kummankin polun kulkenut...
En tiedä mistä aloittaisin... Tupakoin ennen kun tulin ensimmäistä kertaa raskaaksi ja en päässyt siitä raskauden aikana eroon kun poltin muutaman päivässä ja välillä kuukaudenkin olin polttamatta... Imetyksen kanssa tuli heti syntymän jälkeen ongelmia kun stressasin , koska voin imettää ilman että vauva sai nikotiinit yms. vauva oli kovin hermostunut ja se sai minut polttamaan taas säännöllisesti ja imetyskin jäi sen sileän tien sillä raskaus oli saanut minut rajoittamaan tupakointia... vauva kävi läpi monet korva tulehdukset ja syytän siitä edelleenkin tupakointiani sillä raskauden aikana se voi suurella todennäköisyydellä aiheuttaa liimakorvaisuutta. Nyt sain toisen lapsen ja onnistuikin lopettamaan tupakoinnin jo toisella kuukaudella sillä halusin tällä kertaa niin kovasti onnistua imetyksessä ja nukkua ilman vauvan korvatulehduksia. yöt onkin nukuttu ja vauva on ensimmäiseen verrattuna enkeli kun ei joudu kärsimään nikotiinin tuskista. samaan aikaan työkaverini oli raskaan ja laskettu aika oli kaksi viikkoa meidän jälkeen. Hän poltti lähes koko raskauden normaalisti ja järkytykseksi se kostautuikin. Tupakka aiheutti sen että syntyessä vauva oli pienikokoinen ja istukassa oli vajaatoiminta sekä kalkkeutuminen... keisarin leikkaukseenhan ystäväni joutui kun sydän äänet loppuivat ja se ei johtunut ainakaan siitä ettei vauva olisi mahtunut ulos...
Toivottavasti kertomani sai sinut joka poltat vain muutaman enään päivässä, miettimään kumman terveys on loppujen lopuksi kyseessä... En moiti tupakoijjaa mutta toivon että vauva henki menisi oman paheen edelle. Helppoa se ei ole, olen kokenut sen kahdesti ja kiitä luojaa että onnistuis toisen kohdalla...
Kommentit (6)
en väitä etteikö tupakoinnista vois haittoja tulla mut tää on mun kokemus. Mä ite valitettavaa kuin onkin niin sairastan luki-, kirjoitus- ja keskittymishäiriötä ja mun äiti ei ole koskaan polttanut tupakkaa. Joten tollaset on enemmän perinnöllisiä kuin äidin aiheuttamia.
Huh huh Roze miten ajattelematon olet! ;( Säälittävää, että kuvittelet, että tupakointi ei ole aiheuttanut lapsellesi mitään, onko sillä nyt väliä minkä kokoinen vauvasi on syntyessään ollut, mutta mietippä mitä kaikkea muuta se voi aiheuttaa! Lapsettomuutta, oppimisvaikeuksia, ylivilkkautta, keuhkoputkentulehduksia ym ym.
Mä en pystyis ees polttamaan, kun oon raskaana, miettisin vaan sitä, että miten kauhee oon, kun poltan ja sikiö ei saisi happea kunnolla aina! Ja muutenkin hyi hitto miltä näyttäskin kun raskaana oleva polttaa! :O Yleensä varmaan ei kovin toivottuja tällaisten lapset!
Ettei jokainen lapsi, jonka äiti on polttanut, sairastu. Tietenkään. Mutta tilastollisesti äidin tupakoiminen voi lisätä riskiä oppimishäiriöille, keskenmenoille jne. Aivan sama asia on imetyksen suhteen: ei jokainen täysimetetty lapsi ole automaattisesti terve, mutta tästä ei silti voi vetää johtopäätöstä, etteikö imetyksestä olisi hyötyä ja sillä perusteella voitaisiin sanoa, että ei kannata imettää, kun ei se takaa mitään.
