Lue keskustelun säännöt.
Lasten henkinen pahoinvointi - vanhempien kiireet syynä
17.09.2007 |
Lähipiirissäni on seuraavanlaisia tapauksia:
- Omakotitalon rakentajia: Perheissä stressattu enemmän ja vähemmän raksa-asioilla..lapset hilluneet yötä myöten rakennuksilla, päivärytmit sekaisin. Sitten ihmetellään kun on käytöshäiriötä ja muuta. Jos lapsi on käytännössä vuoden ilman läsnäolevia vanhempiaan, alkaa se jo vaikuttaa
- kodinsisustajat ja itsensä sisustajat: Haluavat koko ajan jotain uutta ilmettä kotiin ja itseensä. Opettavat lapsilleen ettei mihinkään voi koskaan olla tyytyminen, aina pitää haluta, haluta.. raha on vain rahaa, sitä käytetään jotta näytetään hyvälle. Aika menee siinä, kun mietitään seuraavaa hanketta / sisustusta..lapset kasvaa siinä sivussa kaivaten vanhempiaan joiden pääasiallinen tehtävä on näyttää muille ihmisille olevansa ulkoisesti trendikkäitä.
- Työ ja harrastukset: Vievät suuren osa vanhemman ajasta. Se vähäinen aika joka lapsille jää, on sitten kaikkea muuta kuin normaalia: Pitää korvata kaikella tavaralla, mennään kylään eikä rauhoituta. Yksi ystäväni ihmetteli, miksi hänen 3v on muuttunut niin agressiiviseksi hänen töihin paluunsa ja hoidon aloituksen jälkeen. Seurasin tilannetta vähän aikaa ja totesin että eipä ihme: Äiti hakee lapsen hoidosta KIIREELLÄ, käydään kaupassa KIIREELLÄ, tehdään ruoka ja siivotaan KIIREELLÄ. EI edes yhtä varttia lapselle, sylissä oloa että lapsi voisi vain olla...
Että ei siihen viinaa tarvita että lapset voivat huonosti :(
Kommentit (33)
kun aikaa ei ollut sitäkään vähää? Koskaan ei ole ollut ihmisillä niin paljon vapaa-aikaa kuin nyt. Sen voi tietytsi käyttää joko lasten hyväksi tai sitten ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiedän tuon ja tiedostan sen. Lisäksi olen itse kaiken kiireen keskellä kokoajan väsynyt ja pahalla päällä. Tiuskiminen on valitettavasti tarttunut lapsiinkin..
Millä tästä pääsisi, sitä en tiedä.
Kun koko perhe uurasti navetassa/pellolla/tehtaassa ja sisaruskatraan vanhimmat kaitsivat - jos kaitsivat - koko nuorempaa jengiä? Mä en ymmärrä tätä nykyistä vanhempien syyllistämistä. Ei elämä ole helppoa, ei sen ole tarkoituskaan olla. Mutta ei lasten henkistä pahoinvointia voi laittaa pelkästään vanhempien kiireen syyksi. Ennen niillä on ollut vielä pahempi kiire. Ennemminkin liika vapaa-aika tuntuu tuhoavan ihmisten pään. On aikaa hillua täällä vauvapalstoilla ja syytellä muita ihmisiä siitä, kuinka huonosti he lapsensa hoitavat. Miten olis, jos sen kauhistelun sijaan menis vaikka auttaan raksahommissa tai tarjoutuis ottaan niitä naapurin lapsia joskus kylään, jos vanhemmilla näyttää olevan liian kiire?
Meillä on kaksi " uravanhempaa" (tämän palstan mittapuulla) ja kolme lasta päiväkodissa. Harrastuksia on kahdella vanhemmalla molemmilla kaksi, nuorimmalla ei yhtään. Kahtena arki-iltana on harrastuksia 45 min kerrallaan ja onnekkaasti molemmat ovat samoissa ryhmissä. Näihin harrastuksiin mennään suoraan päiväkodista - jotta ei tulisi sitä hirveää kiirettä ja härdelliä. Meillä on eväät mukana ja haukataan ne ennen harrastuksia -. kuuden aikaan ollaan kotona jolloin syödään.
