Nappasin tuosta uupumusketjusta tällasen- ihan totta! Itse ainakin " syyllistyn"

Tyttö on nyt vajaa 2v ja ei tietysti oikein ymmärrä mutta oppii vielä. Isompi on oppinut ja on vaikuttanut siihen että osaa odottaa jo hieman. Minä en halua lasteni huomaavan että olen aina kaikkialla kaiken aikaa kaikkien kanssa. Minäkin olen ihminen, joka haluaa rauhan käydä vessassa, juoda kahvinsa ja syödä ruokansa. Pieni odottaminen ei tapa lasta. Ja tosiaan, itsekkyyttä se onkin mutta TERVETTÄ sellaista.

yhtä aikaa lääkärin odotushuoneessa. Äiti oli tosi väsynyt, enkä ihmettele. Tosi tehokas ja täydellinen äiti. Koko ajan selitti, mikä on mikäkin, kävelytti lasta ja heitteli palloa yms.

Kertoi, kuinka väsynyt on kun ei ehdi edes aamukahvia juoda.



Katsoi minua pahasti kun oma lapseni leikki yksin lelujen kanssa. Konttasi sieltä aina välillä minun luo ja konttasi takaisin. Tunsin itseni todella huonoksi äidiksi kun annoin lapsen leikkiä yksin, enkä koko ajan näytellyt jotain nukkea ja selittänyt, että " tässä tyttönukke, sillä on siniset silmät. Siis siniset silmät. Sillä on tässä käsi, siis K-Ä-S-I" .



Olen aina ehtinyt aamukahvin juoda ja lukea lehden. Silloinkin kun lapsi oli vauva. Laitoin lattialle huovalle ja romuja viereen ja otin kupin kahvia.

ja vihdoinkin tänään tässä ja nyt saan olla aivan rauhassa koneella, 14- vuotias kavereillaan ja 7-vuotias katsoo yksistään lastenohjelmia. Entäpä jos olisin kasvattanut toisin ja kyhnäisivät tuossa edelleen vieressä. Ja tiedän tuttavaperheissä on näin edelleen ettei äiti saa hetken rauhaa. Ja iän myötä huomaa sen miten oman ajan tarve vaan kasvaa, enää ei tunnin shoppailureissu edes riitä nollaamaan omia ajatuksia arjen rutiineita, joskus lasten ollessa pienempiä sekin riitti kun tiesi ettei muuta mahdollisuutta ollut.

Ellei nyt tietysti jotani ihan katastrofaalista tapahdu. Samoin puhelimessa puhun rauhassa, ja ohjaan lapset odottamaan vuoroaan.

Mukava lukea, että niin pitääkin toimia, välillä sitä tuntee itsensä julmuriksi, kun 2- ja 4- veet roikkuu puntissa ja kerjää syliin, kun itse yrittää syödä.

Vierailija:

siihen et oon koko ajan tarvittavissa- tarvii opetella olemaan terveesti itsekkäämpi !

MUITA ?

*Juuri luin, kun joku psykolgoi tms., sanoi, että lapsille pitää opettaa PIENESTÄ PITÄEN, myös se että " nyt äiti ei leiki tai tee muutakaan, nyt äiti katsoo telkkaria/on netissä/lukee lehteä/viettää vapaahetkeään" . Ja nimenomaan siksi, ettei lapsista kasvateta sellaisia egoisteja, jollaisia nykyään on hirveästi! Se on kuulemma aivan uusi, kasvanut ilmiö lasten parissa. Eli on OPETETTAVA kädestä pitäen, ettei joku koko aikaa ole heitä varten, vaan että jokaisella ihmisellä (myös äidillä ja isällä) on rajansa ja vapaahetkensä, jolloin lapsen on leikittävä itsekseen jne. Että aikuinen on kyllä lähellä, muttei koko ajan tarjoa palvelujaan ja ole " käytettävissä" . Muuten kasvatamme itsekkäitä, kaikki-mulle-heti-nyt sukupolvea.

