***Tiistaina joulutonttuset***
Kommentit (7)
Meillä heräiltiin ihan normaaliin aikaan puoli seitsemältä, mutta takana on nyt jo kaksi järkyttävän levotonta yötä. Esikoisella on nuha eikä saa nukuttua kunnolla, kierii ja pyörii meidän välissä, ja päivällä on sitten väsynyt ja kiukkuinen. En viitsi tuon kanssa nyt perhekerhoonkaan lähteä, ettei tartu muihin, ja muutenkin arvaan että itkuisena roikkuisi äidin kaulassa. Tuolla tuo nyt säätää meidän dvd-vehjettä, täytyy kohta kokeilla, josko menisi jatkamaan unia, niin mammakin pääsisi lepäämään... Saa nähdä miten sitä sitten taas uuden pienen kanssa jaksaa yöheräilyjä, kunnon unet ovat minulle jaksamisen ja mielialan kannalta tosi tärkeät. Täytyy toivoa, että olisi " helpompi" tapaus kuin tuo isoveljensä, joka itki ensimmäiset 3 kk koliikkiaan öisin...
Ponnarille onnittelut karvaisesta perheenjäsenestä, voin vain kuvitella miten söpö kultsupentu onkaan... Itsekin olen koiraihmisiä, mutta meidän japaninpystykorvallla on ikää jo seitsemän vuotta.
Eipä mulla muuta, pirteämpää päivää teille muille!
Minttuli79 ja Paketti 25+0 tänään
Täälläheräilty puoli kymmenen ja kohta lähden töihin. Tänään mennään katsomaan patjaa vauvan sänkyyn,kun se puuttuu vauvan sängystä vielä mutta muuten sänky on jo koottu ja laitettu valmiiksi.
Vauva liikkuu koko ajan enemmän ja potkut on välillä kipeitä kun osuvat ihan alamahalle. Tuli mieleen tässä että milloin teillä muilla on alkanut synnytysvalmennus? Meillä on seuraavan kerran neuvola viikolla 29 ja olen alkanut miettimään että milloin kyseinen valmennus alkaa..että pitääkö itse ilmoittautua vai mitä..?
Nyt lähden pukemaan töihin menoa varten mutta hauskaa ja aurinkoista päivää teille kaikille.
sannis85 ja masuasukki 26+5
Mäkin sain tänään nukkua 6.30 asti jee! Kuten Minttuli kirjoitti, sama täällä, unet on ratkaisevan tärkeät mielialanvaikuttajat mullakin. Mulla on lievä mielialalääkitys päällä nyt raskaudenaikanakin, kun on taipumusta paniikkihäiriöön ja yleiseen hysteriaan, ja nyt tuntuu että jos yöunet jäävät alle 7 tunnin niin on huono olo. Entäs sitten vauvan kanssa kun herätys huonolla tuurilla on taas alle 2h välein... Ja kokonaismäärä jää taatusti alle 7h! Apua...
Mulla on ollut tuuria vaaveleiden kanssa, eivät ole olleet itkevää sorttia. Oon ihan ihmeissäni, kun kirjoissa lukee että keskiverto vauva itkee 2 tuntia vuorokaudessa... Esikoinen oli levoton mutta hyvä nukkumaan. Kakkonen oli taas rauhallinen mutta mahdoton tissuttelija, jatkuvasti söi ja söi ja söi. Mikäköhän sieltä nyt tulee... Sormet ristissä toivon taas " helppoa" , hyväunista tapausta... Oma kärsivällisyys ja jaksaminen kun on huonoimmasta päästä.
Oma olo on nyt hyvä, valitettavasti niin hyvä että ruoka ja namit taas maistuvat ja paino lähtenyt nousuun. Kokonaisnousu edelleen vaan 2kg mutta nyt pitää olla tarkkana, edell raskaudessa myös puoliväliin asti nollassa mutta kokonaisnousu taisi olla parikytä kiloa. Ja lähtöpainoa saman verran liikaa kuten nytkin.
Hyvää tiistaita! Meikäläinen lähtee tänään penkomaan kirppikselle, kivaa :-)
Sintagma 23+6
Ihanaa, ei painajaisia viime yönä :))) Muutenkin nukuin hyvin.
Tuli vaan syötyä eilen ihan liikaa, oikein ahisti olla, kun maha oli liian täysi. piiperöllä varmaan tilaa enää ollenkaan, kun äiti syö liikaa... Pitäisi hillitä muutenkin, ettei paino nouse liikaa.. Reidet alkaa jo olla sellaiset tunkit, ettei mitään rajaa :( Mutta kun syöminen on niin mukavaa...
Jospa illalla ehtisi lenkille, kävelemään ja hiipimään siis.. Kunhan ei ala sataa vettä.
ponnarilla on pieni koiruus, voi että :)) Kultsikat on niin söpöjä, ja pienet pennut varsinkin terävine hampaineen :) Sulla on vauva-arkea siellä siis jo nyt :)
Työn touhuun..
G ja piiperö 23+5
Mä oon yksin kotona, jee! Isommat koulussa ja kuopus meni anopille päiväksi hoitoon että saisin siivota rauhassa (täällä siis olen :) ).
Lindexin toppapussukoista...mä ostin sen jo siis kuukausi sitten ja nyt näin Citymarketissa vielä ihanamman sellaisen valkoisen jossa on mustia lumiukkoja, pah, alkoi tuo lindexin toppis näyttää tylsältä! Noh, pakko tyytyy.
