Äidit, tietäisittepä, miten tyttärenne teistä puhuvat!

Se lienee jokin luonnonlaki. Tilanne muuttuu joskus, kun tulee kuvioihin poikaystävän äiti.

Meitä on moneen lähtöön niin äideissä kuin äitipuolissakin. Uskoisin kuitenkin että valtaosassa perheitä tilanne on juuri päinvastoin, että nuori ei tule äitipuolen kanssa toimeen eikä äitipuoli ehkä edes halua ottaa kontaktia nuoreen.

Vierailija:

Olen mieheni lapsen (tai okeastaan nuoren) äitipuoli 24/7, ja meillä käy paljon tytön kavereita, yökylässä ja muutenkin. Juttelemme myös tytärpuoleni kanssa paljon asioista. Olen itse kuullut ja tyttö on kertonut, mitä mieltä nämä muut tytöt ovat äideistään. Ihan jokaisella on mielestään idiootti äitinä. Monet äidit kohtelevat tyttäriään välinpitämättömästi, jotkut suorastaan julmasti. En ikinä haluaisi, enkä edes uskaltaisi tehdä tytärpuolelleni samaa, mitä näiden tyttöjen omat äidit tekevät tyttärilleen.

Uskotteko te äidit, että se, että olette synnyttäneet tyttärenne, antaa teille oikeuden kohdella heitä miten tahansa?

Kun ajattelen myös aikuisia ystäviäni, erittäin harvalla on hyvät välit äitinsä kanssa. Useimpien mielestä äidit ovat toimineet jotenkin väärin heitä kohtaan. Anoppini on kiva nainen ja tulen hyvin toimeen hänen kanssaan, mutta molempien lapsiensa mielestä hän on hirviö. Olen lukenut anoppini vanhoja kirjeitä lapsilleen, ja tämä on valitettavasti vahvistanut lasten puhuneen totta. Kirjeet ovat armottomia ja kylmiä.

Mikä teitä äitejä oikein vaivaa? Onko sittenkin niin, että äitipuoli, joka ei ole kantanut lasta sydämensä alla, pystyy suhtautumaan lapseen paremmin kuin biologinen äiti? Sillä tytärpuoleni vannoo käsi sydämellä, että olen hänen mielestään parempi äiti kuin kukaan hänen tuntemistaan synnyttäneistä äideistä.

jokainen äiti on jos jonkinlaisia virheitä tehnyt. En toki hyväksy julmuutta/kylmyyttä.



:) Minulla on hyvät suhteet äitiini eikä mitään pahaa sanottavaa. Mitä nyt nalkuttaa joskus, niinkuin kaikki.

Nuorena se elämä kuohuu ja itsenäistymiskehitys ei ole aina ihan helppoa. Nyt kun omat lapseni alkavat olla jo aikuisia ja päättävät itse omista asioistaan, on suhteemmekin kehittynyt enemmän kahden aikuisen suhteeksi. Minä kunnioitan lasteni valintoja ja yritän pitää mielipiteeni ominani, vaikka kaikki valinnat eivät mielestäni ihan oikeita olekaan ja epäilemättä lapsillani on minun suhteeni sama tilanne. Aika kutakin kehitysvaihetta ja jokainen tekee joskus vireitäkin, myös äidit.

Se kuuluu murrosikään eikä liity mitenkään hyvään/huonoon vanhemmuuteen.

Juuri siksi ällistelen teitä äitejä, miten voitte kohdella omia lapsianne noin. Olette mielestäni ihan liian onnekkaita: teitä on siunattu lapsilla, ja sitten laiminlyötte heitä. Tiedän kyllä, ettei täydellisiä vanhempia ole ja että tarpeeksi hyvä riittää (enhän itsekään ole täydellinen) mutta ädit näyttävät kyllä mielestäni luottavan tosi paljon siihen, että lapset rakastavat heitä joka tapauksessa, tekivät he mitä tahansa.



ap

Minkä ihmeen ikäinen oikein olet?? 79v??



