Lue keskustelun säännöt.
Lasten henkinen pahoinvointi - vanhempien kiireet syynä
17.09.2007 |
Lähipiirissäni on seuraavanlaisia tapauksia:
- Omakotitalon rakentajia: Perheissä stressattu enemmän ja vähemmän raksa-asioilla..lapset hilluneet yötä myöten rakennuksilla, päivärytmit sekaisin. Sitten ihmetellään kun on käytöshäiriötä ja muuta. Jos lapsi on käytännössä vuoden ilman läsnäolevia vanhempiaan, alkaa se jo vaikuttaa
- kodinsisustajat ja itsensä sisustajat: Haluavat koko ajan jotain uutta ilmettä kotiin ja itseensä. Opettavat lapsilleen ettei mihinkään voi koskaan olla tyytyminen, aina pitää haluta, haluta.. raha on vain rahaa, sitä käytetään jotta näytetään hyvälle. Aika menee siinä, kun mietitään seuraavaa hanketta / sisustusta..lapset kasvaa siinä sivussa kaivaten vanhempiaan joiden pääasiallinen tehtävä on näyttää muille ihmisille olevansa ulkoisesti trendikkäitä.
- Työ ja harrastukset: Vievät suuren osa vanhemman ajasta. Se vähäinen aika joka lapsille jää, on sitten kaikkea muuta kuin normaalia: Pitää korvata kaikella tavaralla, mennään kylään eikä rauhoituta. Yksi ystäväni ihmetteli, miksi hänen 3v on muuttunut niin agressiiviseksi hänen töihin paluunsa ja hoidon aloituksen jälkeen. Seurasin tilannetta vähän aikaa ja totesin että eipä ihme: Äiti hakee lapsen hoidosta KIIREELLÄ, käydään kaupassa KIIREELLÄ, tehdään ruoka ja siivotaan KIIREELLÄ. EI edes yhtä varttia lapselle, sylissä oloa että lapsi voisi vain olla...
Että ei siihen viinaa tarvita että lapset voivat huonosti :(
Kommentit (33)
Ruuat voi tehdä etukäteen ja ruokaostokset keskittää; asuinpaikkansa voi valita niin, ettei välimatkat ole liian pitkiä ja aikaavieviä; omista menoista voi tinkiä lasten ollessa pieniä jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että yleistyksiä ei kannata tehdä. Lienee uudehko (viime vuosikymmenien) ilmiö, että taloudellisesti ja sosiaalisesti hyvinvoivien perheiden lapset voivatkin huonosti. Siksi se on nostettu esille. Tilastollista jakaumaa en tunne. -eka ope
valmiin ruokalistan kanssa, sen lisäksi tarvitsee vain piipahtaa kerran kaupassa.
Harrastusrumba pois - meillä on kahtena iltana harrastuksia. Enempää ei tipu, muu aika on perheelle.
Jos molemmat on töissä, ostakaa kotiapua. Siivooja, pihanlaittaja, silittäjä, koiranulkoiluttaja yms.
Rakentakaa tukiverkko ja opetelkaa sanomaan töissä ei. Ja panemaan se kännykkä kiinni ja lakatkaa olemasta korvaamaton kaikille muille paitsi omille lapsille.
huomasin kiireen, kun olin iltapäiväkerhossa töissä. Lapset halusivat jatkuvasti syliin, viereen istumaan, halusivat että pelaan ehidän kanssaan, leikin, luen yms.
Sitten kun vanhemmat tulivat hakemaan niin monesti joku lapsi halusi näyttää vanhemmilleen jonkun jutun, jos vaikka oli oppinut hyppäämään narua päivän aikana tai piirustuksen. Ikinä ei ollut vanhemmilla aikaa, vastaus oli kärsimätön " joo, joo tule jo pitää mennä" ja lasta napattiin kädestä ja mentiin. Eikä se lapsen katsominen olisi vienyt kuin minuutin.
Seuraavana päivänä lapset taas heti kun näkivät minut kiipesivät syliin. Halusivat jopa piirtää sylissäni istuen.
Aikaa on aina, on vain valittava mihin sen käyttää
Ja senkin olen huomannut että mitä hitaammin teet asiat, sitä vähemmän kiireiseltä olo tuntuu. Ja aika on silti riittänyt kaikkeen mihin ennenkin
Naapurissa asuu sekä yh-äiti kolmen lapsen kanssa että varakas toimitusjohtaja-lentoemo-perhe kahden lapsen kanssa. Yh-äidin lapset voivat selvästi paremmin, varakkaan perheen lapset taas ovat niin huonostikäyttäytyviä ja rivosuisia, etten ihan heti muista vastaavanlaisia aikaisemmin nähneenikään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aikaa oli ostaa, ostaa, OSTAA tavaraa, tehdä loppumattomia puutarha/autotallitöitä kaikki illat ja antaa rahaa jotta häipyisin pois silmistä.