Onnittelut koiranpennusta, oliko ponnari(?). Meidän naapurissa on 2v kultsu ja toinen tulossa jouluna, " laskettuaika" naapurin kanssa siis yhtäaikaa ;). Meille on " tilauksessa" labbis jahka nuo lapset saadaan vähän isommiksi, siis nämä pienet, tuleva siis. Isommat ovat jo sen ikäisiä että voisivat vähän auttaa ulkoilutusten kanssa, siis sitten kun palaan töihin ja koira on yksin niin koululaiset saavat tehtäväkseen koiran pissatusta kuolun jälkeen, tyttö varsinkin on ihan eläinhullu, on odottanut tuota koiraa jo kohta kolme vuotta! 2 labbista on ollutkin jo mulla mutta nyt ei siis ole mitään koirulaista talossa. Anopin koiraa saadaan sentään joskus " lainata" ja hoitaa.
Täälläkin ollaan erittäin haikeilla mielin raskauden kanssa, viiminen ehdottomasti masussa, sterilisaatio tulossa synnytyksen yhteydessä :(((. Ikää on jo sen verran etten enää lapsia sillai halua, vaikka siis toki haluaisin mutta myös kohdun kestokyky alkaa vetää viimoisia, joten sterilisaatio pakollinen...toisalta oon ikionnellinen tästä vahinkoraskaudesta että vielä sain tämän ihanuuden kokea. Odotan ihan hirmuisesti tätä vauvaa!! Kummasti mieli muuttu, alkuraskaushan oli tosi vaikea kun vauva ei ollut suunniteltu, ja nyt oon ihan onnessani ja niin kiitollinen. Mutta haikeeta kun tiedän ettei enää ikinä näitä liikkeitä ja muhkeaa peilikuvaa tule olemaan ja tuntemaan. Kovasti on alkanut ryömiä kaikenlaisia pelkoja vauvan menetyksestä nyt mieliin, pelkään kovin että jotain ikävää tapahtuu kun niin mietin alussa jopa katumuspilleriä ym...ja raskauden toteaminen oli kauhea järkytys! Mutta nyt siis en vaihtaisi mistään hinnasta pois tätä tulevaa, olen todella onnellinen vauvasta, ja myös siitä että kuopus saa oman ikäisensä sisarensa kuten isommilla on toisensa, ovat miltei kuin kaksoset, ikäeroa siis vain se 1v2kk.
Mutta nyt pakko mennä siivoamaan, muuten mies jo kattoo mitä oikein touhuan päivät... :)
t. mariadee ja poika 24+2
Jotenkin tuntuu nää päivät vierivä ettei koneelle ehdi... Tai jos ehtii nii on jo nii ilta et tuntuu turhalta laittaa kommentteja...
Oon ihmetelly miten te ootte kaikki noin aamuvirkkuja? Meillä lapsetkin nukkuu suht pitkään, neiti 1v4kk herää ensimmäisenä ja melko tarkakan klo 9 joka aamu. Tuo vanhin herää monesti vasta 10 maissa. Huomenna ois keskimmäisellä kerho joka alkaa 10 saa nähä miten selvitään. Onneksi hän ei ole aamu-unisin ja ajattelinkin suosiolla jättää esikon aamupalan syönnin siihen ku tullaan siskoa viemästä...
(.) Mukana menossa edelleen :) Vaihtelevalla menestyksellä. Välillä on helpompaa, välillä taas tuntuu ettei paljo sängystä nousta ku nii käy kipeetä. Sanoinkin miehelle että ois kyllä saanu se edellinen masukki pysyä menossa mukana nii meillä todennäköisesti ois jo vauva. Mullahan ois ollu su la, jollei keskenmenoa olis tullu. Jotenkin on tuntunu ylipitkältä odotusajalta tämä, mutta sitähän se on ollutkin ku joulukuusta asti on raskaana oltu...
Meillä ei oo vielä laitettu mitään vauvalle, alko jo paniikki hiipiä kun lueskelin pinoja ja teillä on jo monella sänkykin koottuna :) Meillä kun tuo kuopus nukkuu vielä pinniksessä, eikä uutta sänkyä ole vielä hommattu. Oon pohtinu et hommaisko kerrossängyn, mut vähä hirvittää ku tietää että pieninkin neiti varmasti kiipeilisi sinne. Varmaan yritän ettiä jotain missä ois vuodevaatelaatikkosysteemillä toinen peti. Menee niin täyteen sänkyjä toi tyttöjen huone jos sinne kolmannen vielä laittaa... Meillä siis nuorimmainen nukkuu vielä meidän huoneessa ja käytössä on sekä tutti että pullo joten monta muutosta ja vieroitusta olisi hällä edessä vielä ennen vauvan syntymistä. yritän tutinkin jättää pois enne vauvaa...
Pottukattila kiehuu...
Vointeja! toivottelee: daisy82
Aamu alkoi jo jälkeen viiden, pakko oli nousta katsomaan mitä eilen hakemamme kultsun pentu oli yön aikana tehnyt, ja yllätys oli suuri kun hän oli vain nukkunut;-)Meillä ollut monta vuotta kääpiökoiria, kymmenen vuotta sitten viimeksi keskikokoinen rotu, Collie ja täytyy sanoa että on tätä kokoluokkaa ollut ihan ikävä..Tämä herra on 7viikkoa ja suloinen, kuinkas muuten.
Paperisotaa virastojen kanssa oli eilinen päivä, saas nähdä miten nyt päättävät, harmittaa vaan kauhiasti, kun itse olen tehnyt niin kuin on pyydetty, veroviraston moka ja näillä näkymin minä olen maksumies:-(
Muuten päivät vierii, ettei meinaa perässä pysyä, aika riitä mihinkään ja tuntuu että kaikkea pitäisi tehdä, joitakin ompeluksia saanut sentään valmiiksi, vaikka paljon vielä on tekemättäkin. Siivota pitäisi tota tavaran paljoutta kirpparille asti, mistähän aika ja inspis siihen ;-)
ponnari ja itu 25+4