ainakin tietää mitä vaavi saa ja edullisesti. Ärsyttäis kantaa niitä lasipurkkeja kaupasta, muutenkin on kannettavaa, kun iso perhe. Samoin marjasoseiden tilalta teen usein kiisselit, joita syö vauvakin. Lihasoseet tulee myös kätsästi esim. sauvasekoittimella.
Itse käytän molempia. Kotona syödään omia soseita ja muualla purkkimuussia. Lapsi tykkää molemmista kunhan itse tehdyt vaan ovat riittävän sileitä - muuten hän oksentaa ne.
Onhan se itsetehty tietysti edullisempaa muttei säästö nyt mikään kovin merkittävä ole (ellei eletä kovin tiukalla budjetilla). Eihän purkkiruokia nyt kuitenkaan vuosikausia syödä. Ainakaan meidän budjetissa tuo raha ei ratkaise vaan se, että toivon lapsen tottuvan mahdollisimman monenmoisiin makuihin. Että sitten ei isompana ronklata aina kun syödään jotain muuta kuin äidin tekemiä ruokia.
Vierailija:
Ainakin tietää mitä vaavi saa ja edullisesti. Ärsyttäis kantaa niitä lasipurkkeja kaupasta, muutenkin on kannettavaa, kun iso perhe. Samoin marjasoseiden tilalta teen usein kiisselit, joita syö vauvakin. Lihasoseet tulee myös kätsästi esim. sauvasekoittimella.
Ihan hyvä sopusuhta meidän perheelle. En koe vaivalloiseksi ruuan tekemistä, mutta joskus mielikuvitus jo loppuu erilaisten variaatioiden suunnittelussa. Ja sitten taas meillä mennään kertisvaippojen kanssa, eli siitä missä aita on matalin, ja joku voisi sanoa meidän vaippakulttuuristamme samoin kuin sinä toisten soseiden tekemisestä.
TepaTerhakka:
Vierailija:
Ainakin tietää mitä vaavi saa ja edullisesti. Ärsyttäis kantaa niitä lasipurkkeja kaupasta, muutenkin on kannettavaa, kun iso perhe. Samoin marjasoseiden tilalta teen usein kiisselit, joita syö vauvakin. Lihasoseet tulee myös kätsästi esim. sauvasekoittimella.
Vilkaisepa ainesosaluetteloa, yleensä 50 % vettä ja suuri osa riisitärkkelystä tmv. sakeuttajaa ja marjaa/hedelmää pari-kolmekymmentä prosenttia... Jotkut luomusoseet ovat täyttä marjaa/hedelmää, muttei todellakaan nuo lasipurkissa olevat piltit sun muut!
Inhoan ruoanlaittoa mutta vakaa aikomukseni on tehdä vauvan soseet itse. Vauva on nyt 6kk ja syönyt kaupan soseita 3kk. En halua että vauvani joutuu syömään niitä soseita siihen saakka kunnes alkaa syödä aikuisten ruokaa, suolattomana tietysti.
Haluaisin tehdä soseita itse.
Laittakaapas sosemammat ohjeita kehiin!
Sellaisia helppoja, joita aloittelijoidenkin on helppo tehdä.
Alun maisteluvaiheen jälkeen voi alkaa maustamaan esim. yrteillä. Ja tekemään sekoituksia. En minä ainakaan mitään reseptejä ole tarvinnut, sen kuin olen sössäillyt ;).
Mulla oli silloin taktiikkana se, että tein kerralla pöperöitä pakkaseen aivan valtavat määrät, joten kyllä siinä helposti aina sai yhden iltapäivän kulumaan. Sinä päivänä aina tuntui että pursui korvista kasvikkset, keitetty liha ja tiskivuori, mutta kyllä se palkitsi kun näki miten lapsi tykkäsi.
ihmetellyt näitä Lapseni syö vain kaupan soseita -kommentteja. Miten lapsi voi syödä vain kaupan soseita, jos ei ole koskaan niitä saanut? Kukaan lapsi ei rakasta yleensä ensimmäistä lusikallista, mutta jos ei koskaan muuta kuin kotitekoisia soseita anna, niin tuskin vauvasi osaa itse vaatia kaupansoseita.
Minä tein pääsääntöisesti kaikki soseet itse, eikä se ollut vaivalloista laisinkaan. Kaikki osaavat höyryttää kasviksia ja keittää lihaa ja käyttää sauvasekoitinta soseuttamiseen. Puolessa tunnissa saa vyli viikon ruoat pakkaseen.
Sellainen äiti. ;)