Petin ja kadun!! En voi kertoa tietenkää?

En tiedä liittyykö asiaan,mutta kuuluuko suhteeseenne lapsia? Siis onko uudella miehelläsi lapsia,onko sinulla lapsia?

Uskon, että olet kovin hukassa elämäsi kanssa. Annat asioiden tapahtua, joita et edes halua. Uskon avulla tulet pääsemään tuosta pettämisen kierteestä pois. Kokeile edes. Et varmasti tule pettymään.



Jumalan siunausta sinulle ja suhteellesi.

Jos nyt jatkatte seurusteluanne, etkä kerro, olet syyllisyydentuskassasi altis tarrautumaan mieheen vaikka suhde ei toimisikaan.

Vierailija:

Milloin asia ei ole enää jatkuvasti mielessä? Kannattiko kertoa tai olla kertomatta?

Voi luoja.. Mä niiiiiin kadun. Ainoa onneni on tosiaan suhteen alkuvaihe. Onneks tää ei ole ehtinyt vielä ihan kauheen vakavaksi vaikka se on molemmilla tarkoitus.. tarkoitus mennä naimisiinkin luultavasti jossain vaiheessa vielä, kun kerrankin on oikea ihminen...

Kertoisinko osan? Sanoisin, että suutelin vaikka.. Helpottaisi oloa ja toinen tietäisi missä mennään.. Mutta kun mietin sitäkin, niin ei tule kysymykseenkään. Toinen ei enää koskaan luota sen jälkeen.

Miten varmistan että näin ei enää ikinä tapahdu? Pitää kai ottaa aina siistitsti eikä juuri käydä missään yksin..

Mua harmittaa niin että en tiedä miten kestän!!

ap

Petin miestäni kuus vuotta sitten, en kertonut. Edelleen mietin sitä itse välillä ja kaduttaa edelleen. En aio ikinä kertoa tästä kellekään, mun on vaan elettävä tän asian kanssa. Ei tulis mieleenkään loukata miestä kertomalla, ihan vaan siks että omaa oloa vois helpottaa jos kertoisin.

Ei oo kyllä ikinä sen jälkeen pettäminen käyny mielessäkään, eli ainakin opin tosta jotain.

nämä lukuisat neuvot joissa kehotetaan epärehellisyyteen " älä kerro" . Kertoo aika paljon nykynaisten/vaimojen moraalista ja siitä mille pohjalle (epärehellisyyteen) suhteita pitäisi rakentaa. Karmeaa.

katumus oli kamala kestää, ja päättelin sen olevan just sopiva rangaistus mulle. miehen niskaan en omaa idioottimaisuuttani kaatanut. noin vuodessa pahin syyllisyys helpotti.



nyt meillä on yhteisiä lapsia ja yhteinen asuntolaina, tasaista hyvää arkea ja rakkautta. en tiedä olisiko meillä yhtään mitään jos olisin kertonut opiskeluaikaisesta kännisekoilustani miehelle. olen iloinen etten kertonut.

Tehty mikä tehty, en sitä tekemättömäksi saa.



ap

Jos et tiedä toistuuko toi niin sitten kertoisin mut jos asia on sujut ittes kanssa niin turhaa siirtää sitä pahaa oloa toiselle JOS tietää ettei ikinä enää niin tee

Mä petin, kaduin ja kerroin. Suhde koki kolauksen, mutta säilyi hengissä. Aikaa on kulunut nyt 15vuotta ja aina se asia välillä muistuttelee itsestään...

Minä kerroin ja totta kai tuli heippaheit. Ihan hyvin olisin voinut jättää kertomatta mutta kun se rehellisyys oli muka niin tärkeää. Sekin suhde oli ihan alkutekijöissään, että ihan hyvin olisin voinut pitää omana tietonani.

Olen todella pettynyt omaan itseeni!!! HYI! Miks mä tein niin.. Kadun. Harmittaa. Voinko ees luottaa itseeni? MIten tiedän etten petä enää, missään olosuhteissa?



Itkettää. Onneks suhde on tuore.. ei ees tunne toista vielä täysin kunnolla. Mutta kyllä kaduttaa!



ap

Se on sama kuin kaataisit oman pahan olon toisen niskaan. Ei ole reilua. Jos toisesta oikeasti välität, niin kannat taakkasi itse. Ja koetat antaa itse itsellesi anteeksi. Ja seuraavalla kerralla muistutat itseäsi, että ei kannata mennä loppuun asti, koska siitä tulee vain paha maku suuhun ja järjetön katumus.

Mutta se mua harmittaakin. Kun olisin halunnut että tää suhde on sellainen jossa jaetaan kaikki. Hyvät ja huonot asiat. Parempi kun en kerro, suhteen kannalta. En halua sitä luottamuspulaa, siitä suhde vasta kärsiikin. Ehkä tää oma pettäminen aikaa myöten unohtuu ja pyyhkiytyy pois mielestä jossa se nyt tietenkin on taukoomatta.



Lohduttakaa mua.



Ei todellakaan ollut sen arvoista! Ei se oo koskaan. Jos toista rakastaa niin ei ole mitään järkeä...



ap

Ihmisen psyyke on sellainen.

Milloin asia ei ole enää jatkuvasti mielessä? Kannattiko kertoa tai olla kertomatta?



Voi luoja.. Mä niiiiiin kadun. Ainoa onneni on tosiaan suhteen alkuvaihe. Onneks tää ei ole ehtinyt vielä ihan kauheen vakavaksi vaikka se on molemmilla tarkoitus.. tarkoitus mennä naimisiinkin luultavasti jossain vaiheessa vielä, kun kerrankin on oikea ihminen...



Kertoisinko osan? Sanoisin, että suutelin vaikka.. Helpottaisi oloa ja toinen tietäisi missä mennään.. Mutta kun mietin sitäkin, niin ei tule kysymykseenkään. Toinen ei enää koskaan luota sen jälkeen.



Miten varmistan että näin ei enää ikinä tapahdu? Pitää kai ottaa aina siistitsti eikä juuri käydä missään yksin..



Mua harmittaa niin että en tiedä miten kestän!!



ap

ihan oikein, että sulla on paha olla!

Miks ihmeessä sun pitäis se siirtää miehellesi? Eihän hän ole tehnyt mitään väärää!!

Sinulla on paha olo, se on sinun rangaistuksesi. Miksi vierittäisit miehesi harteille omaa syytäsi olevan asian? Et ansaitse helpotusta sitä kautta. Miehesi on syytön. Jatka elämääsi, ja koita antaa itsellesi anteeksi.

Hyvää jatkoa!

Se itselle anteeksi antaminen tässä ehkä onkin sen vaikein asia.. Kun vihaan itseäni nyt! Että päästin näin tapahtumaan.



Oon mä joskus ennenkin pettänyt mutten potenut huonoa omaatuntoa.. Ehkä siks että suhde jossa petin ei oikeesti kans merkannut mitään tärkeää.



Joo, en kerro. Kärsin sit itse.. aikani.



ap

mutta anti olla viimenen kerta!!!