Etkö tosiaan muista että 99% teinitytöistä arvostelee vanhempiaan, varsinkin äitiään.

johtuu siitä kun ei ole saanut jotain haluamaansa vaatetta tai rahaa...ja saisi kylla jos vaan olisi ne rahat ottaa jostain. Nämä teinit aika helposti dramatisoivat kaikkea mahdollista, melkein yhtä epäluotettavia juttuja tulee tältä teiniltä kun 4-5 vuotiaalta joka sepittää omia juttujaan

Ei yhtään pahaa sanaa voi hänestä sanoa. Minulla oli aika helppo nuoruus, ei otettu äidin kanssa juurikaan yhteen. Nyt aikuisiällä äitini (ja siskoni) ovat parhaat ystäväni.

Itse odotan vasta esikoista ja toivon, että voisin olla edes puoliksi niin hyvä äiti lapselleni, kun mitä omani on minulle ollut.



Ystäväpiirissäni kaikilla on lämpivät välit äitiinsä.

Juu, kaikki teinit arvostelevat vanhempiaan ja se kuuluu asiaan. Itse en tosin niin tehnyt, ei ollut syytä. Myöskään tytärpuoleni ei vielä 16-vuotiaana kapinoi sen paremmin minua kuin isäänsäkään vastaan, ehkäpä se tulee myöhemmin? Häntä naurattavat monet meidän jutut ja käsitykset, mutta ei me hänen mielestään ihan idiootteja olla, eikä me myöskään ole hänelle tehty mitään sellaista, mistä hänen kaverinsa puhuvat.



Esimerkkejä:

- perheen poikaa suositaan, tytär on veljensä jatkuvan kiusauksen kohteena kotonaan, eikä äiti puutu siihen

- perheen tytär jätetään toistuvasti kotiin isoäidin huomaan, kun äiti ja isäpuoli lähtevät lomalle pikkuveikan kanssa, tytär on turvaton ja kauhuissaan

- tytär on sysätty sisäoppilaitokseen, jotta vanhemmat saisivat elää vapaammin aikuisten elämää (kyllä, sisäoppilaitoksia on Suomessakin)

- äiti soittaa jo aikuistumassa olevalle tyttärelleen vähintään 10 kertaa päivässä ja haluaisi viettää kaiken vapaa-aikansa tyttärensä kanssa - tyttären mielestä tämä äidin roikkuminen on kiusallista

- tytär on vanhemmilleen kuin ilmaa, hänen toivomuksistaan, haluistaan ja mielipiteistään ei haluta kuulla eikä niistä välitetä. Tämä on tehnyt tytöstä kuin varjon, hän kulkee meilläkin seinän vieriä eikä edes tervehdi, hän ei oleta, että kukaan aikuinen olisi kiinnostunut.

- veli ahdistelee sisartaan seksuaalisesti kotona, mutta tyttö ei ole kertonut vanhemmilleen, koska uskoo, että he vain nauraisivat hänelle ja sanoisivat että hän valehtelee.



Nämä olivat kaikki eri perheitä, eri yhteiskuntaluokista, duunarista diplomaattiin. Huomaamisen arvoista on, että tytöt toivosivat nimenomaan äitinsä puuttuvan asioihin, huomaavan heidät ja kuuntelevan heitä. Isiin ei jostakin syystä kohdistu samanlaisia toiveita. Ehkä tytöt ovat menettäneet toivonsa isien suhteen jo aikaisemmin?



ap

samoin kuin äidille suhde tyttäreen.



Kun tyttö aikuistuu, hän peilaa itseään lähimpään naisen malliin, eli äitiinsä. Monesti aikuistuminen herättää vaikeita tunteita, ja nämä tunteet heijastetaan äitiin, jota sitten vihataan. Kyse ei siis oikeasti olekaan äidistä, vaan tytöstä itsestään.



Teininä muutenkin kaikki tunteet ovat hirveän voimakkaita, rakastetaan ja vihataan tosissaan. On ihan normaalia, vaikka ei tietysti hirveän kivaa tai kohteliasta, että vanhempia haukutaan siinä vaiheessa, kun ollaan eroamassa lapsuuden perheestä. Näinhän se usein menee suhteen loppuessakin, ensin otetaan etäisyyttä ja vihataan, jonkun ajan päästä voidaan olla kavereitakin.



Toki on olemassa kaikenlaisia vittupäitä ja psykopaatteja myös äideissä ja tytöissä. Ne ovat sitten asia erikseen ja jos sinun tuttavapiiriisi kuuluu tosi monta sellaista tapausta, voisi olla hyvä harkita kaveripiirin vaihtamista...