Kaupassa ei viikolla käydä lasten kanssa kuin hätätilanteessa (toinen matkoilla), viikonloppuna käydään ajan kanssa ja yleensä samalla myös ravintolassa lounaalla.
Ei meillä ole mitään sekopäistä kiirettä, viikonloput ollaan hyvinkin hissukseen -kesällä asutaan suunnilleen pihalla ja talvella möllötetään kotona tai käydään uimassa tms. Kotitöitä tekevät molemmat ja omissa harvoissa harrastuksissa käydään vuorotellen.
Ok, myönnän - on meillä aamuisin kiire. Mutta siitä huolimatta 2 veen aamu alkaa aina sylistä ja juttelusta ja samoin isompia pusuherätellään pikkuhiljaa. Silti juuri lähtöhetki on aina kaaosta - tosin tämän porukan lähtö kesämökille tai luistelemaankin on kaaos kun viisi pukeutuu ja säätää yhtä aikaa :)
Vähän koulutetuilla ja/tai pienituloisissa talouksissa ongelmia on tilastojen mukaan enemmän ja siten myös huonosti voivia lapsia ja nuoria. Mutta myös hyvin toimeentulevien, koulutettujen lapset voivat yhä enenevässä määrin huonosti.
Ja tietenkin tämä tarkoittaa sitä, että on paljon niin pienituloisia kuin suurituloisia koteja, joissa voidaan erinomaisesti ja asiat ovat kunnossa!
Espoon Jorvin psykologi kertoi taannoin psykologi-lehdessä, että uusin tendenssi on, että lasten ja nuorten pahoinvointia on alkanut näkyä yhä enemmän hyvätuloisten ja koulutettujen vanhempien perheissä (tämä koskee varmaan muutakin maata kuin Espoon kaupunkia).
Työelämän vaatimuksien täyttämiseen keskittyvät vanhemmat eivät jaksa tai edes osaa olla läsnä lapsilleen, ja edellyttävät suurempaa itsenäisyyttä jo aivan pieniltäkin lapsilta, mihin heillä olisi kehityksellisiä edellytyksiä. Vanhemmat eivät osaa ottaa lasten tunne-elämän tarpeita huomioon. Näin siis Jorvin psykologi, jonka nimeä en muista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tuon kiireen olevan osasyy ja suurikin sellainen lasten pahoinvointiin.
Lapset tarvitsevat meitä aikuisia enemmän, kuin voimme heille antaa.
Olen pyöritellyt useastikin mielessäni erilaisia vaihtoehtoja, hyvää tulosta en ole saanut aikaiseksi.
Ainaiset aikataulut ahdistavat itseäkin, kiireessä en ole mukava.
Joku vertaili täällä elämäämme agraariyhteiskuntaan vain tuon perheen kanssa olemisen kautta. Maailma on muuttunut niin paljon niistä ajoista, ettei vertailu ole mahdollista. Sitä paitsi eivät ne vanhemmat pellolla ympärivuoden ahertaneet, silloin ei ollut vielä ilmastonmuutosta ; )
Ärsykkeet ovat lisääntyneet myös huimasti. Miten lapsi niiden kanssa selviää, kun oma pääkään ei väsyneenä kestä?
Ärsykkeitä ovat äänet, valot, joita pyörii ympärillämme enemmän, kuin rekisteröimmekään.
En itse syyllisty väittämästä, että kiireinen elämäntyyli on osasyy lasten pahoinvointiin. Olen sen myös itse todennut ja näen vaikutukset.
Eri asia on, kuinka pystyy asioita ruohonjuuritasolla muuttamaan.
Vaikka ap minusta yleistääkin aika turhalla tavalla, on kärjistysten joukossa myös totuuden siemen: monissa lapsiperheissä (meilläkin välillä...) on ainainen kiire. Leppoisaa ja aitoa läsnäoloa pitäisi kuulua jokaiseen päivään edes pieni hetki jokaiselle lapselle, isollekin.
