G:Ideaalisin ikäero sinusta lapsille? Perustele miksi!

On tietysti kivaa, jos lapsilla on pieni ikäero ja heistä tulee läheiset toisilleen. Sitten taas on tilanteita, joissa pieni ikäero ei todellakaan olisi hyvä ratkaisu.



Meille on tulossa nyt kakkonen, ikäeroa tulee melkein neljä vuotta. En olisi millään jaksanut uutta lasta aiemmin - esikoinen on ollut vaativa lapsi -, ja olen nyt hirmu iloinen siitä, että vanhempi on jo varsin omatoiminen olento. Kaverin perheessä lapsilla on noin vuoden ikäero, ja se sopii heille.

mutta eivät tule ihan perä perää kuitenkaan.



Meillä 2 v 4 kk ja olen ollut tähän tosi tyytyväinen.

Varmaan 3-4 vuotta olisi hyvä. Perusteluksi sanon sen, että tuttavapiirissä paljon perheitä, joissa ikäero 1,5-2 vuotta, ja se meno hirvittää minua=D

lapsilla ikäeroa 1v 7kk. Paras mahdollinen minusta, ovat toistensa parhaat kaverit. Esikoinen oli vauvan syntyessä niin pieni, ettei osannut itselleen mitään erioikeuksia vaatia, eli ei edes muista aikaa jolloin pikkuveljeä ei olisi tarvinnut ottaa huomioon.



Kaverini lapsilla on ikäeroa 5 vuotta. Esikoisemme ovat samanikäiset. Heillä ei ole niin kovin kivasti mennyt, sillä isosisko ei ole järin innoissaan pikkuveljestään ollut.

ikäero kaksi vuotta. Nyt kun nuorempi on 3, elämä on tosi helppoa. Jos ikäero on pidempi, se pikkulapsivaihe-projektikin on auki pidempään. Tämä oli juuri hyvä.

Meillä on 3 lasta, kaikilla ikäeroa 2 vuotta edelliseen. Se on ollut ihan hyvä, vähän pidempikin voisi mielestäni olla.

Aina samanikäistä seuraa toisilleen, ja vanhemmat selviää yksillä yövalvomisilla vauva-ajasta vaikka välillä aika raskasta onkin.



t. Kaksosten äiti :)

muutenkin haluaisin kokea vähän vähemmällä väsymyksellä ja vauhdilla molempien lapsuuden. Ja vaikka toisen lapsen pikkulapsivaihe olisi todella rankkakin, niin isompikaan ei olisi enää ihan pikkuinen. ..



Arvostan myös seesteistä ja rauhallista elämää, ja sitä, että olen ollut esikoiselleni hyvähermoinen ja jaksava äiti. Luulen, että pienellä ikäerolla olisi voinut olla toisin. Meillä on vasta yksi lapsi ja hänkin niin iso, että ikäero voi kasvaa viittäkin vuotta suuremmaksi, jos edes toista lasta koskaam saamme.



En myöskään usko siihen väittämään, että läheiset välit vaativat välttämättä pienen ikäeron; se voi olla mielestäni myös aika otollinen lähtökohta kilpailulle ja sisarkateudelle. Mm. tuttavani (isossa) perheessä ikäjärjestyksessä " joka toinen" ovat toisilleen läheisemmät ja tulevat keskenään paremmin toimeen kuin lähekkäimmin syntyneet.



Enkä unelmoi siitäkään ajasta, että molemmat lapset lähtevät samoihin aikoihin kotoa.



Tiedä sitten...kokemusta minulla ei ole kuin sivustaseurailijana.

on jo omaa halua hoitaa pientä.

Tällä hetkellä (lapset 4v. ja 1v.) on ikäero tuntunut tosi hyvältä.



Isompi oli jo selvästi omatoiminen vauvan syntyessä. Osasi pukea, käydä vessassa, sanoa mikä on hätänä jos joku on hätänä, osasi odottaa vuoroaan jne. Eli ei ollut enää niin riippuvainen äidistä, kuin esim. 2v. monesti vielä on. 3-vuotiaalle pystyy myös aika hyvin selittämään ja järkeilemään asioita.



Esikoinen oli myös saanut olla tarpeeksi kauan se ainokainen. Ei ole ollut tähän päivään mennessä pikkusisarukselleen mustasukkainen. Hoitaa vaan ja hellii, ottaa mukaan leikkeihinsä ja nauttii siitä kun pikkuinen ihannoi. Ei ole lyönyt, töninyt tms.



Kuitenkaan tuo 3v. ei ole niin paljon, etteikö siis lapsista olisi seuraa toisilleen. Hyvin noilla jo nyt leikit sujuu :)



Mutta tämä vain meidän kokemus.

Jos taas vähääkään epäilet jaksamistasi niin 6 vuotta on parempi ikäero. Silloin et tuhoa väsyneenä ja lyhytpinnaisena lastesi lapsuutta vaan jaksat olla läsnä.



Mä olen sitä mieltä että lapsuus on niin lyhyt aika ettei sillä ole niin väliä onko lapset samalla aaltopituudella. Kunhan ovat aikuisena, sitähän elämästä on suurin osa.

mikä sopii toiselle perheelle ei sovi toiselle. Mielestäni tällainen arvuuttelu on myös hieman arveluttavaa koska se ei välttämättä ole ollenkaan itsestä kiinni. Itselläni on suhteellisen lyhyillä väleillä lapset. Ensin välissä on vuosi ja kuusi kuukautta ja sitten vuosi ja yhdeksän kuukautta. Lapset ovat olleet melko vaativia korvatulehduksineen, refluksitauteineen ja kaikilla on kipakat tempperamentit. Olen lehmänhermoinen ja on pakkokin. Myös kaikki omat harrastukset ovat jääneet ja voin sanoa, että omistaudun vain perheelleni. Se ei ole marttyyrimaista vaan olosuhteiden sanelemaa ja tiedän, että tämä kestää aikansa ja sitten helpottaa. Ja saan taas omaa aikaa. Olemme päätyneet tähän ratkaisuun, koska itse en jaksaisi aloittaa aina uutta vauvavaihetta,kun on alkanut helpottaa. Nyt kaikki menee samoilla valvomisilla ja kaikki kuivaksi opettamiset ja syömiset sun muut ovat tuoreessa muistissa. Tunnustele mikä sinusta tuntuu parhaalta. Silloin ikäero tulee oikein :)

mutta nyt ajattelen, että ehkä puolitoista olisi ollut paras. Itse koen pikkulapsivaiheen aika raskaana, ja pidempi ikäero ikään kuin kasvattaa tätä vaihetta. Jos ikäero on pieni, menee kaikki siinä samassa. Muutaman vuoden on raskasta, mutta sitten helpottaa. Nyt raskas vaihe on pitkä. Mielestäni nelivuotias lapsi on jo helppo.

Itsensä jaksamisen takia pari vuotta.