Radikaalit uudistukset vaan kehiin, ja saahan siinä pulikoida vastaan, mutta sitten otetaan lapsilta etuuksia pois, jos ei toimita vanhempien ohjeiden mukaan. Olisi varmaan hyvä idea kertoa lapsille rehellisesti tilanteestasi, ja sanoa, että nyt tähän täytyy tulla muutos. Ja ottaa lapset mukaan suunnittelemaan, miten kotihommat järjestetään. *

Meille se on ollut ihan luonnollista.

Uskon, että paljon fiksumpia lapsia on kasvanut ennenvanhaan, kun vanhemmilla ei ole yksinkertaisesti ollut aikaa puuttua nicopetterin jokaikiseen kitinään ja tarpeeseen. Lasten pitäisi kyllä oppia, että myös vanhemmat ovat vain ihmisiä, eikä mitään supersankareita, jotka jaksavat aamusta iltaan huolehtia ja passata ilman yhtään omaa aikaa tai lepohetkeä.



Toivoisin vain, että joku kertoisi tämän asian meidän kolmivuotiaalle, joka taitaa olla jo nyt tuollainen kauhulapsi, joka luulee koko maailman pyörivän ympärillään. Ei antaisi minulle yhtä ainoaa rauhallista hetkeä päivän mittaan. Eli kun joku vielä neuvoisi miten saisin lapsen olemaan vähemmän vaativainen!

Olen potenut huonoa omaatuntoa joka hetkestä, jonka olen käyttänyt nettiin/lehden lukuun tms. lasten ollessa valveilla.

meillä on suurperhe ja kyllä sitä kiirettä arjessa riittää aivan kamalasti jo pelkästä pakollisesta hommasta, ihan kiva olisi, jos ehtisi lasten kanssa edes olla riittävästi.

ihan konkreettisia juttuja -jookos :)

niin etteivät lapset ole voineet kasvaa diktaattoreiksi. Tänä päivänä juttu on keikahtanut, kun ihmisillä on aikaa omistautua lapsilleen. Ja meidänkin lähipiirissä on näitä lapsia, joilta kysytään sopisiko lapselle jos vanhemmat kävisivät yhdessä elokuvissa. ja jos lapsi sanoo ettei sovi, vanhemmat eivät tietenkään mene. On sietämätöntä katsoa sitä loputonta huomiontarvetta ja ympäristönsä terrorisointia mitä nämä kullannuput harrastaa.

Ja nyt kun miehen lapsi tulee meille (5v) niin oikein toden teolla ärsyttää kun se haluu koko ajan jotain, itse ei osaa eikä viitsi tehdä mitään (edes pukea). Huomaa että äitinsä passaa lasta 24tuntia vuorokaudessa, lapsi on muuten ihana mut onneks mun lapset ei oo tollasia... Sanoinkin miehelle etten jaksaisi jos mun lapset olis tollasia... Kyllä hiukan omatoimisuutta ja kärsivällisyyttä voi siltä lapseltakin odottaa...



Kaikista kauheinta on se jatkuva mankuminen jos ei just sillä sekunnilla saa kaikkea.

Kannustat lasta itse ottamaan asioista selvää- vähän vanhempana ratkaisemaan itse pieniä ongelmia- autat tietenkin tarvittaessa, mutta annat lapsen kaikessa mahdollisessa ensin itse yrittää. Kun hän oppii että pienestä ponnistelusta saa palkinnoksi onnistumisen ilon, se kannustaa. Ja siitä on tosi paljon hyötyä vielä aikuisenakin siitä taidosta.



Toinen asia on se, että kun lapsi ei ole enää ihan vauva, otat itsellesi hetkiä; kahvihetki, ruokarauha, vessarauha- jos on todellinen hätä, tietysti autat lasta, mutta pelkästä kiukuttelusta et välitä- näytät siis rajas. Istut etkä ole huomaavinasi raivoavaa lasta. Päätät itse koska hetkesi on loppu (jos lapsi on hysteerinen- se on tietenki aika pian...) ja olet taas lapsen käytössä- mikä hätänä jne. Pienin askelin- niin että lapsi oppii että äidillä on rajat. Lapsi joka ei opi äidin rajoja pärjää huonommin elämässä itsekin- häntulee helpommin hyväksikäytetyksi monessa asiassa jne kun äiti ei ole opettanut omalla toiminnallaan miten omat rajat laitetaan.



