Lue keskustelun säännöt.
Koska toi s-tanan ulina loppuu?
21.10.2012 |
Mulla on 4v joka on ollut suurimman osan elämästään yhtä hyväntuulinen kuin perseeseen ammuttu karhu ja sitä on rakastettu ja hyysätty kahden vanhemman voimin. Jos sitä huomioisi 24/7 ja olisi koko ajan vihdyttämässä, olisi varmasti itse kuningatar aurinko, mutta koska se ei ole mahdollista, meillä on illat, aamut ja siirtymävaiheet sekä muut huonot kohdat päivästä ihan vittumaista ulinaa. Rakastan lastani, mutta se ulina on kuin Danten helvetistä :( ja vaikuttaa koko perheeseemme kielteisesti (kaikki jo odottavat, koska tämä yksi alkaa vinkua ja kiljua). Myös tuttavapiirissä pyöritellään silmiä tälle. Muut lapsemme ovat iloisia, kohteliaita tyyppejä, tämän yhden soolot vaan pilaavat nykyään päivän kuin päivän :( onko muilla ollut tällaista, ja sanokaa, että se menee ohi, jooko???
Yritän pysyä aina rauhallisena kuin viilipytty, enkä huomioi lapsen raivareita, jos niille ei ole näkyvää tai sanoitettavissa olevaa syytä (hyssyttely ja voivottelu vie kohtauksen uusiin ulottuvuuksiin)- Olisiko jollain joku rakentavampi tapa toimia?
Kommentit (32)
Ulina alkoi jo parivuotiaana joka pettymyksestä, ja saattoi kestään tunnin, parikin. Meilläkin muu perhe oli melko kovilla lapsen ulinan kanssa - lasta on kyllä rakastettu ja paijattu paljon, kuten muitakin, mutta siitä huolimatta kovaääinen protestointi usein.
Noh, päätin sitten että nyt riittää koko perheen kärsimys.
Lähdettiin lapsen kanssa omaan huoneeseen / kylässä jonkun suljetun oven taakse/ulos möykkäämään. Istutaan siellä niin kauan että möykkäys loppuu. Haluamaansa ei saa huutamalla.
Minusta lapselta voi ja tulee vaatia ylettömän huutamisen lopettamista. Itkua sinänsä ei tietenkään kielletä.
Nuo huutokonsertit on vähentyneet meillä huomattavasti - tosin silloin tällöin niitä edelleen ilmenee.
Ennustettava päivärytmi ja ennakonti sekä huumorin viljely ovat myös olleet kovaa valuuttaa neidin kanssa. Kyllä se siitä - toivotaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
valitettavasti en voi lohduttaa sanomalla että loppuu aikanaan. Meillä 8 v poika ja aivan samanlainen. Nyt ollaan 1,5 vuotta odotettu psyk polilla sitä tukea.
Poika on päässyt tänä aika kahdesti yksittäiselle tutkimuskäynnille , jotta tietäisivät millaista terapiaa voisivat tarjota :/
Poijalla on nyt todettu myös oppimisvaieudet. Muutoin fiksu ja hyvä muistinen. Lukeminen ja kirjoittaminen ei vain onnistu millään.
Eli tuo ulina/ raivari herkkyydelle on varmasti jotain nurologistakin taustaa. Käytiin kyllä erikoisriaanhoidossa neuronpuolellekin kääntymässä, mutta ei kuuluta sinne kun poika suoriutui muutoin neurologisista testeistä hyvin.
Perheneuvollaankin ollaan jo otettu yhtyettä. Siellä eivät osanneet kun todeta, et jatkakaan samaan malliin ja " rakastakaa ja rakastakaa"
Meillä tyttö raivosi kuin hullu 2-4 vuotiaana. Pitkiä raivareita, joissa huusi huulet sinertävinä limaa tyrskien. Mikä tahansa aihe kelpasi huutamisen aloitukseen. Neuvolan mielestä normaali, vähän temperamenttinen lapsi.
