joko kiinteiden aloitus?
vauva ihan kohta 5 kk on alkanut heräillä 3 tai 4 kertaa yössä. tähän asti on herännyt vain kerran aamuyöstä. neuvolassa sanottiin viimeks, että kiinteiden aloitusta voi lykätä lähemmäs 6 kk, mut en kyllä jaksa kauaa tollasta yörumbaa. mitä mieltä, olisko jo aika?
Kommentit (6)
Ainahan sitä kuulee juttuja niistä lapsista jotka on kaurapuuron voimin alkaneet nukkua täysiä öitä. Meilläkään ei ikävä kyllä kiinteät ole mitenkään yöheräilyjä muuttaneet. Viikonloppuna on ikää 6kk ja nyt oikeastaan koko kulunut kuukausi on ollut oikeaa yöheräilyä vaikka menee viisi ateriaa päivässä ja viime aikoina jopa sitä puuroakin illalla ihan hyvin.
Liekö sitten pienellä äitiä ikävä ja tarve saada rintaa tiheämmin, nälkä ei vaikuta olevan mutta silittelyistä ei tule kuin itku.
Jaksuja! Eihän siitä kiinteän antamisesta mitään haittaakaan ole, mutta eipä oikein hyötyäkään välttämättä jos kerran rinnalla hyvin pärjää.
Meilläkin alkoi poika vajaa 5kk:den iässä heräillä yöllä tiheämmin. Odottelin 5kk:den neuvolaa, ja siellä ilmenikin, että pituuskasvu (ja samalla päänympärys, joka " sidoksissa" pituuskasvuun) oli laskusuunnassa, joten aloitimme kiinteät. 6kk:den neuvolassa olikin taas tullut hyvin pituutta (ja päänympäryskin takaisin omalle käyrälleen), joten kiinteät auttoi.. Paitsi että edelleen poika herää n.3krt yössä, siten ettei tutti kelpaa, vaan nukahtaa ainoastaan rinnalle. Hampaitakin tuli, nekin kiusasivat yöllä.. =/
aloitettiin kiinteät nyt, kun tyttö on 3kk, yöt hän on nukkunut jo 2kk-ikäisestä, 10-12h ilman yöheräämisiä, mutta tuntui, että maitomäärä nousi niin suureksi, että aloitin kiinteät ruoat.
Tiina ja Iida-Mari 3kk
Jos itse jaksat, niin ei ole vielä kiirettä, viiden kuukauden iässä on monella vauvalla vielä yksi tiheän imun kausi. Ja kuten muut ovat sanoneet, eivät ne kiinteät useinkaan tuo helpotusta, ainakaan kovin äkkiä.
Meillä ei kummallakaan lapsella kiinteiden aloitus ole vaikuttanut yöuniin, ei siinäkään vaiheessa, kun alkoivat saada iltapuuroa. Esikoisella aloitettiin 4-kuisena (keskonen) ja kakkosella 6-kuisena. Hyvät ja huonot yöt vain vuorottelevat.
Minulla vanhempi tyttö rupesi 4kk ikäisenä heräilemään yhtenään. Vaati vain saada tissin suuhun nukahtaakseen. Yökoulu piti hänelle pitää, jotta saimme yöt nukuttua.
Nyt 5kk poika herättelee 4-5 kertaa yössä eikä ole todellakaan nälkäinen. Olen hänessä huomannut, että syö välillä öisin todella tiheästi, mutta sitten taas helpottaa. Saa nähdä auttaako hänen yöuniin kiinteiden aloittaminen vai onko hänelläkin unikoulu edessä.
Jos lapsesi ei ole tyytyväinen ja tahtoo päivisinkin maitoa niin ilman muuta anna tuhdimpaa, mutta jos lapsi on hyvän tuulinen eikä roiku tississä/pullossa niin koita vielä jaksaa...
Yöllä saattaa myös herättää hampaiden tulo, ilmavaivat...