Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Päiväkodin vanhempainillasta

Vierailija
13.09.2007 |

Meillä oli eilen pkodin vanhempainilta. Kaikki muut oli jättäneet lapsensa kotiin tai muualla, mutta yksi perhe katsoi asiakseen tulla kokonaan. Isompi poika joku 5v ja pienempi alle parivuotias ja ihastuneena kokeilee oman äänensä kantavuutta. Lapset ihania, mutta vanhempia en tajua, olivat molemmat paikalla ja asuvat ihan lähellä.



Aiheina oli pari isoa asiaa, jotka vaativat kuuntelu- ja keskustelurauhaa tavallista enemmän. Vaikka olisi tavallinenkin vanhempainilta, toivoisin, että varsinkin ne, jotka ovat vanhempainilloisa aiemminkin käyneet ja tietävät, että ne on tarkoitettu vanhmmille, kunnioittaisivat myös muita. Henkilökuntaa ja muita vanhempia. Aikaa memi ihan turhaan siihen, kun ihasteltiin nicopetterin sukkiksia ja kivaa kikkaraa tukkaa.



Näin erityistä vaivaa, että sain lapsilleni hoitajan siksi ajaksi ja koska lopetin työt neljän aikaan ja menin pari tuntia myöhemmin pkodille, jäi arki-illasta lasten kanssa vietettäväksi hyvin lyhyt aika.



Ei ole iso juttu, mutta on hyvä ottaa muutkin huomioon.

Kommentit (25)

Vierailija
21/25 |
13.09.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mutta silti tiedämme, että joihinkin paikkoihin lapset eivät kuulu (ultra- yms. lääkärintutkimukset, vanhempainillat, aikuisten juhlat yms.). Isossa perheessä on selvä, että toinen vanhemmista menee ja toinen on kotona - vuorotellen.



Jos joskus harvoin saamme hoitajan koko porukalle, niin silloin menemme kaksin kyllä vaikka hyvään ravintolaan syömään. :) Ja kyllä - käymme lasten kanssa myös ravintoloissa, mutta on se ihan eri juttu olla puolison kanssa ihan kaksin.



Eli ihan hyvä periaate lasten tottua olemaan mukana kaupassa, kylässä, ostoksilla, verovirastossa, postissa, teatterissa, huvipuistossa, uimahallissa, hotellissa jne. Mutta johonkin se raja on osattava vetää.

Vierailija
22/25 |
13.09.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset


Meidän päiväkodissa järjestetään tavallisen vanhempainillan lisäksi keskusteluiltoja, joissa on aivan helvetillisen ärsyttävää, kun joillain on apinat mukana hillumassa.



Jos minä yksinhuoltajana ja pienipalkkaisena palkkaan lapselleni vanhempainillan ajaksi hoitajan, niin kyllä ottaa päähän, kun paikalle saavutaan kiljuvien ja väsyneiden kakaroiden kanssa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/25 |
13.09.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei lapsia yksin voi jättää

Vierailija
24/25 |
13.09.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset


Minuakin jurppii aivan todella paljon, kun pienistä rahoista järjestää lapselle hoitajan ja toiset tulee koko perheen kera. Olen niin lammas, etten saa sanottua tuollaisissa tilanteissa, mutta kyllä korpeaa.

Vierailija
25/25 |
13.09.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei siellä vanhempainillassa mitään tärkeää kuitenkaan ole.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi kolme kaksi