Ja kun äidin oman tilan vastapainona on itsestäänselvä hellyys, huolenpito jne saa lapsi aika hyvät eväät elämään.

Meidän vauvanhoito oli aikamoista vierihoitoa (perhepeti 10kk, 6kk:n täysimetys, vähän taaperoimetystäkin jne.) siitä huolimatta että jotkut pelottelivat meidän opettavan lapsen ihan riippuvaiseksi jatkuvasta läsnäolosta ja paapomisesta. Ja ihan toisin kävikin kuin peloteltiin - pikemminkin musta meidän parivuotias on keskimääräistä enemmän omissa leikeissään viihtyvä. Se pyörii pitkin poikin lelujensa kanssa, käy välillä näyttämässä meille jotain juttua tai pyytää lukemaan kirjaa tms., ja sitten vähän ajan kuluttua kipittää taas hommailemaan omiaan.



Ovathan aikuisetkin tässä suhteessa erilaisia, jotkut viihtyvät erinomaisesti itsekseen ja toiset haluaisivat aina seuraa. Minä olen samanlainen kuin lapseni, jo taaperoikäisenä tykkäsin leikkiä omia mielikuvitusleikkejäni enkä välttämättä edes huolinut äitiä seuraksi (ja minulla siis oli kyllä tosi lämmin äitisuhde) jos se yritti tuppautua.



Niin että ei mulla oikein ole muita käytännön vinkkejä kuin että kannattaisi yrittää olla syyllistymättä kumpaankaan suuntaan ja kuunnella oman perheensä tarpeita...

Vierailija:

meillä on suurperhe ja kyllä sitä kiirettä arjessa riittää aivan kamalasti jo pelkästä pakollisesta hommasta, ihan kiva olisi, jos ehtisi lasten kanssa edes olla riittävästi.

Olen ottanut jopa ollessani lastenhoitaja. Ei minusta tarvitse koko päivää edes työnsä puolesta olla käytettävissä " palkattu leikkiautomaatti" ...Sanon, että nyt mä syön rauhassa, luen vähän aikaa tms. Sama omilla muksuilla.

kun olen ihan oma-aloitteisesti opettanut esikoiselle, että äiti tekee nyt kotihommia/viettää vähän omaa aikaa. :) Sama jatkuu kuopuksen kanssa. En mä haluaisikaan olla sellainen äiti, joka vaan aamusta iltaan passaa lapsiaan. Ja kotihommia lapsukaiset saa oppia tekemään sitä mukaa, kun taidot kasvaa. Mä en halua kasvattaa pojistani sellaisia miehiä, jotka pistävät vaimonsa tekemään kotona kaiken, kun ovat itse niin kädettömiä!

Ihmettelen kovasti jos joku hyppii lapsensa pillin mukaan. Mä kyllä laitan ruoat, unet ja kuivat vaipat ajallaan. Muut asiat (leikit, lukemiset yms.) tehdään kun minulle sopii. Jos haluan lukea Hesaria niin luen. Ei lapset tule edes kitisemään kun tietävät että haluan rauhassa tehdä asiani ennen kuin saavat taas ansaitsemaansa huomiota.

joku täydellisen äidin olemisen yritys ? Et kun ne lapset on tehty niin ollaan vaan niitä varten ? Hullu ajatus nyt kun ajattelee mut mä ainakin tunnustan et näin on aika pitkälle ollu fiilikset... Tosin must on aika vaikee n. alle 1v:lle opettaa et ei nyt ja odota- mut mistäs mä tiedän kun en o ajoissa yrittäny- no, koskaan ei o liian myöhäistä viisastua ;) Nyt on molemmat jo vanhempia ja osaavat odottaakin- ja sitä edelleen opetellaan... Kuulolla on kuitenkin vielä näin pienten kans oltava koko ajan ja sekin joskus väsyttävää :(

- olen auttanut lastani kun hän on pyytänyt- keskeyttänyt lehden luvun /kotityöt ym jos hän on minua tarvinut...



Ilmankos ahistaa

ja samaan aikaan meitä suurperheellisiä aina moititaan siitä, jos jokaiselle lapselle ei löydykään joka ikinen päivä vähintään tuntia kahdenkeskistä aikaa vanhemman kanssa yhdessä.