Lopulta todettiin astma ja saatiin lääkitys... Loppui se huutaminen.
a) älkää huomioiko ulinaa, kääntäkää lapselle selkä tai menkää toiseen huoneeseen. Älkää antako periksi (mm. rakkauden pyyntöä, oksennusta, tavaroiden heittelemistä, kiroilemista).
b)antakaa paljon huomiota, kun lapsi on kivasti. Kehukaa. leikkikää ja pelatkaa.
c) älkää iniskö, kimittäkö, tiuskiko tai huutako takaisin.
Jos siis lapsi näissä tilanteissa ulvoo ja raivoo, kääntäkää selkä ja menkää tekemään jotain muuta.
Kokeilkaa, ette menetä mitään.
valitettavasti en voi lohduttaa sanomalla että loppuu aikanaan. Meillä 8 v poika ja aivan samanlainen. Nyt ollaan 1,5 vuotta odotettu psyk polilla sitä tukea.
Poika on päässyt tänä aika kahdesti yksittäiselle tutkimuskäynnille , jotta tietäisivät millaista terapiaa voisivat tarjota :/Poijalla on nyt todettu myös oppimisvaieudet. Muutoin fiksu ja hyvä muistinen. Lukeminen ja kirjoittaminen ei vain onnistu millään.
Eli tuo ulina/ raivari herkkyydelle on varmasti jotain nurologistakin taustaa. Käytiin kyllä erikoisriaanhoidossa neuronpuolellekin kääntymässä, mutta ei kuuluta sinne kun poika suoriutui muutoin neurologisista testeistä hyvin.
Perheneuvollaankin ollaan jo otettu yhtyettä. Siellä eivät osanneet kun todeta, et jatkakaan samaan malliin ja " rakastakaa ja rakastakaa"
mieleen, että vanhemmat juoksuttaa lapsiaan jos sun missä tutkimuksissa etsimässä diagnooseja, mutta kuinka moni vanhempi katsoo peiliin ja miettii omaa lapsuuttaan, historiaansa, heikkouksiaan ja vahvuuksiaan vanhempana? Kuinka moni vanhempi on edes tietoinen saati selvittänyt omat ongelmansa ja traumansa, ehkä jo edellisiltä sukupolvilta tulleet? Nimittäin mä veikkaan että todella suuri osa näistä "diagnooseista" säästettäisiin sillä et vanhemmat hoitaisivat itsensä kuntoon ja sille tasolla mitä lapset tarvitsevat. Haastava lapsi taitaa usein olla se herkkä jolle ei riitä se jokosinnepäin. On tietenkin helpompi etsiä syitä perheen ulkopuolelta ja joskus ne sieltä löytyvätkin, mutta kuinkahan usein näiden hankalien lapsten vanhemmilla on oikeasti kykyä kohdata lapsiaan ja heidän haasteitaan? Kun jos itsellä on paljon torjuttuja asioita, ei lastaankaan pysty niissä kohdin auttamaan. En nyt osoita tätä sulle, vaan ihan yleisesti pohdin, että ei tarvitse hermostua:)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eli jos huutaa, että ei halua kenkää jalkaan, niin kyllä se kenkä silti menee jalkaan. Tilanteissa hassuttelu saattaa toimia, samoin erilaiset harhautukset (kato tuolla on orava, äkkiä hanska käteen niin pääset vilkuttamaan), tarvittaessa sitten myös klassinen "ininät pois, mää laitan sulle nyt nää kengät jalkaan tai sit kannan sut kainalossa ilman kenkiä" jne.
Jos tuttavapiirissä joku pyörittäisi silmiään meidän vauvaikäisestä asti hyvin temperamenttisesti käyttäytyneelle leikki-ikäiselle, niin lähinnä pyörittelisin takaisin. Ei meilläkään kukaan muu lapsista ole sellainen, että huutoa riittää asiasta kuin asiasta ja elämä on DRAAAAAMAAAAAA joka hiivatin päivä. Mutta kyllä siitä raivohullusta kakarastakin kuoriutuu kahdessa sekunnissa naurava leikki-ikäinen, kun osaa vetäistä oikeasta narusta. Joskus narut ovat solmussa, joten sitten mennään narut solmussa. :D
Jos toinen on jatkuvasti ärtyisä, niin kyllä mä miettisin että onko hänellä kipua tai muuta ärsytystä koko ajan.