Varsinkin murrosikäisen tyttären asiallisessa ja rakkaudellisessa kohtaamisessa moni vanhempi epäonnistuu:( Olen tullut siihen tulokseen näitä sukupolvia seurattuani, että näiltä äideiltä on jäänyt oma nuoruus käsittelemättä, eivät ole saaneet itsenäistyttyä omasta äidistään. Siksi pitää oman tyttären kanssa soutaa ja huovata, välillä on hyvä, välillä kylmä, välillä kiero ja sitten taas jees.



Omat lapseni ovat vielä pieniä, joten tässä on aikaa vielä tsempata murrosikää varten;)



Ole sinä ap näille kaikille tytöille elävä todistaja siitä, että he ovat arvokkaita ja hyväksyttyjä sellaisina kuin ovat, vaikka kotona olisi kurja meininki.



Osta tytärpuolellesi kirja Pilluparvi, älä kauhistu nimeä. Sisältää voimaannuttavia kirjoituksia nuoria tyttöjä kohtaavista nurjista ja hankalista jutuista, kuten seksuaalisesta ahdistelusta jne. Tytärpuolesi takuulla laittaa tämän kirjan kiertämään kavereilleen.



Jämäkkänä roolimallina oleminen on korvaamattoman arvokas tuki, vaikka et voi näitä tyttöjä " pelastaa" tai olla heidän äitinsä. Kun he varttuvat, on heillä jotain mistä ponnistaa itsenäisyyteen ja itsetuntoon. He muistavat, että sinä olit aina reilu ja arvostit heitä. Ota selvää ja kerro myös tytöille paikkakuntasi aputahoja, joillakin noilla tytöillä oli tosi vakavia ongelmia. Nykyään on jo tarjolla monella paikkakunnalla tyttötyötä.



Tsemppiä!

Teillä on ollut hieno äiti, olette itsekin saaneet taidon ja jaksamisen toimia oikein lapsenne kanssa.



Minulla ei ollut. Ap:n kirjoitus ja esimerkit iskevät suoraan sydämeeni. Äitini on torjunut minut koko ikäni kaikella tasolla. Ainoa sylikokemus, jonka muistan, on sellainen, jossa äitini sanoo että ei noin ison tytön tarvitse istua enää sylissä. Kukaan ei jaksa pitää sua kun olet noin iso. Sohvalla jos yritin mennä äitiä lähemmäksi, hän tiuskaisi aina että älä kiehnää siinä kyljessä. Lapsena minun piti osata leikkiä yksin. Piti ymmärtää miten väsyneitä vanhemmat ovat työstään, ja iltaisin heiltä ei voinut vaatia huomiota. Olin hirveän kallis lapsi, tarvitsin joka päivä ruokaa ja vaatteita. Piti olla kiltti, reipas eikä saanut kitistä.



Teini-iässä minusta tuli hankala ja omituinen. Haastoin kotona kaikesta riitaa ja olin epäkohtelias. Äitini kertoi asioitani ja hänelle harvoja uskomiani salaisuuksia muille aikuisille ja yhdessä he naureskelivat ja vähättelivät juttuni. Täysi-ikäisyyden kynnyksellä muut aikuiset kohtelivat minua kunnioittavasti ja arvostavasti ja sanoivat minun olevan ikäisekseni hyvin aikuinen. Äidin mielestä olin edelleen typerä ja oikukas lapsi ja hän missään tapauksessa ei aio muuttaa suhtautumistaan minuun mitenkään. Usein hän ihmetteli, miksi olen kotona tuollainen, kun kerran vieraissa osan olla niin fiksusti.



En ole äitini kanssa missään tekemisissä. En enää jaksanut hänen jatkuvaa negatiivisuttaan. Keräsin aikuisiäksi asti jotain positiivista tai kannustavaa, siis hänen hyväksyntäänsä, sitä koskaan saamatta. Välimme vain hiipuivat kun en enää yksipuolisesti jaksanut niitä pitää yllä. Äiti ei pidä tapanaan huomioida minun tai perheeni merkkipäiviä. Nyt olen kiittämätön lapsi, joka on hyljännyt äitinsä, joka kaikkensa uhrasi minun eteeni.

(ketjua lukematta vastaan)

Vierailija:

Uskotteko te äidit, että se, että olette synnyttäneet tyttärenne, antaa teille oikeuden kohdella heitä miten tahansa?

