Irtisanoin itseni äidin virasta. Kahden vanhimman lapsen osalta!! Mitäpäs tästä sanotte Te??

Tiedän äitini suunnitelleen samaa ollessani teini..

Olen se kynnysmatto jota ei kunnioiteta eikä välitetä.

en laita heille enää iltapaloja, en kysele syömään, tulkoot jos hoksaavat yms yms. Siis irtisanouduin roolistani koska olen heille kuin ilmaa.

siis käytännössä miten onnistuit? Lapset eivät asu kanssasi?

Paskaa niskaan, jokaiseen pyyntöön aina vaan että, joo joo kohta.

Ja näiden tenavien kohta on semmonen viikko jopa pari.

Oikeasti, ette varmaan voi edes ymmärtää että näinkin toivottomia tapauksia on. Olenko ollut sitten aina liian lepsu ja tehnyt liian paljon teini-ikäisten puolesta asioita, kuka tietää. Ap

Kuskaamaan harrastuksiin, pesemään pyykkiä, tekemään ruokaa, minun rahapussiakin tarvitsevat, tulevat käsi ojossa pyytämään, anna äiti rahaa yms... Ap

Jos eivät tosta opi, niin eivät sitten mistään.

Ollaan käyty ihan ammatti-ihmistenkin kanssa juttelemassa.

Sanokaa mitä hyötyä minun on järjestää keittiönpöytäkeskusteluja kerran viikossa jossa asioista kauniisti puhutaan kun nää unohtaa kaiken, samantien??



Minä kuljen perässä ja kerään likaiset vaatteet lattiolta, nostan takit naulakkoon, kerään heidän huoneesta viikottain likaisia astioita ym ym...



Minusta tuntuu juuri että otin lopputilin!

Mietin tässä että kuinka pitkään voin olla ns. välittämättä??

Sanokaa nyt hyväntähden mitä keinoja tässä voi enää kokeilla?? Tuntuu oikeesti tosi pahalta kun on omille lapsille ilmaa! Ap

Sinä olet tehnyt työsi hyvin, sinä olet pätevä ja hyvä äiti. Lapsesi taas ovat mahodottomia eivätkä kunniota sinun panostasi eivätkä kayttäydy hyvin. Vaikutat varsin itsekeskeiseltä ihmiseltä. Elämää varten sinä niitä lapsia kasvatat et siksi että he arvostaisivat sinun tekemisiäsi. Vaadi heiltä ikätasolleen sopivia asioita, älä passaa liikaa, mutta älä myöskään ole lapsellinen marttyyri.

Lapsi saa kasvaa omaksi itsekseen, eivät lapset ole sinun pompoteltavia leikkikaluja. Onneksi.

Lapsi tulee pyytämään kyytiä harrastukseen, äiti jatkaa tekemisiään sanoen " Joo joo, kohta kohta..."

Olen idiootti ja kusipää, enkä voi mitenkään ymmärtää mitään, enkä tiedä mistään mitään. Eikä mikään kuulu minulle. Olen keskiluokkainen vanha konservatiivinen kusipää joka asuu keskiluokkaisessa asunnossa espressokeittimen kanssa, enkä voi mitenkään tietää miltä tuntuu olla nuori! (Tyttäreni on suhteellisen sanavalmis, ihastuin tuohon ..espressokeittimen kanssa¿ asumiseen

Suurimman osan aikaa otan kaiken tyynesti vastaan vaikka sisälläni kuohuu, mutta joskus raivoan ja huudan minäkin, huutakoon ja syyttäköön minua, mutta hänellä ei ole mitään oikeutta yrittää syyllistää jo muutenkin syyllisyyttä tuntevaa äitiään, huutakoon minulle. Jälkikäteen rauhoituttuamme käyn yleensä juttelemassa ja selvittämässä asioita.

Minusta tässä on asiaa katsottu monesta eri näkökulmasta ja äitinä olet saanut myös (rakentavaa) kritiikkiä. Pitäisikö vain siunailla sinun kanssasi kuinka mahdottomia lapsesi ovat?

En alunperin ollut liikkeellä hakeakseni sääliä tai kiillottaakseni mitään kruunua. Oikeasti pyysin rakentavia neuvoja????

Asioista on juteltu ja eikö nyt esiteinien pitäisi sentään jotain vastuuta joistakin asioista kantaa. Asian ydin on että olen TURHAUTUNUT ja siksi tämä irtisanominen! Ap

Antaa olla

Älä tee kaikkea puolesta vaan anna oikeasti ikään sopivaa vastuuta. Ei lapsi kärsi siitä, vaan kasvaa vaan tyytyväiseksi. Äläkä irtisano mitään äitiyttä vaan odotat tietyt jutut lapsilta ja teet itse sen mitä lapset tarvitsevat.

Tämä ilta päättyi juuri niin että vanhin potkaisi kuusi vuotiasta melkoisen kovasti takapuoleen...Heippa, menen lohduttamaan....Että tämmöstä.Ap

Tosiaan on pallo hukassa..

että onko teillä perheessä mukava olla keskenänne? Meillä se ainakin meinasi tässä jossain vaiheessa unohtua ja elämä oli aika kauheaa.