Mä tiedän yhden tapauksen, jossa syyksi paljastui keliakia. Mahaa kurmotti koko ajan, ei ihme että pinna oli kireällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
meillä vaan herätään aamuun ihan positiivisesti, muut lapset tulevat halimaan aamulla ja toivottavat hyvää huomenta, tämä yksi päivästä riippuen huutaa jo silloin että 'olkaa hiljaa, haluan nukkua' tai muuta.
Päivärytmi on todella tärkeä, samoin mitään videoita tms ei katsella. Mitään neurologista vaivaa ei pitäisi olla, vaan ihan terveen tasoisesti neurotyypillinen lapsi (luonteesta puhutaan hänenkin kohdallaan) (itseasiassa vauvan vaativuudesta ja temperamentista huomioi jo synnytyssairaalan lastenlääkäri oman tutkimuksensa perusteella)-lapsi on älykäs ja kehityksessä ikätasolla.
On aivan varmaa, että raivareiden (ja ulinan) ennakoiminen vaikuttaa omaan tapaani suhtautua lapseen ja tapani käsitellä niitä on varmaan väärä. Jos olisin yksilapsisen perheen äiti, emme varmaan olisi supernannyn tarpeessa.Mutta jos lapsi ei esim halua mennä nukkumaan, en voi viedä sitä toiseen huoneeseen raivoamaan kun pikkuvauva on rinnalla. Tai voin, mutta lapsi tulee ovet paukkuen sieltä ja herättää koko talon. En yleensä kuvaa käytöstä vittumaiseksi ulinaksi, mutta kun kivan (oli ollut kiva päivä)nukkumaanmenokeskustelun päätteeksi se taas alkoi ja herätti vauvan, niin sitähän se oli. Ajattelin myös, että tavoittaisin vertaismammat ;)
Lapsi siis vaan ulisee ja huutaa, ei oksenna, heittele tavaroita tms (ovia voi rynkyttää) mutta rasittavaa se silti on, sisarusten vuoksi lähinnä, miinusta heilläkin on oikeus positiiviseen ilmapiiriin :(
mulle tulee sellainen olo että hän tarvitsee enemmän jotakin. Oletteko keskustellet hänen kanssa siitä mikä hätä harmittaa? tai miksi huutaa? tuon ikäisellä lapsella toimii mielikuvitusmaailmakin hyvin. Ota joku pehmolelu ja esitä sillä lapselle samanlainen huuokohtaus; pyydä lasta auttamaan, kysy mikä vois olla, mikä auttaa. Kun pääset lapsen kanssa asian ääreen puhumaan hänen tunteista, kysy kuinka paljon se tunne tuntuu (1-10?) mitä voidaan tehdä yms. Muistan jonkun supernannyjakson jossa oli sietämätön tyttö, kaikki inhosivat lasta, mutta tämä nanny antoi tytölle laatikon jonne tämä voisi kirjoittaa viestejään; eli näki tytön ja piti hänen asioitaan tärkeänä. En koskaan unohda tytön ilmettä, miltä hänestä tuntui kun joku arvosti häntä ja hänen asioitaan. En ole mikään kasvatuspedakogi, mutta itse toimisin näin- ja olen toiminutkin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mulle tulee sellainen olo että hän tarvitsee enemmän jotakin. Oletteko keskustellet hänen kanssa siitä mikä hätä harmittaa? tai miksi huutaa? tuon ikäisellä lapsella toimii mielikuvitusmaailmakin hyvin. Ota joku pehmolelu ja esitä sillä lapselle samanlainen huuokohtaus; pyydä lasta auttamaan, kysy mikä vois olla, mikä auttaa. Kun pääset lapsen kanssa asian ääreen puhumaan hänen tunteista, kysy kuinka paljon se tunne tuntuu (1-10?) mitä voidaan tehdä yms. Muistan jonkun supernannyjakson jossa oli sietämätön tyttö, kaikki inhosivat lasta, mutta tämä nanny antoi tytölle laatikon jonne tämä voisi kirjoittaa viestejään; eli näki tytön ja piti hänen asioitaan tärkeänä. En koskaan unohda tytön ilmettä, miltä hänestä tuntui kun joku arvosti häntä ja hänen asioitaan. En ole mikään kasvatuspedakogi, mutta itse toimisin näin- ja olen toiminutkin
toiseen huoneeseen, vaan että mennään sinne lapsen kanssa. Vauva täytynee ottaa mukaan.
