Suostuisitko kuskaamaan lastasi sunnuntaiaamuisin seitsemäksi harrastukseen?
Kommentit (31)
Jos minä veisin niin mies jäisi toisen lapsen kanssa nukkumaan ja minä menisin nukkumaan jos siltä tuntuu sitten kun olen tullut harrastukseen kuskaamasta.
Jos olisin yh tai jos minulla olisi monta lasta tai jos joku lapsista olisi vielä yövalvoja niin tuskin jaksaisin. Näin ollen ehdottomasti kyllä panostaisin tuon verran.
Kuudelta piti bussilla lähteä. Jaksoin kyllä. En ryypännyt perjantai-iltaisin ;-)
Toiset treenit sitten kymmeneltä toisella puolella kaupunkia.
Olen niin aamu-uninen. Miehelle aikaiset heräämiset on paljon helpompia ja hän kuskaisi varmaan ilomielin, jos lasten harrastus sitä vaatisi. Itse haen taas öisin teinejä ympäri kyliä, kun ovat kavereittensa luona tai rokkikeikoilla.
Mies vie valtaosan päivistä pojat hallille ja minä jään nuorimman kanssa kotiin, joka hänkin on nyt ilmoittanut alkavansa kiekkoilla.
Jääkiekon lisäksi myös jalkapallo vaatii ajoittain aikaisia lähtöjä ja pitkiä päiviä kun pelireissut ovat muualla. Välillä tietysti harmittaa kun olisi niin kiva noita viikonloppuja viettää koko perheen kanssa yhdessä mutta en pane sitä pahakseni että pojat ovat kovia urheilemaan.
Nuorempina pojat myös taitoluistelivat, pelasivat tennistä ja toinen opetteli purjehtimaan optimistijollalla sekä tänä kesänä ratsastamaan.
Jääkiekko vaan vie mennessään ja innostaa heitä eniten.
Mutta mielelläni kuskaan ja toimin sponsorina.
Siis yhteensä. Ei minusta vielä kohtuuton määrä.
Lapsi saa varmasti tarvitsemansa unen, jos menee ajoissa nukkumaan ja/tai ottaa vaikka päiväunet.
Huomaa, että ollaan vauvalehden palstalle ja nuoria äitejä kiinnostaa enemmän vaunujen rekisterikilvet, mutta kun Nico-Petteer on muutaman vuoden vanhempi sielä värjötätte kaukalon laidalla klo 7 su ja la aamuna ja innokkaasti myytte käristemakkaraa -15 asteen pakkasessa.
Ei se äitiys lopu kun vauva kasvaa vaunuista ulos.
Kyllä lapsille ja nuorille pitäisi löytyä järkevämpiäkin halli/kenttävuoroja kuin aamuyöllä tai iltamyöhällä. Kasvava lapsi tarvitsee kehittyäkseen riittävästi LEPOA!
Eri asia on aikainen herääminen silloin tällöin jonkun pelireissun takia, mutta noin huonoissa treeniajoissa vanhempien kyllä pitäisi nostaa meteli!
Viikolla saamme/joudumme joka aamu lähtemään töihin ja kouluihin niin mielestäni viikonloput voi rauhoittaa eikä herätä kuudelta harrastuksen vuoksi.
Parhaat jääajat tai uimahallivuorot varataan menestyneimmille jengeille... Eihän nyt liigapelaajia voi laittaa aamutuimaan treenaamaan...
Uimahallivuoroissa taas on se, että parhaaseen treeniaikaan uimahalleissa on yleisövuoro, eikä monessakaan uimahallissa esim. voi järjestää uimahyppytreenejä yleisöä häiritsemättä. Ne on siis järjestettävä aukioloaikojen ulkopuolella. (Tuo lajikaan kun ei ole suomalaisten suuria menestyslajeja, niin arvostuskaan ei ole ihmeempi...)
Lähtö pihasta oli n. 7:20 sunnuntai aamuisin.
Mutta, suoraan sanottuna, usein näkee hallilla vanhempia, jotka painostavat lastaan tosi kovaa. Lapsi tulee kesken treenin vaihtopenkille, sanoo, että sattuu ja vanhempi alkaa marmattaa, että " mene nyt takaisin jäälle vielä vähäksi aikaa, nyt menet vai lopetatko koko harrastuksen tähän" . Seuraavat 15 min on sitten sitä hokemista " Ei kun menet vielä jäälle" jne. Oikein pahaa tekee kun joutuu sitä prässäämistä sivusta kuuntelemaan.
enemmän aikuisen kunnianhimosta kuin lapsen.
Vai kenen lapsi muka on sanonut, että haluaa oikeasti nousta ylös kuudelta viikonloppuna, jotta ehtii treeneihin.
mutta vanhemman on " potkittava" arjessa, muistutettava siitä, että menestyksen eteen on tehtävä töitä...
ajankohta on ihan järjetön! Tuskin lapsikaan haluaa tuohon aikaan harrastamaan,
Kilpaurheilu vaatii jo tällaisiakin uhrauksia.
Tyttö on 14v ja luistelee taitoluistelijana sm-tasolla. Joten kyllä siinä vanhemmilta vaaditaan aika paljon joustavuutta ja sitoutumista.
jos lapseni haluaisi sitä ja olisi valmis heräämään itse harkkoihin niin tottakai suostuisin!!
sillä lapsen unet jäisivät varsin lyhyeksi vapaapäivänä. Aamupalakin tulisi syödä viimeistään tunti ennen harjoituksen alkua tai puoli tuntia ennen harjoitusta korkeintaan hedelmä tai voileipä. Kahden tunnin harjoituksen jaksaminen tuskin onnistuisi banaanin voimalla.
Teinin veisin, pikkulasta en.