Ujo 5-vuotias- miten käy ensi syksynä eskarin?
Meillä on tyttö 4v 9kk ja yritettiin taas aloittaa jo kolmatta syksyä päiväkerhoa.Luonteeltaan hän on hiukan ujo, mutta rauhallinen ja muuten unelmalapsi. Hän on vanhin (2 pikkuveljeä, 3 v ja 2kk) ja kotona tosi reipas ja herttainen ja ollut kotihoidossa aina. Leikkii tosi paljon pikkuveljen kanssa, mutta on todellakin hitaasti lämpenevä vieraiden lasten kanssa. En ole tuputtanut, olen vain koettanut kannustaa ja tukea. Hän kun inhoaa vieraita tilanteita ja asioita ja olenkin ihan toden teolla yrittänyt antaa " työkaluja" näihin tilanteisiin.
Pihapiirissämme ei ole lapsia (vain eläkeläisiä, joiden kanssa tyttö höpöttelisi maailman menosta vaikka tuntikausia, rauhallinen kun on.) Hän on muutenkin luonteeltaan pikkuvanha (osaa kirjaimet, tuntee sieniä, ruuansulatus on hallinnassa suusta peräsuoleen asti) ja kiinnostunut vähän " erilaisista jutuista" kuin normaalit alle 5 vuotiaat. Käymme kyllä yhteisissä kerhoissa (avoin kerho ja perhekerho), puistossa ja kutsun meille usein vieraitakin, jotta lapset oppisivat tulemaan toimeen uusien ihmisten kanssa.
Kerhopäivä oli taas ja hysteerinen itku alkoi heti kun päästiin paikalle. Olemme käsitelleet jännitystä (luettu kirjaa jossa Frankilin-kilpikonnaa jännittää), tutustuneet kerhopaikkaan ja ohjaaajiin ja mielestäni hän onkin reipastunut silminnähden tämän kesän aikana, mutta kerhoon hän ei tunnu olevan valmis vieläkään. Olemme istuneet eteisessä odottamassa ja luokassakin ollaan oltu mukana eka kerralla, jolloin hän oli ihan reipas..Itkemään en häntä jätä kun ei kerran ole pakko! Näin sanoo sydämeni! Onneksi tätä tukee edes Liisa Keltikangas-Järvinen (kirjassaan Temperamentti), joka puhuu näiden ujojen ja temperamentiltaan hitaasti lämpiävien lasten puolesta samoin. Tuntuu, ettei ympärillä oikein suvaita tätä ujoutta, vaan se halutaan jotenkin " kitkeä" ja " muuttaa" rohkeudeksi.
Mutta. Kysynkin nyt muilta ujojen eskareiden vanhemmilta, onko koulumaailmaan meno suoraan kotoa täysi mahdottomuus? Hän on kyllä empaattinen ja osaa toimia muiden kanssa, mutta ei omaa taitoja saada itselleen kaveria. (esim .tuletko leikkimään? tms.) Pelkään, että tulee kiusatuksi, vielä kun on todella isokokoinen ikäisekseen. En minä hänestä mitään toisenlaista halua, vain vinkkejä rohkaisuun ja tukemiseen sosiaalisissa taidoissa! Tähän kun ei osaa antaa varmaankaan apua muut kuin saman kokeneet!
-Huolestunut äiti-
Kommentit (5)
Nyt kannattaisi kuitenkin jo vähitellen aloittaa lapsen " siedättäminen" . Eihän ole tarkoitus muuttaa lasta, eikä ajatella, etteikö kaikilla ole oikeus omaan persoonallisuuteen ja temperamenttiin.
Yhteiskunta kuitenkin toimii tietyllä tavalla ja valitettavasti kaikkien on siellä pärjättävä. Oma tyttäreni on tosiaan ylivilkas ja tarkkaavaisuushäiriöinen ja vieraita aikuisia kammoksuva, kaverisuhteitakin on vaikea luoda, joten ymmärrän paremmin kuin hyvin huolesi.
Itse olen lapsena ollut hyvin ujo ja arka ja muistan kyllä ekan luokan elämäni kauheimpana. Vuosien varrella on itseluottamusta (onneksi) tullut, eikä ehkä enää uskoisi, että olin se luokan " hissukka" ;-) ja aika usein kiusattukkin ;-(
Olet ilmeisesti kotona, joten olisko teillä mahdollisuutta tämän vuoden aikana käydä mahdollisimman paljon paikoissa joihin pääsisitte yhdessä ja jossa olisi lapsia (perhekerhot, perhekahvilat jne. puistot ym.). Myös liikuntaleikkikouluihin ja muskareihin on päästetty äiti apulaiseksi tarpeen vaatiessa. Näissä tilanteissa voisit itse vetäytyä sivuun ja antaa tytön yrittää itse, mutta tarpeen vaatiessa hieman tukea ystävystymistä...
Kyseinen keskustelu jatkuu " Taaperoista ja leikki-ikäisistä" - puolella. Monta on näkökulmaa, niin kuin yksilöäkin! :)
Meillä on ujohko tyttö, joka ei koskaan viihtynyt kerhossa. Viihtyi hyvin itsekseen ja vaikka kavereita olikin ja niiden kanssa mielellään leikki, ei myöskään omannut taitoja aktiivisesti muiden seuraan hakeutua.
Hän kävi kerhossa, mutta monta kertaa meni sinne puolipakolla. Roikkui jalassa ja viivytteli. Toisin oli sitten haettaessa ihan ok ja iloinen. Kerhossakin meni tätien mukaan mukavasti.