T: draamaqueenin äiti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä 4,5 vuotias poika, joka on ihan mahdoton ulisija. Ei huuda kamalasti, mutta valittaa jatkuvasti. Tuntuu, ettei mikään ole koskaan hyvin=/. Paitsi silloin, kun saa täydellisen huomiomme.
Olen usein ihan hermot riekaleina, kun en vain jaksa enää katsella pojan pahantuulisuutta.
Toinen poikamme on kaksi vuotias ja on aivan erilainen. Oikea äidin auringonpaiste. (esikoinen äidin myrskylyhty)
Rakastan kumpaakin poikaani valtavasti, mutta esikoinen syö kyllä aikalailla energiani.
joka ulilsee loppuikänsä.
Meillä yksi lapsista on samanlainen ja jatkuu edelleen (lapsella ikää 16v)
Yksi serkuistani on samanlainen ja ikää jo 60v
Ei auta vaikka itse olisi kuinka positiivinen, toinen vain valittaa. Sen olen huomannut, että antaa valittaa, ei kannata mennä mukaan. Opettaa lapsellekin, että toisten tunteita (jos esim. toinen vihainen) ei tarvitse omia itselleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei pysty nimeämään tunteitaan raivarin aikana ja raivari voi tulla ihan mistä vaan, jos raivari ei ole päällä voi vastata, että 'no mä nyt vaan sain raivarin' tai jotain muuta täysin sivuuttavaa.
Minusta lasta huomioidaan PALJON. Siis niin paljon, että sisarusten huomiointi kärsii siitä. Mutta joo, voi olla, että en sillä lailla enää iloitse lapsen seurasta, kun alitajuisesti odotan raivaria.
ap
toiseen huoneeseen, vaan että mennään sinne lapsen kanssa. Vauva täytynee ottaa mukaan.
T: draamaqueenin äiti
Tiedätkö että juuri tuollainen leimaaminen on omiaan ylläpitämään kuviota? Mites olisi olla pienen, pulassa olevan lapsen äiti? Ei yhtä raflaavaa mutta ehkä lähempänä ratkaisua?
toiseen huoneeseen, vaan että mennään sinne lapsen kanssa. Vauva täytynee ottaa mukaan.
T: draamaqueenin äiti
Tiedätkö että juuri tuollainen leimaaminen on omiaan ylläpitämään kuviota? Mites olisi olla pienen, pulassa olevan lapsen äiti? Ei yhtä raflaavaa mutta ehkä lähempänä ratkaisua?
En kyllä todellakaan lapsen kuullen ole puhunut enkä ikinä puhuisi noin. En myöskään sisarusten. Aikuisten kesken täällä netissä saatan kuitenkin näin sanoa. Relaa vähän.
Lisäksi kannattaa muistaa, että lasten temperamenttierot ovat suuria, myös sisarusten kesken. Jotkut lapset ovat haastavampia kuin toiset.
Esim. Liisa Keltikangas-Järvinen on kirjoittanut temperamenttieroista. Kannattaa lukea, jos kiinnostaa.
a) älkää huomioiko ulinaa, kääntäkää lapselle selkä tai menkää toiseen huoneeseen. Älkää antako periksi (mm. rakkauden pyyntöä, oksennusta, tavaroiden heittelemistä, kiroilemista).
b)antakaa paljon huomiota, kun lapsi on kivasti. Kehukaa. leikkikää ja pelatkaa.
c) älkää iniskö, kimittäkö, tiuskiko tai huutako takaisin.
