Miten teillä järjestyy se, että toinen aikuisista on yksin kotona?
tarkoitan siis iltaa ja vaikka yötä yksin kotona. Itse en ole ollut 18 vuoteen yhtään kertaa, ja haluaisin olla joskus yksin. Jotain on siis jäänyt meiltä varmaan keksimättä.
Kommentit (20)
Ja lomat yleensä eri aikaan. Niinpä mä menen mun lomalla lapsen kanssa mun vanhempien luo ja iskä saa olla muutaman päivän yksin kotona ja sitten iskän lomalla päinvastoin.
Tällä systeemillä kumpikin saa olla pari kertaa vuodessa omissa oloissaan.
Mummolat ja kaikki muutkin sukulaiset asuvat alle tunnin ajomatkan päässä, joten sukulaisiin ei mennä yövierailuille.
Tosi asiassa en ole tehnyt muuta kuin laiskotellut. Minäkin olen käynyt joskus omen vanhempieni luokse lasten kanssa ja mies on jäänyt kotiin. Yleensä käymme yhdessä, mutta joskus voi tehdä näinkin.
että mihin muut oikein menevät. Meillä ei ole sukulaisia, joille voisi mennä. Ystävät ovat samassa kaupungissa, tai sitten jos on kauempana ja nähdään kerran vuodessa, mennään tietty koko joukko. Eikä ole mökkiäkään. ap
Nyt asutaan ulkomailla joten sekä mieheni että minä saadaan vuodessa pari viikkoa omaa aikaa yksin kotona.
Onneksi iltavapaaseen ei tarvita mummoloita tai ylipäätään muita ihmisiä.
Joskus myös yöpyvät miehen vanhemmilla, eli lähinnä järjestelykysymys. Mies ei vastaavaa ole kaivannut, tekee toisaalta työnsä puolesta sen verran matkoja että saa siellä olla ilman perhettä. Voisin kyllä puolestanai mennä minäkin jonnekin lasten kanssa jos mies haluaisi jostain syystä viettää viikonloppua ihan yksin kotona. Minusta ainakin on aivan ihanaa joskus vain olla tekemättä mitään, ilman että lapset roikkuu jaloissa tai nahistelee ja huutaa äitiä väliin. Ja nimenomaan siis kotona, ettei tartte itse lähteä mihinkään " pakoon" omaa perhettä :)
Voisko mies lähteä lasten kanssa jollekin viikonloppureissulle kylpylään tms?
mies mökillä ja lapset mummilla : )
siis TOINEN voi mennä joskus hotelliin lasten kanssa ja toinen jäädä kotiin.
jos ei ole niitä, ei olla yksin kotonakaan. Vai kuinka monen teidän mies oikesti menee kylpyläreissulle lasten kanssa, jos sinne kerran pääsee, niin kyllä meidän tuntemissa perheissä ne on koko perheen reissuja.
mies käy aika useinkin lapsen kanssa mökillä. Ovat yhden tai kaksi yötä kerralla. Toistaiseksi meillä siis on vasta yksi lapsi, eli sujuu. Useamman kanssa en tiedä lähtisikö se - toisaalta miehen vanhemmat on myös usein siellä mökillä (nytkin) eli apuja on tarjolla.
Ja minä NAUTIN kotona hiljaisuudesta, tyhjyydestä, siisteydestä (kunhan ensin siivoaa) jne.
Tämä kuitenkin suhtharvinaista. Yritetään olla lomalla yhtä aikaa koko perhe.
Mies lasten kanaa puistoon, kylään, mihin vaan. Tietysti jos mies ei ole käytännössä isä ollenkaan, niin sitten se varmaan on vaikea järjestää.
lapset on niin eri-ikäisiä, että ei heitä voi samaan paikkaan menemään pakottaa.
Ei ulkopuolinen voi sanoa, missä teidän katras viihtyy saatika tietää, minkä ikäistä lasta joukosta löytyy. Eivätkö teinit pääasiassa luuhaa muutenkin poissa kotoa?
Ja vastaavasti lähden omien vanhempieni luokse tai jonkun kauempana asuvan kaverin luokse lasten kanssa, jolloin mies saa olla yksin kotona. Yleensä kyllä mies mieluummin lähtee yksin mökille olemaan rauhassa kuin on kotona yksin.
lapset mummolassa ja mies kaverinsa luona toisella paikkakunnalla.
No, niin, että mies lähtee lasten kanssa reissuun vaikka mummolaan.