Vasta nyt aikuisiällä olen tajunnut, että äitini teki parhaansa, että hänellä oli paljon enemmän tajua lapsen parhaasta kuin monella senaikaisella vanhemmalla (70-luku) ja että kaikki ei vaan ole mahdollista vaan valintoja on tehtävä. Valinnat, joista olin koko lapsuuden ja nuoruuden eri mieltä, näyttäytyvät nyt aivan eri valossa ja tajuan äidin tehneen niin miten oikein oli ja siitä on tuloksena edes näin täyspäinen aikuinen - ei siis aivan täyspäinen, mutta hullumminkin voisi olla.

Omien tyttärieni kohdalla... No, minä en ole heitä synnyttänyt, mutta katson kyllä, että koska he ovat lapsiani, minulla on oikeus olla vanhempi tavalla, jota itse pidän parhaana. Tottakai, se on velvollisuutenikin - en kai halua eikä minun pitäisi olla äiti tavalla, jota EN pidä parhaana?

Vierailija:

- tytär on vanhemmilleen kuin ilmaa, hänen toivomuksistaan, haluistaan ja mielipiteistään ei haluta kuulla eikä niistä välitetä. Tämä on tehnyt tytöstä kuin varjon, hän kulkee meilläkin seinän vieriä eikä edes tervehdi, hän ei oleta, että kukaan aikuinen olisi kiinnostunut.

:D :D Samaa valitin minäkin vanhemmilleni - mua ei kuuntele kukaan, mua ei huomioi kukaan, mun mielipiteillä ei oo mitään välii tääl hei!!!!! - ikää 14v. Äitini poistui huoneesta, nyt tajuan hänen lähteneen ilmeisesti itkemään, ja isäni istutti minut alas ja pisti muistelemaan hetkiä, jolloin mielipiteeni OLI huomioitu. Niitä hetkiä oli paljon. PALJON. Yhden isomman asian keksimme, jossa mielipiteeni oli jyrätty, ja se oli tapahtunut rahoitussyistä. Lopuksi isäni totesi, että minua ja mielipiteitäni kunnioitetaan kyllä huushollissamme huomattavasti enemmän kuin kenenkään samanikäisen, jonka hän on ikinä tavannut. Pakko oli myöntää tämäkin todeksi.

Että silleen.

Ap, hei, et taida muistaa omaa teini-ikää :)

Vierailija - 01.09. 13:17 vastaa tähän viestiin (24/24)

*reps*

Vierailija:

- tytär on vanhemmilleen kuin ilmaa, hänen toivomuksistaan, haluistaan ja mielipiteistään ei haluta kuulla eikä niistä välitetä. Tämä on tehnyt tytöstä kuin varjon, hän kulkee meilläkin seinän vieriä eikä edes tervehdi, hän ei oleta, että kukaan aikuinen olisi kiinnostunut.



Vierailija 24:

" :D :D Samaa valitin minäkin vanhemmilleni - mua ei kuuntele kukaan, mua ei huomioi kukaan, mun mielipiteillä ei oo mitään välii tääl hei!!!!! - ikää 14v. Äitini poistui huoneesta, nyt tajuan hänen lähteneen ilmeisesti itkemään, ja isäni istutti minut alas ja pisti muistelemaan hetkiä, jolloin mielipiteeni OLI huomioitu. Niitä hetkiä oli paljon. PALJON. Yhden isomman asian keksimme, jossa mielipiteeni oli jyrätty, ja se oli tapahtunut rahoitussyistä. Lopuksi isäni totesi, että minua ja mielipiteitäni kunnioitetaan kyllä huushollissamme huomattavasti enemmän kuin kenenkään samanikäisen, jonka hän on ikinä tavannut. Pakko oli myöntää tämäkin todeksi.



Että silleen."



Että tälleen. Tosi kiva juttu sulle, että sun mielipide huomioitiin nuorena. Mäkin huomioin tässä nyt sun mielipiteesi, mutta joudun toteamaan, että ilmeisesti et ole kotikasvatuksessasi saanut lahjaksi argumentointitaitoa.



Kun eipä sun kotikuviosi muuta yhtään tuon nykynuoren kokemusta. Vai onko se susta tosi hauskaa, että jollakin on kurjasti? Toinen vaihtoehto on, että olet niin pälli, että luulit omalla elämäntarinallasi asettavasi ap:n kertoman naurettavaksi.



