Jos lapsi siirretaan kesken ekaluokan alussa suoraan kakkosluokalle niin taytyyko tallaisen lapsen olla ikaisiaan edella joka suhteessa. Kuulin tallaisesta tapauksessa ja jain poht
imaan, että kysymys täytyy olla poikkeuksellisesta lahjakkuudesta. Tyttö on kyllä ikäisiään pidempi ja muutenkin rauhallisen, isomman tytön oloinen. Olisi kiva kuulla " syitä" teiltä miksi tällainen siirto on päätetty tehdä.
Kommentit (4)
juttu, jollain alueella lapsi kuitenkin ei tarpeeksi kypsä vaikka vaikuttaa siltä. Kaveritkin jo ehtinyt saada jne. Oma tyttö aikoinaan meinasin laittaa kouluun vuosi aikaisemmin kuin kuului mutta päätin lopuksi että en sitä tee tämän takia ja ajattelin että kyllä ehtii koulua käydä elämässä. Kuitenkin eskarinopet silloin sitä mieltä että voisi aloittaa aikaisemmin. Täyttää vuoden alussa. Nyt meni just seiskalle ja olen tyytyväinen tähän päätökseen vaikka 6 vuoden aikana en kertaakaan ole auttanut kotitehtävissä, hän harvoin läksyjä on tehnyt ylipäätänsä ja aina 9 ja 10 joka kokeessa. Eli todella helppo alaaste, nyt näyttää myös sujuvan hyvin. On kaikilla alueilla muiden " edellä" mut olen silti sitä mieltä että näin oli oikein.
asti esim. sosiaalisesti kuitenkin ihan oman ikäistensä tasolla ja vähän sellainen joka on vaatimaton omista taidoistaan, ekaluokkalainen. Itse en myöskään uskaltaisi tehdä päätöstä luokan yli hyppäämisestä ja vielä näin koulun jo ollessa käynnissä. Mutta eipä sitä olla kyllä onneksi ehdotettukaan.
Hän kyllä hieman kärsi siitä, että ei esim. päässyt luokkakavereiden kanssa samaan aikaan rippileirille, ei saanut ajokorttia, eikä päässyt ravintolaan samana vuonna kuin muut. Loppujen lopuksi ei niin suuria juttuja, mutta sillä hetkellä kun nämä olivat ajankohtaisia asioita, vaikuttivat kyllä vapaa-ajanviettoon ym. merkittävästi. Muuten ei varmaan nuioremmasta iästään kärsinyt, murroikäkin taisi olla suht aikaisin.
ikäisiään edelle. Ei ihan kevyin perustein tuollaista tehdä.