Yksinhuoltajia ihaillaan ja säälitään ihan suotta.

Vierailija:

ei lukkiudu sinne kotiin samalla tavalla? Kun ei yh vietä ukon kanssa koti-iltoja koko ajan, tulee niitä sosiaalisia suhteita ja syntyy sitä turvaverkkoa! Toisaalta, olen huomannut senkin, että ydinperheissä elävät nirsoilevat lastenhoitoavun kanssa. Ei kelpaa anoppi, kun sehän polttaa tai mummilassa on kissa, jolta voi lapsi saada toksoplasmoosin tms.

Eihän toiselta voi kadehtia hänen turvaverkkoaan! Jokainen voi itse yrittää sellaista rakentaa, se vaan vaatii tarmoa ja aikaa. Minäkin olen erään tutun yh:n lapsia ottanut meille yökylään ja sitten toisinpäin.

No nyt oli pakko yh:na tarttua tähän viestiin, vaikka en ehtiny koko ketjua lukeekaan...

Siis että yh:tko ei homehdu kotona? No tuota, nimenomaan minä en PÄÄSE täältä kotoa ilman lasta yhtään mihinkään. Sosiaalisia suhteita ei ole olemassakaan. Yliopistolta mun on lähettävä suoraan luennolta päiväkotiin ku toiset lähtee kahville tai leffaan. Minulla on yksi ihminen, joka hoitaa lasta, mutta hän on vanha mies, ja joutuu hoitamaan lasta niin paljon jo sairastelujen takia, että pääsen opiskelemaan. Että ei sen jälkeen voi pyytää, että kattoisitko vielä illankin, niin mamma pääsee leffaan.

Ei se ole niin yksioikoista tämä elämä. Yksinhuoltajankin elämä voi olla hyvin monenlaista, joten varmaan se tuulettumaan pääseminen ym. ei ole suoraan siitä kiinni...

mieheltänne ja avioliitoltanne sitten odottaneet? Naisen osa on valitettavasti vieläkin kova, vaikka ollaan muka tasa-arvo saavutettu ainakin täällä meillä Pohjoismaissa. Luulen, että suurin osa naisista olettaa, että kotityöt menevät sitten puoliski, kun lapsia alkaa tulla. Kaikki tietenkin myös ajattelevat, että lapsi hoidetaan puoliksi. Mielestäni jokaisen naisen, joka haaveilee äitiydestä on syytä tiedostaa, että lapsi on aina naisen päävastuulla (ja usein myös moni muu asia). Jos teillä on epärealistiset haaveet miesten suhteen se pettymys vaan kasaantuu ja kasaantuu. Minä olen ollut yh alusta asti, mutta veikkaan, että olen keskivertonaista onnellisempi juuri sen tähden, ettei minulla koskaan ollut sitä kiiltokuvanomaista perheonnen oletusta, sillä olin jo raskausajan yksin.......se oli aika rankkaa, mutta se teki minusta vahvan ja rakastan lastani yli kaiken.

Olen yksinhuoltaja ja saan lapsilisään noin kolmenkympin korotuksen. Muuten yhteiskunta ei osallistu minun tai lasteni elämään sen enempää kuin ydinperheidenkään. Meillä on tiivis tukiverkko, mutta se on itse luotu. Verkostooni kuuluu naapuruston lapsiperheitä, joiden kesken meillä on lastenhoitorinki. Hoidamme toistemme lapsia silloin tällöin. Minun perheeni on ainoa yhden aikuisen perhe, mutta hoitoapua tarvitsevat yhtälailla muutkin perheet. Nytkin meillä on naapurin tytöt leikkimässä ja vanhemmat vanhempainillassa.

Olen yh, mutta tunnen monia perheitä, joissa isä on ihan yhtä läsnä kuin äitikin, ellei enemmänkin.

minulla on ympäristössäni ainoastaan yksi mies, joka osallistuu lasten- ja kodinhoitoon yhtä paljon kuin äiti. Kaikilla muilla miehillä, jotka siis ovat minun lähipiirissäni on ykkösenä joko oma firma, ura tai paljon aikaa vievä harrastus, siis tyyliin golf tai lentäminen....siis eivät hoida lapsia ja kotitöitä eivät tee ollenkaan. Toki lomailevat perheensä kanssa....