Usein kyse on lopulta aika pienistä asioista. Kun haetaan lapsi/lapset päiväkodista, halataan hellästi ja katsotaan silmiin. Sitten kysytään (ja kuunnellaan!), millainen päivä lapsella on ollut. Siis ei kysytä sitä niinkään pelkästään hoitajilta kuin lapselta itseltään, ainakin jos puhutaan yli 3-vuotaista lapsista. Ja sitten ei mennäkään kaupan kautta vaan suoraan kotiin ja luetaan vaikka vartti kirjaa yhdessä sylikkäin. Kaikki tämä vie n. 20 min. ja maksaa itsensä takaisin moninkertaisesti!
Isommiltakin lapsilta kannattaa kysellä päivittäin aidosti kuulumisia, vaikka siihen saisikin pelkkiä urahteluja vastaukseksi ;) Murkuille riittää usein, että heistä ollaan kiinnostuneita, vaikka he sitten eivät mitään kertoisikaan... Yhteistä aikaa saa myös tv-boikotilla kummasti, eikä puolen tunnin metsäretkikään vie kuin tosiaan se puoli tuntia (sillä aikaa toinen vanhempi ehtii vaikka käydä siellä kaupassa).
Kiire vahvistaa kiireentuntua - ja päinvastoin. Siksi aina välillä kannattaa pysähtyä ja miettiä, minne meillä oikeastaan onkaan jatkuvasti kiire ja miksi? Ennakointi on myös tärkeää: laitetaan vaatteet illalla jo valmiiksi, tehdään/ostetaan viikonloppuna arki-illoiksikin valmiiksi ruokaa pakkaseen ja päivitetään säännöllisesti kalenterit vaikka jääkaapin oveenkin. Asenne ratkaisee! Ja tahto ylipäänsä olla läsnä ja osoittaa rakkauttaan myös teoissa, ei vain sanoissa perheelleen. Laatuaika onkin minusta käsitetty ihan väärin: laatuaika ei ole extreme-elämyksiä kerran kuussa vaan pieniä, hyviä hetkiä jokaisessa päivässä. Olla läsnä, ei vain paikalla. Edes sen vartin ajan jokaikinen päivä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta autottomassa suurperheessä se ei vaan onnistu.
Jos aika ei riitä niin jostain pitää karsia. Onko se sitten se yhteinen aika vai ne harrastukset, tai joku muu. Täytyy pysähtyä miettimään mikä oikeasti on tärkeää.
Ruokaakin voi tehdä kerralla isomman satsin ja vaikka pakastaa, ei joka päivä tarvitse kokata.
Omasta lapsuudestani muistan kuinka parasta maailmassa oli se kun illalla sai ihan vaan pötköttää hetken isän kainalossa, samoin kuin yhteiset pilkkireissut yms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä lapsia on kaksi ja arki kiireetöntä, kun olen vielä kotona. Mutta täytyy muistaa tämä kun joskus palaan työelämään. Hieno esimerkki siitä, kuinka omilla valinnoilla voi vaikuttaa kiireeseen ja arjen laatuun.
Vierailija:
Toinen vanhemmista tekee osapäivätöitä (6 h) ja vie sekä hakee lapset koulusta/päiväkodista. Toinen tulee kaupan kautta kotiin töistä, ostokset saa tehtyä kaikessa rauhassa ja ajatuksella, kun ei tarvitse kiiruhtaa suoraan kotiin. Lasten harrastukset on rajattu aivan minimiin, harrastukset on valittu sen mukaan, että ne ovat lähellä ja lapset pääsevät tarvittaessa niihin ominkin voimin. Ekaluokkalaisella ei ole vielä mitään harrastusta, sillä koulun käyntiin totuttelu vie selvästi lapsen kaikki voimat. Viikonloppuisin nukutaan pitkään ja haahuillaan yöpuvuissa joskus aamusta iltaankin, pelataan lautapelejä, syödään itsetekemiä herkkuja ja ollaan vaan.
Esikoinen muistaa vieläkin kaiholla (oli silloin ainoa lapsi) niitä " villasukkaviikonloppuja" , ne ovat hänen parhaimpia lapsuudenmuistojaan.