minun lapsuudessani kaverini äiti oli kaupassa töissä ja hän oli aina kotona 16.15, lauantaisin pääsi yhdeltä, sunnuntaitöitä ei ollut koskaan. Kyllä on nekin työajat kaupassa hiukan muuttuneet...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanhin lapsistani alkoi oireilemaan meidän jatkuvalle kiireelle. Aina oli työjuttuja, harrastuksia ja vaikka mitä. Perhe oli yhdessä noin tunnin tia kaksi päivittäin, jos sitäkään. Minä jätin työni ja aloin yksityiseksi pph:ksi kun kuopus täytti vuoden. Nykyään näemme huomattavasti enemmän, voin katsoa koululaisten perään eikä kuopusta tarvitse aamulla KIIREELLÄ pukea ja viedä hoitoon. Kodissamme tuoksuu harva se päivä pulla tai tuore leipä! ja mikä parasta, esikoisemme on rauhoittunut kummasti ja viimeksi perjantaina tuli ja halasi minua ja sanoi " ihanaa äiti, että sä olet kotona...." Kyynel vierähti poskelle. Nyt minä elän lapsilleni ja myöhemmin on sitten taas sen oravanpyörän vuoro - tai sitten ei....
Vierailija:
tunnustan, meillä on AINA kiire. Kiire päiväkotiin, kiire töihin, kiire kouluun, kiire kauppaan, kiire ruoanlaittoon, kiire harrastuksiin. Me vanhemmat olemme töissä, ja jokaisella lapsella on yksi harrastus. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että meillä on koko ajan kiire, emmekä juurikaan ole yhtäaikaa edes kotona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija:
jos toinen vie lapsia harrastuksiin, toinen on todennäköisesti töissä. Kotona ei sitten ole kukaan, eikä myöskään kaupassa, tai ruoanlaitossa. Kahden aikuisen aika vaan ei tahdo riittää.
meni siinä sivussa. Olivat pellolla mukana. Ja tosiaan talvella ei sinne pellolle päässyt. Talot oli pieniä, koko jättikokoinen katras saattoi asua samassa huoneessa, lapset sängyssä toistensa kyljessä. Ei silloin homma mennyt niin, että kaikki vetäytyvät omiin huoneisiinsa katsomaan omaa telkkariaan.
Lisäksi taloudessa asui aina mummoja ja muita sukulaisia, joilta aikaa riitti. Meillä oli mun lapsuudessa samassa taloudessa isonvanhemmat, vanha naispuolinen sukulainen. Ja samassa pihapiirissä asui vielä toinenkin mummo, jonka luokse mentiin leikkimään. Ja vanhemmat tuli ja meni siinä pitkin päivää, ei tarvinnu olla 10 tuntia erossa joka päivä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varmaan riippuu paljon perheen arvoista. Tai vielä enemmän eletäänkö arvojen mukaisesti. Aikaa, rahoja ja muita voimavaroja käytetään siihen, mitä arvostetaan eniten. Ei riitä, että puheessa perhe ja lapset ovat ykkösiä jos teot puhuvat toista. En tarkoita sitä, että pitäisi elää vain lapsille ja lasten ehdoilla.
Toinen vanhemmista tekee osapäivätöitä (6 h) ja vie sekä hakee lapset koulusta/päiväkodista. Toinen tulee kaupan kautta kotiin töistä, ostokset saa tehtyä kaikessa rauhassa ja ajatuksella, kun ei tarvitse kiiruhtaa suoraan kotiin. Lasten harrastukset on rajattu aivan minimiin, harrastukset on valittu sen mukaan, että ne ovat lähellä ja lapset pääsevät tarvittaessa niihin ominkin voimin. Ekaluokkalaisella ei ole vielä mitään harrastusta, sillä koulun käyntiin totuttelu vie selvästi lapsen kaikki voimat. Viikonloppuisin nukutaan pitkään ja haahuillaan yöpuvuissa joskus aamusta iltaankin, pelataan lautapelejä, syödään itsetekemiä herkkuja ja ollaan vaan.
Esikoinen muistaa vieläkin kaiholla (oli silloin ainoa lapsi) niitä " villasukkaviikonloppuja" , ne ovat hänen parhaimpia lapsuudenmuistojaan.
Kaikki ylimääräiset töihin liittyvät coctail-tilaisuudet ja muut kissanristiäiset on lopetettu kokonaan, ylitöitä emme tee kuin aivan poikkeustapauksissa jos pomo pyytää ja siitä maksetaan lainmukaiset ylityökorvaukset.
Syömme yhteisen päivällisen ainakin kerran päivässä, klo 18 maissa, silloin ei kukaan mene minnekään ennen kuin on päivällinen syöty eikä kukaan myöskään ole meillä silloin vierailulla (=lasten kaverit lähinnä).
Yhdessä mietitään kivoja retkikohteita joiksikin viikonlopuiksi, käydään tutustumassa esim. Heurekaan tai johonkin lähiseutujen museoon tai muuhun vastaavaan, noin kerran kuussa tai parin kuukauden välein.