Jos siis lapsi näissä tilanteissa ulvoo ja raivoo, kääntäkää selkä ja menkää tekemään jotain muuta.
Kokeilkaa, ette menetä mitään.
toiseen huoneeseen, vaan että mennään sinne lapsen kanssa. Vauva täytynee ottaa mukaan.
T: draamaqueenin äiti
Tiedätkö että juuri tuollainen leimaaminen on omiaan ylläpitämään kuviota? Mites olisi olla pienen, pulassa olevan lapsen äiti? Ei yhtä raflaavaa mutta ehkä lähempänä ratkaisua?
En kyllä todellakaan lapsen kuullen ole puhunut enkä ikinä puhuisi noin. En myöskään sisarusten. Aikuisten kesken täällä netissä saatan kuitenkin näin sanoa. Relaa vähän.
Mut ihmisen psyykelle on merkitystä millaisia sanoja käytätä asioista. Ehkä kavahdan tuota siksi että tunnen perheen jossa kaikille on tarkakan määritellyt roolit, mukana myös tuo draamaqueen. Pai tsi että ovat itseään toetuttavia ennustúksia, tarkoittavat myös sitä, että kukaan ei kelpaa sellaisena kuin on, vaan perheessä on määritelty millaisia ihmisiä siellä saa olla.
2+2, tytöt ja pojat sekaisin. Eka ja vika haastavat. Ekan kanssa olin pihalla, mutta nyt esimurkkuna osaa vihdoin hallita ja nimetä tunteitaan, erittäin syvällä käytiin mutta selvittiin, tiedän että joku vähemmän jaksava äiti ei olisi tähän pystynyt. Toisaalta tiedostavampi äiti olisi varmasti pystynyt ratkomaan ongelmia aiemmin. Pienin on nyt neljä, rakastettavan tempramenttinen mutta ilman pikkusisarusta meillä on varmasti elo helpompaa kuin teillä.
Mutta yritä päästä pään sisälle että "miksi". Mikä aamulla kiukuttaa, miksi pukeminen on hankalaa, onko pakko heittäytyä keittiön lattialle lounasaikaan.. Aamulla varmasti väsyttää jos unirytmin väärän kohtaan tulee herätys. Herää itse aiemmin ja herättele esim. puolen tunnin välein jotta saat levänneen pystyyn. Jos se oikeasti on ongelma.. (varmaan pitää miehen ehtiä viemään hoitoon? Muakin vituttais) Etsikää vaatteet rauhassa ja kysy tuntuuko housut hyviltä vai puristaako? Herkkä lapsi on yleensä hankala, ja herkkä lapsi on yleensä herkkä fyysisesti ja psyykkisesti, eli tuntee hyvät ja pahat asiat tarkasti, sekä kutinan, raapimisen, puristuksen karheuden herkästi. Lounasaikaan sä kuitenkin katat pöydän vaikka just tänään hän olisi halunnut auttaa. Ei vaan ehtinyt sitä sanoa ennenkuin sen teit eikä ehdi harmiaan selittää ennenkuin heittäytyy kiukkuamaan.
Joo, ymmärrä lastasi. Asenne ratkaisee.
mutta ainakin viestin perusteella olet negatiivinen lasta kohtaan- ja sen lapsi kyllä vaistoaa. Vaikea kuvitella että kaikki on kunnossa jos näet lapsen itkun ihan vittumaisena ulinana....? Ja jos odotatte etukäteen koska se taas alkaa. Ehkä lapsi tarvitsee jotain mitä te ette ymmärrä? Lapsen ohittaminen yhtä lailla kuin hyssyttely tai voivottelu ei ole lapsen kohtaamista ja hänen tarpeisiinsa vastaamista. jos lapsi on niin erilainen kuin te, ettette ymmärrä häntä? Jos olisin sä lähitisin lapsen kanssa usein kahdestaan kävelylle, tutustuisin häneen ja sen pohjalta miettisin mitä hän tarvitsee. Ja tietenkin pitää olla myös rajat, mutta niitä on turha laittaa jos ei vastaavasti ole lapsen kunnioitusta ja kohtaamista.