Kaikki ylimääräiset töihin liittyvät coctail-tilaisuudet ja muut kissanristiäiset on lopetettu kokonaan, ylitöitä emme tee kuin aivan poikkeustapauksissa jos pomo pyytää ja siitä maksetaan lainmukaiset ylityökorvaukset.
Syömme yhteisen päivällisen ainakin kerran päivässä, klo 18 maissa, silloin ei kukaan mene minnekään ennen kuin on päivällinen syöty eikä kukaan myöskään ole meillä silloin vierailulla (=lasten kaverit lähinnä).
Yhdessä mietitään kivoja retkikohteita joiksikin viikonlopuiksi, käydään tutustumassa esim. Heurekaan tai johonkin lähiseutujen museoon tai muuhun vastaavaan, noin kerran kuussa tai parin kuukauden välein.
välillä tuohon kiireeseen. Lapset tosin pääsevät syliin joka päivä, siitä olen kiinni pitänyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Perhe-elämä on paras harrastus ja yhteiset puuhat, joskus isompana harrastusten merkitys vasta kasvaa.
tunnustan, meillä on AINA kiire. Kiire päiväkotiin, kiire töihin, kiire kouluun, kiire kauppaan, kiire ruoanlaittoon, kiire harrastuksiin. Me vanhemmat olemme töissä, ja jokaisella lapsella on yksi harrastus. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että meillä on koko ajan kiire, emmekä juurikaan ole yhtäaikaa edes kotona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun mielestä kiire tulee useimmiten huonosti laaditusta aikataulusta ja joustamattomuudesta. On selvää, että töissä on oltava esim. klo 7, tai harrastus alkaa klo 19.. mutta voisiko siinä jompi kumpi vanhemmista hoitaa vuoro päivin esim. harrastukset, niin että joillekin lapsille jäisi sitä kiireetöntä aikaa? Vai pitääkö koko porukka raahata jumppatunnille tai kauppaan? Toisaalta onko kaupassa pakko olla kiire? Me mennään koko perheenä kerran viikossa kiireettömälle kauppareissulle. Annetaan lasten katsella hyllyjä ja tavaroita, käydään kahvilla ja sitten jatketaan kauppareissua. Meillä ainakin 3v on innoissaan kun saa itse punnita vihannekset ja on siten mukana hommassa. Ei tule sitten huutoja niin paljon kaupas.
En usko että tavallinen arki niin vakavaa on lapsen mielelle, jos siis selkeä rytmi. Mutta jos siis koko ajan puhutaan kiireestä ja edes varttia ei voida VAIN olla niin mun mielestä silloin pitäisi jotain muuttaa. Iltaisin kiireettömiä hetkiä voi olla vaikka ruokailu, telkun katsominen, leikkiminen yhdessä hetken aikaa / pelaaminen ja iltatoimet.
t. ap
jos toinen vie lapsia harrastuksiin, toinen on todennäköisesti töissä. Kotona ei sitten ole kukaan, eikä myöskään kaupassa, tai ruoanlaitossa. Kahden aikuisen aika vaan ei tahdo riittää.
meillä on aikaa viettää aikaa koko perhe yhdessä :-)
minun kokemukseni on, että huonosti ovat voineet juuri nämä varakkaiden perheiden lapset, jotka ovat saaneet kaiken paitsi aikaa, läsnäoloa ja kasvatusta.
korkeasti kouluttettujen vanhempien lapsien pahoinvoinnista ollut juttua. Tiedän työni kautta, että sellaisissa perheissä joissa on rahaa niin todellakaan lapset eivät sen paremmin voi. Lapsille ostetaan se aika tavaralla ja matkoilla. Jos nämä lapset ehkä pärjäävät numeraalisesti paremmin koulussa, heillä voi silti olla keskimääräistä heikompi onnellisuuden taso.
Nykyään siis perheen tulot eivät kerro lasten hyvinvoinnista. Mutta toki on selvää, että köyhyydessä elävät kärsivät myös muista asioista jotka vaikuttavat siihen lapsen vointiin.
väittävät, että varakkaat eivät välitä lapsistaan, vaan korvaavat sen materialla. Hohhoijaa... ottakaa pää peffasta, niin ehkä näkisitte joskus totuuden.