Että silleen. MÄ nauran sinulle pienelle pölvästille:D Oot vissiin vieläkin siellä äitin ja isin kanssa neuvottelemassa...

Vierailija:

Että tälleen. Tosi kiva juttu sulle, että sun mielipide huomioitiin nuorena. Mäkin huomioin tässä nyt sun mielipiteesi, mutta joudun toteamaan, että ilmeisesti et ole kotikasvatuksessasi saanut lahjaksi argumentointitaitoa.

Kun eipä sun kotikuviosi muuta yhtään tuon nykynuoren kokemusta. Vai onko se susta tosi hauskaa, että jollakin on kurjasti? Toinen vaihtoehto on, että olet niin pälli, että luulit omalla elämäntarinallasi asettavasi ap:n kertoman naurettavaksi.

Että silleen. MÄ nauran sinulle pienelle pölvästille:D Oot vissiin vieläkin siellä äitin ja isin kanssa neuvottelemassa...

Sun kotikasvatuksesi taisi sitten jäädä vajaaksi paitsi realismin, myös kohteliaisuuden osalta. Minua sattui vain huvittamaan se, että joku on ottanut niin tosissaan lähestulkoon tismalleen saman lauseen, jota itse teininä kiljuin vanhemmilleni kurkku suorana ja luulin olevani oikeassa, ollen kuitenkin totaalisen väärässä.

Minä tiedän ko. nuoren kotikuvioista vain sen, mitä ap juuri kertoi. Et sinäkään tiedä enempää. Yritin hienovaraisesti huomauttaa, että yhden teinimielipiteen pohjalta ei pidä alkaa analysoida ko. teinin äidin vanhemmuustaitoja.

Vaikka olen jo yli kolmenkymmenen niin olen samaa mieltä kuin teininä, että äitini kohteli minua väärin. Omia lapsia saatuani en voi käsittää lainkaan miksi hän kohteli minua niin huonosti ja välinpitämättömästi. Kerjäsin hyväksyntää aina kolmeenkymmeneen asti, kunnes oman tyttären syntymä käänsi asetelman siten, että minusta tuli äiti ja minun tuli tehdä kaikki parhaani hänen eteensä, eikä roikkua omassa äitisuhteessani. Itse asiassa meillä meni sen jälkeen paremmin kuin koskaan, mutta äitini ei ollut enää äitini vaan hankala ihminen, jonka kanssa oli tultava toimeen. Tunteeni häntä kohtaan kuolivat. Hän kuoli syöpään melko pian tämän jälkeen. En tuntenut surua hänen sairastumisestaan, enkä kuolemastakaan. Hautajaisissakaan en itkenyt. Olin järkyttynyt omasta käytöksestäni, mutta en voinut pakottaakaan itseäni itkemään. Loukkaukset olivat liian syviä ja pahoja.

sinä olet kuullut jutut tyttäreltäsi (tai tytärpuoleltasi, ihan sama mulle), olet siis kuullut kuulopuheita. Monet noistakin jutuista on kasvanut ja muuttunut moneen kertaan. Et voi tietää mikä on totta.



Mulla on 12 vuotias tytär ja varmasti hän vihaisena kertoo kuinka idiottii äiti mä olen. Ehkä idioottimaisuuteni tuli esille siinä kun en laskenut ostarille notkumaan, tai en ostanut 100 egen farkkuja tai en ostanut sillä sekunnilla conversen tennareita tai en antanut kun 3 egee karkkiin kun kaveri sai 5 egee. Lasten suusta sana idiootti on suhteellinen.



Tyttäreni on sanonut, että hänen jotkut kaverinsa kutsuvat mua tiukkapipoksi, miksikö? No ehkä siksi kun tytärtäni koskee tietyt säännöt: vanhempia kunnioitetaan eikä sanota vastaan, kotiintuloajat, koulusta tullaan suoraan kotiin läksyjen tekoon sitten vasta huvi. Perheen kanssa syödään illallinen, siitä ei lipsuta sen takia et kaverit niin pyytää. Meille ei voi tulla noin vain, asiaa kysytään ensin. Ehkä tuossa on syitä miksi olen idiootti ja tiukkis.



Oma äitini oli tooosi idiootti kun en saanut notkua kaupungilla keskiyöhön...joo nyt ymmärrän äitiäni todella hyvin. Eli äiti ei ollutkaan idiootti vaan teiniminä.