Lasten " tietokoneesta" kysymys
Eli siis näistä ipanoiden läppäreistä kysyisin, joilla sellainen löytyy, että onko se kuinka pitkäikäinen lelu vai hetkenhurma?
Meillä mr 3v on sellaista halunnut nyt pian vuoden mutta minä en tosiaan tiedä onko se kannattava ostos? Vai ostanko mieluummin tähän oikeaan koneeseen jonkun pelin nuo Puuha-Peten nettisivujen yms. alkaqvat jo poikaa tympäisemään.
Mutta siis kauanko teillä läppäriä käytettiin/käytetään.
Kommentit (3)
sai 3vuotiaana ja on tykännyt. Yhdyn edelliseen, että hieman vanhemmalle ehkä enempi käyttöä, mutta aikaisin ostettuna siis nimenomaan on pitkäikäinen lelu! Meillä 3v on oppinut jo hyvin tunnistamaan ainakin 10 kirjainta. Suosittelen. Lapsi tykkää, on kehittävä ja menee pitkään.
ja on edelleen suosiossa, tosin kausiluonteisesti. Juuri nyt tietsikka on taas ihan päivittäisessä käytössä, mutta vähän aikaa sitten oli monen kuukauden tauko, ettei poika sitä kaivannut. En ole katunut, että tuon hankin.
Lapset olivat silloin alta 2-vuotiaita. Tuntuu olevan sellaista kausiluonteista koneen käyttö, mutta niinhän se on kaikkien muidenkin lelujen suhteen. Lisäksi siinä on suurin osa jutuista hieman vanhemmille esim. opetellaan laskemaan tai kirjoittamaan sanoja jne. Voin sanoa, että lapset siitä kyllä tykkäävät ja luulen siitä olevan vielä pitkästi iloa, kun kehityksen mukana tietsikasta avautuu aina uusia juttuja. Pitkällä automatkalla oli muuten loistava!
Peerit ja tuplat 2v4kk