Minusta oli selvää, että eskariin mennään. Etukäteen jännitin kovasti, mutta eskarivuosi meni loistavasti. Helpotusta monen ujon elämään tuo varmasti se, että ainakin koulunyhteydessä olevissa eskareissa toiminta on koko ajan aika ohjattua , eikä lapsi joudu yksin etsimään kaveria. Eskareissakin on tietysti eroja, mutta ainakin meillä panostettiin paljon nimenomaan sosiaalisiin suhteisiin.
Iän myötä rohkeutta on tullut paljon lisää ja koulussa menee mukavasti.
Olen itsekin ollut ujo ja olen sitä mieltä, että uusiin tilanteisiin ei pidä pakottaa. Toisaalta joskus lapsenkin on hyvä huomata, että hän pärjää, vaikka alussa kovasti jännittää. Onhan aikuisillakin monesti tilanteita, että tekisi mieli vetäytyä ja jättää asiat sikseen. Mutta tuntemus omasta pärjäämisestä ja oman itsensä voittamisesta myös lisää itsetuntoa.
Kouluun on kaikkien viimeistään mentävä ja eskarihan on juuri sitä varten, että lapsi oppii koulussa tarvittavia sos. taitoja ja ryhmässä toiminisen taitoja.
Jokainen voi itse päätellä mitäs sitten koulussa tapahtuu, kun ujo lapsi pelmahtaa suoraan kotoa ensimmäisenä päivänä kouluun. Toiset ovat saaneet jo ystäviä eskari vuotena ja tietävät miten paikoillaan istutaan, mikä on parijono, miten viitataan, miten tehtäviä tehdään jne.
Tämä tilanne on varmasti ujolle lapselle vielä rankempi kokemus kuin harjoitella ryhmässä toimimis taitoja ja sos. taitoja pehmeästi eskarissa, jossa " tädit" vielä ehtivät auttaa yksilöllisesti ihan toiseen malliin kuin koulussa. Koulutie on pitkä ja itse ainakin soisin omalle lapselleni sen alkavan hyvin.
Olisiko hyvä harjoitella tämä vuosi esim. jossain mieleisessä harrastuksessa. Silloin ensi syksyn eskari voisi lähteä helpommin käyntiin.
Muita vaihtoehtoja ovat sitten koulun lykkäys,
0-luokka tai erityisopetus, jos kyseessä ei olekkaan ujous vaan erityisongelma sos.taidoissa.
Kun lapsi on ujo ja arka, teet karhunpalveluksen jos jätät eskarin väliin!
Vaikeaa tulee alkuun varmasti olemaan, mutta eskarissa tämä ymmärretään ja lasta osataan innostaa ja tukea leikkimään ja solmimaan kaverisuhteita. Ujosta eskarilaisesta tulee useimmiten reipas koululainen.
Kouluun lähtijältä ei odoteta akateemisia taitoja, vaan tärkeintä on että pärjää juuri sosiaalisissa tilanteissa. Kun lapsista yli 90% käy eskarin, voit kuvitella, että eskarissa on muitakin ujoja ja arkoja lapsia, mutta koulussa ei välttämättä enää ole. Välitunnille pitää mennä yksin, eikä opettajalla ole enää aikaa tukea ystävystymistä samalla tavalla kuin eskarissa. Koulussa pitäisi olla iso ja reipas ja pärjätä... toki sinnekkin aina silti tulee lapsia joita ekana päivänä itkettää ja jännittää... mutta kuten voi ymmärtää, ei opetuksesta tule mitään jos jotain lasta pitää lohdutella ja pitää sylissä jatkuvasti.
Minä ajattelisin niin, että eskari on lapselle se paikka missä opitaan koululaiseksi, niin ujot kuin vilkkaatkin ja jossa voi viellä odottaa saavansa riittävästi apua ja tukea hoitajilta.
Lohdutukseksi voin kertoa, että meidän tytöllä kesti 1,5v ennenkuin suostui jäämään muskariin yksin (vaikka aikuinen odotti oven takana), senkin jälkeen kävi ainakin kerran pissalla (=tarkistamassa aikuisen läsnäolon) ja meni sisään vain aikuisen kengät mukanaan (=ettei voi lähteä mihinkään). Nyt on takana pian 2 viikkoa eskaria ja tyttö on aivan innoissaan ;-) Ekat päivät jännittivät ja paljon tehtiin töitä, hoitajat kävivät nykyisessä pph tutustumassa häneen ja hän kävi usean kerran minun tai hoitotädin kanssa leikkimässä päiväkodin pihassa, katsomassa tulevaa luokkaa jne. parin edeltävän viikon aikana.
Oikein sydän hypähti riemusta kun tänään katsoin kuinka tomerasti neiti marssi eskariin... ovella piti kyllä jättää pitkät jäähyväiset, mutta niinpä jäi sinne ihan iloisena kuitenkin! Ja tykkää ihan oikeasti!
Kannattaa asennoitua siten, että eskari on yhtä pakollinen kuin koulukin. Ei se haittaa jos alkuun on ikävä. Ikävähän on oikeastaan hyvä tunne, koska se kertoo välittämisestä ja rakkaudesta. Rakasta ihmistä on ikävä. Lapselle on kuitenkin tärkeä kokea myös sellainen positiivinen tunne kuin pärjääminen. " Minä selvisin ilman äitiä" , koska se rohkaisee moneen muuhunkin asiaan ja opettaa lapselle, että muihinkin aikuisiin voi luottaa. Arkuus ja pelko eivät ole hyviä tunteita lapsellekkaan.
Jos tunnet, että tarvitsette erityistä tukea eskarin aloitukseen, kannattaa ottaa ajoissa yhteyttä esim. Keltoon (kiertävä erityislastentarhanopettaja) ja kertoa tytön " ongelmista" ja omasta huolestasi. Meillä nimenomaan tuo Kelto järjesti nuo tutustumisasiat ym.