Sama pätee tupakointiin: on aika omituista sanoa, että uskoo, ettei tupakoinnista ole haittaa, koska oma lapsi on syntynyt normaalipainoisena tai terveenä tms. Eihän mitään luotettavia tutkimustuloksia saada vetämällä johtopäätöksiä yksittäistapauksista! Eikä tupakoinnin haitallisuus ole omasta uskosta kiinni. Jos tutkimukset ovat näin osoittaneet, niin sitten ovat. Mutta eihän se edelleenkään tarkoita sitä, että lapsi automaattisesti sairastuisi tms. se vain lisää riskiä siihen. Voi olla, että käy niin hyvä tuuri, ettei tupakoinnista ole mitään haittaa lapselle, mutta ei tupakan mahdollisia haittoja silti voi kieltää.
Kyllähän se niin on, että jokainen tupakoitsija ottaa tietoisen riskin siitä, että oma toiminta voi lisätä oman lapsen riskiä saada kaikenlaisia ongelmia. Enkä minä tällä tarkoita tuomita ketään, pointtini vain on se, että on ongelmallista kiistää tutkimustulokset vain omien kokemusten perusteella. Teki niin tai näin, voi lapsi saada ties minkälaisia vaikeuksia, mutta kuinka moni voi olla miettimättä, onko omalla toiminnallaan aiheuttanut tai lisännyt ainakin riskiä lapsen ongelmiin, vaikka sitä ei ikinä pystyttäisi todentamaan...
Että en ottanut kantaa siihen, mikä määrä aiheuttaa mitäkin. Ja samaa mieltä olen siitäkin, ettei syyllistäminen aina ole paras mahdollinen keino, mutta on syyllisyyden tunteellakin osansa käytöksen muuttamisessa. Mutta pitkälle ei välttämättä kaikki pääse pelkästään potemalla syyllisyyttä. Niin että tsemppiä kaikille tupakoinnin lopettamisessa!
Mulla on kaks teini-ikäistä lasta, joiden kummankin odotusaikana poltin jonkin verran. Vanhempi synty melkein nelikiloisena ja 52 senttisenä ja tavoitepituus hänellä on tällä hetkellä 185. Nuorempi syntyi kolme ja puolikiloisena ja hänen tavoitepituus tällä hetkellä on liki 190 senttiä....
Olen ilmeisesti jäänyt joistain tutkimustuloksista aika pahasti paitsi, koska kun minä lapset aikoinaan sain, sanottiin tupakoinnin vain vähentävän vauvan syntymäpainoa ja tuolloinkin ainoastaan jos poltti yli 5 savuketta päivässä. Mistään muista häiriöistä ei tuolloin puhuttu; ei oppimishäiriöistä (toinen poika on ollut 10.n oppilas koko kouluajan); keskittymishäiriöistä (ei ole näkynyt); sairasteluista (toisella on allergia, mutta niin on tuhansilla muillakin, myös minulla) jne. En nyt missään nimessä puolustele tupakoivia äitejä; odotan itsekin kolmatta ja olen lopettanut (tosin olen lopettanut muutenkin jo useampi vuosi taaksepäin viime kesän repsahdusta lukuunottamatta); mutta aivan turhaan muutenkin paineen alla olevia äitejä enää syyllistetään muutamasta tupakasta.
Ja pointti siis on: En hyväksy tupakointia raskausaikana, mutta ihmiset joilla ei ole muuta tekemistä kuin syyttää ja syyllistää toisia ihmisiä, niin voivat siirtää katseensa omaan napaansa. Kiitos.
Mä sain esikoiseni vuosi sitten. Poltin raskaus ajan. Tyttö syntyi 3440g ja pituuttakin oli 51cm. Joten normaali kokoisena, synnytyksessä ei ollut ongelmia ja nopeesti neiti ulos tuli. Neiti on vuoden aikana sairastanut kolme nuha kuumetta ja yhden oksennus taudin. Yhden kerran oli alkava korvatulehdus joten ei meille ainakaa mitään siitä tullu.