Lue keskustelun säännöt.
Opettajan näkökulma....
07.09.2007 |
Voi te kilttien lasten äidit! Minua niin harmittaa, kun en voi lastanne kieltää leikkimästä täysien .uspiesten lasten kanssa välitunneilla. Teidän mukavat muksunne oppivat näiltä sosiaalitapauksilta jos jonkinmoisia ikäviä tempauksia, joista teillä ei ole aavistustakaan. Laki tietenkin kieltää minua kertomasta teille, että lapsenne voisi valita seuransa paremmin. Kiinnittäkää itse huomiota lapsenne seuraan ja ohjatkaa leikkimään mukavien lasten kanssa. Kyllä te näette, kuka lapsista tietää harmeja.
ope
Kommentit (8)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jos lapsi joutuu jatkuvasti hankaluuksiin jonkun toisen lapsen kanssa jne. SIitä sen tietää.
Samoin omien lasten kanssa olisi syytä ihan keskustellakin päivittäin, mitä on touhunnut, kenen kanssa jne.
mm. päiväkoti ja omat piha-alueet, että kyllä meillä valitettavasti se aavistus on.
Esim. kristilliset, steiner-koulut jne. Ei tosin joka kylässä, mutta siellä täällä.
kummasti erottuu uusista koulukavereista ne, joiden
kanssa en toivo lapsen yhtään pakollista enempää aikaansa
viettävän.
Tunnusmerkkejä on esim. se, että meille koulun jälkeen
tulevan kaverin ei tarvitse ilmoittautua mihinkään: kukaan
ei siis ole kiinnostunut, missä ja kenen kanssa hän aikaansa viettää.
Erikseen siis ovat siis ne, joiden kanssa asia on jo sovittu etukäteen.
Itse en päästä omaa tokaluokkalaista sellaisen kaverin luo, jota
tai jonka perhettä en tunne etukäteen. Ainakin puhelimessa pitää
jutella ja sopia pelisäännöt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meilläkin asustelee näitä lasten luokkakavereita, jotka tulevat melkein suoraan koulusta meille ja viipyvät pitkälle iltaan, ellei heille sano, että nyt on aika lähteä kotiin. Kukaan ei soita heidän peräänsä, eikä heillä ole kotiintuloaikoja, ei ruoka-aikoja. Itseasiassa he tulevat oma-alotteisesti ruokapöytäänkin tai kysyvät, että saisko leipää.
Ketään ei voi mielestäni koulun aikuisten toimesta eristää " kilteistä ja kunnollisista" , koska hän on niin " epämääräistä" seuraa. Koulussa kaikki joutuvat kuitenkin olemaan kaikkien kanssa. Se on sellainen yhteiskunta pienoiskoossa. Opettajan kokisin itseni aika fasistiksi, jos ryhtyisin jakamaan lapsia kunnollisiin ja rupusakkiin. Kunnollisetkin saattavat käyttäytyä aika rupuisesti, kun ei ole aikiusta paikalla ja rupuporukka saattaa pitää enemmän yhtä, kuin kunnolliset konsanaan. Asiat eivät ole niin mustavalkoisia.
Mielestäni kukaan lapsi ei voi mennä siitä pilalle, jos hän koulupäivien aikana huomaa erilaisuutta ympärillään. Ja opettajana voin lohduttaa, että lapset yleensä hakevat itselleen samankaltaista seuraa. Jos kotona lapset saavat riittävästi aikuisen seuraa, huolenpitoa, hyviä keskusteluja, kotona on mieluumin liian tiukat kuin höllät rajat, lapsen lapsuutta tuetaan ja varjellaan liian aikaiselta aikuistumiselta, eikä hänen anneta juosta kaikkina iltoina öistä puhumattakaan pitkin pihoja ei hänellä ole mitään yhteistä sellaisten lasten kanssa, joista ei pidetä huolta ja siten nämä vanhempiensa taholta syystä tai toisesta heitteillä olevat reppanat saavat seuraa toisistaan ja lapset, joista pidetään hyvää huolta, ovat taas keskenään kavereita.
En minä ainakaan pysty seisomaan koulun pihan laidalla katsomassa, miten ne muut lapset käyttäytyvät.